"Kokoomus saa nahan kananlihalle"

Kaksplussan -äitien ja iskien lehden-keskustelufoorumilla kysytään äänestäisitkö kokoomusta. Tällaisia vastauksia perheellisiltä:

"En todellakaan. Köyhä opiskelija musta tulee vaikka perhettäni ehkä voisi varakkaaksi kutsua. Ei se ole varallisuudesta kiinni, mitä puoluetta kannatan..eettisistä syistä en Kokoomusta äänestäisi ikinä."

"Tähän asti ainoa puolue, jonka aatemaailmaan tuo sopii, on ollut Kokoomus. Nyt kyllä saattaa olla puolueen vaihto edessä..."

"Vaikka kokoomus olisi ainoa puolue minä en sitä äänestäisi! Ja vaikka olisi rahaa niin, että tulisi ovista ja ikkunoista."

"Yksityistäminen ei kerta kaikkiaan toimi, ainakaan kaikilla aloilla. Euroopasta voimme nähdä mitä esimerkiksi rautateiden yksityistäminen on saanut aikaan: aikataulut eivät pidä, enemmän onnettomuuksia (voittoja maksimoidaan ja huolloista lipsutaan, koska niihin menee rahaa) jne."

"Aika pitkälti samat syyt. Kokoomus saa nahan kananlihalle. Siinä ei ole mitään tarttumapintaa minun elämääni. Kokoomus tuntuu henkisesti tyhjältä."

"Mä olen niin tiukasti Kokoomusta vastaan etten äänestäisi missään tilanteessa Kokoomusta. Jos se olisi ainoa puolue, niin jättäisin mieluummin kokonaan äänestämättä. Tiukka ei Kokoomukselle!!"


http://kaksplus.fi/keskustelu/t1156563,50
1134
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

mitä tahansa muuta puoluetta voisin harkita mutta en kokoomusta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kaksplus kirjoitti:

Kaksplussan -äitien ja iskien lehden-keskustelufoorumilla kysytään äänestäisitkö kokoomusta. Tällaisia vastauksia perheellisiltä:

"En todellakaan. Köyhä opiskelija musta tulee vaikka perhettäni ehkä voisi varakkaaksi kutsua. Ei se ole varallisuudesta kiinni, mitä puoluetta kannatan..eettisistä syistä en Kokoomusta äänestäisi ikinä."

"Tähän asti ainoa puolue, jonka aatemaailmaan tuo sopii, on ollut Kokoomus. Nyt kyllä saattaa olla puolueen vaihto edessä..."

"Vaikka kokoomus olisi ainoa puolue minä en sitä äänestäisi! Ja vaikka olisi rahaa niin, että tulisi ovista ja ikkunoista."

"Yksityistäminen ei kerta kaikkiaan toimi, ainakaan kaikilla aloilla. Euroopasta voimme nähdä mitä esimerkiksi rautateiden yksityistäminen on saanut aikaan: aikataulut eivät pidä, enemmän onnettomuuksia (voittoja maksimoidaan ja huolloista lipsutaan, koska niihin menee rahaa) jne."

"Aika pitkälti samat syyt. Kokoomus saa nahan kananlihalle. Siinä ei ole mitään tarttumapintaa minun elämääni. Kokoomus tuntuu henkisesti tyhjältä."

"Mä olen niin tiukasti Kokoomusta vastaan etten äänestäisi missään tilanteessa Kokoomusta. Jos se olisi ainoa puolue, niin jättäisin mieluummin kokonaan äänestämättä. Tiukka ei Kokoomukselle!!"


http://kaksplus.fi/keskustelu/t1156563,50

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu