siittiöt..

Mikä on siittiöiden elinikä kun ne joutuvat kosketuksiin ilman kanssa?
Entäs jos ne joutuvat veteen?
Siemennestettä on toki ympärillä.

Tietääkö kukaan?
2762
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Tiedepalstan keskustelun mukaan (jonka luotettavuutta en tiedä) siittiöt elävät muutaman tunnin lasipurkissa pöydällä.

Henkilökohtaisesti oletan, että yksittäisen siittiön elinikä on aika lyhyt elimistön ulkopuolella: se on pieni elävä solu (kai sitäkin voi soluksi sanoa), ja kuivuttuaan se kuolee. En ole ainakaan koskaan kuullut kuivumista sietävistä ihmissoluista. Bakteerit ja virukset voivat olla kestävämpiä.

Samalla maallikkologiikalla vastaan vesikysymykseen. Ihmissolut tarvitsevat tietyn happamuuden ympärilleen. Sen vuoksi esim. tiputuksessa ihmiselle annetaan tietynlaista suola- tai suola-sokeri -liuosta. Jos suoneen tiputettaisiin suoraan vettä, tuhoaisi se verisolut ja kävisi huonosti.

Näin ollen oletan, että normaaliin suolattomaan veteen joutuneet siittiösolut tuhoutuvat nopeasti. Ja siksi toiseksi hedelmöittämiseen tarvitaan enemmän kuin yksi siittiö - vaikka vain yksi siittiö hedelmöittää munasolun. Joten jos joku päättää hedelmöittää kaikki uimahallin naiset ejakujoimalla uima-altaaseen, niin eiköhän yritys epäonnistu.

Äänestä

Lisäyksenä: Raskaaksi tulo onnistuu, vaikka yhdyntä epäonnistuu. Siittiöt voivat tuurilla luikkia oikeaan osoitteeseen, kun pääsevät edes lähelle genitaaleja. Niin heikkoja ne eivät ole. Eli neitsyt voi synnyttää muutenkin kuin keinohedelmöityksellä tai taivaallisilla avuilla.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tietämätön.. kirjoitti:

Mikä on siittiöiden elinikä kun ne joutuvat kosketuksiin ilman kanssa?
Entäs jos ne joutuvat veteen?
Siemennestettä on toki ympärillä.

Tietääkö kukaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu