Ostin vuosia sitten kirpparilta uskontoihin ja uskomuksiin liittyviä kirjoja ja kasaan osui pari teosofista teosta 1920-luvulta. Siinä kuvattiin aika jännästi sitä, mihin asuinsijaan Herran huoneessa sitä kukin sielu joutuu tai pääsee tästä ruumiista irtaannuttuaan. Kristitty ja harras palvoja pääsee - kuten kaikki muutkin - siihen olotilaan, missä viihtyy ja minkä kokee mielekkääksi. Eli kristinuskovainen on jossain palvontahorroksessa, jossa on kääriytynyt omaan itseensä ja palvoo Kristuksen hologrammia ("kuvajaista") ja elää mahdollisesti yhä uudelleen ja uudelleen omien mielikuviensa mukaista elämää Jeesuksen opetuslapsena nimenomaan mielikuviensa Palestiinassa. Joku sadomasokismiin taipuvainen munkki saattaa jäädä horteisiin ja tuijotella Jeesusta ristillä tyytyväisenä iät ja ajat ja räiskiä samalla itseäänkin ruoskalla. Jokainen seuraa omia viettejään, ja halujaan sillä tasolla, mikä oma henkinen ja tiedollinen taso on. Tietämätön ja totuutta etsimätön saa siis pysyä siinä uskomusten pimeydessä, missä tuntee olonsa kotoiseksi.
Samoin hindu mumisee itsekseen mantraa ja palvoo jotain jumalankuvaansa jota on tottunut pitämään pyhänä eläissään. Edellä mainittuja esimerkkejä teoksessa luonnehdittiin (ajan hauskoilla ilmaisuilla) itsekkäiden ihmisten "älyttömäksi ynnä päämäärättömäksi, joskin hartaaksi palvomiseksi". Palveleehan usko omaa napaa, ja omaa pelastusta, joten maininta itsekkyydestä on perusteltu. Uudestisyntynyt tai muuten aktiivikristitty ei ole yhtään sen parempi ihminen taivaassa kuin ateistikaan eikä siis saa yhtään bonuspisteitä uskovaisuudestaan.
Materialisti, joka ei usko kuolemanjälkeiseen elämään, nukkuu niin kauan, että kyllästyy ja alkaa heräilemään tai häntä pikkuhiljaa herätellään. Hän ei usko edes kuolleensa, vaan olettaa näkevänsä pahaa unta. Asiat kuitenkin selviävät pikku hiljaa. Agnostikolla sen sijaan voi olla paljon mielenkiintoista koettavaa ja opittavaa. Mutta kaikki sitten taas jonkun taivaselämäjakson (tai siis nykyteosofian kielellä henkimaailma) jälkeen joku keho vetää puoleensa sielua niin että sielu syntyy uudestaan kun ajankohta ja asetelmat ovat kohdallaan.
Kannattaakohan sitä elää tätä inkarnaatiota sitten kovin hihhuloimalla ja jalat liikaa irti maasta, kun siellä "älytasolla ynnä taivasmaailmassa" kuitenkin on tolkuton aika istua ja kuvitella itseään sen opettajan (kuvan) jalkojen juuressa, minkä on eläissään kokenut tärkeäksi? Jos maanpäällinen elämä on kokemusten hankkimista varten, niin täytyisi sitten kokea koko ihmisenä eläminen niin täydesti kuin sen pystyy.
Kannattaa kuitenkin olla sortamatta ketään ihmistä, sillä jo seuraavassa elämässä voi joutua itse sorretuksi, jotta itse kokee miltä se tuntuu. :)) Mukavaa viikonloppua!
Samoin hindu mumisee itsekseen mantraa ja palvoo jotain jumalankuvaansa jota on tottunut pitämään pyhänä eläissään. Edellä mainittuja esimerkkejä teoksessa luonnehdittiin (ajan hauskoilla ilmaisuilla) itsekkäiden ihmisten "älyttömäksi ynnä päämäärättömäksi, joskin hartaaksi palvomiseksi". Palveleehan usko omaa napaa, ja omaa pelastusta, joten maininta itsekkyydestä on perusteltu. Uudestisyntynyt tai muuten aktiivikristitty ei ole yhtään sen parempi ihminen taivaassa kuin ateistikaan eikä siis saa yhtään bonuspisteitä uskovaisuudestaan.
Materialisti, joka ei usko kuolemanjälkeiseen elämään, nukkuu niin kauan, että kyllästyy ja alkaa heräilemään tai häntä pikkuhiljaa herätellään. Hän ei usko edes kuolleensa, vaan olettaa näkevänsä pahaa unta. Asiat kuitenkin selviävät pikku hiljaa. Agnostikolla sen sijaan voi olla paljon mielenkiintoista koettavaa ja opittavaa. Mutta kaikki sitten taas jonkun taivaselämäjakson (tai siis nykyteosofian kielellä henkimaailma) jälkeen joku keho vetää puoleensa sielua niin että sielu syntyy uudestaan kun ajankohta ja asetelmat ovat kohdallaan.
Kannattaakohan sitä elää tätä inkarnaatiota sitten kovin hihhuloimalla ja jalat liikaa irti maasta, kun siellä "älytasolla ynnä taivasmaailmassa" kuitenkin on tolkuton aika istua ja kuvitella itseään sen opettajan (kuvan) jalkojen juuressa, minkä on eläissään kokenut tärkeäksi? Jos maanpäällinen elämä on kokemusten hankkimista varten, niin täytyisi sitten kokea koko ihmisenä eläminen niin täydesti kuin sen pystyy.
Kannattaa kuitenkin olla sortamatta ketään ihmistä, sillä jo seuraavassa elämässä voi joutua itse sorretuksi, jotta itse kokee miltä se tuntuu. :)) Mukavaa viikonloppua!
Vastaukset 2
Vanhimmat
Ei kannata lukea teosofisia kirjoja.
Kyllä lukea pitää ja kaikkea mahdollista.