Pohjois-Karjalassa eräällä alueella (pieni alue) kuulee vanhojen ihmisten puhuvat niin, että joidenkin sanojen peräässä on k-kirjain. Eli esimerkiksi "kaupassa pittäis käyvväk". Mistä tuo murteen ihana pieni vivahde on peräisin?
HALOJAK?
hähmitähäh
133785
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
pittäis käyvväk` kaupassa ...kuulostaisi loogisemmalta
Kyllä tuota kuulee Pohjois-Karjalasaa ja Koillis-Savossa vaikka lauseen lopussa, tosin aika heikkona. En kyllä tiedä, mistä tuo periytyy.
Esim. juukalaisen Eino Kettusen v. 1928 sanoittamassa Ievan polkassa on jopa kirjoitettu "... Ieva se alako nyyhkytteek."
P.S. Jos ette aiemmin tiedä, niin Loituma-yhtye teki Ievan polokasta maailmakuulun. Kannattaa googlettaa!
Juuri tuollaisesta loppu k:sta oli kyse. Joillain pienillä alueilla P-Karjalassa tuota vielä kuulee vanhusten puheessa.
Ievan polkasta sen verran, että onko muita ottanut päähän se, että etelä-suomalaiset ja varsinkin ulkomuallaiset ovat käsittäneet homman ihan väärin. Monissa paikoin Ievan polkka on nimetty Levan polkaksi. Eikö ne suommee ossoo?
että siellä missä itse olen tuota k:ta kuullut, niin se ei todellakaan ole mikään heikko, vaan todella voimakas ja tulee esiin varsinkin puhuttaissa arkisista asioista, esim. "paestoin uamulla piurraitak, tulukkoo syömmään niitäk jos ehittä".
Päätellen edellisen kirjoittajan esimerkkilauseesta, tulin päätelleeksi,
että tuo k sanan lopussa on jäänne kin-päätteestä.
Edellinen lause selkosuomella olisi siis:
"Paistoin aamulla piiraitakin, tulkaa syömään niitäkin jos ehditte."
Voisiko olla?
Jo tuolla alempana tässä keskustelussa esitin, että kyseessä on kantasuomalainen loppu-k.
kartalle
Jeps, kyseessä on loppuhenkosen edeltäjä ja se alkuperäinen muoto. Se on säilynyt vain paikoin savo(laismurtei)ssa. "tulek tännek, elä mänek sinnek",
Karjalaismurteista ja etenkin karjalan kielestä loppu-k ja jopa loppuhenkonnekin on hävinnyt jo aikapäiviä sitten.
Tämän lisäksi loppu-k:ta oli vielä sukupolvi sitten Inkerinmaan alkuasukkaiden, inkeroisten, Hevaan murteessa sekä sen naapurissa Kattilassa puhutussa itävatjassa. Olisi tietysti vieläkin jos joku vain Hevaan inkeroista tai itävatjaa puhuisi.
Sanan lopussa oleva k on muinoin kuulunut suomen kielen rakenteeseen, murteissa on usein jäänteitä näistä kantasuomalaisista muodoista. Myös loppu-h on kauan sitten ollut suomea, esim. veneh.
Vanhat iittiläiset, ja vanhemmat ihmiset niissä kunnissa, jotka ovat ennen kuuluneet Iittiin, käyttävät tätä h-päätettä, vaikka he itse väittävätkin, että
"En ole koskah kuullukkah, että sanan peräh laitetah hoo" ;)
Eteläpohjalaiset käyttävät vene-sanasta muotoa venes. Muuallakin Suomessa on Venes-alkuisia paikannimiä (Venesjärvi, Veneskoski). Tuo loppu-s on jäänne juuri kantasuomalaisesta loppu-h:sta.
h ja k sanan lopussa kuulostavat kovin venäläsiltä.
"Eteläpohjalaiset käyttävät vene-sanasta muotoa venes."
Vähän aikaa noita s-loppuisia pyöriteltyäni päädyin siihen että ne tuntuvat usein esiintyvän sanoissa, joissa muissa murteissa on lopussa h vokaali. Venehän on myös venhe ja muita saman tapaisia ovat esim. närhi-näris, orhi-oris, murhe-mures.
Toisen s-päätteisten ryhmän muodostavat sanat, jotka loppuvat d vokaaliin, esim. kade-kares, kude-kures. Tai vaikka made-mares, lude-lures. Kahta viimeksimainittua en ole kuullut käytettävän mutta en epäile etteivätkö menisi pohjanmaalla täydestä.
Mahtaako d-vokaali -sanojen muuntuman taustalla olla se että h vokaali -sanojen muuntuma on tarjonnut valmiin keinon välttää hankala "ree" -kirjain. Vai onko taustalla se että d on vanhassa suomessa ääntynyt pehmeämmin, kuten englannin sana "the". Silloinhan pätisi em. h vokaali -käytäntö suoraan koska sanat voi jollakin tapaa ymmärtää myös h vokaali -loppuisina: kad(h)e, mad(h)e.