vuosi 321 on sunnuntai kristillisyyden

Silloin maan päällinen valtias antoi kansalle sunnuntain Jumalan sapatin sijaan. Silloin murhattiin sapatti ristille kuten sapatin Herrakin omana aikanaan!
5146
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Alkuseurakunta vietti sunnuntaita jo ensim. tai toiselta vuosisadalta alkaen. Silloinen "hengellinen valtias" vain vahvisti sen joka jo oli käytössä. Katolista kirkkoa,ei silloin vielä ollut.

Kristityt halusivat,eri lepopäivän,kuin Juutalaiset,ettei kristin-uskoa sekoitettaisi Juutalaisuuteen.

Jos otetaan sapatti tulee kiusaus ottaa muutakin Moosekselta,niin on käynyt adventisteille.

-Sapatti
-Pyhäkkö
-ruoka-ohjeet.

Äänestä
  • Jotka syövät sianlihaa ja muuta inhoittavaa, sekä hiiriä, niistä kaikista tulee loppu "SANOO HERRA".

    Sapatti on Jumalan pyhittämä ja siunaama päivä.

    Antikristityt halusivat itse valita lepopäivänsä sunnuntain.

    Äänestä

  • kuin Eki.

    Äänestä

  • Kuka toimi tämän sunnutain vieton lakimääräisenä antajana. Tästä ei ole laillisia perusteita ennen vuotta 321. On vain tekaistuja olettamuksia.

    Ekihän tarkoittaa noita oman käden oikeuksia. Kerrohan Eki miksi oli noita sapatti kristittyjä vielä vuoteen 321 asti? Katsoin jo aikoja sitten tehdyn Documentti filmin tästä käydystä kokouksesta. Jossa keisaria vastassa oli 12 Piispaa. Kokusta käytiin pitkään, viimen Keisarin suositus pääsi voitolle, Kun keisari sanoi, että sunnuntain avulla me saamme Mithrauskovatkin kristin uskolle kuuliaisiksi.

    Mithran uskostahan sai valta kirkko Lasten valelukasteen. Mithran henki elää vieläkin Kristillisyydessä, koska se jäi jäädäkseen!

    Äänestä

mikään jonkun kulttuurin omaksuman viikonpäivän nimitys ei ole elävä olento, joka voitaisiin teloittaa tai surmata millään tavoin.
Toisekseen: Ellei Konstantinus olisi kääntynyt - ilmeisesti poliittisista syistä - kristityksi, mitään Aventtikirkkoakaan tuskin olisi olemassakaan. Rooman valatakunnassa kilpailivat tuohon aikaan lukemattomat uskonnot ja kultit keskenään: mm. Mithran kultti oli niin voimakas, että oli "kiikun kaakun", ettei se voittanut suosiossa kristillisyyttä. Osaltaan Konstantiinuksen ansioksi on siis luettava kristillisyyden voittokulku läntisessä maailmassa. Jos on uskova, tämänkinhän voi nähdä Jumalan toimintana maailmassa - vai haluaako uskova määrätä millä tavoin Jumalan on toimittava ja minkälaisia välikäsiä käytettävä historian kulkunsa johtamisessa?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Juhla vuosi kirjoitti:

Silloin maan päällinen valtias antoi kansalle sunnuntain Jumalan sapatin sijaan. Silloin murhattiin sapatti ristille kuten sapatin Herrakin omana aikanaan!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu