Eilen aamulla istuin kahvipöydässä aamupalalla. Kello oli puoli kuusi aamulla ja ulkona oli vielä pimeää. Katselin ikkunasta avautuvaa näkymää keskustan suuntaan ja huomasin, kuinka lähistöllä sijaitsevan seurakuntatalon katolla oli valaistu risti. Se näkyi kirkkaana ympärillä vallitsevassa pimeydessä. Jotenkin jäin vain katsomaan ja miettimään sitä. Yksinäinen kirkas risti pimeyden keskellä, ihmeellistä.
Kävin aamulla parturissa Tuirassa ja poljin pyörällä takaisin kaupunkiin päin. Tuuli oli ankara ja ilma kylmä, syksy on tullut eikä kesästä ole paljon enää muistomerkkejä jäljellä. Tuiran silloilla polkiessani satuin kohottamaan katseeni pyörätiestä taivaalle ja kohti keskustaa. Aurinko tuli esiin alhaalla pilvien reunan takaa. Tuntui hyvältä, aivan kuin Herra itse olisi tervehtinyt muuten niin kurjan ilman keskellä. Samalla kiinnitin huomioni auringosta hieman oikealle. Siellä näkyi taivasta vasten risti, vain pelkkä risti jossain puiden yläpuolella. Näky oli puhutteleva. Tuomiokirkon ristihän siellä oli, vaan juuri siltä kohdin ei näkynyt itse kirkkoa, vain risti taivaalla, ja se puhutteli.
Mietin kaupunkiamme, sen taloja ja rakennuksia, kuinka monta ristiä niiden yläpuolella kohoaakaan. En osaa kuvailla tunnetta, joka täytti mieleni. Mietin ja mietin, mitä nuo tyhjät ristit talojemme katolla edustavat ja sitä, miten niihin suhtaudutaan. Tuli paha mieli.
Tyhjä risti kuvastaa sitä, että Jeesus on ylösnoussut, Hän on voittanut kuoleman ja sen tulisi olla sellainen ilosanoma, joka koskettaa jokaisen sydäntä ja saa mielen iloiseksi. Onko kuitenkaan näin, ei valitettavasti. Kuinka moni pysähtyy miettimään tuota ristin sanomaa, joka talojen katoiltakin meille julistetaan, vaikkakin ilman sanoja. Puhutteleeko tuo yksinäinen risti ketään, vai onko siitä tullut arkipäiväinen, mitään sanomaton koriste jonkin kirkoksi kutsutun rakennuksen katolla?
Entä jos tilanne olisi toinen, entä jos kuolemaa ei olisi vielä voitettu, eli risti ei olisikaan vielä tyhjä? Entä jos noiden tyhjien ristien sijasta näkisimmekin ristin, jolla Jeesus, Jumalan Poika vielä roikkuu kituen ja hiljaa kärsien. Valaistu risti varhaisaamun pimeydessä, kärsivä hahmo roikkumassa hiljaa vaikeroiden, tai tuomiokirkon risti keskustan yläpuolella, Jeesus kärsimässä siellä verisenä, ruoskittuna ja ruhjottuna. Puhuttelisivatko nuo ristit ihmisiä enemmän, pysähtyisimmekö me katsomaan ja miettimään, mistä oikein on kyse? Ja miten sinä ajattelisit, kun tuo ristillä kituva mies katsoisi alas sinuun ja kuiskaisi hiljaa, ”tein tämän sinun takiasi, kärsin ja kuolen, jotta sinä saisit elää”. Kuka meistä voisi välinpitämättömänä kulkea ohitse ja olla välittämättä siitä, mitä parhaillaan on tapahtumassa, tuskinpa kukaan, ainakaan inhimillisesti ajatellen.
Kuitenkin tyhjä risti tänä päivänä tuntuu olevan vain pelkkä ”maamerkki”, jonka olemassaoloon ei kiinnitetä paljoakaan huomiota. Tavallinen kaduntallaaja arkisten kiireiden keskellä tuskin huomaakaan sitä. Ei kuitenkaan ole sen pienemmästä tai vähäisemmästä asiasta kyse, kuin tuossa hetkeä aiemmin. Tyhjä risti on yhtä vakava asia, kuin se risti, jolla Jeesus vielä roikkui meidän kaikkien puolesta. Tuolle ristille olisi kuulunut naulita sinut ja minut, vaan Hän otti syyllisyyden harteilleen, Hän oli sijaiskärsijä sinun ja minun edestä. Yhtä lailla tyhjä risti on myös meidän osamme. Jeesus nousi kuolleista, voitti kuoleman, siitähän siinä on kyse, hauta on tyhjä, Kristus on noussut kuolleista. Se tarkoittaa myös sitä, että meilläkin on elämä kuoleman jälkeen.
Mitä tyhjä risti merkitsee sinulle? Onko se sinulle elämän vai kuoleman merkki? Julistaako se sinulle ylösnousseen Kristuksen voimaa ja Herrautta, kirkkautta ja kuninkuutta. Onko se sinulle voiton ovi, jonka kautta saat iloiten käydä tästä elämästä iankaikkiseen iloon ja riemuun Herran seuraan, vai onko se sinulle ovi, josta sinun on joka tapauksessa käytävä läpi iankaikkiseen kadotukseen ja eroon Jumalasta?
Kun seuraavan kerran katsot ristiä, joka kohoaa jonkun rakennuksen katolla, pysähdy hetkeksi ja katso sitä rauhassa. Mieti, mitä se sinulle merkitsee ja näe, kuinka Herramme vielä eilen roikkui ja kärsi siinä. Tänään risti on tyhjä, Kristus on noussut kuolleista ja raivannut tien Isän, Jumalan luo. Tie on valmis, sitä käykäämme.
”Ja siellä on oleva valtatie, ja sen nimi on "pyhä tie": sitä ei kulje saastainen; se on heitä itseänsä varten. Joka sitä tietä kulkee, ei eksy-eivät hullutkaan” (Jes. 35:8).
http://www.wenstorm.com

Vastaukset 5
Vanhimmat
IHanaa olla vapaa :).
Kaikki mikä on kivaa ja tuntuu hyvälle on syntiä! älä unohda sitä!
//Mitä tyhjä risti merkitsee sinulle? Onko se sinulle elämän vai kuoleman merkki? Julistaako se sinulle ylösnousseen Kristuksen voimaa ja Herrautta, kirkkautta ja kuninkuutta. Onko se sinulle voiton ovi, jonka kautta saat iloiten käydä tästä elämästä iankaikkiseen iloon ja riemuun Herran seuraan, vai onko se sinulle ovi, josta sinun on joka tapauksessa käytävä läpi iankaikkiseen kadotukseen ja eroon Jumalasta?//
- Risti tuo mieleen kidustus-välineen. Se nostaa mieleen sen halveksunnan ja vihan, jota kansa tuolloin tietämättömyydessään Nasaretilaisen heitä piinaavaa sanomaa kohtaan tunsi.
Sydämessä tuntuu hetken se katkeruus,kauna ja kateus jota fariseukset ja kirjan-oppineet tunsivat tuota 'maalaistolloa' kohtaan, hänen pistäessään heitä totuudellisuudellaan 6-0.
Tuntea voin myös sääliä heitä kohtaan jotka naulasivat veljeni Leijona-mielen puuhun, he eivät todellakaan tienneet mitä tekivät.
Saman-oloinen tunne tulee myös heitä kohtaan jotka voimattomuudessaan keksivät sijais-kärsijä-ajatuksen ja nostivat Nasaretilaisen jumalaksi jumalan paikalle, vaikka hän itse niin tekemästä kielsi.
Hieman säälittömyyttä niitä tahoja kohtaan kieltämättä tunnen, jotka käyttävät tätä kertomusta alistaakseen ja ahdistaakseen ihmisiä omassa sokeudessaan ja vallan'himossaan["oikeassa olemisessaan"].
Numinoosimaisesti nousee tuosta kuvasta myös mieleeni se ali-tajunnallinen ymmärrys, että kuolemamme on vasta todellisen Elämän paluu.
ps. Populuksen vieressä risti on tosi korkealla ;)
Poika tekee kouluunlähtöä ja itsellä on vapaa päivä. "Sattumalta" tulin pitkästä aikaa näille palstoille. Ihana aamunavaus sun kirjoitus. Jäin miettimään ja mietin...Niin paljon turhaa ihmisen mielessä, turhia huolia ja ajatus pyörii monenmoisissa ei niin rakentavissa...Ja kuitenkin tärkein se Jeesus josta ihminen ei aina jaksa puhua tai ajatella on vielä keskellämme , tänäänkin.
Jäin sanattomaksi. Todella aidosti ja mukaansatempaavasti kijoitettu. Tiivistit aiheen jonka usein itsekin kokenut mutta en ole osannut jakaa. Kiitos kirjoituksestasi.