Kokoomus markkinoi itseään puolueena, joka ottaa ja kantaa vastuun kaikista ihmisistä, mutta miten tämän vastuukysymyksen kanssa sitten todellisessa arjessa?
Jyväskylässä tänään kahdessa koulussa on koulut suljettu uhkailujen takia ja edellisellä viikolla ties kuinka monta koulua. Eniten ovat vastussa arjen turvallisuudestamme kokoomuksen ministerit Anne Holmlund, Sari Sarkomaa ja Paula Risikko. Nämä ministerit ovat osanneet paeta vastuukysymystään hyvin liukkaasti Jokelan surmien jälkeen ja Matti Vanhanenkin taisi kehaista, että Jokela oli yksittäistapaus.
Kauhajoki surmien jälkeen Anne Holmlund on sumuttanut Suomen kansaa ja väittänyt, että keväällä valmistunut EU:n asedirektiivi on estänyt uusien lakien valmistelun ja tämän takia hallitus ja nämä "vastuuministerimme" seisoivat tumput suorina ja kuolleita tuli.
Aseluvista keskusteltiin Jokelan jälkeen aktiivisesti, mutta ministerit Anne Holmlund ja Sirkka-Liisa Anttila pistivät kokoisoliha-arsenaalillaan EU:ssa keväällä hantiin siitä, että Suomessa on aseluvat annettava jo 15 vuotiaille. Näille ministereille tämä Jokela ei antanut yhtään signaalia siitä, että Suomessa on Jyrki Kataisen sanoin löperö aselaki entuudestaan.
Suomen kansan enemmistö oli myös Jokelan surmien jälkeen sitä mieltä, että mielenterveyspalveluihin on satsattava rahaa, kiertely ja kaartelu ei tullut kysymykseen, mutta tätä asiaa alettiinkin ajamaan pikemminkin alas ja mielenterveysongelmaiset heitettiin oman onnensa nojaan ja pillerien varaan. Pillereitä napsi Jokelan surmaaja ja Kauhajoen surmaaja myös. Nämä psyykepillerit ovat vielä sellaisia, että ne vahvistavat ihmisen minää ja tekevät helpoksi raa'at teot ja itsemurhan.

Vastaukset 7
Vanhimmat
http://www.aselakimuutos.net
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000107&posting=22000000038392393
uhkauksien asettajat/lähettäjät ja saadaan heidät tuomiolle, niin uhkailut loppuu. Rankimman kautta moisille uhaajille tuomiot ja jos ovat alle 15 v, niin vanhemmille sellaset sanktiot että oppivat opettamaan pentunsa tavoille. parasta olisi julkisesti vedellä piiskalle perseelle ja jättää näkyville pariksi päiväksi.
Pystytettäköön toreille häpeäpaalut!
Jalkapuuhun vaan parhaaksi ulkonaliikkumisajaksi ilkimykset muun kansan naurettaviksi.
vaieta näkymättömiin. Sisäministeri Holmlundin puuhista ei ole tehty kunnollisia selvityksiä. Minun mielestäni hän teki virhearvion Jokelan koulusurman jälkeen väittäessään sitä yksittäistapaukseksi. Häntä on syytetty vitkuttelusta aselainsäädännön suhteen. Merkillistä on, että ulkoministeri erotetaan tekstiviestien takia, mutta sisäministeriä ei, vaikka aseiden lupa-asiat ja koko lainsäädäntö on retuperällä.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000107&posting=22000000038374684
http://www.uusimaa.fi/Uutiset/Kolumnit/Ei-surmia-ilman-aseita
http://www.aselakimuutos.net
Mitä ministeri vastaa tälle valtavalle joukolle ?
Vastauksista, ja ennenkaikkea toimenpiteistä, ja todellisesta välittämisestä riippuu hänen lopullinen luottamuksensa.
Ei kesken prosessin saa ketään erottaa.
Toivottavasti Holmlund viisastuu.
Miksi kokoomuksen ministeri Anne Holmlund toimii, kuin päätön kana. Jokelan surmien jälkeen ei toiminut mitenkään ja nyt Kauhajoen surmien jälkeen, kuin päätön kana. Sysäsi itseltään vastuun aselupien myöntämisestä lääkäreiden kontolle, toivottavasti Suomen lääkärit pistävät nämä aseluvan hakijat tosi tarkkaan syyniin, koska eihän kukaan pysty muutaman minuutin käynnillä sanomaan, kuka on hullu ja kuka ei. Toivottavasti Suomen lääkäreissä on sellaisia ihmisiä, jotka ottavat tosissaan nämä asekysymykset, eivätkä myönnä lupia heikkojärkisille ja löysin perustein. Viinan- ja pillereiden käyttäjiltä pitäisi myös aseluvat ottaa pois.
niin se onkin surullisempi juttu ja siihen saa vastauksen lukemalla miten Holmlund toimi ja yhä edelleen toimii. Ja pisteenä i:n päälle Katainen antaa tyypille luottamuksensa.