Kun kokoomuksen kannatus ei ole vuosikymmenten saatossa millään tavalla merkittävästi kasvanut koskaan edes kovin lähelle kahta surempaa puoluetta, lienee syytä kysyä, mistä moinen johtuu?
Yksi syy on varmaankin, että puolueiden imagot muodostuvat paljolti sen mukaan, millainen henkilö puoluetta johtaa; mediahan dramatiikan halussaan paljolti sivuuttaa puolueiden tavoite ja ohjelmakysymykset ja luo puoluemielikuvaa puolueen puheenjohgtajan mielikuvan kautta.
Kokoomuksella on minusta tästä näkökulmasta katsoen ollut aina vähintään lievä, ellei vakava johtajaongelma, joka on jättänyt puolueen meiluvamielessä - toisin sanottuna kannatuksessa - aina selvästi kolmanneksi.
Koleerinen Holkeri lähti aina kahville ja nakkeli niskojaan, kun joku kysyi pahasti ja jos vbastasi niin vastsi kireästi ja äreästi käyttäen kielikuvia, jotka olivat kuulijalle vieraita.
Pompöösi Suominen piti leukahelttaansa kireällä ja puhui sivistyneesti nenänvarttaan pitkin. Mieleen tuli teollisuuspatruuna, joka antaa kieltävää vastaustaan siivoojansa palkankorotuspyyntöön.
Salolainen koetti hoitaa tv-haastattelut Primulan kaanvan mukaan puhumalla omiaan välittämättä vähääkään siitä, mikä toimittajan kysymys oli ollut. Katsojat hämmästelivät, että mikä selittelijä tuo on, kun tuollai sekoilee?
Niinistö mulkoili alta kulmiensa ja oli kovaa poikaa, mikä miellytti kovan johtajan kaipuussa olevia, mutta hyydytti kokoomuksen kannatuksen. Vain 23% kansasta katsoi, että Lipposen vasen käsi olisi parempi kuin Lipponen itse.
Itälä on vilkuillut kameran kahta puolta ohi katsojan eikä sanonut koko urallaan mitään sellaista asiaa, minkä joku jälkikäteen muistaisi. Keskusta on toki pettänyt milloin sitä ja milloin tätä tai ollut välillä rähmälläänkin, tai sitten se onkin SAK/SDP, jota kokoomus haastaa. Itälän luettelemien epäkohtien luettelo on joka puheessa ollut pitkä ja naljailu muita puolueita kohtaan on saanut 15% kansasta taputtamaan, mutta missä on kokoomuksen linja ollut Itälän aikana? Minkä asioiden puolesta Itälä on kokoomusta johtanut? Minä ainakaan en tiedä, ellen mene lukemaan kokoomuksen ohjelmia.
Olen jo puoli vuotta ollut sitä mieltä, että kokoomukselta on toiminnan linja ja suunta hukassa. Vähitellen alan olla huolissani myös siitä onnistuuko kokoomus koskaan linjaansa korjaamaan, kun sen historia johtajavalinnoissaan on ollut mielestäni enemmän kuin surkea.
Taustaksi sanon, että olen äänestänyt kokoomuslaista ehdokasta äänioikeuden saatuani kaikissa vaaleissa, joissa on ollut kokoomuslainen ehdokas. olen myös ollut puolueen jäsen, mutta erosin viime presidentinvaalin aikaan - en siksi, että kokoomus ei asettunut Ahon puolelle, vaan siksi, ettei puolueen lammaslauma saanut aikaan, että puolue olisi asettanut presidentinvaaliin ehdokkaansa omien sääntöjensä edellyttämällä tavalla, vaan koko homma meni surkeaksi pelleilyksi, jota Riitta Uosukainen sitten houkuteltuna suostui paikkaamaan.
Suhtautukaa ylläolevaan siis kokoomuksen kannattajan lievää syvempänä huolestumisena kokoomuksen nykytilasta.
Yksi syy on varmaankin, että puolueiden imagot muodostuvat paljolti sen mukaan, millainen henkilö puoluetta johtaa; mediahan dramatiikan halussaan paljolti sivuuttaa puolueiden tavoite ja ohjelmakysymykset ja luo puoluemielikuvaa puolueen puheenjohgtajan mielikuvan kautta.
Kokoomuksella on minusta tästä näkökulmasta katsoen ollut aina vähintään lievä, ellei vakava johtajaongelma, joka on jättänyt puolueen meiluvamielessä - toisin sanottuna kannatuksessa - aina selvästi kolmanneksi.
Koleerinen Holkeri lähti aina kahville ja nakkeli niskojaan, kun joku kysyi pahasti ja jos vbastasi niin vastsi kireästi ja äreästi käyttäen kielikuvia, jotka olivat kuulijalle vieraita.
Pompöösi Suominen piti leukahelttaansa kireällä ja puhui sivistyneesti nenänvarttaan pitkin. Mieleen tuli teollisuuspatruuna, joka antaa kieltävää vastaustaan siivoojansa palkankorotuspyyntöön.
Salolainen koetti hoitaa tv-haastattelut Primulan kaanvan mukaan puhumalla omiaan välittämättä vähääkään siitä, mikä toimittajan kysymys oli ollut. Katsojat hämmästelivät, että mikä selittelijä tuo on, kun tuollai sekoilee?
Niinistö mulkoili alta kulmiensa ja oli kovaa poikaa, mikä miellytti kovan johtajan kaipuussa olevia, mutta hyydytti kokoomuksen kannatuksen. Vain 23% kansasta katsoi, että Lipposen vasen käsi olisi parempi kuin Lipponen itse.
Itälä on vilkuillut kameran kahta puolta ohi katsojan eikä sanonut koko urallaan mitään sellaista asiaa, minkä joku jälkikäteen muistaisi. Keskusta on toki pettänyt milloin sitä ja milloin tätä tai ollut välillä rähmälläänkin, tai sitten se onkin SAK/SDP, jota kokoomus haastaa. Itälän luettelemien epäkohtien luettelo on joka puheessa ollut pitkä ja naljailu muita puolueita kohtaan on saanut 15% kansasta taputtamaan, mutta missä on kokoomuksen linja ollut Itälän aikana? Minkä asioiden puolesta Itälä on kokoomusta johtanut? Minä ainakaan en tiedä, ellen mene lukemaan kokoomuksen ohjelmia.
Olen jo puoli vuotta ollut sitä mieltä, että kokoomukselta on toiminnan linja ja suunta hukassa. Vähitellen alan olla huolissani myös siitä onnistuuko kokoomus koskaan linjaansa korjaamaan, kun sen historia johtajavalinnoissaan on ollut mielestäni enemmän kuin surkea.
Taustaksi sanon, että olen äänestänyt kokoomuslaista ehdokasta äänioikeuden saatuani kaikissa vaaleissa, joissa on ollut kokoomuslainen ehdokas. olen myös ollut puolueen jäsen, mutta erosin viime presidentinvaalin aikaan - en siksi, että kokoomus ei asettunut Ahon puolelle, vaan siksi, ettei puolueen lammaslauma saanut aikaan, että puolue olisi asettanut presidentinvaaliin ehdokkaansa omien sääntöjensä edellyttämällä tavalla, vaan koko homma meni surkeaksi pelleilyksi, jota Riitta Uosukainen sitten houkuteltuna suostui paikkaamaan.
Suhtautukaa ylläolevaan siis kokoomuksen kannattajan lievää syvempänä huolestumisena kokoomuksen nykytilasta.
Vastaukset 31
Vanhimmat
Olet oikeassa.
Mielestäni meidän tulisi katsoa eteenpäin uusien ihmisten kera. Mutta mistä niitä saadaan. Otetaan esimerkiksi äänestäjät. He valitsevat edustajamme eduskuntaan. Esimerkiksi uudelta maalta valitaan uusiksi edustajiksi vanha eläkeläinen Saarikangas ja koulutusta vastustava pieni rouva Hemming. Rouva on katkera kun ihmiset kouluttaa itseään ja tekee siitä vaalivaltin. Lisäksi oppinut Markkula tippui ja tohtori Lindborg ei mennyt läpi.
Osaajat kaikkoaa äänestäjiemme joukoista.
Helsingistä meni läpi joku Jermu Laine. Mitä hänellä on tekemistä politiikassa. Tuntuu olevan vielä hyvin keskinkertainen tyyppi. Ehkä elinkeinoelämässä menestynyt mutta ei sovi moderniin politiikkaan.
Samaa voi sanoa Tampereelta. Tohtori Kostiainen, joka toisi uutta väriä osaamista ja innovatiivisuutta ei mennyt läpi.
Kyllä puolueen tulisi nostaa näitä uusia kykyjä, kuten Kostiaista näkyviin paikkoihin ja esille. Tämä vaan ei tunnu käyvän sillä tällöin astuttaisiin olemassa olevien edustajien varpaille ja etenemishierarkia tukittaisiin. Eihän hän edes kuulu siihen joukkoon josta nykyään yritetään kasvattaa uusia kykyjä eli avustajien joukkoon.
Muuten sielläkin on varsinainen kyky Max Mickelson, jota pidetään oikein olan takaa piilossa ja vakan alla.
Itse asiassa edustajamme ovet Kokoomuksen kannalta suurin este menestykselle. He ajattelevat kateellisina ja mustasukkaisina omia etujaan ja mahdollisuuksia tulla uudelleen valituksi. Ei miten puolue ja yhteiskunta voisi menestyä ja uudistua ajan mukana.
Ei muuta kuin Ikelle hyvä virka ja ehdokasvalinnat uusiksi. Pyydetään nuorsuomalaisten perustaja Penttilä Kokoomukseen ja uusiudutaan.
Näiden uusien kykyjen ja heidän uusien ajatusten markkinointiin pitäisi panostaa. Luoda uusiksi koko imago ja tehdä jatkuvaa markkinointia mainostamisen ja julkisuuden ehdoin. Uskon, että asia olisi korjattavissa jos tuote on kunnossa ja panostamme brändin luomiseen ja sen jatkuvaan ylläpitoon.
Nämä mainitsemasi herrat ovat ehkä kokoomuksen ”windows of opportunity”. Se on auki nyt. Se saattaa sulkeutua pian. He ovat kaikki menestyviä omassa työssään ja todennäköisesti kokevat politiikan juuri nyt kiinnostavaksi. Haluavat antaa panoksensa yhteiskunnan kehittämiseksi.
Ensikerralla he eivät ehkä ole käytettävissä. Heistä tulisi pitää kiinni ja muista uusista todellisista kyvyistä, joita varmaan löytyy kannattajiemme joukoista.
Monesti parhaat kyvyt eivät tuppaannu vaan heidät ”löydetään”. Tätä ”head hunting” prosessia tulisi tehdä koko ajan. Kyllä niitä tuppaantujia ja roikkujia aina on tyrkyllä.
Kokoomus on minun mielestäni jouko yksilöitä, joilla on omia tavoitteita paljon, mutta yhteisiä tavoitteita aika vähän.
Kärjistäen voisi sanoa, että kokoomuksessa aktiivisti toimivat ovat ensisijaisesti tekemässä omaa uraansa. Puolueen tavoitteita ajetaan aina silloin, kun ne edistävät omia tavoitteita ja yhetistyötä ei synny juurikaan, jos toiminta edistää enemmän toisten kokoomuslaisten tavoitteita.
Voin olla hyvinkin väärässä, mutta tämä on minulle syntynyt mielikuva kokoomuslaisista poliitikoista, joita aikanani tunsin läheisestikin.
Ilmeisesti edellisestä johtuen, kokoomuksessa ei juurikaan synny sellaista "joukkovoimaa" yhteistä tahtoa viedä asioita eteenpäin kuin puolueen kannatus ja eduskuntaryhmän koko edellyttäisivät. kauan mukana olleet muodostavat omia pienryhmiään lähinnä tukeakseen omaa pienryhmäänsä, mutta esim. koko eduskuntaryhmää yhdistäviä tekijöitä ei liene kovinkaan monia.
Tämä näkyy siinä, että poliittisen uraputkiapparaatin ulkopulelta mukaan nousseet joutuvat jonkinlaisten hylkimisreaktioiden kohteiksi.
Matti Aura, jonka hyvin tunsin hänen kauppakamariaikoinaan suorastaan kutsuttiin kokoomukseen jopa puheenjohtajaehdokkaaksi, mistä johtuen hän taisi jättää toimensa keskuskauppakamarin toimitusjohtajanakin. Ei hänestä puheenjohtajaa tehty, mutta kansanedustajaksi hän pääsi ja jopa ministeriksikin. Liike-elämän reiluihin pelinsääntöihin tottuneena Aura kuitenkin otti itseensä politiikan temppuiluista ja erosi, kun Pekka Vennamo veti välistä Soneran osakeannin merkinnöissä.
Moni muu liike-elämästä kokoomukseen siirtynyt on jäänyt lyhytaikaiseksi vierailijaksi. Martin Saarikankaalla ja Jere Lahdella voisi olla paljonkin annettavaa, mutta ilmeisesti heidän pääsemisensä vaikuttaviin asemiin puolueessa heikentäisi joidenkin siellä nyt vaikuttavien asemaa, joten heitä näytetään minusta hyljittävän ihan kuin joitain vieraita siirrännäisiä.
Keskenään kateelliset ja toisilleen mustasukkaiset edustajat ovat siis minustakin kokoomuksen menestyksen ja kannatuksen kasvun este.
Ja tämä on minusta johtajuusongelma. Kokoomus tarvitsisi johtajan, joka kokoaa kokoomuksen ja johtaa sitä kokonaisuutena. Tämä ei ole mahdollista niin kauan kuin kokoomuksen sisällä on erilaisia omiin suuntiinsa vetäviä ryhmiä, joista aina vahvin junailee kokoomukselle puheenjohtajan mieluummin niin, ettei kilpailevia ehdokkaita sallita, vaan puheenjohtajan vaalista tehdään yhden ehdokkaan sopupeli.
Käytännössä asia on pienistä yksityiskohdista kiinni. Kokoomuksen ideologia vastaan realipolitiikka.
Kokoomuksen ideologia muodollisesti kannattaa yksilövapautta ja yksilöoikeutta.
Kokoomuksen realipolitiikka kannattaa pakkoruotsia ja yksilövapauden ja -oikeuden riistoa.
Kokoomuksen johtoon on noussu kerta toisensa jälkeen kokoomusideologian vastainen henkilö. Kyvytön ja haluton elämään kokoomusideologian mukaisesti eli vaatimalla vaatien pakkokieliopetuksen poistoa.
Sen sijaa tämä päsmäri on aina lähtenyt rkp:n esittämään pelleilypolitiikkaan mukaan joka lopulta syö kokoomusjohtajan johtamistehon ja uskottavuuden. Eli kokoomusjohtajalle on vuosi toisensa jälkeen syötetty valtiohallinnon kuraa ja uskoteltu että kuran syöminen oikeuttaa kokoomusidelogian hautaamisen. Lopputuloksena on väistämättä selkärangaton hörhö jolla ei ole uskottavuutta koska selkärangan puute näkyy.
Vasta kun kokoomus saa johtajan joka laittaa pakkokielipoliitikot yksilövapauden alapuolelle voidaan todeta kokoomuksen johtajuusongelmien väistyneen. Toistaiseksi tätä ei ole tapahtunut. Kokoomusjohtajat syövät kuraa ja pettävät äänestäjänsä ja elävät itsepetoksessa kuten Itälä.
...pitkäjänteisessä johtamisessa, eivät niinkään yksittäisissä kysymyksissä, kuten "pakkoruotsissa".
Se on eräs kaikkein pitkäjänteisimmistä asioista koko politiikan saralla.
Jotta tulos on hyvä, on johtajalla oltava paitsi näkemystä myös kykyä elää ideologiansa mukaisesti. Kokoomuksella ei ole.
Selkärangattomia ja heti valmiina pettämään yksilövapauteen perustuva kokoomusideologia. Siinä tapahtuu väistämätön itsepetos.
Minä en väitä että pakkokielipolitiikasta eroonpääseminen olisi ratkaisu kaikkiin ongelmiin tai että se olisi pikatie paratiisiin. Mutta se on tehtävä koska se on kokoomuksen ideolgian mukainen teko. Juuri yksilövapauteen perustuva teko.
Niin kauan kuin kokoomusta johtaa kokoomusideologian vastainen henkilö, kokoomus rämpii ja rypee kohti pohjamutia.
Kaikkia voi huijata jonkun aikaa, toisia koko ajan, mutta kaikkia ei voi huijata koko aikaa...Lincoln.
Johtajuusongelmasta puheen ollen: Mitä
mieltä olet siitä että koalitio Irakissa
johtaa ja YK vikisee? Jos tuo viimeöinen
puserrus uudesta päätöslauselmaehdotuksesta
tänään hyväksytään, niin noin tulee
käymään. Ellei sitten YK älyä pysyä pois
koko karkeloista.
Ps.
Terve taas pitkästä aikaa! ;o)
...USA huitsin nevadaan Irakista ja YK tilalle. Sitten vaalit YK:n valvonnassa ja YK pois heti, kun on varmuutta vakautuneista oloista niin, ettei Irakissa ala sisällisota esim. al Qaidan toimesta.
Kokoomuksen johtamisongelmaan tämä ei mielestäni liity muuta kuin sitä kautta, että Itälä voisi sen maailman konservatiivipuolueiden järjestön varapuheenjohtajana, joka hän on, ottaa asiaan vaikkapa saman kannan kuin minä ja sanoa sen myös julki.
Se voisi parantaa kansan mielikuvaa itälästä ja lisätä kokoomuksen kannatusta Suomessa.
Ok, samaa mieltä.
Kokoomuksen johtajuusongelmaan esittämäni
liittyy tavalla, jonka heti oivalsit:
Kokoomusjohto on ollut ihmeteltävän hiljaa
amerikkalaisen veljespuolueensa (konservatiivit)
kaikenpuolisesta hölmöilystä vaikka itse
asiassa amerikkalaisen nykkyisen valtaklikin eli
neokonservatiivien ja kokoomuksen näkemyksien
välillä voisi olettaa olevan kokolailla
merkittäviä eroja.
Ps.
Nooh ... toisaalta ... aika hiljaa täällä
Suomessa ovat myös poliittisen eliittimme
muutkin jäsenet, joten ...
Kokoomuksen puheenjohtajat Juha Rihtniemi, Harri Holkeri ja pääosan ajastaan Ilkka Suominen toimivat samalla oppostion johtajina.
Mutta sitten tuli hallitusvastuu; se kaatoi Pertti Salolaisen, teki Sauli Niinistöstä enemmän teknokraatin kuin aatteellisen puolueen johtajan. Aika ei ole vielä ehtinyt antaa aikaa Ville Itälälle sopeutumiseen, jossa johdetaan kokoomusta ja ollaan samalla johtava oppositiopuolue.
Olisi hyvä, jos pitkästä aikaa kokoomuksen puoluekokouksessa olisi puheenjohtajalle vastaehdokas. Tämä ei ole epäluottamuslause Ville Itälälle. Tämä aikaansaa puolekentän aktivoitumista ja tavallaan edesauttaa valittavan kokoomusjohtajan johtajakompetenssia.
Kokoomuksen pitäisi hyödyntää myös eduskuntaryhmää laajemmin samoinkuin puoluehallituksen alaisuudessa toimivien asiantuntijatoimikuntien roolia ja niissä toimivien ihmisten näkyvyyttä. Tämä osaltaan tukee ja auttaa puheenjohtajaa.
Itse olin sitä mieltä ennen vaaleja, että kokoomuksen eduskuntaryhmän pj tulisi vaihtaa.
Olen edelleen sitä mieltä. Anteeksi vaan, mutta
BZ:n uskottavuuss on vielä matalampi kuin Ville Itälän.
Kyllä kokoomuksen kannatus vahvistuu oppositiossa.
Siitä olen varma.
Pidättäydyin Itälän arvostelusta pitkään, vaikka mieli teki. Alkanut syksy sai aikaan, että olen antanut tulla jo kritiikkiäkin. Lipponen näytti kritisoivan Itälää aivan samasta syystä: oppositipolitiikan asiasisällön puutteesta.
Enkä ole Zyskowiczistakaan eri mieltä kanssasi. Ben on ammattipoliitikko, mutta sen verran jo julkisuudessa jakanut mielipiteitä vahvasti itseään vastaan (osin puolestakin), että hänen paikkansa saattaisi mieluummin olla asiantuntevien neuvonantajien rivissä kuin tv-kameroiden edessä lausuntoja antamassa.
Oppositio varmasti vahvistaa kokoomuksen kannatusta, mutta sellainen kannatus, joka valuu kokoomukseen ainoastaan siksi, että muihin puolueisiin ollaan vielä tyytymättömämpiä, ei ole pysyvää kannatusta.
Pysyvä kannatus on ansaittava teoilla.
ensi kesän puoluekokoukseen.
Tätähän itsekkin toivon.
Itälän pitäisi avoimesti ilmoittaa, että hän on valmis mittuuttamaan kannatuksensa jäsenistön keskuudesa ja ilmoittaa piireille ja yhdistyksille, että vastaehdokkaat ovat tervetulleita.
Sen jälkeen perusyhdistykset niitä etsivät ja ehdottavat ja piirit valitsevat ja esittävät, ja puoluekokouksessa ehdokkaat selvittävät linjojan ja heidän kannattajansa pitävät kannatuspuheenvuorojaan.
Tämä on demokratiaa, joka puhdistaisi ilmaa ja tervehdyttäisi kokoomusta, ja oikealla tavalla hoidettuna, se saattaisi myös lisätä Itälän arvostusta, jos hän sen käytännössä ansaitsee.
"Kyllä kokoomuksen kannatus vahvistuu oppositiossa. Siitä olen varma."
Kokoomuksella ei ole todellisia tavoitteita sen lisäksi, että vallankahvaan pitäisi päästä. Kun Kokkelit sattuvat menestymään vaaleissa, puolue ryhtyy parhaimmillaankin vain valtiolaivan ruorinpitäjän apupojaksi, paatin kantta kuuraamaan. Tämä siksi, että puolueen tavoitteet täyttyvät pelkästä hallitukseen pääsystä.
Suomi on erityisesti taloutensa puolesta sellaisessa tilanteessa, että nyt tarvittaisiin vahvaa otetta. Suomen työmarkkinoita tulisi uudistaa kovalla kädellä Uuden-Seelannin, Irlannin ja Britannian suuntaan. Massatyöttömyys ja monikulttuurisuuden junttaaminen syövät pohjaa suomalaisten yhteisöllisyydeltä, keskinäiseltä lojaalisuudelta ja vastuuntunnolta. Seurauksena voi olla vain nuorison täydellinen vieraantuminen, mikä on pitkällä tähtäimellä katastrofi.
Kokoomus oli hallituksessa pitkän ajan. Mitä tästä jäi käteen? Yhtä hyvin Kokoomus olisi voinut tehdä Schröderit; valtuuttaa Ison Paavon hoitamaan omiakin asioita. Itälän viimeaikaiset puheet ovat vain puheita. Jos kokoomus pääsee joskus takaisin hallitukseen - mitä en toivo - niin sama meno jatkuu; mitään ei tehdä, mutta kovasti ollaan vallan kahvassa.
Puoli vuotta sitten olisin pannut tekstiäsi lujasti hanttiin, mutta 6 kuukauden oppositioaika on minulle osoittanut, mikä tyhjä kuilu vallitsee kokoomuksen hyvän tavoiteohjelman ja oppositiopolitiikan olemattomien keinojen välillä.
Pelkkää tyhjää puhetta.
Nyt vasta ensimmäinen asia-aloite työnantajamaksujen alentamiseksi, mikä on sinänsä hyvä tuki keskustalle, joka joutui omaa kärkiteemaansa siirtämään tulevaisuuteen SAK/SDP:n painostuksen vuoksi.
Vimeinen puoli vuotta on minulle osoittanut, että kokoomusjohto haparoi ja todella pahasti. Ennen vaaleja sitä ei huomannut, koska hallitus kuitenkin käsitteli asiakysymyksiä ja kokoomuksella oli niihin selkeitä kantoja. Ja minusta kokoomuksen konkreettinen ja realistinen vaaliohjelmakin oli asiallinen.
Mutta sen jälkeen - yhtä tyhjän kanssa, kun johdolla ei ole visiota eikä osaamista lähtee toteuttamaan edes puolueen omia tavoitteita.
Vaikutat olevan hyvin perillä siitä mitä Kokoomus sanoo ja tekee. Minua ei edes kiinnosta enää. Kirjoitan arvioni luonneanalyysin pohjalta, ja siinä Kokoomus paljastui pelkuriksi jo kauan sitten. Kekkosen koulukiusaamasta puolueesta ei löydy enää uskallusta.
Kokoomuksen saavutukset hallituskautenaan olivat mielestäni köykäiset. Toki puolue oli taistelemassa yletöntä velanottoa vastaan, mutta siihen se taisi jäädäkin. Kaikissa suurissa linjoissa on pikemminkin tullut takapakkia - paikallaan pysyminenkin on takapakkia, koska kilpailijamaat parantavat kaiken aikaa kuin sika juoksuaan.
Suomi tarvitsisi kunnon remonttia. Tarvittaisiin niitä joilla on tarvittaessa uskallusta käydä SAK:ta vastaan, jos työelämän pelisääntöjen muuttaminen joustavammiksi sitä vaatii. Kokoomuksesta ei ole siihen, muuten kuin puheissa.
Kokoomus on pelon puolue. Kolmospuolue pelkää niin kovasti menettävänsä kannatustaan, ettei uskalla ajaa omien arvojensa mukaisia asioita. Kenties tämä arvostelu on epäreilua, sillä se perustuu omiin käsityksiini ja odotuksiini siitä mitä Kokoomuksen pitäisi olla. Kenties minulta jäi huomaamatta Kokoomuksen muuttuminen porvaripuolueesta valtion virkamiesten puolueeksi.
Kunnon riita tekisi terää Kokoomukselle! Puolueen jakautuminen kahtia loisi tähän maahan jo pari vuosikymmentä kaivatun porvarillisen puolueen.
En ole perillä kokoomuksesta sen enempää kuin muutkaan mediaa seuraavat. Takavuosina olin mukana ja tunnen vielä joitain puoliaktiiveja. Omat arvioini ovat hyvin mutu-pohjalla.
Kokoomuksen hallitussaavutuksia on katsottava hallitusohjelmia vasten. Sateenkaaressa ohjelma oli kompromisseja täynnä. Ei siitä muuta voi sanoa, kuin sen, että kokoomus lojaalina hallituspuolueena piti myös suunsa supussa, mistä johtuu, että oppositiokritiikki ei ainakaan alkuun herätä suurta innostusta, kun se ei oikein vakuuta uskottavuudellaan.
Työelämän pelinsääntöjä olisi aihetta muuttaa. SY:n Jussi Järventaus tuli ulos ihan järkevillä ehdotuksilla, oliko noin viikko sitten. SAK/TT akselia ei taida kuitenkaan viehättää, että sopimisen painopiste loukuisi edellen keskusjärjestöiltä liittoihin ja sieltä yhä enemmän yrityksiin. Työreformin keskeinen henki elää, mikä aiheuttaa SAK:ssa näppylöitä.
Virkamiespuolue kokoomus on, kun kansasta taitaa melkein puolet olla julkishallinnon leivissä tai muissa ammateissa, joissa palkka tai osa siitä tulee verovaroista.
Kokoomuksen ongelma on ollut johdossa, joka on johtanut puoluetta kabineteissa. Ei synny riitoja, kun asioita ei tuoda keskusteluun, kuten ruotsissa. Kokoomus noudattaa suomalaista maan tapaa: keskeräisistä asioista ei saa keskustella, kun ne ovat kesken, sovituista asioista ei saa keskustella, koska sopimuksia ei saa repiä auki ja päätetyistä asioista ei saa keskustella, kun se olisi jälkiviisautta tai marisemista.
Selkeä yksilönvapauteen perustuva, liberaali markkinatalouspuolue meiltä puuttuu. Nusut oli yritys siihen suuntaan, mutta uskottavuuden puute ja haparointi lillukanvarsissa kaatoi sen.
Tilanne on mielenkiintoinen. Yksilöllisyyttä puolustava puolue on yksilöllisyyden vanki, kun se ei kykene kokoamaan yhteistä voimaa puolustaessaan niin voimakkaasti yksilöllisyyttä.
Kyllä - olet oikeassa - kokoomuksella on johtajuusongelma.
Yksilöiden tulisi löytää yhteiset tavoitteet kukin oman etunsa etupuolelta
nostaisin vielä yhden syyn kokoomuksen pysymisestä "sinä kolmantena puolueena":
Äänestäjien liikkuvuus. Penttilä ja kumppanit kun aloittivat vajaa 10 vuotta sitten nusu-touhun, valtaosa heidän äänestäjistään tuli kokoomuksesta.
Monet vihertävät tahi lipilaari-porvarit äänestävät esim. henkilövaaleiksi kokemissaan kunnallisvaaleissa vihreitä tai rkp:tä, säikkyessään niitä "savupiipputeollisuuspamppuja"
Olin itse myös kokoomuksen nuorisojäsen 1983-??. Erosin, kun koin touhun turhan sisäsiittoiseksi
ja teoreettiseksi.
Yhteinen vihollisemme oli tuolloin Neuvostoliitto, vaikka ukkopuoluetasolla ajan hengen mukaisesti hymisteltiin. Sotaveteraanien asiat, yrittäjyyden kannustaminen, kv-politiikka ja yksilön oikeudet olivat silloin(kin) debattiemme aiheita.
Nyt, kun ei sosialismia enää ole sanan 80-lukulaisessa mielessä, ideologisia eroja saa hakea. Demarit ovat säilyttäneet asemansa valtionhoitajapuolueena ja maaseutupitäjissä kepun valta tuntuu järkkymättömältä. Kokoomus se kärsii tästä ohimenevien trendien ja näköalattomuuden ajasta eniten - valitettavasti.
Tutustuin aktiiviaikoinani moniin silloin tuntemattomiin suuruuksiin, joista neljä henkilöä ylsi 90-luvulla kokoomuksen kansanedustajaksi asti. Kaikki ovat myös luopuneet päivänpolitiikasta yhden kauden jälkeen, 3 vapaaehtoisesti ja yksi putosi eduskunnasta. Kukaan heistä ei päässyt puolueen ns. kovaan ytimeen.
Jokaisella näistä poliitikoista oli syynsä poistua näyttämöltä, me voimme vain arvailla syitä..
Olin kymmenisen vuotta jostain 1979 alkaen 90-luvun alkupuolelle aktiivinen kokoomuksessa ja käsitykseni on aika samanlainen.
meidän "vanhojen" mennä tsekkaamaan, mitä se tän päivän kokkarimeininki on?
Tavallaan tekis mieli ottaa yhteyttä paikkallisyhdistykseen ja käydä jossain iltamissa kattelemassa ja kuulostelemassa missä mennään.. toisaalta taas ajatus tuntuu jopa vastenmieliseltä. Peli on varmaankin samantyyppistä kun 15-20 vuotta sitten, pelaajat vaan on vaihtuneet..
Jos menette tsekkaamaan niin viekää terveisiä kentältä. Sosiaalidemokraattia pitää kutsua oikealla nimellä sosdemiksi tai sossuksi - ei mikään demari.
Kaikki puolueet ovat demokraattisia, mutta sosdemit ovat sosialisteja. Lipponenkin lähetti jokin aika sitten Forssan kokouksesta terveisiä: Sosialismistämme emme luovu.
naukua täällä molempien. Eikö nimenomaan
pitäisi olla mukana siellä paikallisyhdistyksessä.
Toisilta voi vaatia kaikenlaista, mutta pitäisi olla kyllä sitten esimerkkinä oma toiminta,
ei luuseri tyyli.
...jos jotkut kertovat, miten ovat kokeneet sinulle tärkeän yhteisön omalta kannaltaan sellaiseksi, jossa ei enää syystä tai toisesta kiinnosta toimia.
Itse huomasin olleeni ihan liian idealisti, kiltti ja hyväuskoinen luottaessani yhteistoiminnan voimaan.
Minun kaltaiseni on hyvin helppo tulla "luuseriksi" kokoomuksen rivijäsenten joukossa. Mutta edelleen olen lojaali kannattaja ja minulla on hyvin monta ystävää kokoomuksessa.
...en enää osaa motivoitua perusydistystoiminnasta. Ainut syy voisi olla jonkin hyvän ehdokkaan tukiryhmässä toimiminen, mutta silloin ehdokkaan pitäisi olla henkilökohtaisesti hyvin tuttu eikä sellaisia ole ollut vähään aikaan.
Kaikilla ei ole aikaa eikä mahdollisuutta osallistua aktiivitoimintaan, joten vaikutusmahdollisuudeksi jää siten aktiivien arvostelu - positiivinen sekä negatiivinen.
Sitäpaitsi eikö ole parempi, että kukin hoitaa oman tonttinsa, mutta pitää silmät ja korvat auki ja korjaa kurssia, jos tarvetta ilmenee. Ilmiselvästi kokoomuksen kurssin korjaamiseen on tarvetta.
Nyt on mahdollista kurssia korjata, kun ei tarvitse hallitusyhteistyön puitteissa yrittää viedä aatteen mukaisia asioita läpi.
Nykyinen sosialismiin suuntautuva hallitus vie maata kohti taantumaa. Kokoomuksen kurssi kyllä tullaan huomaamaan.
Kun vaaleista on kulunut puoli vuotta, on kokoomus kuitenkin saanut aikaan aika vähän.
Paljon puhetta on kuultu, kuinka hallitus teki kokoomuslaisen budjetin ilman kokoomusta, kuinka keskusta on pettänyt vaalilupauksensa, kuinka paljon hallitus syventää epäkohtia, jotka on korjattava ja kuinka SAK/SDP:n ylivalta tulee "haastaa".
Ainoa konkrettinen teko kuitenkin on ollut nyt jätetty eduskunta-aloite työnantajamaksujen alentamisesta nopeammalla aikataululla kuin hallitus oli ajatellut.
Hyvä asia, mutta enemmän konkretiaa asiakysymysten ympärillä tarvitaan, kun kerran tilaisuus on, sillä puhe on vain puhetta.
Kokoomuslaiset ovat vielä "perus"luonteeltaan sellaisia, ettei heitä "surkimus" voi edes johtaa. Lähihistoriasta voimme poimia kaksi täysin epäonnistunutta puheeenjohtajaa - nykyinen ja edellinen. Molempien näiden henkilöiden perusongelma on ollut, etteivät he ole "syntyneet" johtajiksi. Saulin kuviteltiin olevan johtaja, kun hän valtiovarainministeriössä paukutti vallan puunuijaa ja saneli.
Villelle soisin löytyvän pikaisesti, siis erittäin pikaisesti, jonkinlaisen julkishallinnon johtajan viran- tosin toivottavasti joltain "harmittomalta" alueelta. Suomen suurimpiin kaupunkeihin ei kaivata enää yhtään TV:n ohjelmakuuluttajaa.
Kokoomuksen uusi nouseva kyky on Juho Romu. Siinä on uusi älyllä varustettu nuori mies. Hänen tosin pitäisi ensin käydä parturissa ja alkaa näyttää aikuiselta. Juhosta tulee Kokoomukselle hyvä seuraava puheenjohtaja.
Lämmittää, kun joku on samaa mieltä. ;-))
Puheenjohtajakandidaattiisi en osaa ottaa kantaa, kun en tunne, mutta jos panisin itse jotain kriteereitä peliin, niin puheenjohtaja saisi olla aikuinen mies, asiat hallitseva, puheensa loogisesti perusteleva, vakuuttavalla tavalla uskottava ja ennen kaikkea sellainen, että hänellä olisi uskallusta panna omat näkemyksensä avoimesti peliin avaamalla kokoomus avoimeen keskusteluun puolueen tulevaisuuden linjoista.
Demarit ovat siirtyneet kovasti oikealle, kokoomuksen tontille ja vieneet kokoomukselta kannatusta. Tähän ei ole mikään ratkaisu se, että ruvetaan "haastamaan" demareita niin, että pelkästään väitetään heidän sittenkin olevan enemmän vasemmalla kuin ovatkaan.
Kokoomuksen tulee pysyä omilla linjoillaan, mutta antaa asiakysymyksissä kansalaisille paljon parempia vaihtoehtoja, mihin demarit pystyvät. Vasta tämän tien päässä on kannatuksen kasvu ja kenties joskus jopa porvarihallituskin.