Pitkän ja suoran kadun varrella asuvana tulee seurattua joidenkin autojen huimia ylinopeuksia. Vaikka katu on houkutava painaa kaasu pohjan niin siinä on kuitenkin kolme risteystä mistä tulevaa liikennettä pitäisi väistää. Em. liikkujilla ei kuitenkaan ole mitään mahdollisuutta väistöön jos mainituilta kaduilta tulee toinen auto. Onko niin että esim. minulla ei ole mitään mahdollisuutta puuttua asiaan?
Hurjastelijat
kuriin
3310
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Soita Batmanille, korjaan skoudeille.
Älä ota yhteiskunnan murheita itsellesi. Et kuitenkaan voi kouluttaa jokaista ohi ajavaa, joten älä vaivaudu edes sen yhden kohdalla.
Jos haluat tehdä jotain, mene itse autoilemaan sinne pääkadulle ja noudata edes rajoitusta. Jos joka kymmenes edes noudattaisi tinkimättä kaduille asetettuja rajoituksia, suuren osan muitakin olisi pakko. Se olisi parasta liikenneturvallisuustyötä, mitä yksittäinen ihminen voi tehdä.
Toinen asia, minkä itse voit tehdä on liikenneturvallisuusaloite. Kirjoita kaupungin liikennesuunnittelijoille että tänne kaivataan töyssyjä tms, niin varmasti tulee. Päinvastaisessa aloitteessa saattaisi olla vaikeuksia, mutta ei ikinä niin päin jos asukkaat pyytävät haittaa itselleen...
sinulla on ilmeisesti käytössäsi jonkinlainen nopeuden mittaamiseen tarkoitettu kalibroitu laite. Muuten et voi puhua nopeuksista mitään. Ovatko nuo "ylinopeutta" ajavat autot esimerkisksi normmalia kovaäänisempiä tai rakenneltu nopean näköiseksi. Joskus vuosia sitten luin jostain, kun suomessa oli tehty testi ihmisten kyvystä hahmottaa nopeuksia. Siinä laitettiin normaalilla äänenvaimennuksella oleva auto ajamaan n. 10km/h ylinopeutta ja "pörisevä" auto ajoi sallittua noeputta. Poikkeuksetta kaikki ilmoittivat "pörisevän" auton ajavan ylinopeutta.
En tällä puolustele ja kierrä sitä seikkaa, etteikö ylinopeutta varmasti ajettaisi, mutta vain poliisilla on mittalaitteet ja oikeus siitä huomauttaa. Nämä kotipoliisit saavat oppia soittamaan siihen 112 numeroon tai tosiaan kaupungin liikennesuunnitteluvirastoon näitä huomioitaan.