Lääkärit eivät ota

Minulla on pitkään ollut monenlaisia kipuja ja vaivoja vatsassa. Kahvi ei käy ollenkaan, eikä mikään missä on yhtään etikkaa. Myöskään eivät tunnu sopivan hiilihappopitoiset juomat; kun join pullollisen Coca-Colaa, sain kauhean kivun ylävatsaan ja jouduin oksentamaan. Vähän rauhoittaa vatsaa, kun syön aamulla pelkkää kaurapuuroa.

Harmittaa, kun terveydenhoidossa ei oteta tosissaan, eikä tutkita kunnolla. On nöyryyttävää käydä valittamassa samasta sairaudesta monta kertaa. Omasta mielestäni oireet pahenevat sen mukaan, mitä syön tai juon, en ole huomannut mitään eroa siinä, onko stressiä tai ei. On ikävä, että yhteiskunnassa säästetään ihmisten terveyden kustannuksella, tai luullaan säästettävän.

Löysin yhdestä toisesta keskusteluketjusta vinkin hyvästä kirjasta; Elokas: Tuntematon potilas. Kirjassa oli tosi herkullisesti kerrottu terveydenhoidon epäkohdista ja annettu siihen hyviä parannusvihjeitä, teki eetua kuten sille toisellekin kirjoittajalle. Kiitos vihjeestä "Terveydenhoito pielessä":lle.

Samantapaisista oireista kärsiviltä toivoisin vihjeitä hyvistä lääkkeistä, ruokavalioista, elämäntavoista...

Vatsa kuriin
10953
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Sun täytyy mennä yksityiselle. Kunnallisella puolella on kiire.

Kaikki verorahat menee mustalaisten ja pakolaisten sekä narkomaanien hyysämiseen ja näinollen tavikset maksaa.

googlaa närästys ja refluksi.

Äänestä
  • ainut! Minulla meni selkä raskaassa työssä ja kun tuskat oli kovat ja ei yölläkään pystynyt nukkumaan ja lääkärissä ramppasin niin aina vaan särkylääkkeitä määrättiin ja ei niistä ollut mitään apua,kipupiikkiäkin antoivat,ei siitäkään mitään hyötyä. Hyvä että istumaan pystyin. Mittani tuli täyteen ja varasin taas ajan päivystykseen, selkä tuskista oli tultava loppu. No,lääkäri peräti määräsi minut heti röntgen kuviin ja kun oli kuvattu, niin lääkäri sanoi kuvista että ei minulla ole mitään häikkää selässä kun ei kuvissa näy välilevynpullistumaa. Määräsi taas särkylääkkeitä ja sairaslomaa,vika selkälihaksissa. Ei sairasloma eikä kipulääkkeet helpottanu, soitin taas päivystykseen, sain ajan samalle lääkärille, lääkärin luona pinnani paloi ja löin nyrkillä pöytään että tästä helvetistä on tultava loppu! Kappas,kappas, pääsin pian jatkotutkimuksiin ja magneettikuvassa näkyi kaksi välilevynpullistumaa jotka painoivat hermoja. Nopeasti leikkauspöydälle ja sinne jäi selkäkivut! Että sitten rupesi tapahtumaan kun räjähdin lääkärille! Ei vissiin ottanut tosissaan tämäkään vähättelevä lääkäri,vaan ottipas sitten kun näki että minähän en siellä päivystyksessä huvikseni rampannu.

    Äänestä

  • Mulle ne laukaisi sietämättömän mahakivun ja sama linkki on laitettu kun on kroonisia kipuja valittanut selkäleikkauksen jälkeen, joihin ei särkylääke auta. Käytän maitohappobakteereja juuri tuolla ohjeella, mikä linkissä on ja tilanne vain pahenee. Joillain saattaa auttaa se mutta mulla ei. Ja on ollut myös 5 kk kestävä antibioottiripuli, vaikkei ab: ta käyttänytkään. Se teki tuskaisen olon, kun käytti mh - bakteereja. Piimää jotenkin sieti, muutoin ei. Alkuperäinen, kokeile piimää tvst.

    Äänestä

Ohjetta löytyy jo viestistäsi. Miksi et yksinkertaisesti voi välttää kahvia ja hiilihappojuomia ja syödä niitä ruokia, mitkä käyvät.

Jos ei normiruokakaan käy, kannattaa mahalaukku tähystää.

Äänestä

olla sappivaivaa...siskolla oli samanlaisia oireita...ja kiviä löyty sit sapesta...

Äänestä
  • voi olla mahahapot ylä- tahi alakanttissa. puolukan syömisellä on joku pärjännyt,mutta käy säännöllisesti ruokatorven tähystyksessä.
    happamia, sanoi kettu pihlajanmarjoista!

    Äänestä

mieheni siskon oireisiin kilpirauhasesta en kyllä varmaks sano mutta samoja oireita oli. Vaadi verikokeille pääsyä...!

Äänestä

Terve,

Kuulostat O-veriryhmäläiseltä. Onko näin? Jos olet O-tyyppiä, niin heidän ongelmanaan on liian vilkas mahahappotoiminta. Itse olen juuri O-ryhmää. Vältän kaikkea vatsahappoja kiihdyttävää, kuten kokista, kahvia, suuria määriä sitrushedelmiä (syön kyllä limen puolikkaan päivässä), samoin vältän liikoja gluetiinilektiinejä joita tulee viljoista, etenkin vehnästä, joka ei kertakaikkiaan sovi O-ryhmäläisille.

Kannattaa ottaa selvää mitä veriryhmää olet ja hankkia kirja "Syö oikein oman tyyppisi mukaan" (D'Adamo - Whitney), ja noudattaa sen kuvailemaa omalle veriryhmälle suunniteltua ruokavaliota. Itse teen niin, joskaan en fanaattisesti, ja esimerkiksi ilmavaivat vähenivät merkittävästi. Siihen kyllä vaikutti myös se että söin rauhallisemmin ja lakkasin juomasta nestettä aterioilla.

Kenenkään ei pitäisi juoda ainakaan puoleen tuntiin aterian jälkeen, eikä mielellään puolta tuntia ennen. Muutoin vatsanportti päästää ruuan liian sulamattomina paloina ohutsuoleen, ja seurauksena on ilmavaivoja, närästystä ym. yleistä huonovointisuutta.

Tee spelttipuuroa, se on hyväksi vatsalle. Spelttihiutaleita saa monista kaupoista.

Pitäisi tietää elämäntavoistasi enemmän ennenkuin pystyy vastaamaan tyhjentävämmin. Meillä kaikilla on munuaiskiviä, mutta kaikilla niitä ei ole ongelmaksi asti. Ne syntyvät maksaan ja munuaisiin kertyneistä epäpuhtauksista, elohopeasta, bentsoaateista, propyyliyhdisteistä yms. Tosi monet arkipäivän tuotteet sisältävät näitä aineita mutta alle sallitun rajan. Ongelma on siinä että nämä myrkyt ovat kumulatiivisia, eli ne jäävät elimistöön -- pienistä määristä kertyy suuria määriä. Maksa ja munuaiset pystyvät puhdistamaan elimistön melkein mistä vaan mutta niihin kertyneet epäpuhtaudet rasittavat niiden toimintaa niin että ne eivät pysty tarpeeksi tehokkaaseen puhdistustyöhön. Veikkaan että sinullakin on särkyjä polvissa, nilkoissa ja/tai isovarpaiden nivelissä. Sinne liiat toksiinit painovoiman mukaan kasautuvat kun sisäelimet eivät jaksa tehdä työtään kunnolla. Loppujen lopuksi melkein vaiva kuin vaiva aiheutuu ylirasitetuista munuaisista ja maksasta.

Niitä kemiallisia yhdisteitä tulee elimistöömme meikeistä, voiteista, maaleista, hammastahnoista, valmisruuista, amalgaamipaikoista, saippuoista, puhdistusaineista, etenkin liuottimista, liimoista, raskasmetalleista ja vaikka mistä. Kannattaisi ostaa mahdollisimman lisäaineetonta ruokaa ja välttää rasittamasta maksaa ja munuaisia enempää.

Luontaistuotekaupoista saa saippuoita ja hammastahnoja jotka eivät sisällä em. propyyli ym. yhdisteitä. Rakennus- purku- maalaus- ja lavastehommissa oleville tilanne on ongelmallinen, koska he ovat koko ajan kosketuksissa näiden myrkkyjen kanssa.

Itse vältän lääkkeitä niin paljon kuin mahdollista. Ne ovat luonteeltaan oireita suppressoivia, eli eivät hoida ongelmaa vaan hävittävät oireet -- ongelma jää ja tulee taas ulos jossain muodossa. Lääkärit eivät tiedä paljoakaan ihmisen kokonaisvaltaisesta olemuksesta. Kannattaa kääntyä sellaisten ihmisten puoleen jotka ovat tutkineet ihmisen hyvinvointiin liittyviä asioita holistisesti.

Hyviä jatkoja.

Äänestä

Kiitos kaikille vastanneille! Olen yhdistellyt eri neuvoja ja noudattanut niiden perusteella hyvin tiukkaa ruokavaliota kolme viikkoa. Vatsa on nyt olennaisesti parempi. Ja todellakin, minulla on O-veriryhmä, ehkä se on se perussyy.

Terveisin
Vatsa kuriin

Äänestä

Kommentoi aloitusta


vakavissaan kirjoitti:

Minulla on pitkään ollut monenlaisia kipuja ja vaivoja vatsassa. Kahvi ei käy ollenkaan, eikä mikään missä on yhtään etikkaa. Myöskään eivät tunnu sopivan hiilihappopitoiset juomat; kun join pullollisen Coca-Colaa, sain kauhean kivun ylävatsaan ja jouduin oksentamaan. Vähän rauhoittaa vatsaa, kun syön aamulla pelkkää kaurapuuroa.

Harmittaa, kun terveydenhoidossa ei oteta tosissaan, eikä tutkita kunnolla. On nöyryyttävää käydä valittamassa samasta sairaudesta monta kertaa. Omasta mielestäni oireet pahenevat sen mukaan, mitä syön tai juon, en ole huomannut mitään eroa siinä, onko stressiä tai ei. On ikävä, että yhteiskunnassa säästetään ihmisten terveyden kustannuksella, tai luullaan säästettävän.

Löysin yhdestä toisesta keskusteluketjusta vinkin hyvästä kirjasta; Elokas: Tuntematon potilas. Kirjassa oli tosi herkullisesti kerrottu terveydenhoidon epäkohdista ja annettu siihen hyviä parannusvihjeitä, teki eetua kuten sille toisellekin kirjoittajalle. Kiitos vihjeestä "Terveydenhoito pielessä":lle.

Samantapaisista oireista kärsiviltä toivoisin vihjeitä hyvistä lääkkeistä, ruokavalioista, elämäntavoista...

Vatsa kuriin

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu