Pörssi osakkeet tekevät köyhäksi

Jokaisessa pilvessä on hopeareunus.
Tänään näin huomenna tasa-arvoisempia.
Menetykset yhdistävät julmetusti.

Mutta muistamme kuitenkin millainen on ihmisen sielu.

Hän on nousukaudella valmis hyppäämään mihin tahansa poliittiseen kelkkaan jos vain hyötyä saa ja jättämään kanssa veljensä hätään.

Kun nyt uusi lehti on kääntymässä ja tuloerojen välimatka supistuu saattaa käydä että ne matalapalkkaiset ohittavat keskiluokan omistamisen määrässä.

Olisi siten kohtuullista että pörssissä menettäneet jatkaisivat aivan pohjalle saakka valtion avustuksella.
Eli ei tukia keinotelijoillekaan.
0163
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


alamäki tekee keskiluokalle... kirjoitti:

Jokaisessa pilvessä on hopeareunus.
Tänään näin huomenna tasa-arvoisempia.
Menetykset yhdistävät julmetusti.

Mutta muistamme kuitenkin millainen on ihmisen sielu.

Hän on nousukaudella valmis hyppäämään mihin tahansa poliittiseen kelkkaan jos vain hyötyä saa ja jättämään kanssa veljensä hätään.

Kun nyt uusi lehti on kääntymässä ja tuloerojen välimatka supistuu saattaa käydä että ne matalapalkkaiset ohittavat keskiluokan omistamisen määrässä.

Olisi siten kohtuullista että pörssissä menettäneet jatkaisivat aivan pohjalle saakka valtion avustuksella.
Eli ei tukia keinotelijoillekaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu