Tohtori Markku Jokisipilä:
"...Työn mittaan kuitenkin pääsi mitä ilmeisemmin käymään niin, että halu osallistua keskusteluun mahdollisimman nopeasti ja tuoreeltaan tuotti vauhtisokeutta, joka sai Ylikankaan tinkimään tutkimuksensa lähdepohjan ja metodien pitävyydestä. Hypoteesi muuttui johtopäätökseksi, vaikka sitä ei historiantutkimukselta perinteisesti vaaditulla lähdeaineistoon nojaavalla tavalla pystyttykään todistamaan.
Niinpä ollaan nyt siinä erikoisessa tilanteessa, että Ylikangas perustelee tulkintaansa lähteiden puuttumisella. Se, ettei asiasta kertovia dokumentteja ole, todistaa hänen mukaansa salaliiton kattavuudesta ja menestyksellisyydestä. Tänään Ylikangas vielä tarkensi lähtökohtaansa toteamalla, että jos historiassa vaadittaisiin kaiken todistamista, koko historiantutkimus romahtaisi. En ole rankelainen, mutta kyllä tällainen toteamus särähtää korvaan pahasti. Jukka Lindstedt osui asian ytimeen todetessaan, että on kestämätöntä vedota siihen, että juuri omaa tulkintaa tukevat lähteet on hävitetty. Ainakin olisi pystyttävä esittämään todistusaineistoa tästä tuhoamisesta, mutta sitäkään Ylikankaalla ei ole.
Ylikankaan vastapuolen tutkimuksellinen itseymmärrys lähtee täysin päinvastaiselta pohjalta eli siitä, että ollakseen pätevä tulkinnan on perustuttuva mahdollisimman tarkkaan ja kattavaan lähdeaineistoon, joka osoittaa tutkijan johtopäätöksen ei ainoastaan mahdolliseksi vaan myös todennäköisimmäksi. Rintamakarkurien teloituksia tutkittaessa totta kai tälläkin lähestymistavalla on ongelmansa, koska lähes kaiken lähdeaineiston on tuottanut (tai jättänyt tuottamatta) tutkimuksen kohteena oleva organisaatio. Silti on todettava, että kun lukee rinnakkain teoksia Romahtaako rintama ja Teloitettu totuus, viimeksi mainittu tekee huomattavasti uskottavamman vaikutelman. Toisin kuin Ylikangas, kuuden miehen kirjoittajatiimi pitäytyy väitteissään orjallisesti siinä, mitä lähteiden pohjalta on mahdollista todistaa.
On ikävää nähdä arvostetun ja ansioituneen tutkijan maalaavan itsensä näin pahasti nurkkaan ja joutuvan tällaisen julkisen runttauksen kohteeksi. Ilmeisesti kävi niin, että Ylikangas fiksoitui Huhtiniemi-huhujen jyllätessä ajatukseen salatuista teloituksista niin tiukasti, ettei pystynyt siitä irtautumaan senkään jälkeen, kun puheet Lappeenrannan salaisesta kenttäoikeudesta osoittautuivat yhden miehen (ns. Syväkurkku) päässään keittämiksi tarinoiksi. Siitä, että hän nyt joutui historiantutkimuksen sotatantereella seisomaan kuuden miehen tulkintojen teloituspartion (ontuvaa huumoria, myönnetään) eteen, Ylikangas saa kyllä kiittää itseään. Kulunut sanontakin sen tietää: sitä saa, mitä tilaa.
Yksi tuoreen teoksen suurimmista ansioista liittyy aihepiirin terminologian täsmälliseen erittelyyn. Kun Ylikankaaltakin menivät teloitetut ja ammutut sekaisin, tulevat termit nyt Jukka Lindstedtin artikkelissa jämäkästi paalutetuiksi. Toivoa sopii, että aiheesta kiinnostunut suuri yleisökin jaksaisi ottaa selkoa, mitä täsmälleen ottaen tarkoitetaan, kun puhutaan teloitetuista, ammutuista, karkuruudesta, pakenemisesta, kieltäytymisestä, kenttäoikeudesta, pikaoikeuksista, aseenkäyttöoikeudesta jne.
Kun puhutaan sotilaskarkurien teloittamisista, uskon Jukka Kulomaan ja Jukka Lindstedtin päässeen väitöskirjoissaan hyvin lähelle todellisia lukemia. Teloittamista edelsi oikeuskäsittely ja tuomio, jolloin myös asiakirjajälkiä väistämättä jäi. Esimiehen aseenkäyttöoikeuden nojalla ilman oikeudenkäyntiä ammuttujen kohdalla liikutaan totta kai jo huomattavasti harmaammalla alueella, mutta lähteiden nojalla todistettavissa olevat tapaukset lienevät nekin jo kaikki tulleet tutkimuksessa käsitellyiksi.
Nopea vilkaisu netin keskustelupalstoille osoittaa, että monet uskovat siihen, että kesällä 1944 tapahtui runsaasti mielivaltaisia ja spontaaneja ampumisia, joiden motiivina saattoi yhtä hyvin olla henkilökohtainen kostonhimo kuin esimiehen pyrkimys karkuruuden pysäyttämiseenkin. Tarinoita taistelun tuoksinassa omia esimiehiään ampuneista sotaan ja käskemiseen kyllästyneistä sotilaista riittää. Tutkimuksen kannalta ongelmallista on, että tällaisista ampumisista ei ilmoituksia laadittu, ja että muistitieto ei näin rajuissa tapauksissa yksistään riitä uskottavaksi todistusaineistoksi. Joitakin tällaisia tapauksia tosin käsiteltiin oikeudessa.
Kun puhutaan armeijan virallisen kurinpitokoneiston toimista karkuruuden pysäyttämiseksi, Teloitettu totuus tulee nähdäkseni hyvin lähelle sitä, mitä ylipäätään on historiantutkimuksen keinoin mahdollista todistaa. Perääntymisvaiheen kaoottisissa olosuhteissa toteutetut omavaltaiset rankaisemiset, henkilökohtaiset vendetat ja tilien tasaamiset ovat tuomittuja jäämään hämärään. Tutkimus voi tavoittaa niistä jotain viitteitä ja aihetodisteita, mutta ilmiön uskottava ja kattava historiatieteellinen kartoittaminen on mahdotonta. Mistään virallisesta salailusta ei tässä pimeäksi jäämisessä tietenkään ole kysymys, eikä tällaisia tapauksia saa sekoittaa armeijan toimiin karkuruuden pysäyttämiseksi.
Ylikankaan tietäen keskustelu varmasti tulee jatkumaan. Ylikangas ei olisi Ylikangas, ellei hän olisi kirjan julkistamistilaisuudessa ilmoittanut, että hänen ilmoittamansa teloitettujen luku tulee tarkentumaan, ei alas- vaan ylöspäin. On mielenkiintoista nähdä, mille pohjalle hän tulee lähteistönsä rakentamaan. Se on kuitenkin pakko sanoa, että tähän mennessä hän on tuottanut alkuperäiseksi tavoitteeksi ilmoittamalleen patrioottisen historiankirjoituksen kritiikille lähinnä hallaa. Ja se on valitettava asia se."
"...Työn mittaan kuitenkin pääsi mitä ilmeisemmin käymään niin, että halu osallistua keskusteluun mahdollisimman nopeasti ja tuoreeltaan tuotti vauhtisokeutta, joka sai Ylikankaan tinkimään tutkimuksensa lähdepohjan ja metodien pitävyydestä. Hypoteesi muuttui johtopäätökseksi, vaikka sitä ei historiantutkimukselta perinteisesti vaaditulla lähdeaineistoon nojaavalla tavalla pystyttykään todistamaan.
Niinpä ollaan nyt siinä erikoisessa tilanteessa, että Ylikangas perustelee tulkintaansa lähteiden puuttumisella. Se, ettei asiasta kertovia dokumentteja ole, todistaa hänen mukaansa salaliiton kattavuudesta ja menestyksellisyydestä. Tänään Ylikangas vielä tarkensi lähtökohtaansa toteamalla, että jos historiassa vaadittaisiin kaiken todistamista, koko historiantutkimus romahtaisi. En ole rankelainen, mutta kyllä tällainen toteamus särähtää korvaan pahasti. Jukka Lindstedt osui asian ytimeen todetessaan, että on kestämätöntä vedota siihen, että juuri omaa tulkintaa tukevat lähteet on hävitetty. Ainakin olisi pystyttävä esittämään todistusaineistoa tästä tuhoamisesta, mutta sitäkään Ylikankaalla ei ole.
Ylikankaan vastapuolen tutkimuksellinen itseymmärrys lähtee täysin päinvastaiselta pohjalta eli siitä, että ollakseen pätevä tulkinnan on perustuttuva mahdollisimman tarkkaan ja kattavaan lähdeaineistoon, joka osoittaa tutkijan johtopäätöksen ei ainoastaan mahdolliseksi vaan myös todennäköisimmäksi. Rintamakarkurien teloituksia tutkittaessa totta kai tälläkin lähestymistavalla on ongelmansa, koska lähes kaiken lähdeaineiston on tuottanut (tai jättänyt tuottamatta) tutkimuksen kohteena oleva organisaatio. Silti on todettava, että kun lukee rinnakkain teoksia Romahtaako rintama ja Teloitettu totuus, viimeksi mainittu tekee huomattavasti uskottavamman vaikutelman. Toisin kuin Ylikangas, kuuden miehen kirjoittajatiimi pitäytyy väitteissään orjallisesti siinä, mitä lähteiden pohjalta on mahdollista todistaa.
On ikävää nähdä arvostetun ja ansioituneen tutkijan maalaavan itsensä näin pahasti nurkkaan ja joutuvan tällaisen julkisen runttauksen kohteeksi. Ilmeisesti kävi niin, että Ylikangas fiksoitui Huhtiniemi-huhujen jyllätessä ajatukseen salatuista teloituksista niin tiukasti, ettei pystynyt siitä irtautumaan senkään jälkeen, kun puheet Lappeenrannan salaisesta kenttäoikeudesta osoittautuivat yhden miehen (ns. Syväkurkku) päässään keittämiksi tarinoiksi. Siitä, että hän nyt joutui historiantutkimuksen sotatantereella seisomaan kuuden miehen tulkintojen teloituspartion (ontuvaa huumoria, myönnetään) eteen, Ylikangas saa kyllä kiittää itseään. Kulunut sanontakin sen tietää: sitä saa, mitä tilaa.
Yksi tuoreen teoksen suurimmista ansioista liittyy aihepiirin terminologian täsmälliseen erittelyyn. Kun Ylikankaaltakin menivät teloitetut ja ammutut sekaisin, tulevat termit nyt Jukka Lindstedtin artikkelissa jämäkästi paalutetuiksi. Toivoa sopii, että aiheesta kiinnostunut suuri yleisökin jaksaisi ottaa selkoa, mitä täsmälleen ottaen tarkoitetaan, kun puhutaan teloitetuista, ammutuista, karkuruudesta, pakenemisesta, kieltäytymisestä, kenttäoikeudesta, pikaoikeuksista, aseenkäyttöoikeudesta jne.
Kun puhutaan sotilaskarkurien teloittamisista, uskon Jukka Kulomaan ja Jukka Lindstedtin päässeen väitöskirjoissaan hyvin lähelle todellisia lukemia. Teloittamista edelsi oikeuskäsittely ja tuomio, jolloin myös asiakirjajälkiä väistämättä jäi. Esimiehen aseenkäyttöoikeuden nojalla ilman oikeudenkäyntiä ammuttujen kohdalla liikutaan totta kai jo huomattavasti harmaammalla alueella, mutta lähteiden nojalla todistettavissa olevat tapaukset lienevät nekin jo kaikki tulleet tutkimuksessa käsitellyiksi.
Nopea vilkaisu netin keskustelupalstoille osoittaa, että monet uskovat siihen, että kesällä 1944 tapahtui runsaasti mielivaltaisia ja spontaaneja ampumisia, joiden motiivina saattoi yhtä hyvin olla henkilökohtainen kostonhimo kuin esimiehen pyrkimys karkuruuden pysäyttämiseenkin. Tarinoita taistelun tuoksinassa omia esimiehiään ampuneista sotaan ja käskemiseen kyllästyneistä sotilaista riittää. Tutkimuksen kannalta ongelmallista on, että tällaisista ampumisista ei ilmoituksia laadittu, ja että muistitieto ei näin rajuissa tapauksissa yksistään riitä uskottavaksi todistusaineistoksi. Joitakin tällaisia tapauksia tosin käsiteltiin oikeudessa.
Kun puhutaan armeijan virallisen kurinpitokoneiston toimista karkuruuden pysäyttämiseksi, Teloitettu totuus tulee nähdäkseni hyvin lähelle sitä, mitä ylipäätään on historiantutkimuksen keinoin mahdollista todistaa. Perääntymisvaiheen kaoottisissa olosuhteissa toteutetut omavaltaiset rankaisemiset, henkilökohtaiset vendetat ja tilien tasaamiset ovat tuomittuja jäämään hämärään. Tutkimus voi tavoittaa niistä jotain viitteitä ja aihetodisteita, mutta ilmiön uskottava ja kattava historiatieteellinen kartoittaminen on mahdotonta. Mistään virallisesta salailusta ei tässä pimeäksi jäämisessä tietenkään ole kysymys, eikä tällaisia tapauksia saa sekoittaa armeijan toimiin karkuruuden pysäyttämiseksi.
Ylikankaan tietäen keskustelu varmasti tulee jatkumaan. Ylikangas ei olisi Ylikangas, ellei hän olisi kirjan julkistamistilaisuudessa ilmoittanut, että hänen ilmoittamansa teloitettujen luku tulee tarkentumaan, ei alas- vaan ylöspäin. On mielenkiintoista nähdä, mille pohjalle hän tulee lähteistönsä rakentamaan. Se on kuitenkin pakko sanoa, että tähän mennessä hän on tuottanut alkuperäiseksi tavoitteeksi ilmoittamalleen patrioottisen historiankirjoituksen kritiikille lähinnä hallaa. Ja se on valitettava asia se."
Vastaukset 26
Vanhimmat
..kuin silloin ennen muinoin vuonna 1933 Opernplatzilla?
http://www.ushmm.org/wlc/media_ph.php?lang=en&ModuleId=10005852&MediaId=2021
Jokisipilä tutkikoonsa vaan edelleenkin sitä Huhtiniemeään!
Varmaa ainakin on se, ettei noita teloitusdokumentteja löydetä lisää arkistoista, niitä kun ei sinne varmaa ole koskaan vietykään ja kaikkihan tietää syksyn 1944 arkistojen suursiivouksen. Kaikkeahan ei koskaan paperille
laitettukaan eikä ollut tarkoituskaan.
Kuka nyt uskoisi oikein tosissaan sellaisen karkuruusaallon loppumiseen yhtäkkiä ja vain kovilla puheilla ja päätä silittämällä? En ainakaan minä oikein usko sellaiseen.
Kova kuri oli ehdoton edellytys joukkojen toiminnankin kannalta.
Aiheesta löytyy tutkittua tietoa vaikapa täältä:
Tiede ja Ase nro 13, 1955
Suomen sotatieteellisen seuran vuosijulkaisu
sivut 12-47
P. Junttila:
Eräitä näkökohtia taistelutehon laskemiseen vaikuttaneista tekijöistä sodan 1941-44 aikana.
Lähteenä kirjan artikkeliin on kapteeni P. Junttilan Sotakorkeakouluun tekemä diplomityö 1952.
Samaisesta kirjasta (nro 13 Tiede ja ase) sivulta 25:
Divisioonien ja armeijakuntien komentajien lausunnot vuosien 1941-44 väliseltä ajalta:
- "Vasta sen jälkeen kun joukoissa vallitsee ehdoton kuri, voidaan niiltä odottaa saavutuksia niin hyvin vaativien marssien kuin raskaiden taistelujenkin aikana."
- "Kurista tingittiin liian paljon. Rautainen kuri luo rautaisen taistelutahdon."
- "Tehokkain ja paras keino hiippailuilmiön ehkäisemiseksi on tiukan ja sotilaallisen kurin ylläpitäminen."
- "Kurikysymyksen, joka laajakantoisuutensa vuoksi saattaa olla ei yksinomaan mielialanhoidon vaan koko taistelumme avainprobleema, kipeys tunnetaan nimenomaan karkuruutena, jota onkin useimmissa tapauksissa pidettävä puhtaasti kurittomuusilmiönä."
---------
Nytkö se on jo mieli muuttunut? Tuuliviirikö se onkin tämä tohtorismies?
tiistai, lokakuu 07, 2008
Teloitukset ja Ylikangas
http://jokisipila.blogspot.com/2008/10/helsingin-sanomat-pyysi-minulta.html
Vuoden 2006 lopulla Jokisipilän uskottavuus mureni Hutticaustiin oikein totaalisesti. Äijä kirjoitti blogissaan jo vallan varmoja juttuja Huhtiniemen teloituksista.
torstai, lokakuu 19, 2006
Elämää juoksuhaudoissa
http://jokisipila.blogspot.com/2006/10/elm-juoksuhaudoissa.html
perjantai, lokakuu 20, 2006
Jatkosodan teloitukset
http://jokisipila.blogspot.com/2006/10/jatkosodan-teloitukset.html
torstai, lokakuu 26, 2006
Suomalainen teloituskäsky
http://jokisipila.blogspot.com/2006/10/suomalainen-teloitusksky.html
TÄMÄN luulisi jo hävettävän!
maanantai, lokakuu 30, 2006
Huhtiniemi - case closed?
http://jokisipila.blogspot.com/2006/10/huhtiniemi-case-closed.html
Tässä jo alkaa selittelyt ja ehkäpä kaduttamaankin aika lailla?
maanantai, joulukuu 11, 2006
Viipurin ja Huhtiniemen saldot
http://jokisipila.blogspot.com/2006/12/viipurin-ja-huhtiniemen-saldot.html
Kesällä 1944 tapahtuneissa mielivaltaisissa teloituksissa ei ollut kyse spontaaneista ampumisista, joiden motiivina olisi ollut vain henkilökohtainen kostonhimo tao esimiehen pyrkimys karkuruuden pysäyttämiseen. Suomalainen sotilasjohto ei käsittänyt tai halunnut käsittää fasistiseen Saksaan tukeutumisen lipuvan menneisyyteen, vaan jatkoivat poliittisia puhdistuksia murhaamalla vasemmistolaisia reserviläisiä. Erityisesti TÄTÄ puolustusvoimat ja korpraalin jämät saaneet kiitolliset tutkijat nyt hysteerisesti peittelevät. Meillä ei käyty muiden natsisatelliittimaiden tavoin kunnollista välienselvittelyä fasististen johtajiemme kanssa ja mahdolliseksi jäi salata tosiasioita kansalta. Kun valehtelu ja salailu ei enää ole mahdollista, tätä ei varsinkaan everstiluutnantti Nieminen kestä kuin mies.
murha. Asiakirjoja ei tarvita. Kerro murhatun nimi, aika ja paikka. Jatketaan sitten.
Niin ja lue kirja Teloitetu totus, niin tiedät asiasta uomattavasti enemmän. Voit lopettaa kommunistipropagandan jauhamisen ja pysyä tosiasioissa.Erityisesti kannattaa lukea Jukka Kulomaan selvitys "Upseerien kertomaa". Siinä rintamaupseerit kertovat tuoreeltaan kesällä 1944 esimiehen aseenkäytöstä.
Tässä se taas tulee esiin se ongelman ydin. Tätä keskustelua dominoivat vasemmiston sementtipäät ja oikeistohihhulit, ja jokainen joka on erimieltä jomman kumman kanssa on sitten kommunisti tai fasisti, katsantokannasta riippuen.
Ainoa fakta kesän 1944 tapahtumista on se, että näitä ampumisia tapahtui. Mitään lukuja tai selkeitä mittareita ei tulla koskaan löytämäänkään, koska niissä oloissa ei sellaisiin ollut aikaa.
20 000 ukkoa oli rivistä kateissa kaatuneina, kadonneina hetkellisesti tai pysyvästi, eksyneinä tai väärissä joukko-osastoissa, ja naapuri oli silmillä. Ei siinä kaaoksessa laadita raportteja joka niilon kuolemasta tai seikkaperäisiä kyselyjä takaportaisiin tyyliin: että voisiko nyt tässä käyttää mahdollisesti äärimmäisiä pakkokeinoja stm Kuikanpään karkaamistapauksessa. Sitä paitsi ohjeistus oli aika selvä: jos joku lietsoi paniikkia tai karkaamismielialaa, esimiehellä ei ollut pelkästään oikeus, vaan myös velvollkisuus hoitaa homma tavalla tai toisella.
Jotkut lähettivät nämä paniikkipojat viemään jotain jonnin joutavaa viestiä takalinjoille, toisen panivat kuulan otsaan. Riippui esimiehestä. Se on sotaa. Mitä sitä häpeämään tai selittelemään.
Ongelma nyt on se, että nämä sotilastutkijat eivät halua myöntää että näin se homma meni. He haluavat siistin version, jossa urheat suomalaistaistelijat seurasivat rakastettuja esimiehiään rakkaudesta isänmaahan. Sehän ei pidä paikkaansa kuin osittain.
Sitten on tämä toinen porukka, joka uskoo että tässä nyt on jotain ihmeen salailuoperaatioita tehty. Ei ole tehty, kun ei ole tarvinnut. Mitään salailukäskyjä ei annettu, koska niitä ei tarvittu.
Tiedän ainakin yhden tapauksen, jossa esimiehen ampuma sotilas merkittiin kaatuneeksi. Tämän porukan kaksi veteraania sanoivat, ettei ollut syytä tehdä toisin. Oli leskelle parempi että mies haudattiin sankarivainajana ja esimieskin kaatui, joten miesten mielestä kukaan ei olisi tullut "hullua hurskaammaksi" tiedoista. Ja näitä tapauksia on sodan aikana ollut aivan varmasti enemmänkin.
Se mitä sotahistorian tutkijoiden tulisi tehdä, on luoda mahdollisimman realistinen kuva sodasta. Ei laatia outoja salaliittoteorioita tai sitten siistiä ilmettä väittämällä ettei tällaisia tapahtunut, koska niistä ei löydy asiakirjamerkintöjä.
Sodassa oli ne kuuluisat "puoli miljoonaa ukkoa" ja on aivan varmaa, että siitä oli olemassa ne puoli miljoonaa eri versiotakin. Niin silloin, kun nytkin, kyse on kertojasta. Sekin pitäisi tajuta.
Sinänsä on loistavaa, että Ylikangas on sysännyt liikkeelle tämän keskustelun, olkoonkin että on niitä salaliittomiehiä. Tuleepahan ainakin liikettä sotahistorian alalle ja varmasti uusia tutkijoita uusine tulkintoineen. Se vain rikastuttaa kuvaamme sodasta.
Olennaista olisi se, ettei tämä mene juupas eipäs linjalle. Tai etelän ihmeiden tapaiseksi "minua/kunniaani/heimoani/kulttuuriani/sotilaitani/mummoani/mattoani/kameliani on loukattu" räksyttämiseksi. Tässä maassa on onneksi mielipiteen vapaus ja se suotakoon kaikille keskusteluun halukkaille.
"Teloitetu totus" samoin Jukka Kulomaan tekele "Upseerien kertomaa" on kirjoitettu kapiaisten puolustukseksi ja puolustusvoimien aloitteesta. Ne eivät edusta puolueetonta historiantutkimusta. Demokratiaa toisessa maailmansodassa edusti USA, ei NL tai Kolmas valtakunta liittolaisineen, joihin natsisuomikin kuului. Asetelma ei siten ollut lainkaan demokraattinen äärioikeistosuomi vastaan kommunistinen Neuvostoliitto, kuten täällä uhotaan.
Suomalaisten kapiaisten kannalta asenteen lisäksi vikaa täytyi olla heidän älyssäänkin, sillä olisi luullut lapsenkin ymmärtävän, että sota hävitään ylivoimaista vihollista vastaan Saksan hiipuessa ja vastuuseen joudutaan jokaisesta rikoksesta reserviläisiä kohtaan. Silti omia piti tappaa sodan loppua kohti kiihtyvällä tahdilla. Dokumentit murhista voitiin yrittää hävittää, mutta aina löytyy jotain, mihin asiansa osaavat ja moraaliltaan suoraselkäiset tutkijat voivat tarttua ja se voi olla jotain niinkin vähäistä kuin Valpon ja SS:n yhteistyön paljastanut yksittäinen kuitti. SIKSI puolustusvoimat ja heidän myötäjuoksijansa nyt vapisevat ja vaivautuvat polttamaan ruutia heille epäedullisten tutkimusten dementointiin, joita he samalla kuitenkin väittävät pelkäksi kaunokirjallisuudeksi. Mielenkiintoista...
murha, jonka upseerit ovat tehneet. Myöskään "suoraselkäiset" tutkijat eivät ole sitä jostain syystä kyenneet tekemään.
"Ruutia poltetaan" nimenomaan totuuden esiintuomiseen. Miksihän historiantutkijat eivät yritäkään mitätöidä "Teloitettua totuutta", eikä yksikään ole noussut puolustamaan Ylikankaan "totuutta"?
Valpon ja SP:n yhteistyötstä on tutkimuksia jo ennen Silvennoista. Niitä vain ei ole osattu markkinoida yhtä taitavasti.Silvennoisen ero Ylikankaaseen on se, että hän on saanut selville tosiasioita. Ylikangas kertoo omista kuvitelmistaan. Niihin voi tietysti uskoa. Se vaatii vain historiatietojen puuttumisen ja vihan Suomea ja suomalaisia kohtaan.
Jaa, tämä onkin siis kansallisuuskysmys? Eli jokainen joka on Ylikankaan kanssa samoilla linjoilla on antisuomalainen, toisin sanoen petturi ja Suomen vihollinen, niinkö?
Missäs se mielipiteen ja sananvapaus oikein piilotteleekaan, kun sinä et suo sitä oikeutta toisinajattelijoille?
Armeijako se tässä maassa määrittelee mikä on oikein ja mikä ei?
Nyt pikkuisen jäitä hattuun, vaikka et Ylikankaan ajatuksista pitäisikään. Hänellä on niihin ihan samanlainen oikeus kuin sinullakin omiin natzionalistisiin huuteluihisi.
>Niin, osoita siis yksikin murha, jonka upseerit ovat tehneet<
Sotamies Hytin tapaus! Siinä on taatusti yksi sellainen.
Ilmari Turja käsittelee useassa kirjassaan Hytin kohtaloa. Niinpä Ruokasen kirjoittama Turjan elämänkertakirjakin kertoo tapaus Hytin melko perusteellisesti.
Tapani Ruokanen: Turja - kriivari. Reportaasi 1900-luvun Suomesta. Otava.
http://www.hs.fi/kirjat/artikkeli/Kun journalismi alkoi tutkia/HS20011125SI1KU02ew2
"Sotamies Hytin kunniaa käsittelevä luku on kirjan tiivein ja jäntevin. Sellaisena se tekee oikeutta Turjan ehkä uskaliaimmalle manööverille ajatellen hänen omia arvojaan, verkostojaan ja asenteitaan. Hytin tapaus selvästikin syvästi ja aidosti loukkasi Turjan oikeustajua.
Hytin kohtalo on koskettanut myös Tapani Ruokasta, joka vaatii jutun käsittelemistä uudelleen taikka ainakin Suomen valtion anteeksipyyntöä Hytin jälkeläisille.
Päätöksen vahvistamisessa entisenlaisena ei ehkä ollut ensisijassa kyse oikeuden arvovallasta vaan siitä tosiasiasta, mihin Ruokanenkin viittaa: murha ei vanhene koskaan."
http://fi.wikipedia.org/wiki/Sotamies_Hytin_tapaus
http://fi.wikipedia.org/wiki/S._O._Lindgren
Kirjassaan Kumuri, kahden everstin taistelu (1989), Ilmari Turja kertoo häpeällisen Viipurin katastrofin syitä ja valottaa 20.Pr:n II pataljoonan komentajan, Kurt Erik Bäckmannin, taustoja ja aiempaa hillitöntä viinan käyttöä.
Mitä yhteistä on noilla kahdella suomenruotsalaisella upseerilla, K. E. Bäckmannilla ja S.O. Lindgrenillä?
Tietenkin oman käden kautta saatu loppu!
S. O. Lindgren kuoli oman käden kautta ja hänellä kuulemma säilyi upseerin kunnia loppuun asti...
Lisää aiheesta:
Uusi Kuvalehti 48/1959: Erään soturin kohtalo
Uusi Kuvalehti 49/1959: Yksinäinen sankarihauta
Uusi Kuvalehti 50/1959: Sotamies Hytin tapaus
Uusi Kuvalehti 51-52/1959: Sotilaan viimeinen kirje
Uusi Kuvalehti 2/1960: Uusia todisteita Hytin jutussa
Uusi Kuvalehti 5/1960: Yleinen mielipide Hytin asiassa
Uusi Kuvalehti 7/1960: S.O.Lindgren vastaa avustajansa kautta
Uusi Kuvalehti 15-16/1960: Suomalainen kärsimysnäytelmä
Uusi Kuvalehti 19/1960: Hytin tapauksen uudet todistajat
Uusi Kuvalehti 35/1960: Uusi tärkeä todistaja Hytin asiassa
Uusi Kuvalehti 38/1960: Vielä uusi todistaja Hytin asiassa
Uusi Kuvalehti 52/1961: Stm Hytin asia uudessa vaiheessa
aseenkäytöstä, ei murhasta. Juttua on jauhettu loputtomiin sodan jälkeen. On sillä Turjakin rahaa tehnyt.Osoittakaa siis yksikin murha. Tiedossa oleva teloitus tai esimiehen laillinen aseenkäyttö ei kelpaa. Nyt väitetään, että upseerit ovat pilvin pimein murhanneet reserviläisiä.Kun niitä kerran on suuret määrät, niin osoittakaa siis yksikin tapaus.
Mitäpä jos sinä puolestasi osoittaisit, että murhia ei ole tehty? Näyttää siltä, että tietoa löytyy tai ainakin tarinaa tulee. Pelasta suomalaisten upseerien kunnia häikäisemällä meidät tiedoillasi ja stilistisillä lahjoillasi.
Minkä verran Turja teki em. asialla rahaa? Todista sekin ja kerro kaikki tosiasiat. Mihin perustui se, että upseerien tekemät murhat katsottiinkin esimiehen aseenkäyttöoikeuden piiriin kuuluneeksi toiminnaksi? Lainkohdat ja tulkintaa ohjannut oikeuskäytäntö tieteisoppeineen kehiin ja heti!
asioita. Upseerilla ja vartiomiehellä oli tietyissä tilanteissa sotaväen rikoslain ja järjesytssäännön velvoite käyttää asetta jopa rangaistuksen uhalla.Ne asiat on näilläkin palstoilla käsitelty ties kuinka monta kertaa.Lue nyt aluksi "Teloitettu totusu", siinä on tuorein tarkistettu tieto.Saat höpötyksen tilalle faktaa.
Ainoatakaan murhaa ei ole todistettu tehdyn. Väitteet on eri juttu,kuin todistettu tapahtuma.
Turja oli lehtimies, joka eli kynällään. Hän hankki elantonsa jutuillaan, jotka tietysti olivat tosipohjaisia, mutta aivan nykytapaan sensaatioiksi kirjoitettuja.
Suomalaisten upseerien kunniaaa ei tarvitse pelastaa. Se on upseerien hyvässä hoidossa, kuten on aina ollut. Kaltaisesi tietämättömät parjaajat eivät sille mitään mahda.
UKK888858 sotamies HYTTI ja KEKKONEN
https://oa.doria.fi/bitstream/handle/10024/7566/TMP.objres.651.html?sequence=1
.
.
.
Tuomarien riippumattomuus on päämäärä, johon pyrin, mutta on toinen asia, turvaako nykyinen nimittämisjärjestelmä riippumattomuuden. Sillä sanalla on ilmeisesti monta merkitystä. Esimerkiksi ne Korkeimman oikeuden jäsenet - en tiedä, keitä he olivat - jotka estivät sotamies Hytin tappoa tai murhaa koskevan asian käsittelyn Korkeimmassa oikeudessa, varmaan olettivat toimivansa riippumattomina. Minun mielestäni he eivät olleet riippumattomia; jos minulla olisi ollut valta, olisin tuominnut heidät pitkäaikaiseen vankeusrangaistukseen tuomiovallan väärinkäyttämisestä.
.
.
.
Sotamies Hytin tapaus kertoo KAIKEN tarpeellisen
http://keskustelu.suomi24.fi/node/8368385#comment-39555120
Ei kait meillä VOI olla noin montaa valehtelijaa paikalla kun ihminen murhataan?
Kelmi Ikkonen20.8.2009 09:13
http://keskustelu.suomi24.fi/node/8368385#comment-39555282
Vaikka S. O. Lindgren pääsi oikeudessa kuin koira veräjästä, niin ei kait meillä VOI olla noin montaa valehtelijaa paikalla kun ihminen murhataan?
Tämä on erittäin hyvä esimerkki kapiaisten harjoittamasta "oman kilven kiillotuksesta".
Olen lukenut samaa asiaa koskevia juttuja hyvin monista kirjoista ja tämä kapiaisversio tapahtuneesta tuntuu olevan kaikkein kauimpana siitä miten se aikoinaan meni!
-Jukka L. Mäkelä ja Helge Seppälä: Suomi Taisteli 5, Porvoo 1979. Sivut 334-347
S. O. Lindgren laati oman kertomuksensa selitykseksi sodan jälkeistä oikeudenkäyntiä varten ja siitä löytyy laaja ote tuosta kirjasta.
-Tapani Ruokanen: Turja - kriivari. Reportaasi 1900-luvun Suomesta. Otava.
Ruokasen kirjassa asiaa käsitellään aika perusteellisesti sivuilla 468-481. Todistajia on kymmeniä ja kaikki lähteet on listattu jutun loppuun.
-Jussi Kuoppala: Sotapapit, Kirjapaja, 1976, sivut 65-67.
Kyseisen yksikön papin nimi oli Ano Kauppinen ja hänen kertomansa juttu on otsikoitu Rikkaiden kokemusten aika. Sivut 65-67 käsittelee sotamies Hytin murhaa elokuussa 1944.
-Ilmari Turja: Tarinoita Suuresta Urhosta. Hämeenlinna 1984
Sivuilla 313-326 otsikolla Korkein oikeus - Korkein vääryys käsitellään Hytin tapausta varsin perusteellisesti.
Tässä on silminnäkijätodistus tapahtuneesta:
Olavi Liisanantti: Taistelulähetin sota. Tornio: O. Liisanantti, 1989. ISBN 952-90-1568-2.
Hän kertoo kirjassaan sotamies Hytin tapauksesta sivuilla 154-164 ja kirjan lopussa 174-182.
tavastaan vääristellä asioita. Kovin valtti on väittää muiden vääristelevän.Tärkeintä on tietysti uskoa itse hölynpölyynsä.
Yksi kirja lisää jossa on tarinaa Linkusta ja yksi sotavankihaastattelu, joka ei lInkkua mairittele:
Tuuri Heporauta: Syöksypommittajia
Lentomestari "Otso" Rantalan muisteluja. Karisto 2007 3.p.
Tuossa kirjassa maailmanmestariampujanakin tunnettu Rantala kertoilee sotajuttujaan ja omia vaiheitaan mm. ampumakilpailumatkoistaan Espanjaan, vuotta ei mainita, ja Italiaan sekä Roomaan vuonna 1935.
Matkalla mukana oli tietenkin luutnantti Sven Oskar Lindgren, joka tyylilleen uskollisena otti paikkansa epävirallisena matkan johtajana.
Hänestä on kirjassa montakin juttua sivuilla 94-120, mutta tässä on eräs aika erikoinen kommentti Linkusta:
s. 97:
"Kuten tavallista, itseoppineena oppaana toimi S.O. Lindgren, Sven Oskar. Paitsi mestariampujana, hän oli monikielitaituri, hirtehishumoristi ja tarmonpesä, joka myöhemmin tosikoitoksissa osoittautui taitavaksi ja pidetyksi johtajaksi. Sanottiin hänen pahimmassakin tulituksessa tyynenä kävelleen miestensä suojautumista tarkastelemassa, itse korkeintaan joskus toisen polven varaan laskeutuen. Ihmeteltiin, kuinka hän partaisten ja ryvettyneiden jermujensa vaivat ja vastukset jakaen silti aina esiintyi leuka ajeltuna, asepuku tahrattomana ja jopa vanhan ohjesäännön mukainen vitivalkea kovikekaulus asetakin kauluksen sisäpuolella. Murheellista, että hän tietämättään kantoi elimellistä sairautta, joka jatkosodan lopulla sai yliotteen ja muutti hilpeän luonteen äkkipikaiseksi, jopa vainoharhaiseksi, siten vähitellen, etteivät lähimmätkään ystävät sitä aluksi oivaltaneet."
---
Erik J. Halmeen muistelmat 1916-1989
Sotavankina 1941 - 44
http://www.yle.fi/dokumentti/sotavangit/halmeen_muistelmat.htm
"Pataljoonan komentajanamme oli entinen maailmanmestari ampuja aktiivikapteeni S.0 Lindgren. Kuvittelimme ensin ettemme tuollaista kukonpoikaa juurikaan vitjassa tule näkemään, mutta erehdyimme. Hän ratsasti lakkaamatta ja joka paikassa. Vaikutti, ettei sillä ole hermoja eikä pienintäkään pelon tunnetta. Tästä Linkusta, kuten me häntä keskuudessamme nimitimme en malta olla kertomatta hiukan enemmän. Tappelutohinoissa aina pyritään käyttämään maastoa suojana. Linkku, ei koskaan edes kumartunut. Merkillinen tuuri seurasi miestä koko sodan ajan. Ainoan kerran kun sai siipeensä, teki sen itse. Jossain Itäkarjalassa käsitteli pistoolia niin huolimattomasti, että ase laukesi lävistäen pussin haaroissansa ja oli joutunut siitä hoitoon.
Linkku selvisi sodasta ehjänä, mutta kuoli sitten - niin hassulta kun se kuulostaakin - kissan takia. Hänellä oli maapaikka Pernajan pitäjässä. Tila oli ympäröity piikkilanka aidoilla kuin oikea keskitysleiri. Hän kasvatti fasaaneja. AK:n toimitusjohtajana ollessaan hän jollakin Puolan reissulla oli joutunut pahaan autokolariin, jossa oli vammautunut päähän vaikeahkosti. Hän väitti siellä Pernajassa ympäristön kissain tappavan fasaanejaan. Kuljeskeli ase kädessä ympäristössä ja ampui kaikki näkemänsä kissat. Kerran Linkku ampui kissan erään navetan nurkalla. Pahaksi onnekseen oli talon emäntä juuri navetassa lypsyllä ja lehmä laukausta säikähtäessään survoi emäntäänsä niin pahoin, että joutui sairaalareissun tekemään. Linkku yritti sitten sopia ja hyvittää jutun tuomalla konjakkia ja muuta hyvää, mutta isäntä oli niin sydämistynyt ettei suostunut sopimaan vaan pani jutun käräjiin. Kun käräjät Pernajassa piti olla huomenna, ampui Linkku itsensä illalla. Tämän kertoi minulle Linkun naapuri virolaissyntyinen veneveistäjä Nyström. Hän oli Linkun hyvä tuttava ja oli vuokrannut maatakin Linkulle. Näin päättyi rajun sotilaan elämä."
Kirjassaan Käännekohdat Suomen historiassa professori Heikki Ylikangas sanoo ruotsalaisten hallinnosta tältä ajalta: "Nuijasota edustaa verisimpiä yhteenottoja talonpoikaissotien synkässä historiassa. Talonpojat lyötiin teurastuksenomaisissa taisteluissa Ulvilassa, Pirkkalassa, Padasjoella ja Mikkelissä. Rautalammilla päämiehet teloitettiin pikaprosessissa ja kylät jätettiin huovien ryöstettäväksi.
Savossa käännyttiin linnanpäällikkö Ködik Fincen puoleen, mutta hän hakkautti neuvottelijoilta kädet. Maailman talonpoikaissodissa meidän osamme oli joutua vandaalien heimoveljien teurastettavaksi.
Vuoden 1608 maalaissa säädettiin kuoleman uhka 70 rikoksen pelotteeksi. Yhteiskuntakuria ylläpidettiin muun muassa noitavainoilla. Kartanoalueilla käytettiin kartano-oikeutta. Alustalaisia rangaistiin pienistä rikkomuksista raipoilla ja arestilla; pantiin kistaan, maakuoppavankilaan
Pohjois-Karjalan talonpojat aloittivat 1696 laajan kapinan ruotsalaista miehittäjää vastaan. Tämänkin kansannousun ruotsalaiset tukahduttivat verisesti. Loppuselvityksessä Käkisalmen käräjillä tuomittiin vielä 40 talonpoikaa kuolemaan.
Yli 350 vuotta Suomesta vietiin asekuntoiset miehet sotiin, joista Heikki Ylikangas sanoo: "Ruotsi ei sotinut siksi, että se tahtoi turvata rajansa. Se soti niin kauan kuin se ylipäätään sotimaan pystyi.
Marraskuun 6. päivänä v. 1631 säädettiin ankara rangaistus niille, jotka uskalsivat luonaan pitää tai kätkeä Kustaa II Aadolfin armeijasta karanneita, sinne pakko-otolla otettuja suomalaisia sotilaita. Sama marraskuun 6. päivä on tuon säädöksen antajan, "sankarikuningas" Kustaa II Aadolfin kuoleman vuosipäivä.
Kustaa Aadolfin päivä, ruotsalaisuuden päivä, suomen ruotsinkielisten kansallispäivä, on siis kahdessakin merkityksessä juhlapäivä Suomen ruotsinkielisille: Korostaahan tuo karkureita koskeva säädös pakko-otolla sotaan vietyjen suomalaisten orjuutta, alempirotuisuutta. (Fil.lis. Mikko Huhtamäki, "Väestö joutui maksamaan suurvalta-Ruotsille ihmisveroa."
Ylikankaan Blogi on siis täällä
http://www.helsinki.fi/~hylikang/
Ja Jokisipilän blogi on täällä:
Teloitukset ja Ylikangas
http://jokisipila.blogspot.com/2008/10/helsingin-sanomat-pyysi-minulta.html
Ylikangas sanoo tekevänsä jo uutta kirjaa samasta aiheesta!
Hienoa.
Kyllä nyt mielenkiinto sotatapahtumiin tulee lisäämään alan harrastajien määriä tosi huimasti!
Ylikankaan Blogi on siis täällä
http://www.helsinki.fi/~hylikang/
Ja Jokisipilän blogi on täällä:
Teloitukset ja Ylikangas
http://jokisipila.blogspot.com/2008/10/helsingin-sanomat-pyysi-minulta.html
Tutkijat tyrmäävät joukolla väitteen 250 sotilaskarkurin ampumisesta
Julkaistu: 7.10.2008 10:00
http://www.hs.fi/tulosta/1135240025892
Teloitettu totuus on kirjaksi laajennettu kritiikki
Julkaistu: 7.10.2008 19:18
http://www.hs.fi/kulttuuri/artikkeli/Teloitettu totuus on kirjaksi laajennettu kritiikki/1135240045056
Ylikangas ei peru teloituslaskelmiaan
Julkaistu: 7.10.2008 12:19
http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Ylikangas ei peru teloituslaskelmiaan/1135240032997
...miten poikkeuksellisen vähän huomiota Ylikankaan uusin kirja "Yhden miehen jatkosota" on saanut mediassa. Mitä ilmeisemmin jopa Ylikangasta hypettänyt media on alkanut epäillä Heikin kykyjä sotahistorioitsijana.
että Ylikangas on menettänyt kaiken arvovaltansa muiden paitsi hartaimpien uskovaisten silmissä.Nuoret tutkijat pilkkaavat häntä avoimesti.
Täydelliseen tutkimukseen on paha lisätä mitään. Parempi olla arvostelematta ettei oma tietämättömyys paljastu. Vanha hyvä neuvo: Parempi olla hiljaa ja antaa toisten kuvitella, että on tyhmä, kuin avata suu ja todistaa tyhmyytensä toisille.
No luulisi, että tuota "täydellistä tutkimusta" ylistettäisiin kilpaa, vai mitä? Kyllä median hiljaisuus kertoo totaalisesta uskottavuuden menettämisestä. Eihän sitä pahemmin kyllä enää jäljellä ollutkaan edellisen fiaskon jäljiltä...
Ylikankaan uusin kirja ei täytää millään muotoa tutkimuksen mittoja. Se on kirja, jossa haukutaan muita oikein olan takaa. Outo teos. Kyllä Ylikankaan pisteet rapisevat alas kovaa vauhtia. Harmittelen jo hänen itsenäsä puolesta. Mutta itseppä on professori soppansa keittänyt.
>Mitä ilmeisemmin jopa Ylikangasta hypettänyt media on alkanut epäillä Heikin kykyjä sotahistorioitsijana.<
Kirja yritetään ohittaa vaikenemalla. Nti niemiskäkään ei päässyt tuuppimaan kun julkistustilaisuutta ei järjestetty.
YLE:n Elävä arkisto esittää todellisen "Jamppa-Speciaalin"!
Julkaistu 05.11.2009
"Historiantutkija Heikki Ylikangas ravisteli syksyllä 2007 suomalaisten historiakäsityksiä esittämällä uusia lukuja jatkosodassa teloitettujen karkurien määrästä."
Heikki Ylikangas: Romahtaako rintama?
http://yle.fi/elavaarkisto/?s=s&g=1&ag=3&t=23&a=8028
TV-uutiset ja sää
Lauantaiseura
A-Studio
Paras kohta tuosta uutispätkästä onkin leikattu poissa!
Kohdassa 1.38 on Juutalainen puhumassa puhelimeen ja sitten tuleekin Jamppa 1.44 - 2.00 "En halua riidellä..." ja Heikki lähtee varmaankin karkuun...
http://www.yle.fi/player/474075.asx?s=1000
Romahtaako rintama? -kirjanjulkistamistilaisuus 02.10.2007 | kesto: 5.00 (Video)
Jäi pois se kohta jossa "suoraselkäinen" muljauttelee kuin raivo härkä!
Lopeta jo tuo valehtelu mistään muljauttelusta. Ei kukaan usko tuota valehteluasi ja se on lapsellista. Jos ei tosiasioilla pärjää, niin anna sitten olla koko asian.