Äidin menetys

Kuolema tulee kun aika on. Itsekin mietin poikani liikenne kuolemaa, että olisinko tai olisiko joku toinen voinut sen estää. On asioita joita voidaan estää tapahtuvaksi ja niiden osalle tarkoitus on estää mutta kuolemalle emme voi mitään. Se tulee tavallaan ja aikanaan. Kuolema ei kuitenkaan ole elämän vastakohta vaan syntymä nurinpäin jonka jokainen joutuu kokemaan yksin ja ajallaan. Kaikella on tarkoitus vaikka sitä onkin vaikea uskoa. Älä mieti enää kun mitään ei ole tehtävissä. Luota siihen, että jonain päivänä voit kohdat äitisi ja muut rakkainpasi. Elä tätä elämä luottaen ja rakastaen. Se on nyt sinun osuutesi.

Lopullinen vastuu on aina lääkärin.Maallikko ei voi millään arvioida monessakaan tapauksessa milloin toinen pitäisi toimittaa lääkäriin.
Isämme oli kasvoiltaan vuoden aivan harmaa ja huulet sinersivät, tukkakin harmaantui osittain.Luulimme, että sellaista vanheneminen on, tulee sellaisen näköiseksi.Hän meni lääkäriinkin rintakipujen vuoksi ja lääkäri arvioi vaivan närästykseksi ja antoi mahahappolääkereseptin.Sitten isämme kuoli masiiviseen sydäninfarktiin ja joka ikisestä valokuvastakin näkyy miten hapenpuutteinen hän olikaan ja pitkään, eikä kukaan meistä älynnyt sitä, isämme oli aina ollut "johtajamme", voittamaton ja menestynyt, meille kuolematon.On jälkeenpäin ihan käsittämätöntä miten sokaistuneita olimme, ihan kuin meidät olisi tahallaan sokaistu olemaan huomaamatta koko asiaa vaikka se oli nenän edessä.Jokainen on kuitenkin akateeminen ihminen, joten ei luulisi tyhmyydenkään estäneen asian huomaamista mutta niin vain kävi.Ei ollut lääketieteellistä koulutusta eikä ymmärrystä selvistä näkyvistä merkeistä.