Yle Teksti-TV Sivu 166/1
TALOUS YLE TORSTAI
Pankkien lainansaanti helpottuu
Suomen Pankin pääjohtajan Erkki
Liikasen mukaan pankkien lainansaanti
helpottuu keskuspankkien yhteisen
korkopäätöksen jälkeen.
Liikanen sanoo Ylen Aamu tv:n
haastattelussa, että Euroopan
keskuspankin eilinen päätös pankkien
uusista rahoitusehdoista on merkittävä
kriisin hoidossa.
Liikanen rauhoitteli myös suomalaisia
talouskriisin vaikutuksista. Hän
totesi, ettei Suomi ole suojassa, mutta
sen asiat ovat paremmin kuin monella
muulla maalla.
TALOUS YLE TORSTAI
Pankkien lainansaanti helpottuu
Suomen Pankin pääjohtajan Erkki
Liikasen mukaan pankkien lainansaanti
helpottuu keskuspankkien yhteisen
korkopäätöksen jälkeen.
Liikanen sanoo Ylen Aamu tv:n
haastattelussa, että Euroopan
keskuspankin eilinen päätös pankkien
uusista rahoitusehdoista on merkittävä
kriisin hoidossa.
Liikanen rauhoitteli myös suomalaisia
talouskriisin vaikutuksista. Hän
totesi, ettei Suomi ole suojassa, mutta
sen asiat ovat paremmin kuin monella
muulla maalla.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Oppositiojohtaja Urpilainen oli hallituksen linjoilla jo ennen hallitusta.
Esimerkkinä tämä talletussuja.
Siitäkin hänet haukuitte.
Vieläpä moneen kertaan.
Pankkiirit niinkun muutkin vastuuporukat yrittää tietenki rauhotella ettei hupikulutus loppuisi. Eniten on puheistaan pakkia saanut ottaa Katainen joka sanoi vielä viikko takaperin että taantumalla ei ole vaikutusta suomalaisille. Toissailtana sitten oli tv:ssä pöytää tuijottava hiljoksiin puhuva nöyrä Katainen joka sanoi että taantuman vaikutukset kestää ainakin kaksi tai kolme vuotta.
Minusta Suomen tilanne on parempi kuin monen muun sen takia että täällä lama oli pahempi ja jälkihoito kesti pidempään niin että uutta kuplaa ei ehditty kasvattaa yhtä isoksi kuin monessa muussa maassa. Hallitus ja Katainen kyllä kehuvat tietenki omia kykyjään mutta se on jo ihan maalaisjärjellä ajatellen täyttä puppua. Jos olis tullut pari nousun vuotta lisää niin oltaisiin taas samassa veneessä kuin muutkin. Tämän asian kohdalta uskon Niinistön arvioon asiainhoidosta enemmän kun hallituksen omakehuun.
Ei kestäny hallitusherrain toiveista huolimatta yli vaalien taantuman tulo Suomeen. Oli kuulemma varauduttu puskurit kovina mutta näin siinä on vaan käynyt - jo kuukausia takaperin.
http://www.kauppalehti.fi/5/i/talous/uutiset/etusivu/uutinen.jsp?oid=2008/10/15275