En tiedä miten tälle palstalle oikein eksyin, jauhoin sontaa tuolla ylempänä kunnes jostain syystä aloin lueskella tämän saitin juttuja.
Oli surullista lukea kuinka vähän ihmisistä loppujen lopuksi välitetään, varsinkin nuorista.
Itselläni on kaksi pojan jullia 10 ja 14 vuotiaat, toinen vielä vauvattaa täysillä mutta vanhempi on jo melkoinen teinileijona. Eli olen siis isä, joskus se tuntuu suorastaan hämmästyttävältä että itselläni on jo noinkin suuret pojat.
En kuulu minkäänlaisten uraohjusten kiiltävään joukkoon vaan olen tällainen ihan tavallinen koppivirkamies. Vietän suurimman osan ajastani kotosalla vanhoja mopoja ja motskareita rassaillen ja siinä ne pojatkin pyörivät kavereineen. Joskus muut ihmettelevät että kun olen aina täällä, heidän isänsä ja äitinsä kun ovat lähes aina jossain töissä tai palavereissa.
Vasta nyt kun olen näitä juttuja täällä lukenut on minulle valjennut että minähän teen tosi arvokasta työtä muksuille olemalla pelkästään läsnä ja neuvomalla heitä niin tarvittaessa. Se minkä olen havinnut mikä erottaa meikäläisen noista uraihmisistä on että minulla ei juuri koskaan ole kiire minnekkään, ei ole tarvis, nou hätä.
Olenkin tullut pikkuhiljaa siihen käsitykseen että tämä nykyinen "minä minä" yhteiskunta, missä kaikenlainen kiire ja kiireen ihannnointi on muodostunut eräänlaiseksi statukseksi, aiheuttaa suunnattoman määrän kärsimystä varsinkin nuorille ihmisenaluille.
Jusa
Oli surullista lukea kuinka vähän ihmisistä loppujen lopuksi välitetään, varsinkin nuorista.
Itselläni on kaksi pojan jullia 10 ja 14 vuotiaat, toinen vielä vauvattaa täysillä mutta vanhempi on jo melkoinen teinileijona. Eli olen siis isä, joskus se tuntuu suorastaan hämmästyttävältä että itselläni on jo noinkin suuret pojat.
En kuulu minkäänlaisten uraohjusten kiiltävään joukkoon vaan olen tällainen ihan tavallinen koppivirkamies. Vietän suurimman osan ajastani kotosalla vanhoja mopoja ja motskareita rassaillen ja siinä ne pojatkin pyörivät kavereineen. Joskus muut ihmettelevät että kun olen aina täällä, heidän isänsä ja äitinsä kun ovat lähes aina jossain töissä tai palavereissa.
Vasta nyt kun olen näitä juttuja täällä lukenut on minulle valjennut että minähän teen tosi arvokasta työtä muksuille olemalla pelkästään läsnä ja neuvomalla heitä niin tarvittaessa. Se minkä olen havinnut mikä erottaa meikäläisen noista uraihmisistä on että minulla ei juuri koskaan ole kiire minnekkään, ei ole tarvis, nou hätä.
Olenkin tullut pikkuhiljaa siihen käsitykseen että tämä nykyinen "minä minä" yhteiskunta, missä kaikenlainen kiire ja kiireen ihannnointi on muodostunut eräänlaiseksi statukseksi, aiheuttaa suunnattoman määrän kärsimystä varsinkin nuorille ihmisenaluille.
Jusa
Vastaukset 1
Vanhimmat
Olet tosi hienossa asemassa, mutta toisille niitä hommia työnantaja on vaan lykännyt niin paljon, että ei aina selviydy normaalin työajan puitteissa. Hyvää jatkoa Sinulle ja Pojille.