tapettu

24.09.08 tapahtui kauhea ja raaka tappo, monen miehen voimalla hakattiin 20 v. nuori poika kuoliaaksi. Miksi? Mikä saa ihmisen tekemään näin?? Nuori elämä vasta alussa, oli rakas tyttökaveri ja oma asunto, vain jatkoa ei elämälle tullutkaan. Te tekijät; olisitte edes soittaneet ambulanssin paikalle... Tätä raivoa ja vihaa on välillä niin vaikea kestää!
111159
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

voi selittää järjellä. Kuolemantuomio lie ainoa joka laittaisi riman korkeammalle alkaa "huhkimaan".

Äänestä
  • Kuolemantuomio vain kannustaisi tappamaan mahdolliset todistajat yms... tai sitten kriminaali päättää laittaa ranttaliksi jos kerran kiinni jäädessään odottaisi teloitus.

    Äänestä

Ystäväni murhattiin 11 vuotta sitten,en kykene antamaan anteeksi, en koskaan, en edes yritä.Olen rukoillut Jumalalta kaikkea kurjuutta ja rangaistusta murhaajan niskaan, helvetillistä elämää täällä ja tuolla puolen.Ainakin tuolla puolen sitä on luvassa.Kuolemanrangaistus olisi ollut erinomainen asia.Vaikka murhaaja onkin vankilassa,saa hän silti elää täällä, mitä ystäväni ei lastensa kanssa voi tehdä.Murhaaja tappoi hänet ihan satunnaisena uhrina,suru oli pelkkää pimeää mustaa.

Äänestä
  • Ei kyllä mun päähän mahdu miks pitää toinen hakata, saatika ni pahasti että henki lähtee.
    Mun veli kuoli jonkinsortin baaritappelun päätteeksi. Hakattiin päätä asfalttiin, kuoli joitaki minuutteja sen jälkeen. Tuosta yli kaksi vuotta, nyt vasta oikeudenkäynti edessä. Syytteetki on niin syvältä, että tarttee varmaa käsiraudat hommata, että pystyn istumaan paikoillani ja kuunnella mitä ne helvetin kusipäät sanovat puolustuksekseen.
    Toivois vaan että kuolemantuomio olis käytettävissä (tälläsis tapauksis). Äite sano, että laittaa sellaset korvausvaatimukset, että ne tekijät o ikänsä veloissaan. Toivottavasti edes se onnistuu.
    Katkerako? en toki.

    Äänestä

  • HaZ kirjoitti:

    Ei kyllä mun päähän mahdu miks pitää toinen hakata, saatika ni pahasti että henki lähtee.
    Mun veli kuoli jonkinsortin baaritappelun päätteeksi. Hakattiin päätä asfalttiin, kuoli joitaki minuutteja sen jälkeen. Tuosta yli kaksi vuotta, nyt vasta oikeudenkäynti edessä. Syytteetki on niin syvältä, että tarttee varmaa käsiraudat hommata, että pystyn istumaan paikoillani ja kuunnella mitä ne helvetin kusipäät sanovat puolustuksekseen.
    Toivois vaan että kuolemantuomio olis käytettävissä (tälläsis tapauksis). Äite sano, että laittaa sellaset korvausvaatimukset, että ne tekijät o ikänsä veloissaan. Toivottavasti edes se onnistuu.
    Katkerako? en toki.

    Kiitos sulle joka kuoleman myös kohtasit. Oliko veljesi kenties sinua nuorempi? Meidän Teppo joka hakattiin Lahden Kiveriössä Hirsimetsäntiellä olisi 13.12.08 täyttänyt 20. Ihana poika, nauroi ja rakasti elämää. Ei olisi tehnyt pahaa kenellekkään, hakattiin ilmeisesti kostona mutta kosto oli tarkoitetu toiselle...! En usko muuhun kuin että kova monivuotinen vankeus on tekijöille riittävä. Sitten kun lähtevät vankilasta, on moni uhrin ystävä jo odottamassa. t: tyttöystävän äiti

    Äänestä

  • Miksi? kirjoitti:

    kostollako siitä selviää??mites sitten kun uhrin ystävät pahoinpitelevät linnasta päässeet kaverit niin onko se sitten taas oikea ratkasu.siinäkin voi mennä henki!!!

    Äänestä

KAAMEAA!

Äänestä
  • niin on!!mut kostamalla siitä ei kukaan hyödy.kostamalla jää taas joku äiti/isi surulliseks.no,tää maailma on muutenki niin vitun sekasin,että ei kukaan tälläsiä asioita kelaile.....harmi!!

    Äänestä

moi jukkis. katsoin mitä olit tänne pistänyt. kaameeta on maailman meno nykyisin.

Äänestä

Verikosto lailliseksi.

Kuolemantuomio lisää tutkimusten mukaan henkirikosten määrää. Tällöin rikollinen, joka tahtoo tehdä hirvittävän teon, tietää pääsevänsä helppoa kautta pois ilman että rikoksistaan joutuu koko ikäänsä kärsimään. Usein he tekisivätkin itsemurhan joka tapauksessa. Eristysselli ilman ihmiskontaktia on paljon parempi tapa.

Äänestä

Veljeni kuoli syöpään 3 vuotta sitten. Syyllinen oli todennäköisesti Tshernobyl ja silloinen Neuvostoliitto, nykyisin Venäjä. Kukaan ei tahallaan tappanut veljeäni, mutta rikollinen tunarointi johti katastrofaalisiin seurauksiin. Varma en voi olla, mutta todennäköisyys on ilmeinen. Olen painiskellut tämän asian kanssa viimeiset 3 vuotta. Voin kuvitella, miltä tuntuu, kun lähiomainen on tapettu tahallaan. Lyöty, ammuttu tai isketty puukolla.

Silti: voimmeko antaa anteeksi? Lähimmäistämme se ei tuo takaisin, mutta silti?Jokainen toki vastaa tekemisistään lainsäädännön mukaisesti. Taposta ja murhasta on säädetty vankeusrangaistukset. Meillä, kuten suurimmassa osassa sivistysmaita kuolemantuomio ei ole käytössä. Miksi? Siksi, etä kuolemantuomiolla ei ole todettu olevan vaikutusta rikosten ehkäisyyn. Rikollisen mielestä kuolemanatuomio voi oikeuttaa murhan: "minulla on oikeus tappaa, koska valtiolla on oikeus tappaa minut".

Äänestä

Kommentoi aloitusta

kaikki ystävät kirjoitti:

24.09.08 tapahtui kauhea ja raaka tappo, monen miehen voimalla hakattiin 20 v. nuori poika kuoliaaksi. Miksi? Mikä saa ihmisen tekemään näin?? Nuori elämä vasta alussa, oli rakas tyttökaveri ja oma asunto, vain jatkoa ei elämälle tullutkaan. Te tekijät; olisitte edes soittaneet ambulanssin paikalle... Tätä raivoa ja vihaa on välillä niin vaikea kestää!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu