näin TAPIOLA KORVAA

PETTYNYT ASIAKAS

Peruutin matkailuautolla henkilöautoon ja ilmoitin Tapiolaan kyseisen vahingon ja minua neuvottiin että vie auto korjattavaksi ja pyysivät ottamaan valokuvat tapahtuneesta vahingosta, jätin autoni korjaamolle ja autoluvattiin korjata heti mutta auto ei valmistunutkaan niinkuin sovittiin kävin useita kertoja kysymässä korjaamolta ja Tapiolasta että milloinhan se korjataan auton seisottua korjaamolla kaksiviikkoa jonka jälkeen vakuutustarkastaja kävi katsomassa vahingon ja sen jälkeen meni vielä viikko kun auto korjattiin. Minulla oli keskeytys turva ja TAPIOLAN mielestä en ollut oikeutettu saamaan koko ajalta seisonta korvausta eli vain remonttipäivältä,kaksi viikkoa myöhemmin kävin kysymässä Tapiolasta asiaa kun ei päätöstä ollut tullut. Ensin kerrottiin minulle olevan tulossa muutamia satoja euroja mutta kun rahaa ei tilillä näkynyt niin aloin tiedustella asiaa uudelleen ja karmaiseva totuus tuli esille että korvaus olikin maksettu vastapuolelle .
Ainakin minun vakuutus yhtiöni vaihtui enkä enää ottanut keskeytys turvaa koska TAPIOLASSA sitä ei ainakaan OLE.MIKÄLI HALUATTE PÄÄSTÄ RAHOISTANNE EROON MAKSAKAA VAAN KALLIIT VAKUUTUKSET TAPIOLAAN KUN KORVAUKSEN AIKA TULEE NIIN TAISTELU ALKAA JOPA KULUTTAJA SUOJA ASIAMIESTÄ MYÖTEN. TAPIOLA OSAA PAKOILLA VASTUUTAAN JA KEKSII MITÄ IHMEELLISIMPIÄ SELITYKSIÄ JA SUORANAISESTI VALEHTELEE ASIAKKAALLE. Loppupelissä selvisi että käsittelijä oli kirjoittanut satuja päätökseen että korjaamon lausunnon mukaan "korjaamo ei ollut tiennyt miksi auto oli tuotu korjaamolle" korjaamo ei ollut antanut mitään lausuntoa ja heiltä ei ollut mitään lausuntoa pyydettykään ei suullisesti eikä kirjallisesti.taistelu jatkuu.

21

6609

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ex-asiakas tapolassa

      Ikävä kuulla vastoinkäymisestäsi.

      Olen kohtalotoverisi, minullakin "tapola" eväsi vakuutusehtojen mukaan minulle kuuluvan korvauksen. En enää ikinä ota "Tapolan" vakuutusta, ja samaa olen suositellut kaikille tuttavillenikin.

      • PETTYNYT ASIAKAS

        TOIVON ETTÄ TAPIOLALLE KÄY KUTEN SAMMOLLE JA ASIAKKAAT LÄHTEVÄT POIS

    • as..

      Sama täällä, mutta petyin vakuutuksena erityyppiin. En ainakaan enää itse pidä mitään vakuutuksia siellä. Enkä rahoja heidän pankissaan.

      • PETTYNYT ASIAKAS

        tAPIOLA ANTAA YMMÄRTÄÄ ETTÄ SE KORVAA HYVIN MUTTA EI HALUA KORVATA MITÄÄN MUTTA HALUAA VAAN MYYDÄ LISÄÄ PERUSTEETTOMIA VAKUUTUKSIA JOTKA EI VAHINGON SATTUESSA KORVAAKKAAN MITÄÄN.JA KUN ASIAKAS MAKSAA VUOSIA VAKUUTUKSIA SIINÄ TOIVOSSA ETTÄ JOTAIN SAIS TOTUUS ON KUITENKIN TOINEN. AJATELKAA IHMISET MITÄ VAKUUTUKSIA OTATTE JA MISTÄ. OPIMME SEN ETTÄ KAIKKI ON OLTAVA KIRJALLISENA MITÄ TAPIOLASTA LUVATAAN. TAI MUUTEN SAATTE RIIDELLÄ LOPUTTOMIIN.

      • Vielä asiakas
        PETTYNYT ASIAKAS kirjoitti:

        - seisontaan laittaminen ei onnistu kuin yhdeltä ihmiseltä toimistossa, pitäisi ensin soittaa ja varmistaa että ko. henkilö on paikalla
        - vakuutuskirja toisesta taloudesta tuli meille samassa kirjekuoressa kuin oma vakuutuskirja, joten voi kyllä hyvin tehdä vakuutusvertailun
        - viimeisin lasku tuli kolmeen kertaan ja kaikissa eri summa
        - he olivat palauttaneet kuulemma liian paljon rahaa ajoneuvon seisonnasta ja muista maksuista ja perivät sitä nyt hyvin epäselvässä laskuissaan, vieläkään lasku ei ole oikein
        -omatalous ohjelma ei pelitä, heidän lehdistätiedotteen mukaisesti
        - pankkipalveluiden toimintaan saattaminen kesti hyvin pitkään n. 6kk siten kun
        - on useita vakuutuksia ja rahaa tilillä
        - vakuutushistoriassa ei ole ainuttakaan korvaushakumusta ollut ,joten kyllä arveluttaa miten sitten jos pitäisi korvauksia hakea

    • olet itse syypää

      Hyvä "pettynyt asiakas"

      Pakollinen liikennevakuutus korvaa vain vastapuolelle aiheutuneet vauriot. Olet itse peruuttanut henkilöautoon ja aiheuttanut vastapuolelle vahinkoa, jonka Tapiola korvaa liikennevakuutuksestasi VASTAPUOLELLE.

      Tuskin peruutit autoa lunastuskuntoon, joten keskeytysvakuutuksesta ei tule korvauksia, koska ilmeisesti auto oli edelleen käyttökelpoinen, eikä kolhu estänyt auton käyttöä.

      Voit katsoa peiliin ja etsiä kohtaa, jossa evätään oikeus keskeytysvakuutukseen. Oliko kyse siitä, että olit itse vaurion aiheuttanut?

      • ???

        Sori, en vain jostain syystä nähnyt, missä kohtaa tuossa aloitusviestissä puhuttiin liikennevakuutuksesta. Jos aloittajalla on myös kasko, eli vapaaehtoinen vakuutus, joka korvaa ne omat vahingot, niin tietenkin aloittajan pitää saada korvaus, olettaen tietenkin että vakuutusmaksut on maksettu kiltisti. Mutta jos hänellä on pelkkä liikennevakuutus, niin ei sitten mitään.

      • jayt
        ??? kirjoitti:

        Itsellä ei ole Tapiolan kanssa ollut minkäänlaisia ongelmia korvauksien suhteen. Reilun vuoden aikana olen hakenut kolmeen vahinko tapaukseen korvausta Tapiolasta ja aina on pelkkä puhelinsoitto riittänyt ja korvaukset olleet nopeasti tilillä.

      • Mie vain

        meillä nimittäin on sellainen ja sattui mälli. Syy laitettiin minun niskoilleni, vaikka tosiasiassa helsinkiläinen taksi tuli päälle hurjaa ylinopeutta. Mutta se siitä. Joka tapauksessa sain omasta kaskostani korvauksen seisonta-ajalta. Tosin korjaus kesti noin viikon yli kuukauden ja korvausta maksettiin vain 30 päivältä, mutta hyvä niinkin.

      • hölmistynyt
        Mie vain kirjoitti:

        myös minä olen joutunut tapiolan huijaamaksi autossani oli keskeytys korvaus mutta se vain oli silmän lumetta korvaushetkellä en todellisuudessa saanut mitään vaikka vuosia olin sitä maksanut joten älkää tulko huijatuksi näin tapiolassa tehdään että ihmisiä huijataan oikein olan takaa.Otin kaikki vakuutukseni Tapiolasta pois ja nyt olen tyytyväinen.

      • PETTYNYT ASIKAS
        Mie vain kirjoitti:

        meillä nimittäin on sellainen ja sattui mälli. Syy laitettiin minun niskoilleni, vaikka tosiasiassa helsinkiläinen taksi tuli päälle hurjaa ylinopeutta. Mutta se siitä. Joka tapauksessa sain omasta kaskostani korvauksen seisonta-ajalta. Tosin korjaus kesti noin viikon yli kuukauden ja korvausta maksettiin vain 30 päivältä, mutta hyvä niinkin.

        Olihan minullakin keskeytymis tuva mutta euroakaan ei tapiola maksanut

    • Asiakas....

      Samaa mieltä Tapiolasta, olin pitkään heidän asiakkaana kaikilla vakuutuksilla (autot, mpyörät, mökki talo yms) eli maksoin vakuutuksia reilusti, mutta kun ensimmäinen vahinko sattui, uudessa talossa (pumppu vika), siitä johtuvia kustannuksia ei korvattu.
      Menin paikanpäälle toimistolle irtisanomaan kaikki vakuutukset Tapiolasta, niin silloin alettiin juonimaan, et osa voidaan korvata, tässä vaiheessa olin jo niin vihainen, että lähti vakuutuksen toiseen yhtiöön.

      • pumppu vika

        Sama juttu, evättiin korvaus Tapiolan toimesta pumppuviasta omakotitalossa, vaikka vakuutusehtojen mukaan kyllä olisi kuulunut korvata. Ala nyt sitten näistä kuukausitolkulla tappelemaan vakuutusyhtiön kanssa.. no sitähän monet tekevät Tapiolan kohdalla

      • Joku
        pumppu vika kirjoitti:

        tapiolalle käy samoin kuin kävi sammolle toivon ainakin niin joten ottakaa vakuutukset pois tapiolasta ellette halua tulla huijatuksi.

      • kuri
        pumppu vika kirjoitti:

        Sama juttu, evättiin korvaus Tapiolan toimesta pumppuviasta omakotitalossa, vaikka vakuutusehtojen mukaan kyllä olisi kuulunut korvata. Ala nyt sitten näistä kuukausitolkulla tappelemaan vakuutusyhtiön kanssa.. no sitähän monet tekevät Tapiolan kohdalla

        vastuustaan niin silloin ei pitäi smisään nimessä luovuttaa, koska silloin vakuutusyhtiön tavat ei muutu ikinä. Jos vakuutusehdoissa velvoitetaan korvaamaan pumppu ja yhtiö ei sitä korvaa niin vailitus kuluttajien vakuutustoimistoon ja riita päälle niin kyllä se jossain vaiheessa ratkeaa.

      • Kokemusta on
        kuri kirjoitti:

        vastuustaan niin silloin ei pitäi smisään nimessä luovuttaa, koska silloin vakuutusyhtiön tavat ei muutu ikinä. Jos vakuutusehdoissa velvoitetaan korvaamaan pumppu ja yhtiö ei sitä korvaa niin vailitus kuluttajien vakuutustoimistoon ja riita päälle niin kyllä se jossain vaiheessa ratkeaa.

        Vakuutusyhtiöt laittaa melkein aina ei korvata, koska...... päätöksen ja kokeilevaty siten tikulla jäätä. Parasta on jos asiakas suuttuu ja vaihtaa yhtiötä eikä valita.

        Kannattaa aina valittaa, koska sitten joutuvat korvaamaan. Se että laittaa ei korvata päätösken ei ole laitonta ja sillä he koittavat vain että välttyvätkö helposti maksamiselta.

        Kuulemani mukaan ja oma nykyinen kokemus on että ainoa joka ei temppuile on Lähivakuutus

        pahin kaikista on IF

    • mese

      Minulle käynyt samoin Tapiola ei korvaa vaikka lupaa. Aion vaihtaa yhtiötä Tapiola riitti.
      Toivottavasti muutkin tajuaisivat ennen kun kolahtaa.

    • Anonyymi

      Meillä kävi näin.Tyttären autoa kolhittu parkkipaikalla.Syyllisestä ei tietoa.Muoviseen lokasuojaan tullut reikä konepelti lytyssä ja puskurissa naarmuja.Vehossa kustari n.2500. Autossa siis kasko.Ei korjauslupaa tapiolasta, vaan auto piti viedä näytettäväksi tarkastajalle.Tapiolan tarjous 800 kertakorvaus tai lunastus 1500 .Auto maksoi 3500 vuosi sitten.Olen itse ollut autoalalla 35vuotta ja ehkä tiedän jotain autoista.Eli soitin tarkastajalle ja kysyin syytä korvaustarjouksiin.Sillä minun mielestä lunastusarvo on vähintään 2500 ja kertakorvaus 1500 perustuen samoilla varusteilla ja samoilla kilsoilla olevien autojen hintoihin. Vakuutustarkastaja piti oman näkemyksensä ja haukkui Vehoa liian kalliiksi korjaamoksi.No minulle on sama missä auto korjataan sanoin, kunhan auto laitetaan kuntoon.Sitten katsottiin eri halpiskorjaamoita ja löytyihän niitä,mutta samaan hengenvetoon tarkastaja ilmoitti,että puskurin naarmut ei kuulu vaurioon,koska niitä ei ollut vahinkoilmoituksessa (ei ollut muuten konepeltikään) ,koska 20v.opiskelijatyttö tyttö, joka ei tiedä autoista mitään teki itse vahinkoilmoituksen pelkästä reijästä, joka oli ilmestynyt lokasuojaan.Auto on vielä korjaamatta, enkä tiedä milloin ja miten korjataan,koska se on tyttäreni ja vakuutusyhtiön välinen asia. Mutta sen tiedän,että näistä muutamista satasista tuli periaatekysymys ja perheeni vakuutukset lähtevät toiseen yhtiöön.Eli omakotitalon,kesämökin peräkärryn ja kahden auton koiran vakuutukset.3mopoa onkin jo toisessa yhtiössä. Näitä vakuutuksia on maksettu Tapiolaan n.20 vuotta ja korvauksia saatu yhdestä varastetusta kypärästä. Jokainen voi itse päätellä tästä kannattaako vakuuttaa Asiakkaiden omistamassa Tapiolassa.
      t.Iskä

    • Anonyymi

      Tuulilasin vaihto Fiestaan.
      Ei tarvinnut edes soittaa Tapiolaan, vaan riitti kun sen vei lasikorjaamoon ja maksoi omavastuun.
      Vaihtotyö ja kaikki pelasi aivan hyvin.

      Tätä enne Turva, josta ei siitäkään pahaa sanottavaa. Sain kohtuullisen hinnan sähköliiton jäsenenä, mutta Tapiola teki edullisemman tarjouksen.

      IF kohtaan on paljon pahaa sanottavaa !

      • Anonyymi

        3% vahingon kärsineistä on tyytyväisiä,
        vakuutus-yhtiön korvauksiin...

        korvauksia maksetaan mahdollisimman vähän,
        mielummin ei ollenkaan...

    • Anonyymi

      Peräänajossa meni vetokoukku vinoon ja puskuriin tuli 2 pikkukolikon kokoista nirhaumaa. Auto 18vuotta vanha ja arvoltaan n. 1500e joten ei järkeä alkaa nirhaumaa korjaamaan. Koukku irti vaan ennen katsastusta. Kertakorvaus oli 1200e Lähitapiolalla.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      295
      6757
    2. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      65
      2059
    3. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      175
      1797
    4. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      15
      1277
    5. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      112
      1257
    6. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      169
      1180
    7. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      7
      1146
    8. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      53
      1057
    9. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      41
      1031
    10. Martina pääsee upeisiin häihin

      Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      288
      972
    Aihe