Miten voi juhlia pelastusta?
Pelastuksen juhlaa parhaimmillaan
Juhlimiseen tarve arkisen viikon jälkeen on kuin ohjelmoitu ihmiseen. Me kaipaamme juhlatunnelmaa jaksaaksemme arjessa. Elämän suuret hetket ja saavutukset antavat aiheen juhlaan. Syitä juhlan järjestämiseksi etsitään. Niihin ollaan valmiita uhraamaan voimia, aikaa ja varoja. Juhlan tuoma virkistys ja ilo tuntuvat olevan vaivan arvoisia.
Juhlatunnelma oli riemullista kun Jumala päätti luomistyönsä. Raamattu kertoo kuinka silloin "aamun tähdet riemuiten karkeloivat". (Job.38: 7). Jumalan mielestä hänen täydellisesti onnistunut luomistyönsä antoi aiheen viikoittaiseen lepopäivään ja juhlaan. "Jumala oli saanut työnsä päätökseen, ja seitsemäntenä päivänä hän lepäsi kaikesta työstään. Ja Jumala siunasi seitsemännen päivän ja pyhitti sen, koska hän sinä päivänä lepäsi kaikesta luomistyöstään". (1. Moos. 2: 2-3). Jumala lepäsi itse. Mutta Raamattu kertoo, että sapatti on erityisesti asetettu ihmistä varten.( Mark.2: 27) Jumala tiesi kuinka kipeästi me ihmiset tarvitsisimmekaan viikoittaista levähdyskeidasta niin fyysisen, henkisen kuin hengellisenkin hyvinvointimme ylläpitämiseksi. Viikoittaisesta lepopäivästä hyötyvät myös lähimmät ihmissuhteemme.
Sapatti tuo elämään juhlan
"Muista pyhittää lepopäivä". Jos Jumala ei olisi tätä käskyä antanut, elämästäni puuttuisi todellisen juhlan tuntu. Suurimman ilon ja juhlan mieheni ja minun elämääni, uskoontulomme myötä, on ehdottomasti tuonut lepopäivä - sapatti. Se on Jumalan antama mahdollisuus, oikeus ja lupa lepoon. Sapatin lepo huipentuu sen syvimmässä merkityksessään: täydellisessä hengellisessä levossa Jeesuksessa Kristuksessa. Saan levätä omista töistäni. "Minä laulan ja ylistän alati Herran armoa." (Ps. 89: 2). Uskon, että ihminen, joka on henkilökohtaisesti kokenut Jumalan armon pitää kokemustaan juhlan arvoisena. Sapatin vietosta tuli kotiimme ilon juhla siinä samassa kun saimme kokea Jumalan ansaitsemattoman armon elämässämme. Se merkitsi taivaallista vapautusta syyllisyyden tunteista, kadotuksen pelosta ja monista taakoistamme ja haluamme juhlia tätä sapattina - levon päivänä.
Ainutlaatuista tunnelmaa
Perjantaisin, sapatin aattona, auringon viimeisten säteiden laskiessa, meillä on tapana sytyttää kynttilä tai useampia juhlan kunniaksi. Haluamme toivottaa maailman valon, jota kynttilämme symboloivat, Vapahtajamme Jeesuksen, sapatin Herran, tervetulleeksi juhlahetkeemme. Se on uskomaton hetki. Se muistuttaa juhlallisuudeltaan jotakin sellaista kuin monille "joulurauhan" julistus. Eikä sekään riitä kuvaamaan sitä juhlan tuntua, jonka sapatti tuo tullessaan. Se on odotettu hetki, se on tervetullut. Tervetulleempi kuin minkään muu juhla. Pöydällämme on usein myös tuoreita kukkia, jotka muistuttavat Jumalasta, kaiken kauniin luojasta.
"Sapattipöydällämme" on katettuna pieni rakkausateria. Se koostuu esimerkiksi erilaisista tuoreista hedelmistä, helmeilevästä tuoremehusta ja patongista. Yksinkertainen sapatinalkuateria, jonka nautimme yhdessä tai vieraidemme kanssa. Ateria kuvaa Jumalan sanoinkuvaamatonta hyvyyttä ja rakkautta. Pienen ateriamme arvo ei ole rahallisesti suuri, mutta merkitykseltään ja tunnearvoltaan se on korvaamaton. "Rakkausateriamme" tärkeys korostuu siinä, että se saattaa joskus olla viikon ainoa yhteinen ateriamme. Saamme rauhoittua ja hiljentyä hetkeksi. Keskustella vihdoin siitä, mitä meille kuuluu. Kissammekin näyttää aistivan juhlan ja on usein ensimmäisenä omalla paikallaan.
Tottakai saat anteeksi
Ennen ateriaa kuuntelemme hengellistä lempimusiikkiamme, joka virittää meidät sapatin riemulliseen mutta niin rauhalliseen tunnelmaan. Musiikkihetkemme jälkeen luemme Raamatusta sapattikäskyn. Teemme niin koska rakastamme sapatin ja sapatin Herran tuomaa siunausta elämäämme. Sen jälkeen pyydämme anteeksi toisiltamme. Sovimme asiat. Tietenkin sovimme asiat jo viikollakin mutta aivan erityisellä tavalla haluamme kuulla toisiltamme sanat "tottakai saat anteeksi" sapatin alkaessa. Haluamme laskeutua sapattiin asiat sovittuina toistemme ja Jumalan kanssa. Uskomme, että erityisesti sapatin aaton juhlahetkemme ovat merkinneet avioliitollemme suurta siunausta.
Jos joku ajattelee, että sapatin viettäminen on taakka. Tai että viettäisimme sitä pakosta tai ahdistuneina niin voin vakuuttaa ettemme mistään hinnasta luopuisi sapatin siunauksista, levosta ja juhlasta. Sapatinvietto parhaimmillaan on sisäistä rauhaa ja lepoa. Jos sen vietto ei perustu kokemukseen Kristuksessa se voi saada lainomaisia piirteitä. Mutta Jumala suunnitteli sapatin ilonpäiväksi ei taakaksi. Sapatti on hengellisen kasvun aikaa. Se on perhesiteiden lujittamisen aikaa.
On tilanteita, jolloin emme voi olla vastaanottamassa sapattia kotona, eikä meillä ole mahdollisuutta pieneen juhlaamme. Silloin koemme juhlan sisimmässämme. Missä olemmekin tiedämme tarkkaan miltä tuntuu kun sapatti alkaa. Ajatuksissani näen monet auringonlaskut eri puolilla maailmaa - kynttilöiden syttymisen mitä erilaisimmissa tilanteissa.
Uudistumisen aikaa
Sapatin pyhien hetkien parantava ja uudistava vaikutus ei liity vain elämämme onnellisiin hetkiin. Elämämme vaikeina aikoina, surun, menetyksen ja tappioiden päivinä, on sapatin hetkien parantava, rohkaiseva ja lohduttava voima sanoinkuvaamaton. Päivä, jolloin Vapahtajamme saa mahdollisuuden kohdata meitä rauhassa. Kaikki huipentuu sapatin jumalanpalveluksessa. Tunnemme hänen parantavan kätensä koskettavan rauhatonta sydäntämme. Hän täyttää tarpeemme, mikä se kulloinkin on. Mikä suurenmoinen päivä. Saamme jättää kaikki arkiset askareemme ja huolemme pois - yhdeksi päiväksi. Sapatin jälkeen olemme tarmokkaampia tarttumaan mihin tahansa vaikeaankin haasteeseen. Opiskeluaikanamme kiitimme Jumalaa siitä armahduksesta, ettei tarvinnut eikä "saanut ajaa omia asioita" tuona päivänä. Silloin tajusimme selkeästi sen mihin hirveään oravanpyöräkurimukseen ihminen helposti ajautuisi ellei olisi sapattia tätä erinomaista lepokeidasta.
Sapatti on uskomaton juhla, mutta se ei tule itsestään. Jumala tiesi sen ja sanoi, "muista pyhittää lepopäivä". Hän tiesi kuinka helposti ihminen unohtaa. Herra kutsui sapatin aattopäivää valmistuspäiväksi. Sapattiin valmistautuminen on viehättävää kuin. Sapatin juhla ei ole kenenkään yksinoikeus. Jokainen haluava voi löytää omaan elämäntilanteeseensa sopivan tavan tehdä sapatista juhlan. Sapattina on lupa tehdä hyvää. Parasta, mitä voimme lähimmäisillemme tarjota on antaa heille aikaamme ja rakkauttamme. Sapatti mahdollistaa juuri tämän. Kun sapatti päättyy, lauantai-iltana, tunnemme haikeutta. Mutta tietoisuus, että vain viikko, ja jälleen sapatti saapuu luoksemme tuoreen raikkaana, kuten aina ja saamme jälleen "nauttia parhaista herkuista". (Jes. 55: 2).
Sibrina Kalliokoski, M.Div.
http://uk.youtube.com/watch?v=WRF0qOsoyjk&feature=related
(Tämä ei kuulu Kalliokosken kirjoitukseen, vaan on tämän kirjoittajan lisäämä).
Pelastuksen juhlaa parhaimmillaan
Juhlimiseen tarve arkisen viikon jälkeen on kuin ohjelmoitu ihmiseen. Me kaipaamme juhlatunnelmaa jaksaaksemme arjessa. Elämän suuret hetket ja saavutukset antavat aiheen juhlaan. Syitä juhlan järjestämiseksi etsitään. Niihin ollaan valmiita uhraamaan voimia, aikaa ja varoja. Juhlan tuoma virkistys ja ilo tuntuvat olevan vaivan arvoisia.
Juhlatunnelma oli riemullista kun Jumala päätti luomistyönsä. Raamattu kertoo kuinka silloin "aamun tähdet riemuiten karkeloivat". (Job.38: 7). Jumalan mielestä hänen täydellisesti onnistunut luomistyönsä antoi aiheen viikoittaiseen lepopäivään ja juhlaan. "Jumala oli saanut työnsä päätökseen, ja seitsemäntenä päivänä hän lepäsi kaikesta työstään. Ja Jumala siunasi seitsemännen päivän ja pyhitti sen, koska hän sinä päivänä lepäsi kaikesta luomistyöstään". (1. Moos. 2: 2-3). Jumala lepäsi itse. Mutta Raamattu kertoo, että sapatti on erityisesti asetettu ihmistä varten.( Mark.2: 27) Jumala tiesi kuinka kipeästi me ihmiset tarvitsisimmekaan viikoittaista levähdyskeidasta niin fyysisen, henkisen kuin hengellisenkin hyvinvointimme ylläpitämiseksi. Viikoittaisesta lepopäivästä hyötyvät myös lähimmät ihmissuhteemme.
Sapatti tuo elämään juhlan
"Muista pyhittää lepopäivä". Jos Jumala ei olisi tätä käskyä antanut, elämästäni puuttuisi todellisen juhlan tuntu. Suurimman ilon ja juhlan mieheni ja minun elämääni, uskoontulomme myötä, on ehdottomasti tuonut lepopäivä - sapatti. Se on Jumalan antama mahdollisuus, oikeus ja lupa lepoon. Sapatin lepo huipentuu sen syvimmässä merkityksessään: täydellisessä hengellisessä levossa Jeesuksessa Kristuksessa. Saan levätä omista töistäni. "Minä laulan ja ylistän alati Herran armoa." (Ps. 89: 2). Uskon, että ihminen, joka on henkilökohtaisesti kokenut Jumalan armon pitää kokemustaan juhlan arvoisena. Sapatin vietosta tuli kotiimme ilon juhla siinä samassa kun saimme kokea Jumalan ansaitsemattoman armon elämässämme. Se merkitsi taivaallista vapautusta syyllisyyden tunteista, kadotuksen pelosta ja monista taakoistamme ja haluamme juhlia tätä sapattina - levon päivänä.
Ainutlaatuista tunnelmaa
Perjantaisin, sapatin aattona, auringon viimeisten säteiden laskiessa, meillä on tapana sytyttää kynttilä tai useampia juhlan kunniaksi. Haluamme toivottaa maailman valon, jota kynttilämme symboloivat, Vapahtajamme Jeesuksen, sapatin Herran, tervetulleeksi juhlahetkeemme. Se on uskomaton hetki. Se muistuttaa juhlallisuudeltaan jotakin sellaista kuin monille "joulurauhan" julistus. Eikä sekään riitä kuvaamaan sitä juhlan tuntua, jonka sapatti tuo tullessaan. Se on odotettu hetki, se on tervetullut. Tervetulleempi kuin minkään muu juhla. Pöydällämme on usein myös tuoreita kukkia, jotka muistuttavat Jumalasta, kaiken kauniin luojasta.
"Sapattipöydällämme" on katettuna pieni rakkausateria. Se koostuu esimerkiksi erilaisista tuoreista hedelmistä, helmeilevästä tuoremehusta ja patongista. Yksinkertainen sapatinalkuateria, jonka nautimme yhdessä tai vieraidemme kanssa. Ateria kuvaa Jumalan sanoinkuvaamatonta hyvyyttä ja rakkautta. Pienen ateriamme arvo ei ole rahallisesti suuri, mutta merkitykseltään ja tunnearvoltaan se on korvaamaton. "Rakkausateriamme" tärkeys korostuu siinä, että se saattaa joskus olla viikon ainoa yhteinen ateriamme. Saamme rauhoittua ja hiljentyä hetkeksi. Keskustella vihdoin siitä, mitä meille kuuluu. Kissammekin näyttää aistivan juhlan ja on usein ensimmäisenä omalla paikallaan.
Tottakai saat anteeksi
Ennen ateriaa kuuntelemme hengellistä lempimusiikkiamme, joka virittää meidät sapatin riemulliseen mutta niin rauhalliseen tunnelmaan. Musiikkihetkemme jälkeen luemme Raamatusta sapattikäskyn. Teemme niin koska rakastamme sapatin ja sapatin Herran tuomaa siunausta elämäämme. Sen jälkeen pyydämme anteeksi toisiltamme. Sovimme asiat. Tietenkin sovimme asiat jo viikollakin mutta aivan erityisellä tavalla haluamme kuulla toisiltamme sanat "tottakai saat anteeksi" sapatin alkaessa. Haluamme laskeutua sapattiin asiat sovittuina toistemme ja Jumalan kanssa. Uskomme, että erityisesti sapatin aaton juhlahetkemme ovat merkinneet avioliitollemme suurta siunausta.
Jos joku ajattelee, että sapatin viettäminen on taakka. Tai että viettäisimme sitä pakosta tai ahdistuneina niin voin vakuuttaa ettemme mistään hinnasta luopuisi sapatin siunauksista, levosta ja juhlasta. Sapatinvietto parhaimmillaan on sisäistä rauhaa ja lepoa. Jos sen vietto ei perustu kokemukseen Kristuksessa se voi saada lainomaisia piirteitä. Mutta Jumala suunnitteli sapatin ilonpäiväksi ei taakaksi. Sapatti on hengellisen kasvun aikaa. Se on perhesiteiden lujittamisen aikaa.
On tilanteita, jolloin emme voi olla vastaanottamassa sapattia kotona, eikä meillä ole mahdollisuutta pieneen juhlaamme. Silloin koemme juhlan sisimmässämme. Missä olemmekin tiedämme tarkkaan miltä tuntuu kun sapatti alkaa. Ajatuksissani näen monet auringonlaskut eri puolilla maailmaa - kynttilöiden syttymisen mitä erilaisimmissa tilanteissa.
Uudistumisen aikaa
Sapatin pyhien hetkien parantava ja uudistava vaikutus ei liity vain elämämme onnellisiin hetkiin. Elämämme vaikeina aikoina, surun, menetyksen ja tappioiden päivinä, on sapatin hetkien parantava, rohkaiseva ja lohduttava voima sanoinkuvaamaton. Päivä, jolloin Vapahtajamme saa mahdollisuuden kohdata meitä rauhassa. Kaikki huipentuu sapatin jumalanpalveluksessa. Tunnemme hänen parantavan kätensä koskettavan rauhatonta sydäntämme. Hän täyttää tarpeemme, mikä se kulloinkin on. Mikä suurenmoinen päivä. Saamme jättää kaikki arkiset askareemme ja huolemme pois - yhdeksi päiväksi. Sapatin jälkeen olemme tarmokkaampia tarttumaan mihin tahansa vaikeaankin haasteeseen. Opiskeluaikanamme kiitimme Jumalaa siitä armahduksesta, ettei tarvinnut eikä "saanut ajaa omia asioita" tuona päivänä. Silloin tajusimme selkeästi sen mihin hirveään oravanpyöräkurimukseen ihminen helposti ajautuisi ellei olisi sapattia tätä erinomaista lepokeidasta.
Sapatti on uskomaton juhla, mutta se ei tule itsestään. Jumala tiesi sen ja sanoi, "muista pyhittää lepopäivä". Hän tiesi kuinka helposti ihminen unohtaa. Herra kutsui sapatin aattopäivää valmistuspäiväksi. Sapattiin valmistautuminen on viehättävää kuin. Sapatin juhla ei ole kenenkään yksinoikeus. Jokainen haluava voi löytää omaan elämäntilanteeseensa sopivan tavan tehdä sapatista juhlan. Sapattina on lupa tehdä hyvää. Parasta, mitä voimme lähimmäisillemme tarjota on antaa heille aikaamme ja rakkauttamme. Sapatti mahdollistaa juuri tämän. Kun sapatti päättyy, lauantai-iltana, tunnemme haikeutta. Mutta tietoisuus, että vain viikko, ja jälleen sapatti saapuu luoksemme tuoreen raikkaana, kuten aina ja saamme jälleen "nauttia parhaista herkuista". (Jes. 55: 2).
Sibrina Kalliokoski, M.Div.
http://uk.youtube.com/watch?v=WRF0qOsoyjk&feature=related
(Tämä ei kuulu Kalliokosken kirjoitukseen, vaan on tämän kirjoittajan lisäämä).
Vastaukset 45
Vanhimmat
muuallakin maailmassa viettää sabattia , onhan meillä 5 päiväinen työviikko!
Harva kuitenkin uskoo Jeesukseen
Toinen ei halua tutustua kuko mieheen, toisille on päivän "pyhyydestä" tullut Jeesuksen korvike tai "syötti" Jeesukselle ja näytön paikka Jumalalle.
Niinkuin mummokerho eräässä eteläsuomalaisessa A kirkon sapatti illanvietossa tuskaillen katsoi kelloa "Voi kun se kello nyt kulkisi, että päästäisiin leipomaan"
Että sellaista yleistystä!
Jos ihminen osaisi käyttää oikein ne lahjat, joita hän saa Jumalalta, olisi tämä maa jo pieni paratiisi. Mutta synti on turmellut ja pilannut KAIKEN. Mikään ei ole sitä, mitä se VOISI olla, jos se olisi niin kuin Jumala on sen tarkoittanut.
Kuitenkin, jos sydän on kääntynyt Jumalan puoleen, on siellä se pienen pieni hyvän jyvänen, joka heijastaa pienen pienellä valollaan sitä rakkautta ja hyvyyttä, jota Jumala haluaisi meille hyvyydessään antaa. Häneltä on kaikki kaunis, puhdas ja kaikki se, mikä on jonkin arvoista.
Jos osaisimme nauttia Luojan hyvyydessään meille antamista lahjoista, olisimme onnellisempia, rakastettavampia ja parempia ihmisiä kuin olemme. Mutta koska olemme täällä Vihollisen maaperällä, niin me itse tuhoamme paljon hyvää itseltämme. Niin ja tässä on aivan turha syytellä ketään toista, me kaikki uskovat olemme samassa veneessä. Kun osoitamme toistamme yhdellä sormella, loput neljä sormea osoittavat meitä itseämme.
Jumala kuitenkin antoi meille ohjeet, ja jos me pysymme niissä ei elämämme aivan suistu raiteiltaan. Paholainen näyttää meille omia suunnitelmiaan, mutta kun niiden verkkoon joutuu huomaa kyllä, mikä oli se lähde, mistä ne olivat peräisin.
Uskovainen voi aina palata niinkuin tuhlaajapoika takaisin Isänsä luo, niin kauan kuin elinpäiviä riittää. Hän on meidät lunastanut ja omakseen ottanut, Hän varjelee ettemme kompastu ja joudu hukkaan, ja vaikka uskova erehtyisikin ja kompastuisi Paholaisen juoniin, hän nousee jälleen. Jumala on luvannut viedä meissä alkamansa työn hyvään päätökseen. Siihen uskomme.
ihmisistä telluksellamme ei saa viettää mitään lepopäivää ollenkaan.
että sapatista on tullut eräänlainen kompastuskivi ... adventisteille.
Heille ei tunnu riittävän, että viettävät sapattia uskonsa mukaan vaan siihen on nyt liitetty myös muiden tuomitseminen - mikä hämmästyttää ainakin minua. Onko tuo todella A-kirkon opetusta? että joka ei vietä lepopäivää LAUANTAISIN ei voi saada osallisuutta Jeesuksen lunastukseen??
Minulla ei ole mitään sitä vastaan, että ihmiset adventistit ja muutkin viettävät lepopäiväänsä lauantaisin ja että he saavat siitä iloa itselleen - mikäs sen parempi..
mutta että se pannaan jatkuvasti (joka päivä!) muille eräänlaiseksi palastuksen ehdoksi .. se hämmästyttää.. lievästi sanottuna..
Eikö Jeesus olekaan adventismissa ainoa tie ja elämä ... nytkö viikonpäivästä on tehty eräänlainen kynnys jonka yli on mentävä että saisi elämän ...
Halvaksi menee ... iankaikkisen elämän portti.. auki lauantaisin... kiinni sunnuntaisin..
eikä Adventtikirkon yleinen kanta. Pelastus on vain ja yksin Jeesuksessa.
Tässä lainaus Adventtikirkon sivuilta:
10. Pelastuskokemus
Äärettömässä rakkaudessaan ja armossaan Jumala siirsi kaikki meidän syntimme Kristukseen, joka oli puhdas synnistä, jotta me hänessä saisimme Jumalan vanhurskauden. Pyhän Hengen johtamina me tajuamme tarpeemme, tunnustamme syntisyytemme, kadumme rikkomuksiamme ja turvaudumme uskossa Jeesukseen, Herraan ja Kristukseen, Sijaiseen ja Esimerkkiin. Tämä usko, joka ottaa vastaan pelastuksen, tulee Jumalan sanan voimasta ja on Jumalan armon lahja.
http://www.adventtikirkko.fi/opetus/pelastus.html
Kerrankin olen kanssasi samaa mieltä.
Sivuheitoksi (On sellaisiakin jotka pyrkii laittamaan pelastuksen ehdoksi jopa "ikuisen piinan")
Mutta pelottelemalla ei kukaan tule uskoon, tai ei ainakaan pysy uskossa. Rakkaus on se, joka vetää puoleensa, Jeesuksen rakkaus. Itsensä uhraava rakkaus, se on se vetonaula.
päivä on sapatti.
Työpaikallani eräs henkilö puhui uskonasioista, hän sanoi nähneensä televisiossa kaatumisia näytettävän ohjelman. Hän ei oikein sitä ymmärtänyt, että mitä se tarkoittaa, vähän aikaa hän mietti ja sanoi minä ainakin pysyn Luterilaisena. Vastasin hänelle, että Luterilainen kirkkokaan ei ole enää sitä mitä kuuluisi olla, on naispapit, hyväksytään osittain homo ja lesboliitot, sitten lisäsin on muutettu viikkojärjestys ja tehty sunnuntaista pyhä, eikä keskiviikkokaan ole enää keskellä viikkoa onko tuttua sinulle hän vastasi: En ole kuullutkaan koskaan, että lauantai on sapatti, kyseessä oli mieshenkilö hän oli hämmästynyt.
Sapatista on kerrottava koska on vielä ihmisiä, jotka eivät ole koskaan kuulleet sapatista ja eivät ole muutenkaan pohtineet uskonasioita.
koska sitä ei tiedetä. Ja on ennustettu, että lopun aikana se tulee tietoon koko maailmassa. Että Jumalan pyhä laki asetetaan jälleen sille kuuluvalle jalustalle.
Sapatti ei kuitenkaan ole pelastuskysymys, vaan se on tarkoitettu ihmiselle lahjaksi, ja erotettu ihmisen ja Jumalan yhteiseksi hetkeksi. Niin ja kunnia sille kelle kunnia kuuluu. Niinhän se menee.
Pelottelusta itse asiassa. Olkaamme rehellisiä. Rakkaudessaan Jumala kutsuu. Ja ihminen on joka valitsee. Jos ei synnistä olisi palkkaa/tuomioita. Kaikki pääsee taivaaseen, eikä olisi rangaistusta mistään. Eikö seurauksia mistään?
Muistahan että Herran pelko on viisauden alku. Ja Herran pelkoon meidän tulee päästä(tila). Herran pelossa liittyy tietoisuus mahdollisesta rangaistuksesta, jos vääryydessä pysymme. Jumalan PyhäHenki näyttää todeksi synnin, vanhurskauden ja huom. TUOMION.
Rakkauteen ja huolenpitoon sisältyy Jumalan kutsu pois tuomioista. Se pelkoa, joka herättää meissä halun(hädän) toimia Jumalan puoleen., vai mitä?
I Am iron man...
mutta taatusti on niin, että on ihmisiä, jotka ovat vähintään yhtä paljon kuin adventistitkin pohtineet uskonasioita ja myös tietävät varsin hyvin juutalaisen ja vanhatestamentillisen sapattikäytännön mutta eivät katso mitenkään tarpeelliseksi tai tarkoituksenmukaiseksi muuttaa vakiintunutta käytäntöä viettää lepopäivänä sunnuntaita.
Pelätä siten, että kunnioittaa. Tottahan uskovaiset pelkää ja kunnioittaa Jumalaa, mutta helvetillä pelottelulla ei saa uskottomia uskovaisiksi, sitä tarkoitin.
Ristiltä loistava valo, Jeesuksen itsensä uhraama rakkaus, se vetää ihmisiä pelastukseen.
elää sen valon mukaan kuin on saanut. Jos ei Jumala ole antanut valoa tässä asiassa, ei se ole sitten tarpeellistakaan. Sinut on kutsuttu sille paikalle sitten, missä olet.
Jokaisella ruumiin jäsenellä on oma tehtävänsä. Ei meillä heikoilla ihmisillä ole valtaa lyödä toisiamme lakikirjalla päähän tai Raamatulla. Kaikki olemme armosta pelastettuja, ilman armoa ei meillä kellään ole minkäänlaista mahdollisuutta lähestyä Jumalaa. "Kiitos olkoon Jumalalle, Karitsalle olen armoliitossa".
ihmistä raamatulla päähän eikä siloittele.
kun kumauttaa, siitä on oksat pois. Eihän näillä
nykyisillä pehmeäkantisilla taskupainoksilla saa kuin vähän sipaistua.
ja alun lopusta. Hän tietää, mitä seurauksia on väärillä valinnoilla. Joku asia voi näyttää ensin hyvältä ja kauniilta, mutta mitä siitä seuraa. Ihminen voi menettää kaiken, oman sielunsakin.
"Sillä mitä se hyödyttää ihmistä, vaikka hän voittaisi omaksensa koko maailman, mutta saisi sielullensa vahingon? Taikka mitä voi ihminen antaa sielunsa lunnaiksi?"(Matt.16:26).
Uskovainen ei saa kaikkea, mitä se haluaa, MUTTA se mitä se haluaa ei osoittautuisikaan hyväksi hänelle itselleen. Jumala tietää, mikä meille on parasta. Niinkuin isä ja äiti tietävät yleensä, mikä heidän lapsilleen on parasta, ja he haluaisivat, että lapset tottelisivat. Kun äiti sanoo lapselle: "Älä mene sähkölieden luo, älä kosketa sähkölevyä", on siinä suuri rakkaus takana. Eihän äiti halua, että lapsi polttaa itsensä. Samoin on Jumalan ohjeet, kymmenen käskyä meille suojana, että tiedämme, miten voisimme välttyä onnettomuudelta elämässämme. Ettemme itse hakeutuisi onnettomuuteen. Mutta voi, kuinka heikkoja me olemme, emmekä ymmärrä omaa parastamme. Intämme vastaan ja käännämme kaiken ylösalas.
Ajatellaanpa Kauhajoen tapausta. Miltä mahtaa tuntua sen jälkeen, kun on tappanut ensimmäisen ihmisen? Jumala on sanonut 'älä tapa'. Kylmä kova ihminen voi ajatella tuntevansa mahtipontisuutta ja luulevansa, että nyt hänellä on valta käsissään. Mutta ei, vaan hänelle tulee HIRVEÄT OMANTUNNON SYYTÖKSET eikä hän koskaan voi enää elää ilman muistoa tuosta asiasta. Itselleen on vaikea antaa anteeksi.
Siksi on Jumalan käskyt, että voisimme elää tasapainoista, turvallista elämää. Ja kerran saada se voittopalkinto, josta Raamatun viimeisillä lehdillä kirjoitetaan, uusi maa ja uusi taivas, jossa ei enää ole mitään pahaa eikä tätä taistelua, mikä täällä on.
pitkästä aikaa.
sunnuntain pyhittämisessä eivätkä halua tehdä parannusta ja palata Jeesuksen luo. sellaisiako meidän muka pitäisi olla????
"sähköliedestä muksuaan varoittava äiti" eli sapattimääräyksensä Israelille antanut Jahve, ei antanut näitä määräyksiä millekään muulle kansalle. Kyllä kai Hänellä Kaikkivaltiaana olisi ollut siihen konsteja muta eipä vain tällaisia konsteja käyttänyt. Edes israelilaiset eivät saaneet mitään
lähetystehtävää sapattimääräystensä levittämiseen: vain heidän maassaan heidän ja KESKUUDESSAAN ASUVIEN muukalaisten tuli niitä noudattaa.
pitäisi ymmärtää, että synnintekemisellä ei pelastuta vaikka kuinka väitettäisiin Jeesukseen uskovan.
Sapatin rikkominen on syntiä. Tahallinen, jatkuva sapatin rikkominen on tahallista, jatkuvaa syntiä ja kyllä Paavali kertoo meille miten siinä käy. Lue vaikka Hepr. 10:26-31.
Tuolla tavalla, sinä hyvä ystäväni, et saa ketään muuttamaan kantaansa. Tuollainen puhe ei ole Pyhästä Hengestä, vaan sinun omista itsekkäistä vaikuttimista lähtöisin. Vain Pyhä Henki voi kirkastaa Jumalan asioita, kaikenlainen pullistelu näillä asioilla on vain haitaksi Jumalan Sanan ja totuuden levittämisessä.
Olen pahoillani, mutta sinun tyylisi esittää asia ei ole oikea. Väkisin emme voi ketään käännyttää. Nämä ovat hyvin arkoja asioita, ole varovainen! Olet rakas kuitenkin, mutta rukouksen hengessä ja nöyrällä mielellä näitä asioita viedään eteenpäin. "Ei väellä eikä voimalla, vaan minun hengelläni" sanoo Herra Sebaot.
Me emme ikinä pääse yhteisymmärrykseen näissä asioissa muiden kristittyjen kanssa, jos me toimimme tuomitsijoina ja arvostelijoina. Siinä ei ole Pyhä Henki mukana. Me olemme kaikki Jumalan lapsia ARMOSTA, eikä meillä ole itsellämme mitään, millä kerskailisimme.
Minä ymmärrän kyllä sinua, mutta kuten olet huomannut, MUUT eivät ymmärrä.
en kirjoittanutkaan nyt sapatista:)
siitä, että uskonasioita ovat pähkäilleet muutkin kuin adventistit ja että hekin niistä tavoista jotakin tietävät.
Sen sijaan Jumalasta tai Saatanasta me emme kukaan, ette myöskään te adventistit, tiedä oikeastaan tuon taivaallista: uskomme vain kuka mitäkin.
Aina kun yritän kirjoittaa jonkun sanasen tällä palstalla, olipa aihe mikä hyvänsä, alan vstustaa lauantaisapattia. :)
ihan latinaksi vielä, se on 'Morbus sabatticus'.
:)
Kuka meistä loppujen lopuksi paljonkaan tietää Jumalasta, vaikka Raamatun vuosittain kannesta kanteen lukisimmekin. Pienen aavistuksen olemme Hänen majesteetillisesta luonteestaan saaneet Raamatun ja luonnon ilmoituksen kautta, ja tietenkin sen kautta, miten Pyhä Henki meissä pääsee vaikuttamaan. Olemme kaikki pieniä Jumalan Valtasuuruuden edessä. Raamatun profeetatkaan eivät kestäneet Jumalan ilmestymistä ja valoa, Danieliltakin pakeni kaikki voima kun hän sai ilmestyksen Jumalalta. Me olemme vain tomua ja tuhkaa, "Jumala muistaa meidät tomuksi".
Room. 11:33
Oi sitä Jumalan rikkauden ja viisauden ja tiedon syvyyttä! Kuinka tutkimattomat ovat hänen tuomionsa ja käsittämättömät hänen tiensä!
heidän kanssa, koska he eivät *tahdo* tuntea totuutta *ja* seurata sitä. Vai oletko kohdannut sellaista ihmistä tällä palstalla? Minä en ole.
tekevät syntiä Jumalaa vastaan. Etkö tätä käsitä?
aivan uutta oppia, jos koko elämä on jo opetettu aivan jotain muuta ja opetettu esim. että adventismi ei ole kristinuskoa ja että sapatti kuului seremonialakiin.
Ei tarvitse kuin ajatella omalle kohdalleen, että jos meidän pitäisi nyt muuttaa kantaamme, niin kyllä se koville ottaisi. Siinä tarvittaisiin 'näky Herralta', paljon Pyhän Hengen vaikutusta. Inhimillisesti ajatellen se ei onnistu, se on satavarmaa. Rukous auttaa ainoastaan, esirukous. Ja silloinkin täytyy sanoa: 'tapahtukoon Sinun tahtosi' ei minun.
ihan toiseen ajatteluun ja uskoon ja muutamassa päivässä minä muutin tyystin kelkkani.
kuin mitä me pienessä päässämme kuvittelemme ja rajoitetulla synnin tahraamalla käsityskyvyllämme ymmärrämme. Jobkin sanoi:
"Korvakuulolta vain olin sinusta kuullut, mutta nyt on silmäni sinut nähnyt"(Job.42:5).
"Jumalan yllä on peljättävä valtasuuruus" (Job.37:22).
"Kaikkivaltiasta emme saata käsittää, häntä, joka on suuri voimassa, joka ei oikeutta ja täydellistä vanhurskautta polje"(Job.37:23)!
minulle ja miehellenikin selvisi. Se oli Pyhän Hengen työtä, mutta meille ei ollut vielä syötetty sapatinvastaista oppia sillä tavalla kuin esimerkiksi muissa vapaitten suuntien seurakunnissa tehdään. On paljon helpompi ottaa vastaan jotain uutta, jos ei valmiiksi ole opetettu jo vihaamaan sitä.
nimittäin, jonakin tiettynä viikonpäivänä pidettävän sapatin rikkominen ei ole syntiä sen paremmin Jumalaa kuin ihmisiäkään vastaan. Sensijaan, lepopäivän, vietettäköön sitä minä viikonpäivänä tahansa, rikkominen, on rikkomus ihmistä vastaan ja näin ollen - jos haluat - myös rikkomus Jumalaa vastaan ja niin ollen synti.
Alan pikkuhiljaa epäillä, ettei adventisteillä taida olla oikein tietoakaan mitä synti on ja mitä ei.
Joo, rakkaudessaan Jumala kutsuu. ja se "rakkaus
on väkevä kuin kuolema". Kuolemanvaarasta Jeesus
pelastaa.
Ei usko todellakaan ole kaunokirjallisuutta tai
sapatti-ihanuuden kuvaamista pitkin riimein.
Usko ei ole havukka-ahon ajattelijan kuvausta
varpaiden ihanuudesta.
Kun saamme armon tulla ulos kauniista lasivitriinistä ja uskallamme katsoa todellisuutta
kasvoihin ja tunnustaa todellisuuden - niin
vilpitön usko loukkaamaton omatunto Jumalan sekä
ihmisten edessä on meille juhlaa arjen keskellä.
Ei sapattijuhlassa ja samanmielisten keskipisteessä mitään uskoa tarvita. Iahna tunnelma syntyy itsestään. Mutta todellista
juhlaa on se, kun näyttää Herra hyljänneen ja
kuitenkin tietää olevansa Hänen huomassaan.
### Tässä kaunis kirjoitus
Kirjoittanut: siitä, miten voi juhlia pel... 11.10.2008 klo 11.35
Miten voi juhlia pelastusta?
Pelastuksen juhlaa parhaimmillaan
Juhlimiseen tarve arkisen viikon jälkeen on kuin ohjelmoitu ihmiseen. ###
Ei pidä suostua kenenkään ohjelmoitavaksi!
## Ristiltä loistava valo, Jeesuksen itsensä uhraama rakkaus, se vetää ihmisiä pelastukseen. ##
Kovan hinnan Jumala maksoi. Mutta maksoiko turhaan?
Eikö olekaan sitä kauheaa paikkaa, jonne joutumista
pitää välttää mm. jumalanpelon avulla.
Lyhyt ja naseva isku keskelle ohtaa ...
Halvaksi menee ... iankaikkisen elämän portti.. auki lauantaisin... kiinni sunnuntaisin..
Vuoden paras tyrmäys ...
Kirjoittanut: Veli Herrassa 11.10.2008 klo 20.42
Lyhyt ja naseva isku keskelle ohtaa ...
Halvaksi menee ... iankaikkisen elämän portti.. auki lauantaisin... kiinni sunnuntaisin..
Kol. 3:5
Kuolettakaa siis maalliset jäsenenne: haureus, saastaisuus, kiihko, paha himo ja ahneus, joka on epäjumalanpalvelusta,
Raamatun???
1 Joh. 3:4-6 "Jokainen, joka tekee syntiä, syyllistyy laittomuuteen, sillä synti merkitsee Jumalan lain rikkomista. Mutta te tiedätte, että Kristus, joka on synnitön, tuli ottamaan pois synnit. Syntiä ei tee kukaan, joka hänessä pysyy. Ei kukaan, joka tekee syntiä, ole häntä nähnyt eikä tunne häntä."
eli sapatin rikkominen on syntiä.
Nämä ovat Raamatun sanat:
1 Joh. 3:4-6 "Jokainen, joka tekee syntiä, syyllistyy laittomuuteen, sillä synti merkitsee Jumalan lain rikkomista. Mutta te tiedätte, että Kristus, joka on synnitön, tuli ottamaan pois synnit. Syntiä ei tee kukaan, joka hänessä pysyy. Ei kukaan, joka tekee syntiä, ole häntä nähnyt eikä tunne häntä."
Selvää puhetta. Lain rikkominen on syntiä. Sapatti on lain käsky, joten sapatin rikkominen on SYNTIÄ.
Kiitos RAKAS TAIVAALLINEN ISÄNI:) Ohjelmoi minut!
Paavali Ja jeesuskin aloittivat sunnuntaina työpäivänsä, niin minäkin huomasisin tämän tavan soveltuvan minulle. Teen hiljaista työtä etten häiritse pakanoita sunnuntai hartauksissaan. Pitäähän sitä ymmärtää heitäkin ettei tahallisesti heitä ärsytä.Tosin he kyllä ärsyttävät uskovia oikein suurella ilolla? Tästähän tun heidän Valhekristillisyyden tunteekin.
_______________________________________
*** Raskauttava tekijä
Kirjoittanut: kolme-enkeliä 21.9.2008 klo 19.36
Saatana vaikuttaa kristinuskossa. Kristityt rukoilevat
mutta heidän rukouksensa menevät saatanalle.
Tämä siksi koska he ovat hylänneet kolmen enkeilin sanoman tuoman valon.
Sapatin hylkääminen on raskauttava tekijä. ***
=
RUKOUKSET SAATANALLE?
### Jaa-a
Kirjoittanut: alex-kasi 11.10.2008 klo 00.56
Mutta oletko ajatellut että jos ihminen rukoilee Jumalalle sopimattomasti
- meneekö rukous perille?
Ei mene - mutta voi hyvinkin mennä sinne toiselle puolelle. :)
Esimerkiksi - Ihminen rukoilee:
Jumala pelasta minut ikuisesta piinasta,
mutta koska ikuinen piinasta on maailman suurin harha
- niin meneekö rukous Jumalalle.
Tuskinpa - jos sitten menee saatanalle jääköön sanomatta.. ###
Amen.
Jokaisella perheellä on omat rakkaat arvonsa, joita kunnioitetaan ja joita halutaan vaalia ollaanpa sitten Virtasia tai Vuorisia. Jokainen perhe muodostuu ihmisistä, eivätkä erilaiset arvot muuta ihmisyyttä. Samoin eri seurakuntaperheet eri "painotus" arvoineen, opin korostuksineen (liittyen usein omaan henkilökohtaiseen kokemukseen ja kohtaamiseen Herran kanssa) ovat erilaisia, vaikka kristittyjen usko perustuu Jeesukseen Kristukseen ja Hänen kauttaan ilmoitettuun Sanaan, joka on kirjoitettu meille luettavaksi Raamatusta. Kukin on vapaa kuulumaan siihen hengelliseen perheeseen, jossa Jeesus Kristus on hänen Herransa ja Vapahtajansa ja tekee Sanansa eläväksi, elämäksi ja rakkaaksi henkilökohtaisesti. Perheeseen, jossa voi yhdessä iloita iankaikkisen elämän lupauksesta, kiittäen ja ylistäen Herraa, elämän Luojaa ja antajaa. Uskonavan ihmisenä on suuri ilo ja elämän rikkaus elää yhdessä toisiin hengellisiin perheisiin kuuluvien kanssa. Toivottavasti suurin halumme on kunnioittaa toisiamme ja toistemme uskoa, että meillä on keskinäinen rakkaus saman Isän lapsina. Siihen Jumala Sanassaan meitä rohkaisee.
Ihmisinä olemme armoa tarvitsevia syntisiä, jotka yksi Jeesus Kristus voi vapauttaa synnistä (halustamme elää erossa Jumalasta, mikä ilmenee monin eri tavoin - kapinallisina ja kiusaajan villitseminä olemme vain ja ainoastaan armon varassa vapaita Kristuksessa). - Katsonpa itseäni tai toisia ihmisiä olivatpa he Jeesuksen uudestisynnyttämiksi tunnustautuvia tai eivät, näen puutteellisia, epätäydellisiä ja monin tavoin syntisiä ihmisiä. Raakaa, Julmaa - sellaisia me ihmiset olemme ja Jumala tietää sen.
Kun Hän kerran vapauttaa meidät tämän maailman kahleista ja pääsemme Taivaan kansalaisiksi, Hän katsoo olemmeko pukeutuneet Kristukseen Jeesukseen, saako Hän asua sydämessämme. Ei Häntä kiinosta olemmeko adventisteja, helluntailaisia, luterilaisia; lestadiolaisia, kansanlähetysläisiä, herännäisiä tai vapaakirkkolaisia tms. kristillisiä seurakuntia tai kirkottomia, seurakunnattomia. Siis ei ole väliä olemmeko Virtasia tai Vuorisia, vaan se, että olemme Hänen luomiaan ihmisiä, joiden kanssa Hän haluaa elää ja seurustella henkilökohtaisesti nyt ja iakaikkisesti. Tähän elävään keskusteluyhteyteen Luojamme kanssa olemme kaikki kutsuttuja niin sinä kuin minä. Siinä on Jumalan rakkaus, että kiinnitämme elämämme Elävää Jumalaan, joka rakastaa ihmistä. Hänen suurin kaipauksensa on vapauttaa meidät elämään uskonyhteydessä Kristuksen Jeesuksen kautta. Sydämen uskon näkee vain Jumala, toiset ihmiset eivät voi uskomme määrää mitata. Miksi käyttää aikaansa siihen? - Kiusaaja yrittää kaikin keinoin saada huomiomme pois siitä, mikä yksin voi vastata syvimpään kaipaukseemme = tulla ja olla rakastettuja sellaisina, millaisiksi Luoja on meidät luonut. Hän yksin tuntee sinut ja minut, ja vain Hän voi meitä rakastaa niin, että tulemme vakuuttuneiksi Hänen olemassaolostaan ja rakkaudestaan. Sitä kutsutaan Raamatussa pelastusvarmuudeksi, jota ei voi toiset ihmiset tai elämänolosuhteet muuttaa, siitä saamme pitää kiinni ja iloita pelastuksen LAHJASTA. Lahjan voi vain ottaa vastaan, ilman ansiotta. Jos olemme epävarmoja, voimme rukoilla, että Herra itse antaa meille pelastusvarmuuden, toisilta uskovilta emme tuota vakuutusta voi saada, ainoastaan vaatimuksia! Ainoa mitä voimme ihmisinä tehdä, on tunnustaa, että elämässämme rikomme Jumalaa ja toisiamme vastaan ja sitä voimme ja saamme pyytää anteeksi Jumalalta. Meillä jokaisella on vapaus antaa sydämemme avaimet Jeesuksessa Kristuksessa Jumalan käsiin tai pitää ne omissa käsissämme, valinta on annaettu ihmiselle henkilökohtaisesti.
Rakkaudesta Jumalaan - me kristityt eri uskontokunnista riippumatta - kiihkeästi toivomme ja haluamme tarjota tätä elämänlahjaa toisille ihmisille, kukin tavallaan. Olemme vakuuttuneita Elävästä Jumalasta. Inhimillisestä heikkoudestamme johtuen, toimimme usein väärin. On lohduttavaa tietää, että Jumala näkee vilpittömän halumme ja ymmärtämättömän taitamattomuutemme. Onneksi Hän iloitsee siitä, että taitamattomuuttamme saamme horjutetuksi, herätellyksi edes joitakuita ihmisiä miettimään, etsimään, kyselemään - onko Jumalaa olemassa, onko Raamattu Jumalan Sanaa? Vilpitön, rukoillen Jumalan puoleen kääntyvä etsijä saa löytää Elävän Jumalan Sanasta ja se on vain ja ainostaan Jumalan ansiota. Iloitsemme yhdessä Herran kanssa jokaisesta, jonka Hengelliset silmät avautuvat näkemään, ettei elämä ole vain tämä katoava maailma, vaan Iankaikkinen Elämä Jumalan yhteydessä aina ja ikuisesti uudesti luodussa maailmassa, jota en osaa edes kuvitella. Tärkeintä on lupaus siitä, että saan elää rakastettuna, hyväksyttynä, turvallisesti - rakkaani, Luojani läheisyydessä.
Kun menet seuraavan kerran seurakuntaan, kysy itseltäsi: menetkö katsomaan ja arvioimaan sinne ihmisiä ja kyseisen seurakunnan oppia vai menetkö sinne kohtaamaan Herraasi ja Vapahtajaasi?