henkilöt mitkä puolustavat Huhtiniemeä / Ylikangasta yhtä reippaasti kritisoivat Ahtisaaren saamaa rauhanpalkintoa. Ainahan sitä voisi miettiä onko kysymyksessä vakaumus vai pahemman lailla vaurioitunut itsetunto/ käsityskyky vai ainoastaan raha millä aina saadaan aikaan hyvinkin ihmeellisiä mielipiteitä aikaan. Kaikkihan me olemme ostettavissa ja ainoastaan hinta vaihtelee.
Sinällänsä hupaisaa/ säälittävää
että ihan samat
1201
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
uskoa sellaiseen, mikä vastaa omia ennakkoasenteita. Kun Ylikangas sinänsä hyväksyy armeijan taistelutoimet, mutta haluaa todistaa kesän 1944 tapahtumaa "väärin torjutuiksi", se vastaa armeijaan ja maanpuolustukseen kielteisesti suhtautuvien asenteita. Kaikkihan kuitenkin vakuuttavat arvostavansa veteraanien taistelua tarkoittaen silloin nimenomaan miehistöä. On kuitenkin täysin mahdoton ajatus, että miehistö olisi suorittanut onnistuneen puolustustaistelun armeijan johdon ja upseerien tyytyessä surmaamaan omia miehiä.Sen puolen hoiti vihollinen erityisen ansiokkaasti.
Eräs historian tutkimuksen valtavirta tällä hetkellä on hyvin kriittinen suhtautuminen armeijan toimiin viime sodassa.Se on johtanut siihen, että median valtaosa ja ainakin puolet väestöstä uskoo mihin tahansa hölynpölyyn,kunhan se riittävällä kohulla lanseerataan.Siitä seuraa myös, että tosiasioiden esittäjät leimataan valehtelijoiksi ja salaajiksi,koska totuus ei ole niin mieltä kiihdyttävää kuin Ylikankaan ja "Syväkurkku" Veli Holapan satuilut.Ja mikäpä kiehtovampaa kuin uskoa sotaherrojen petollisuuteen, salaliittoihin, arkistojen hävityksiin ja ties mihin. Vaikka todisteet kuinmka puhuvat tällaista vastaan, niiden kumoamiseen riittää usko.Kun tieto ja usko joutuvat vastakkain, käy tiedon yleensä köpelösti - ainakin ensi alkuun. Historiassa riittää tästä esimerkkejä, eikä vain uskontojen piirissä.