koiran sijoitus

Ymmällään....

Eräs tuttavani otti sijoitusnartun. Sopimuksen mukaan koiran piti tehdä kaksi pentuetta sijoituksen aikana. Onkohan tuommoinen ihan laillista? Minusta ainakin aikamoista koiralla rahastamista.

4

622

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • täysin

      laillista. Yleensä se on se kaksi pentuetta. Eihän se sijoitus olisi, jos siitä ei mitään saisi.

    • Laillisuudesta ei voi puhua,kun laissa ei tuollaisista asioista ole mitään.

      Kennelliiton sopimuspapereissa taasen on ja siellä on myös suositus.Eli yksi pentue.
      Ja eiköhän tuo ole yleisin käytäntö.
      Toki mitä tahansa voi sopia.Ja minusta se on silloin ok,kun KUMPIKIN tietää mikä on homman nimi ja missä mennään.

      • enpä pentuja teetä

        eli se yksi pentue on yleensä sopimuksessa, toisinaan kuulee hiukan sivuääniä tuosta kahdesta pentueesta, mutta kunhan ei sen yli mene. Itse sen tietää kun nimensä paperiin kirjoittaa.

        (Kennelliiton sopimuksia siis myös kahdesta pentueesta. En itse lähtisi, sattuneista syistä, eli sivusta seuranneena kun meneekin sukset ristiin kasvattajan kanssa jne, eipä niitä pentueita peräjälkeen tietty tehdä, mutta menee siinä aikaa, ennen kuin itse saa "maäärätä" koirastaan.)


      • mummonmökki

        siloitus on molemminpuolinen ja asiapaperit on oltava kunnossa ja molemminpuolinen luottamus ja selvittely kasvattajalta sijoituspennun kodille kaikilta osin tehtävä todella selväksi että asia ymmärrretty todella mihin on ryhtymässä ja velvoitteet jos sattuu jotain tilanteessa tulemaan ne on oltava kaikki kirjattuna sopimuksiin molemmille vaikka eillisellä paperilla varsinaisen kenneliiton sopimuksen yhteyteen liitettynä ja aalekirjoituksin varustettuna molemmilta
        on niin paljon harmia ja itkua aiheutettu kasvattajan niinkuin sijoitusperheidenkin osalta tällaissa asioissa rotuun katsomatta että älkää sinisiläisesti luottako asiassa vaan jos ette tiedä ottakaa joku asiaa tunteva mukaanne kun meette tällasia soppareita kasvattajan kanssa tekemään että molemminpuolinen ymmärrys asiaan sitten ois ennen jo sopimuksien kirjoittamista


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      172
      1137
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      132
      857
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      84
      793
    4. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      738
    5. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      37
      551
    6. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      55
      549
    7. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      296
      538
    8. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      215
      489
    9. Pakkomielle

      Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs
      Ikävä
      45
      482
    10. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      49
      477
    Aihe