Helsinki täyttää EU:n elintarvikeviraston sijoituspaikan kriteerit

Euroopan parlamentti hyväksyi tiistaina 11.12. EU:n tulevan elintarviketurvallisuusviranomaisen (EFA) sijaintipaikan valinnassa noudatettavat kriteerit. Niiden mukaan viraston tulee olla riippumaton EU:n komissiosta ja muista EU-instituutioista ja sijaita niistä myös fyysisesti erillään. Sijaintipaikalla tulee olla pitkä perinne elintarviketurvallisuudessa, jotta viranomainen olisi uskottava EU:n kansalaisten silmissä.
Suomi toteaa Helsingin täyttävän nämä kriteerit erinomaisesti. Elintarviketurvallisuus ja kuluttajansuojelu ovat jo pitkään olleet yksi politiikan painopisteistä Suomessa ja laaja-alainen elintarvikevalvonta pellolta pöytään toimii hyvin tuloksin. Sama koskee viranomaisten ja julkisen sanan yhteistyötä ruokaturvallisuuteen liittyvissä kysymyksissä.

Euroopan parlamentin mukaan sijaintipaikan tulisi myös tukea viranomaisen riippumattomuutta ja koskemattomuutta. Suomi katsoo, että Helsingissä EFA voisi profiloitua itsenäisesti sekä EU-instituutioihin että elinkeinoelämään nähden. Suomessa on myös pitkä avoimen julkishallinnon ja tehokkaan julkisen tiedotuksen perinne.

Sijaintipaikan tulee Euroopan parlamentin mukaan myös tarjota viranomaiselle hyvä elintarviketurvallisuuteen liittyvä tieteellinen tukirakenne ja toimintamahdollisuudet.
Helsingin yliopiston elintarviketurvallisuus- ja elintarvikealan opetus ja tutkimus ovat saaneet kansainvälistä tunnustusta korkeasta tasostaan. Erityisalana on elintarviketurvallisuus, joka kattaa kaikki vaiheet alkutuotannosta kuluttajalle.

Euroopan parlamentti ja EU-komissio korostavat myös hyviä tietoliikenne- ja kulkuyhteyksiä.
Suomi on informaatioteknologian johtavia maita ja nykyaikaiset nopeat tietoliikenneyhteydet ovat saatavilla. Lentoyhteydet Helsingistä muihin EU-maiden pääkaupunkeihin ovat tiheät ja täsmälliset. Helsinki-Vantaan lentokenttä on jo neljättä kertaa peräkkäin äänestetty IATA:ssa yhdeksi maailman parhaimmista kentistä. Tänä vuonna se oli paras kenttä Euroopassa. Viikin tiedepuisto, johon EFA tultaisiin sijoittamaan, on vain 15 minuutin automatkan päässä lentokentältä.

Sijaintipaikalta halutaan myös mahdollistavan tiiviin ja tehokkaan yhteistyön komission ja sen kansanterveyttä ja kuluttajapolitiikkaa hoitavien elinten kanssa. Helsinki on jäsenmaan pääkaupunki, mikä helpottaa toimivien yhteistyösuhteiden luomista EFA:n ja komission välille. Toisaalla kriteereissä on korostettu elintarviketurvallisuusviranomaisen toimintaa erillisenä yksikkönä ja sen itsenäisyyttä muista EU-instituutioista. Viranomaisen päätehtävä on tuottaa tieteellisiä suosituksia, tukea ja tietoa elintarviketurvallisuuden alalla. Kriisitilanteessa olennaista on nopea sähköinen viestintä.

Viranomaisen on asetettujen kriteerien mukaan myös toimittava taloudellisesti ja sen on voitava aloittaa työnsä ilman viivästyksiä. Suomi on varustautunut tarjoamaan EFA:lle tarkoituksenmukaiset toimitilat vuoden 2002 alusta lähtien. Suomi tarjoaa viranomaisen käyttöön myös nykyaikaisimman viestintäteknologian. Suomi on myös muutoin valmistautunut avustamaan viranomaisen ja sen henkilökunnan sujuvaa asettautumista Helsinkiin.

Komissio on vaatinut sijaintipaikalta henkilökunnan kannalta välttämättömiä edellytyksiä.Helsinki on viime vuosina kehittynyt kansainväliseksi kaupungiksi ja monet monikansalliset ja suomalaiset yritykset ovat menestyksellisesti palkanneet korkeatasoista kansainvälistä työvoimaa.
Sen asukkaat ovat kielitaitoisia. Kansainvälisissä elämänlaatuvertailuissa Helsinki on sijoittunut korkealle. Helsinkiä on myös yksi Euroopan turvallisimmista pääkaupungeista, jossa lapset voivat huoletta kulkea yksin kouluun. Suuriin metropoleihin verrattuna ympäristö on puhdas.

Helsinki on myös perheystävällinen. Päivähoitopalveluja ja kouluopetusta tarjotaan suomen ja ruotsin lisäksi englannin-, saksan- ja ranskankielellä. Kouluissa käytetäään nykyaikaista välineistöä ja koulujen oppimistulokset nousivat korkealle äskettäisessä kansainvälisessä PISA-tutkimuksessa.
Myös vapaa-ajan ja kulttuuripalveluita on runsaasti tarjolla.
165
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

sadunkertojien aatelia. Demarit elävät kaukana todellisuudesta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

HistoricalNews kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu