arkistoista todisteet. Kristillinen nykykirkko perustuu siihen kristillisen alkukirkon voitolle päässeeseen suuntaukseen, joka oli erikoistunut tapattamistoimiin ja murhapolttoihin. Juuri murhatyöt mahdollistivat tämän suuntauksen voitolle pääsyn. Tämän ”oikeaoppisen” suuntauksen johtohahmot tapattivat kaikki toisin ajattelijat: markionilaisen alkukirkon suuntauksen jäsenet, gnostilaiset sekä juutalaiskristillisen ebionien alkukirkon suuntauksen jäsenet.
”Oikeaoppisen” suuntauksen pappisjohto yritti tuhota myös alkuperäisen Tuomaan evankeliumin sekä kaikki siitä muille kielille käännetyt kopiot. Miksi? Siksikö, ettei Tuomaan evankeliumi tukenut kristillisen kirkon papiston siitä kirjoittamia muunnelmia eli nykyisen Raamatun sisältämiä evankeliumeja? Vai siksi, ettei Tuomaan evankeliumin sisältö tukenut kristillisen papiston pyrkimyksiä ja opetuksia? Vaiko siksi, että Tuomaan evankeliumi olisi ilmoittanut tuleville sukupolville, että Tuomas oli Jeesuksen kaksoisveli?
Mikä uhka kristilliselle kirkolle ja sen opeille olisi tieto Jeesuksen kaksoisveljen olemassaolosta voinut olla? Olisiko tämä tieto kenties tehnyt vaikeaksi selittää että Jeesus on ainut Jumalan poika ja Pyhän Hengen siittämä? Olisiko tällöin ollut ongelmallista selittää kenen siittämä Tuomas oli?
Kristillinen kirkko väittää Jeesuksen siinneen Pyhästä Hengestä, syntyneen neitsyestä, olevan Jumalan ainoa poika ja vieläpä Lunastajajumala.
Kuka siitti Jeesuksen kaksoisveljen Tuomaan mikäli hän ei siinnyt Pyhästä Hengestä ja mikäli hänen äitinsä Maria oli neitsyt? Pitikö tieto siitä, että Tuomas oli Jeesuksen kaksoisveli vaieta kuoliaaksi juuri siksi, että pappien esittämä tarina Jeesuksen Lunastajajumaluudesta olisi silloin uskottavampi?
Halusiko alkukirkon ”oikeaoppisen” suuntauksen johto hävittää tiedon jälleenruumiistumisesta ja Jeesuksen kaksoisveljestä Tuomaasta sekä hänen kirjoittamastaan oikeasta evankeliumista juuri siksi, että ne sulkevat pois Jeesuksen Lunastajajumaluuden sekä murentavat kaikki kristillisen kirkon peruspilarit paljastamalla niiden valheellisuuden?
Raamatun Uuden testamentin Jeesuksen kaksoisveli Tuomas kirjoitti Tuomaan evankeliumin arameaksi. Tuomas oli Jeesuksen rakkain opetuslapsi. Tuomas pakeni Jeesuksen kanssa Intiaan sen jälkeen, kun Jeesuksen (= essealainen Joshua ben Josef) hyvä ystävä, essealainen mestarimaagi Jeesus (Joshua ben Josef), oli ristiinnaulittu Golgatalla. Mestarimaagi selvisi – odotetusti – hengissä tuosta edellä mainitusta ristiinnaulitsemisesta.
Juudas Tuomaan hauta sijaitsee Intiassa, kuten Jeesuksenkin hauta. Juudas Tuomas vaihtoi tasoa 98-vuotiaana ja Mestari Jeesus 115-vuotiaana.
Raamatun valheellisuusesta löydetty
16
277
Vastaukset
Kristin usko alkoi voitto kulkunsa Golgatalta, ja se vatikaaninkin pulju on saanut alkunsa sieltä, mutta vedetty niin kieroon ja mutkille, ettei sitä enää voi sanoa miksikään muuksi, kuin vatikaanin lafkaksi, paavi heiluu jumalana, kaiken pramaeuden ja maallisen mammonan valtiaana.
- mammonaa
kuin joillakin noilla TV-jenkki-evankelistoilla, joiden jäljessä täällä Suomessakin juostaa silmät kiihkosta harittaen ja vaahto suusta valuen.
- kuhankeittäjäkö
Tuomaan evankeliumissa ei mainita sanallakaan Jeesuksen ihmeteoista, Jeesuksen ristiinnaulitsemisesta, Jeesuksen ylösnousemuksesta eikä maanpäällisen taivasten valtakunnan tulemisesta. Jeesus nimenomaan sanoo, että taivasten valtakunta on sekä teidän sisällänne että teidän ulkopuolellanne, mutta te ette sitä näe ettekä sitä ymmärrä ennen kuin olette tehneet kahdesta yhden eli vasta sitten, kun ego on sulautunut Kosmiseen Kokonaispersoonaamme. Toisin sanoen vasta sitten, kun energiakentässämme mies- ja naisenergia ovat tasapainossa.
- anti-kristitty
Pe.ku kirjoitti:
oli ensimmäinen Paavi
Epäilenpä, että ei ollut. Kyse on täysin samasta ilmiöstä kuin Mooseksen, Jeesuksen, Aabrahamin ja kenen tahansa vastaavanlaisen henkilön kohdalla. Keksitään uusi uskonto tai uskonsuunta ja sitten pyritään omimaan kaikki mahdolliset historian suurmiehet oman ajattelutavan pioneereiksi, että saadaan auktoriteettia oman sanoman taakse.
Juutalainen Pietari oli aivan yhtälailla katolinen paavi kuin juutalainen Jeesus on muslimi ja aramealainen (vai mikä lie) Mooses jälkiapostoliseen aikaan kehitettyyn kolminaisuusoppiin uskova katolinen kristitty. anti-kristitty kirjoitti:
Epäilenpä, että ei ollut. Kyse on täysin samasta ilmiöstä kuin Mooseksen, Jeesuksen, Aabrahamin ja kenen tahansa vastaavanlaisen henkilön kohdalla. Keksitään uusi uskonto tai uskonsuunta ja sitten pyritään omimaan kaikki mahdolliset historian suurmiehet oman ajattelutavan pioneereiksi, että saadaan auktoriteettia oman sanoman taakse.
Juutalainen Pietari oli aivan yhtälailla katolinen paavi kuin juutalainen Jeesus on muslimi ja aramealainen (vai mikä lie) Mooses jälkiapostoliseen aikaan kehitettyyn kolminaisuusoppiin uskova katolinen kristitty.mutta saavat pitää Pietarinsa Paavina kun yli puolet kristityistä on katolisia.
Kristinuskon alkukirkkokin oli Roomassa.
- Sam Andreevitsh
Pöh. Oot kyllä keittänyt sellaisen sopan, jossa on yhdistetty kaiken maailman asioita, jotka eivät kuulu millään tavalla yhteen.
Nykykristillisyys ei perustu millään tavalla mihinkään tapattamistoimiin ja murhapolttoihin erikoistuneeseen "suuntaukseen". Mitä tulee katolisen kirkon harjoittamaan maalliseen mielivaltaan, niin totuuden katolinen kirkko pyrki pimittämään vuosisatojen ajan kieltämällä Raamatun kääntämisen latinasta muille kielille. Näin kansa ei tiennyt, mitä Raamatussa todella sanotaan, ja katolinen järjestelmä pystyi säilyttämään valtansa.
Mitä tulee johonkin Tuomaan evankeliumiin ja muihin tällaisiin kirjoituksiin... Jos siellä väitetään Tuomaan olleen Jeesuksen KAKSOISveli, niin tämä kirjoitus on ristiriidassa Matteuksen, Luukkaan, Markuksen ja Johanneksen evankeliumien kanssa.
Jos Tuomaan evankeliumin nimellä kulkevassa tarinassa on muitakin mainitsemiasi yksityiskohtia, niin se ei ole ristiriidassa ainoastaan neljän Raamatussa olevan evankeliumin kanssa, vaan myös ainakin Paavalin kirjeiden ja Pietarin kirjeiden kanssa.
Jos meillä on siis yksi Tuomaan evankeliumi, joka väittää näitä lukuisia kirjoituksia vastaan, niin valinta on aika helppo... Onhan tietysti paljon muitakin varhaisia kirjoituksia, jotka eivät ole päätyneet Raamattuun. Mutta jos niistä H väittää jotain sellaista, jota ei löydy oikeastaan mistään muusta kirjoituksesta, I:llä on myös aivan oma missionsa ja sitten K taas väittää jotain aivan muuta, joka on sanomansa puolesta ristiriidassa kaikkien muiden kanssa, niin...
Eli jos periaatteessa luotettavat henkilöt Matti, Markus, Leevi, Juha, Paavo ja Pertti väittävät asian olevan tavalla A, ja sitten
Tuomo väittää asian olevan tavalla B ja
Jorma tavalla C,
niin miksi pidät Tuomoa luotettavimpana?
Koska oikeasti haluat uskoa teoriaan B tai että teoria B olisi oman elämäsi kannalta jostain syystä edullisin? Teoria B esimerkiksi antaisi sinulle parhaat mahdollisuudet jatkaa nykyistä elämäntyyliäsi?- evankeliumista
Tuomaan evankeliumi on nykykäännöksissä jaettu 114 logioniin, eli lauselmaan. Suomalaisissa käännöksissä on jätetty kääntämättä enemmän Tuomaan evankeliumin lauselmia tai niiden osia kuin missään muissa länsimaisilla kielillä kirjoitetuissa käännöksissä. Miksikö? Siksikö, että suomalainen kristillinen kirkko on ahdasmielisempi, suvaitsemattomampi ja takapajuisempi kuin muut länsimaiset kirkot? Muualla Euroopassa ja jopa Pohjoismaissa Tuomaan evankeliumi julkaistiin jo 60-luvulla, mutta Suomessa vasta vuonna 1992, miksi vasta näin myöhään?
Tuomaan evankeliumin suomalaisista käännöksistä on jätetty pois ensisijassa Raamatun nykykäännöksen evankeliumien tekstien sanomasta poikkeavia Jeesuksen lausumia; juuri ne, jotka itse asiassa ovat Raamatun kanonisten neljän evankeliumin esitysten vastaisia ja niiden johtavat ajatukset poissulkevia.
Myös käännöksissä muille kielille näkyy selkeästi sama tarkoitushakuisuus. Tällaisen virheellisen ja jopa tarkoitushakuisen tekstien kääntämistoimitustyön mahdollistaa tekstien virheellinen vokaalistaminen. Tämä virheellinen vokaalistaminen juontaa juurensa Raamatun Vanhan testamentin virheellisestä ja tarkoitushakuisesta vokaalistamisesta. Sen seurauksena Raamatun alkuperäisen tekstin sanoma on vääristynyt ja monin osin muuttunut alkuperäiseen tietoainekseen nähden täysin muuksi informaatioksi.
Jeesuksen kaksoisveli Juudas Tuomas kirjoitti alkuperäisen Tuomaan evankeliumin arameaksi Jeesuksen eläessä. Aramean kieli on vielä nykypäiviin saakka säilynyt Syyrian kielessä. Alkuperäinen Tuomaan evankeliumi sisälsi enemmän Jeesuksen lausumia, kuin missään nykykielille tehdyssä käännöksessä on julkaistu. Käännettyjen tekstien puutteita selitetään alkuperäisten kirjoitusten joidenkin tekstiosien tuhoutumisella. Totta on, että nykykäännösten pohjana olevista papyruskirjoituksista puuttuu osa Tuomaan alkuperäisen evankeliumin tekstiaineistoa. Toinen merkittävä tekijä on, että käännöksistä on jätetty tarkoitushakuisesti pois juuri ne tekstit, jotka osoittaisivat Raamatun muiden evankeliumien virheellisyyden.
Tuomaan evankeliumin tutkijat ovat jakaantuneet kahteen koulukuntaan. Toiset pitävät Tuomaan evankeliumin tekstejä – oikeaan osuen – vanhempina, kuin mitä Raamatun kanoniset evankeliumit ovat. Toiset mieltävät ne – tietämättömyydestä ja ymmärtämättömyydestä johtuen – synoptisten evankeliumien jäljitelmiksi. Raamatun kanoonin synoptisiin evankeliumeihin sisältyvät Matteus, Markus ja Luukas. Raamatun kanooniin sisältyvä Johanneksen evankeliumi ei ole niin sanottu synoptinen evankeliumi. Etenkin 1960-luvulla jälkimäiseen koulukuntaan kuuluvia oli nykyistä selkeästi enemmän. Miksikö? Siksi, että tieto tosiasioista – sekä tähän aihepiiriin liittyvä että yleensä Raamattu-tukimukseen liittyvä tutkimusaineisto – oli silloin paljon vähäisempi kuin tänä päivänä.
- Eroe
Pääsi röhönauru kun luin sun juttus. Naurattaa viekäki että ihan hytkyy. Olen käyny Intiassa ja ei siellä tuommosista haudoista puhuttu, mellakoita oli ystävänpäivää vastaan.
Italiassa on mafian valemunkkeja. Muka näennäisen yksinkertaisesti eläen, mutta piilossa valtavat 10 - huoneen lukaalit. Rikkaan pääsevät ripittäytymään aikaisemmin. Mafialla on oma suojeluspyhimys.- kuhankeittäjäkö
Synoptiset evankeliumit (Matteus, Markus ja Luukas) poikkeavat kerrontatavaltaan oleellisesti vanhasta juutalaisesta viisausajattelun perinteestä. Tuomaan evankeliumi puolestaan edustaa selkeästi juutalaisen viisausajattelun periaatetta. Vanha juutalainen viisausajattelu on suullisen perimätiedon kerronnan mukaista ja pohjautuu paljolti niin sanottuihin iskusanoihin, jotka helpottavat suullisen perimätietoaineksen muistamista.
Synoptiset evankeliumit on selkeästi kirjoitettu myöhemmin käyttöön otetun henkilö- ja jumaltaruston hellenistis-kreikkalaiseen kerrontamuotoon. Jo pelkästään tämä on selvä osoitus, että kristillisen kirkon alkuvuosisatojen papit ovat nämä kanoniset, synoptiset evankeliumitekstit toimittaneet. Miksikö? Siksi, että Raamatun tekstien muokkauksella ja uusien tekstien toimitustyöllä on kunakin ajankohtana ollut tarkoitus tukea kirkon johtohahmojen alati paisuvia ja muuttuvia valtapyrkimyksiä. Niinpä synoptiset evankeliumitekstit ovat, viekkaina Tuomaan evankeliumin tekstin muunnoksina ja osittaisina väärennöksinä selvästi Tuomaan evankeliumia myöhäisempiä. Kaikilta osin ne ovat Tuomaan evankeliumia nuorempia ja puhtaasti kristillisen papiston toimitustyön tuotantoa. Ne eivät suinkaan ole miltään osin Jumalan sanaa, vaan ihmisten sepittämiä tarinoita.
Monet Tuomaan evankeliumin tutkijat ovat sortuneet myös siihen harhaluuloon, että Tuomaan evankeliumi olisi alun perin ollut alkukirkon gnostilaisen siiven tuotetta. Olisi onnellista ymmärtää että kristillisen alkukirkon gnostilaisuus sikiää zarathustralaisuudesta, fryygialaisuudesta ja juutalaisuudesta. Suurta viisautta olisi ymmärtää, että Nag Hammadista löydetyt Tuomaan evankeliumin koptinkieliset tekstit ovat Tuomaan evankeliumin alkuperäistekstistä alkukirkon gnostilaisen ryhmittymän itselleen kääntämässä ja muokkaamassa muodossa, eivät suinkaan puhtaassa Juudas Tuomaan alun perin kirjoittamassa muodossa.
Gnostilaista ja New age -oppia. Tokihan tähänkin on jokaisella vapaus uskoa, mutta Raamatun ja Kristinopin kanssa sillä ei ole mitään tekemistä.
- oppia,
vaan alkuperäistä muokkaamatonta Jeesuksen sanomaa. Nag Hammadista löydettyjen papyrustekstien joukossa on myös sellaisia gnostilaisia kirjoituksia, jotka ovat selibaattia kannattavia. Nag Hammadin kirjoitusten joukossa olevassa koptinkielisessä Tuomaan evankeliumissa ei kuitenkaan puhuta mitään seksuaalisuuden ja parisuhteen vastaista eikä pidetä selibaattia hyveenä. Tosin kahteen logionitekstin käännökseen on saatu sijoitetuksi sana yksinäinen, jolla arvellaan tarkoitetun selibaatin harjoittajaa. Monet tutkijat näet arvelevat, että kaikki gnostikot olisivat olleet selibaatin harjoittajia. Tämä ei ole totta, vaikka heitäkin tosin kuului gnostikkojen monimuotoisiin yhteisöihin.
Alkuperäisessä arameankielisessä Tuomaan evankeliumissa ei seksuaalisuutta synnillistetä eikä parisuhdetta pidetä henkisen kasvun haittana, päinvastoin. Sekä Jeesus että Juudas Tuomas olivat perheellisiä miehiä. Miksi Tuomas olisi kirjoittanut perhekoulun vastaisesti?! Jeesus niin kuin Juudas Tuomaskin puhuivat nimenoman naisen ja miehen sekä kaikkien ihmisten tasa-arvon puolesta. He eivät halventaneet naista eivätkä väheksyneet seksuaalisuuden ja parisuhteen myönteistä vaikutusta ihmisiin ja heidän henkiseen kasvuunsa. Kristillinen kirkko on toiminut nyky-Raamattuineen täysin päinvastoin, täysin Jumalan Tahdon ja Luojan Suuren Suunnitelman vastaisesti. Leskimies Paavali oli näissä asioissa täysin Jeesuksen opetusten kannalla. Paavalin työtoverina oli nainen ja hän lähetti muun muassa naistyöntekijöitä Roomaan ja muuallekin. oppia, kirjoitti:
vaan alkuperäistä muokkaamatonta Jeesuksen sanomaa. Nag Hammadista löydettyjen papyrustekstien joukossa on myös sellaisia gnostilaisia kirjoituksia, jotka ovat selibaattia kannattavia. Nag Hammadin kirjoitusten joukossa olevassa koptinkielisessä Tuomaan evankeliumissa ei kuitenkaan puhuta mitään seksuaalisuuden ja parisuhteen vastaista eikä pidetä selibaattia hyveenä. Tosin kahteen logionitekstin käännökseen on saatu sijoitetuksi sana yksinäinen, jolla arvellaan tarkoitetun selibaatin harjoittajaa. Monet tutkijat näet arvelevat, että kaikki gnostikot olisivat olleet selibaatin harjoittajia. Tämä ei ole totta, vaikka heitäkin tosin kuului gnostikkojen monimuotoisiin yhteisöihin.
Alkuperäisessä arameankielisessä Tuomaan evankeliumissa ei seksuaalisuutta synnillistetä eikä parisuhdetta pidetä henkisen kasvun haittana, päinvastoin. Sekä Jeesus että Juudas Tuomas olivat perheellisiä miehiä. Miksi Tuomas olisi kirjoittanut perhekoulun vastaisesti?! Jeesus niin kuin Juudas Tuomaskin puhuivat nimenoman naisen ja miehen sekä kaikkien ihmisten tasa-arvon puolesta. He eivät halventaneet naista eivätkä väheksyneet seksuaalisuuden ja parisuhteen myönteistä vaikutusta ihmisiin ja heidän henkiseen kasvuunsa. Kristillinen kirkko on toiminut nyky-Raamattuineen täysin päinvastoin, täysin Jumalan Tahdon ja Luojan Suuren Suunnitelman vastaisesti. Leskimies Paavali oli näissä asioissa täysin Jeesuksen opetusten kannalla. Paavalin työtoverina oli nainen ja hän lähetti muun muassa naistyöntekijöitä Roomaan ja muuallekin.Minä taas uskon että Tuomaan evankeljumi ei kuulu Raamattuun ja hyvästä syystä.
Ja jos Jeesus olisi ollut naimisissa olisi näin merkittävästä asiasta Raamatussa useita merkintöjä, mutta näitä ei ole.
Siitä olen samaa mieltä että naisen asema on tulkittu Raamatusta joidenkin toimesta väärin, sillä johan Raamattukin sanoo:"Gal.3:28:Ei ole tässä juutalaista eikä kreikkalaista, ei ole orjaa eikä vapaata, ei ole miestä eikä naista; sillä kaikki te olette yhtä Kristuksessa Jeesuksessa."
Jeesuksessa Kristuksessa olemme kaikki yhtä ja tasa-arvoisia.- juuri Jeesuksen
juhani1965 kirjoitti:
Minä taas uskon että Tuomaan evankeljumi ei kuulu Raamattuun ja hyvästä syystä.
Ja jos Jeesus olisi ollut naimisissa olisi näin merkittävästä asiasta Raamatussa useita merkintöjä, mutta näitä ei ole.
Siitä olen samaa mieltä että naisen asema on tulkittu Raamatusta joidenkin toimesta väärin, sillä johan Raamattukin sanoo:"Gal.3:28:Ei ole tässä juutalaista eikä kreikkalaista, ei ole orjaa eikä vapaata, ei ole miestä eikä naista; sillä kaikki te olette yhtä Kristuksessa Jeesuksessa."
Jeesuksessa Kristuksessa olemme kaikki yhtä ja tasa-arvoisia.elämästä 12 - 30 ikävuoden väliltä kertovia tekstejä ei löydy Raamatusta koska ne eivät sopisi yhteen
Raamattuun perustuvaan kristillisen mallin kanssa,
eikä muihin Raamatunkirjoihin.
- huomannut
Markionin lahko piti vanhan Testamentin Jumalaa eri Jumalana kuin Uuden Testamentín Jumalaa.
Helluntalaiset tiettävästi on Kristinuskon kannalla JA USKOVAT OLEVAN VAIN YHDEN JUMALAN, NIINKUIN JEESUSKIN!?
Markion muuten perusti gnostilaisuuden jouduttuaan karkoitetuksi epäjumalisuuden vuoksi Läntisen Kirkon alueelta ja niin siirtyi Itään ja perusti lukuisia gnostilaisia seurakuntia, jotka olivat tuon saman julistuksen mukaan uskomassa.
Jeesuksella oli useitakin veljiä, joista Raamatussa on Jaakobin ja Juudan kirjeet.
Herodes ja saddukealaiset pyrkivät tuhoamaan Jeesuksen sukulaisia, sillä hän tavoitteli juutalaisten kuninkuutta!- huomannut
Erikoista on myös katolisten ja paavin viha juutalaisia kohtaan, sillä ensin katoliset tuhosivat juutalaiset Espaniasta ja sitten Hitkerin johtamana Euroopasta laajoilta alueilta eli katolisilta alueilta!
Jotku tpitävät kataareja Jeesuksen sukulaisina, jotka pakenivat vainoja Eurooppaan, ja pyrkivät noudattamaan salaa kristittyinä lain vaatimuksia, jotka Raamatussa on määrätty juutalaisille. Erikoista oli katolisten viha tuollaisa kohtaan, vaikka Jeesus käski julistaa vain Evankeliumia!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.
https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.845247Persuja ei aluevaltuustoissa näy
Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.283498Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni
Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j402854Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa
Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin182031Kerro kaivattusi nimi tai nimikirjaimet
🌠 Tähdenlento! Kirjoittamalla kaivattusi nimen tai nimikirjaimet tähän, saattaa toiveesi toteutua.581830Alkuvuodesta poistuu työttömyyskorvaus kaikilta joilla on säästössä rahaa
Tippuu korvaukselta iso määrä työttömiä.2861596- 471586
- 941382
Tämmönen höpsö
Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress441366Mikä ihme teitä savolaisia tuossa
p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa.71115