"Suomalaislasten hampaiden kunto huononee
Julkaistu 13.10.2008, klo 18.42 (päivitetty 13.10.2008, klo 22.00)
Suomalaislasten hampaiden kunto on huonontunut. 12-vuotiaista lapsista enää vain puolella on terveet hampaat.
Veden juonti janojuomana on vähentynyt ja napostelusyönti puolestaan lisääntynyt. Nuorilta joudutaan jopa poistamaan reikiintyneitä hampaita, mikä oli pitkään harvinaista. Myös kouluissa hammashoidon opetus on ollut vähäistä, koska sopivia oppikirjoja ei ole ollut.
Suomen Hammaslääkäriliiton varatoiminnanjohtajan Anja Eerolan mukaan tilanne on huonontunut viime vuosina.
- Suomi oli pitkään kuuluisa siitä, että lasten ja nuorten terveydentilanne oli hyvä. Nyt on selvästi viitteitä siihen, että tilanne on huonontumassa ja jo huonontunut.
Lasten ja nuorten hampaiden reikiintyminen väheni Suomessa 1970-luvun puolivälistä 90-luvun alkuun. Tällä hetkellä lasten hampaiden tila on keskitasoa muuhun Eurooppaan verrattuna.
Limsa-automaatit pois käytäviltä
Monissa kouluissa on jo kova paine poistaa limsa-automaatit käytäviltä. Espoon Mankkaan koulun lehtoria Helena Rimalia virvoitusjuomien juonti huolestuttaa.
- Ennen juotiin pieni Coca-Cola-pullo viikossa. Nyt voi mennä kaksi litraa päivässä. Aika usein nuoret kulkevat iso limsapullo mukana ja juovat sitä pitkin päivää, Rimali kertoo.
14 - 18-vuotiaista pojista alle 40 prosenttia pesee hampaansa kaksi kertaa päivässä. Tytöistä näin tekee kuitenkin yli puolet. Aikuisista miehistä hampaansa kahdesti päivässä pesee 45 prosenttia ja naisista 76 prosenttia.
YLE Uutiset"

Vastaukset 3
Vanhimmat
Vanhemmat tekisivät jotakin?!
Juuri näin.
Kuulin kuinka eräs hammaslääkäri oli eräällä koululla tarkistamassa lasten hampaita. Hän oli ollut järkyttynyt kuinka likaiset hampaat lapsilla oli ollut. Tuo koulu sijaitsee vielä nk. hyvin toimeen tulevien perheiden asuma-alueella. Lapset on puettu viimeisen muodin mukaisesti ja tytöillä tukat yms. siistit ja viimeisen muodin viitoittamat MUTTA SUU = ((((( pesemättä. Kuinka tämä voi olla mahdollista. Herätkää hyvät vanhemmat siitä ruususen unesta. Huolehtikaa lastenne suista. Meillä vielä omat lapset pyysivät yläasteellakin että äiti tarkista olenko harjannut hampaat kunnolla.
Ei se RAHA tuo ehjiä hampaita vaan järki. Vaikka olisi kuinka rikas ihminen, niin hampaat voivat olla läpimädät. Niin aikuisilla, kuin lapsillakin.
Vanhemmat voisi:
-Järkätä lapsille kerran vk:ssa karkkipv:n ei siis mussutella koko viikonloppua putkeen niitä karkkeaja.
-Antaa vain vettä janoon, jättäisivät limut ja mehut kauppaan niin ei niitä juotaisi.
-Antaa sen verran viikkorahaa ettei rahalla osteta koko kaupan karkkihyllyä tyhjäksi. Rahat voisi myös laittaa säästöön pankkitilille ettei kaikkea kuluttaisi kerralla.
-Säännölliset ateriat, ei saisi koko ajan mussuttaa jotakin.
Hampaiden hoidosta:
-Hampaat tulisi harjata 2xpv:ssä 2min ajan, lapsilla mieluiten käyttöön sähköhammasharja
-alle 10v lapsi tarvitsee vanhempien apua harjauksessa
-alle 6v lapsilla lasten ham.tahna, kun pysyviä hampaita puhkeaa käyttöön aik.ham.tahna. Jättäkää nuorisotahnat kauppaan.
-Tarkastakaa lapsenne suu harjauksen jälkeen
-Illalla voi jättää ham.tahnaa hiukan suuhun, niin fluori vaikuttaa pidempään.
-Murkkuikäisillä tulisi kiinnittää huomiota hampaiden pesuu, saattaa jäädä kokonaan väliin eli voisi silloin tällöin muistuttaa lasta hampaidenpesusta.
-Huolehtikaa lastenne hammaslääkäreissä käynneistä. Suurinosa ajoista menee hukkaan,kun lapset jättää tulematta.