päivä, jolloin tuntee kaiken niin turhaksi...
Niin, tiedän, että minullahan on kaikki hyvin...
Ja paskat, minä vain en kerro ihmisille, miten huonosti asiat ovat ja miten hilkulla jaksamiseni on.
Minä jaksan aina iltaan lasten voimalla ja sillä, että en voi luovuttaa, sillä olen vastuussa lapsistani.
Miten helppoa ja houvuttelevaa olisikaan antaa periksi...
Niin, tiedän, että minullahan on kaikki hyvin...
Ja paskat, minä vain en kerro ihmisille, miten huonosti asiat ovat ja miten hilkulla jaksamiseni on.
Minä jaksan aina iltaan lasten voimalla ja sillä, että en voi luovuttaa, sillä olen vastuussa lapsistani.
Miten helppoa ja houvuttelevaa olisikaan antaa periksi...
Vastaukset 5
Vanhimmat
kyllä.
Houvutus on suuvi, evittäin suuvi.
Kyllä sinä jaksat.. multa kuoli veli kaksi viikkoa sitten.Ei vaan jaksanut enää vaikka kaikki oli hyvin. Ikävä on valtava..oli vain päälle 40:n. Antaisin mitä vaan jos saisin hänet edes hetkeksi takaisin ja voisin sanoa,että oot veli mulle rakas. Aamulla herääminen tuntuu turhalta ja päivillä ei ole merkitystä,mutta lapsien takia katsottava eteenpäin ja näin se velikin olisi halunnut. Voimia sinulle..itsestäni on joskus tuntunut han samalta kuin sinulla. Olin masentunut ja jouduin syömään lääkkeitä puoli vuotta mutta ne auttoi. Voimiaa sulle ja jaksamista.
Kun poikani kuoli 10 kk sitten,mietin ihan samaa. Olisin varmasti antanut periksi, jos muuta perhettä ei olisi ollut. Kaikki tuntui turhalta, koko elämä. Aamuisin, kun heräsi, jos oli nukahtanutkaan, tuntui kuin olisi lekalla lyöty päähän. Poikani on poissa, se ajatus iski heti voimalla. Ei millään olisi jaksanut nousta mitä varten olisi pitänytkään. Muistan sen tunteen hyvin. Nyt kun on jo hieman aikaa kulunut, aamut sujuvat jo ihan hyvin. Olen surrut poikaani paljon, suren vieläkin tottakai, mutta se on hieman toisenlaista jo. Alun shokista olen selvinnyt. Olen vatvonut poikani kuolemaan liittyviä asioita, kelannut edestakaisin. Yritän nyt keskittyä enemmän jo muuhunkin, enemmän omaan ja muun perheen elämään. Meidän on kuitenkin elettävä. Annan itkun tulla, kun se tulee, välillä luulen jopa itse kuolevani ikävään, mutta tiedän sen pahan olon menevän ohi. Opettelen vain elämään tämän asian kanssa. En pane surua syrjään, yritän surra hieman vähemmän, ettei kaikki pyörisi vain sen ympärillä. Onhan esikoiseni vieläkin suuren osan aikaa mielssäni, mutta on jo hetkiä, kun voin sen hetkeksi panna syrjäänkin. Elämää ei voi jatkaa ikäänkuin lastani ei olisi ikinä ollutkaan, yritän vain iloita omastakin elämästäni ja muusta perheestäni.Voimia teille molemmille surussanne, meille on kaikille määrätty päivämme ja kuolintapamme, niin uskon. Uskon myös, että jossain rakkaamme ovat ja tapaamme heidät vielä, kun oma aikamme koittaa.
Sinä siellä. Kertoisitko, mikä sinuun sattuu noin? Mikä saa sinut väsymään? Miksi haluaisit luopua kaikesta, koko elämästä? Toivon, että löydät jostain valoa sinne sykkään pimeyteesi. Minä sitä lähetän Sinulle täältä omasta hämäryydestäni... Sinun on jaksettava, senhän sinä tiedät. Jos luovuttaisit paitsi että lapsesi tarvitsisivat toisaalta huolenpidon niin jättäisit heille ikuisen tuskan, jota kantaessaan he eivät koskaan pystyisi elämään tasapainoista elämää. He kaipaisivat sinua itsensä rikki. Haluaisivat omien lastensa tapaavan sinut...Onko Sinulla ketään kenen kanssa puhua tai kirjoitella? Ehkä asioiden läpi käyminen jonkun kanssa auttaisi, keventäisi edes sen verran, että seuraava askel olisi hivenen helpompi...
Lähetän sinulle vielä sitä valoa. Käden puristuksen. Ja voimaa.
anna periks perkelle äläkä ruikuta,kaikki osa kyllä ruikutta mutta ei tehdä aisialle mittän nalkun nalkun.