10 vuotta

Tänään (15. lokakuuta 2008) tulee kuluneeksi täydet kymmenen vuotta poikaystäväni itsemurhasta. Olimme molemmat silloin 19. Hän oli ollut jo pitkään alakuloinen, mutta muistan vielä kirkkaasti kuinka hän aidosti hymyili seurassani. 10 vuotta ja kaipaan häntä yhä syvästi.
3620
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Kaikkea hyvää sinulle. Hän ja hänen hymynsä elää muistoissasi aina. Kaikilla meillä on aikamme, vaikka on niin surullista menettää ne ihmiset, jotka ovat meille tärkeitä täällä.

Äänestä

mun poikaystävä kuoli tämän vuoden alussa (ei oman käden kautta kylläkään) ja oli myös 19, samoin kuin minä itse. oon kokoajan ollut ihan vakuuttunut siitä, ettei tää ikävä helpota ikinä. kaikki vaan sanoo että ajan myötä helpottaa ja joo niinhän se tuska ehkä helpottaakin... mutta tässä mun mielestä tuli todistus siitä, ettei se ikävä tosiaankaan mihinkään katoo. mä uskon että mä voin itse myös 10 vuoden kuluttua myös yhä miettiä, että voikun mun rakas ois täällä. kaipaan sitä niin paljon.
poikaystäväni oli elämäniloinen ja aivan ihana muutenkin. ei todellakaan ois ansainnut, tai halunnut kuolla. Välillä on vaikeeta hyväksyä ja ymmärtää, että näin se asia nyt vaan on ..

Äänestä

Hänen hymynsä muisto lämmittää sinua samoin kun neljä vuotta sitten yllättäin kuolleen mieheni hymy minua!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


aika kultaa muistot kirjoitti:

Tänään (15. lokakuuta 2008) tulee kuluneeksi täydet kymmenen vuotta poikaystäväni itsemurhasta. Olimme molemmat silloin 19. Hän oli ollut jo pitkään alakuloinen, mutta muistan vielä kirkkaasti kuinka hän aidosti hymyili seurassani. 10 vuotta ja kaipaan häntä yhä syvästi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu