Kauhajoen pyssynpaukkeesta syylliseksi väitettyä Matti Saarta ei ole kuulusteltu poliisilaitoksella Saaren asianajajan läsnäollessa. Vielä vähemmän Saari on ollut puolustamassa itseään puolueettomassa oikeudenkäynnissä. Eli koko pyssytussautteluun ei ole syyllistä löytynyt joten rikoslakimielessä ei rikoksestakaan voi puhua.
Poliisi saattaa toki olla oikeassakin. Mutta poliisin toimintaa ylläpitävien veronmaksajien pitäisi kaikin tavoin varmistaa poliisin puheiden todenperäisyys. Esimerkiksi joukkoitsemurhan mahdollisuudesta on mediassa puhuttu liian vähän.
Rikoslakirikos on vahvistettu tapahtuneeksi aikaisintaan puolueettoman oikeudenkäynnin jälkeen. Ja asioilla on monta puolta ja makuja on monia. Joka jonkun silmissä on "rikollinen" voi toisen tulkinnan mukaan olla omintakeiseen huumoriin turvautunut vapaustaistelija.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Mene kuule pöllö äkkiä hoitoon, muuten sut haetaan.