Täällä kirjoittaa tämmöinen 20 nuori mies. Jostakin aina tuolta teini-iän pornoon ja seksualisuuteen tutustumisesta lähtien on mieli tehnyt pyllyä. Välillä ei tee mieli pillua ollenkaan, anaalihalu on voimakas. Ja tässä pitäisi nyt alkaa aloitella vakituista seurustelua. Se ei ole helppoa. Tiedän, että on paljon muitakin samassa tilanteessa olevia. Häpeän tunteita ei siis aiheuta halu sinänsä.
Nyt tarvittaisiin vanhempien miesten ja naistenkin neuvoja, kuinka paljon nuorella miehellä on vara vaatia naiselta, joka väittää rakastavansa ja olevansa seksistä aidosti kiinnostunut halukas nainen (kuten kaikki nykyään alussa antavat ymmärtää). Täysin kylmiä muijia on tullut aivan liikaa vastaan, varsinkin kun puheen aihe on siirtynyt anaaliin.
Olenkin päätynyt siihen johtopäätökseen, että todella seksistä pitäviä naisia on vähän, varsinkin nuoria. Ilmeisesti nautinto löytyy vasta vanhemmalla iällä. Monia asioita olen itse järkeillyt ja selvittänyt tietolähteitä hyväksi käyttäen.
Mistään ei kuitenkaan löydy luotettavaa tietoa siitä, kuinka paljon, kuinka usein, kuinka isolla kalulla ja kuinka kovasti pyllyyn oikein kärsii lykkiä, ilman että siitä aiheutuu mitä tahansa fyysistä haittaa naiselle. Haluaisin tietysti panna mahdollisimman usein, mahdollisimman paljon ja mielellään myös joskus kovasti - naista vahingoittamatta.
Olen nimittäin empaattinen mies ja kuoliniskun halulle aiheuttaa ajatuskin siitä, että nainen jotenkin kärsisi anaalissaan pitemmän aikavälin komplikaatioita. Pieni kipuhan kuuluu asiaan, jonka nainen kestää ollessaan kiihottunut, ja monet naiset haluavat - ainakin kausittaisesti peppuun (kuitenkin siten, että pidemmässä suhteessa halu yleensä laantuu).
Olen ollutkin joka kerta hyvin varovainen anaalipuuhissa. Tarkalleen ottaen parin naisen kanssa olen päässyt pyllyä kokeilemaan ja todella tarkkana saa olla, että ei mieleen pääse hiipimään ajatusta siitä, että nainen jotenkin vahingoittuisi. Erektio suorastaan heikkenee. Olen varmaan tässä suhteessa aika erikoinen mies.
Tässä nainen tietysti voisi auttaa, jos ymmärtäisi jotain miehen seksuaalisuudesta. Hän voisi joko sanallisesti ilmaista halukkuutta tai jos ei oikeasti (useinmiten) ole sillä tuulella, olla pelkästään paikallaan ymmärtäen antaa miehen hoitaa tarpeensa pois päiväjärjestyksestä.
Nainen ei saisi kieltäytyä ilman hyvää syytä ja tällainen syy tietysti voi olla vain fyysinen terveys. Nainen on niin paljon muuten suhteessa aina saamapuolella. Mihinkään henkisiin traumoihin en usko, koska tiedän, että käytännössä kaikki naiset haluavat anaaliin harvojen ja valittujen miesten kanssa (jopa siipaltaan tämän ilon kokonaan kieltävät naiset).
Erityisiä hankaluuksia anaalihalu aiheuttaa siis vakisuhdetta haettaessa. Tyttöystävä, joka näyttää muka ensin tosi halukkaalta muuttuu hyvin pian haluttomaksi, varsinkin mitä tulee anaalin harrastamiseen. Hellyyteni ei ole auttanut asiaa, vaan pikemminkin päinvastoin. Mutta ennen kaikkea ongelmana tietysti on se, että seksistä itsensä seksin takia pitäviä naisia on niin vähän, ettei heitä riitä lähellekään jokaiselle kundille.
Senkin verran olen siis jo elämästä tajunnut, että nainen antaa anaaliin vain oikealla tavalla itseään lähestyvälle miehelle. Symbolisella tasolla vain miehelle, joka "kykenee ottamaan" mitä haluaa.
Sitä tässä vain saa pelätä, että ovatko maksulliset naiset lopulta ainoita naisolentoja, jotka antavat miehen todella toteuttaa seksualisuuttaan nauttien itsekin? Näin en haluaisi asianlaidan olevan.
Olen sellainen mies johon naiset usein väittävät rakastuneensa, mutta sitten tulee melkein aina kylmänä ryyppynä kun pyllyä ei herukaan. Ei vaikka oltais ensin annettu ymmärtää, että ollaan niin tosi rajua mimmiä että! Miehen on siis itse opittava tietämään, mikä on kohtuu. Mitä voi vaatia. Vakisuhteessa olevat miehet kertokaa?
T. Marko
PS. Vielä pieni lisäys tähän: Häpeän tunne syntyy tietysti siitä, kun huomaa, että nainen ei haluakaan pyllyä ja itse olisi täysin valmis. Jotain valtapeliä ehkä naiselta myös???

Vastaukset 8
Vanhimmat
Hei, olen sinua noin 10 vuotta (?) vanhempi, avoliitossa elävä "nuori" mies.
Ensinnäkin haluaisin ottaa kantaa tuohon anaali "taipumukseesi". Kun teinipojat katselevat pornoa (vanhemmathan eivät viitsi enää sitä rynkytystä katsoa?), niin mitä he näkevät? He näkevät anaalia, anaalia ja anaalia! Näin heille syntyy se käsitys, että jokaista naista pitäisi saada vetää anaaliin. Oletan sinulle käyneen juuri näin?
Kysyit, paljonko nuorella miehellä on varaa vaatia. Tarkoitatko tällä tuota anaaliasiaa? Ainahan kysyä voi, mutta jos nainen ei halua persettä antaa, niin ei pidä lähteä painostamaan! Haluaisitko itse, jos omaan perseeseesi työnnettäisiin jotain? Oletko itse kylmä, jos tyttöystäväsi haluaisi vaikkapa työntää dildon anaaliisi, mutta sinä kieltäydyt? (En tiedä, kieltäytyisitkö)
Sanot että seksistä nauttivia naisia on vähän. Onko vika aina naisissa? Olet nuori, joten taitosi eivät vielä ole ehkä parhaat mahdolliset. Mutta sinäkin kehityt, kuten naisetkin!
Kirjoituksestasi saa jotenkin sen kuvan että tuo anaalikysymys on sinulle kaikki kaikessa? En tietenkään tarkemmin tiedä, mutten usko että tuon varaan voi rakentaa kunnon parisuhdetta.
Mitäpä jos ottaisit ne dvd:si (jos niitä vielä on) sieltä kaapista ja heittäisit ne roskiin?
Pornoleffoista saattaa saada kyllä sellaisen käsityksen, että lähes kaikki naiset haluavat anaalipanoja, mikä valitettavasti ei pidä paikkaansa kuten olet huomannut. Tässä saattaa olla osasyynä se, että heillä on huonoja kokemuksia siitä tai he pitävät sitä jotenkin etovana. Kaikki eivät tietysti voi tykätä kaikesta, mutta olet ilmeisesti joutunut tilanteeseen, jossa alussa on harrastettu enemmänkin anaaliseksiä ja sen jälkeen kerrat ovat harventuneet? Tällöin kyse voi olla, että sinun kanssasi kokemus on ollut jotenkin huono (toivottavasti ei) tai sitten he teeskentelevät sinun mieliksesi pitävänsä anaaliseksistä (yllättävän yleistä).
Kaikki eivät ala nauttia tästä kakkosreiän rassaamisesta yhtä aikaisin kuin toiset, varsinkaan jos kokemuksia ei ole paljon ehtinyt kertyä niin sitä saattaa olla epävarma. Tässä ehkä syy siihen, että tälläinen nautinto löytyy vasta myöhemmällä iällä. Tärkeintähän tässä on olla kuitenkin hellävarainen ja yrittää mahdollisimman paljon saada jännitystä pois, jotta molemmat osapuolet pystyvät nauttimaan. Tietysti kaikille ei hellittely sovi, vaan he haluavat rajumpaakin menoa ;) Sellaisia naisia kyllä täytyy alkaa etsimään hieman toisella tavalla enkä poikkea aiheeseen enempää koska selvästikin pelkäät kivun aiheuttamista toiselle osapuolelle.
Jos nyt mietitään sitä miten suurta kalua tms. voi peppuun lykkiä niin se on ihan henkilöstä riippuvainen asia. Ensinnäkin se mihin on tottunut vaikuttaa asiaan eniten. Jos ei ole sormea paksumpaa esinettä työntänyt anukseen täytyy aloittaa rauhallisemmin. Monesti anaalitapin käyttö ennen kyrvän sisääntyöntämistä rentouttaa peppua sen verran että naiseen ei satu enää kovin paljon. Tarvittavat liukasteet kannattaa myös muistaa. Jos taas nainen on tottunut anaalipanoon kannattaa häneltä itseltään kysyä mikä tuntuu parhaalta niin löydätte yhteisen sävelen.
Se mitä toiselta voi vaatia riippuu kovin paljon ihmisestä itsestään. Kysy mitä naisesi haluaa ja jos olet hakemassa anaalipanoista kiinnostunutta naista, ota asia puheeksi jossain alkuvaiheessa. Myöhemmin on ikävä huomata, ettei toinen haluakkaan, vaikka olisi muuten ihana mimmi. Voi tuntua tyhmältä kaataa hyvin alkanut suhde anaalipanoon, mutta jos se on sitä ,mitä todella haluat niin todennäköisesti tulet vain itse kärsimään ellet lopeta suhdetta. Tietysti aivan ehdotonkaan ei kannata olla, vaan tulla toista myös vastaan, kompromissi on parempi kuin ei mitään :)
En tiedä oliko tästä nyt suurtakaan apua, mutta ainakin tässä nyt on anaalipanosta pitävän naisen mielipide asiaan. Onni kyllä vielä potkii varmaan sinuakin kun vaan jaksat etsiä.
"Sellaisia naisia kyllä täytyy alkaa etsimään hieman toisella tavalla enkä poikkea aiheeseen enempää koska selvästikin pelkäät kivun aiheuttamista toiselle osapuolelle."
Joo, ei tosiaankaan mun juttu. Parasta olisi kai iskeä joku pitkästä suhteesta eronnut vanhempi nainen, jolle anaali olisi täyttä rutiinia.
Mielestäni olet selkeä esimerkki pornoteollisuuden uhrista. Käsityksesi seurustelusta, seksualisuudesta ja rakastelusta ovat kaventuneet pakkomielteeksi anaalipanoista. Perusajatuksena rakkaudessa on tehdä hyvää toiselle ja helliä toista kaikin mahdollisin keinoin, ei vaatia suorituksia ja uhrauksia kuten anaalipanoja. Jos nainen ei halua annliseksiä, se tarkoittaa, että ko. toimitus ei tunnu hyvältä!
Kun pohdit ajatusta siitä, että naiset käyttäisivät seksiä valtapelin keinona, olet vääristänyt asioita. Miksi jonkun pitäisi palvella toista ihmistä kärsimällä epämukavuutta, kipua tai nöyryytystä. En usko, että sinäkään siihen suostuisit. Arvostaisit naista, joka pitää itseään arvossa. Tällöin hän osaa myös kunnioittaa sinua, jos kohtelet häntä hyvin.
Edellinen kirjoittaja vastasi sinulle hyvin: Unohda pornokasetit ja ala käyttäytyä normaalin nuoren tavoin: Harrastakaa jotain kivaa yhdessä ja nauttikaa mukavista asioista normaalein tavoin.
antaisitko itse peppua toiselle miehelle vain tyydyttääksdesi hänen tarpeensa. se on ihan sama ootko homo tai et, jos kerran odotat naiselta pyllistystä vaikkei hän itse olisi kiihottunut niin samaa voisi odottaa sinulta.
tätä itse vaadit.
Perusajatuksena rakkaudessa tosiaan on tehdä hyvää toiselle. Joillekin tuo hyvä tarkoitaa anaaliseksiä. Ei siinä nöyryytyksestä ja kärsimyksestä ole kyse. Joillain näin toki voi olla, mutta varmasti on ihmisiä, jotka siitä nauttivat. Jos eivät nauti, niin pakottamaan ei ole syytä ryhtyä.
ja itsekin anaaliseksistä yli kaiken pitävänä heteromiehenä sanoisin näin. Ilmaise naisellesi heti alussa, vaikka eka iltana, että haluat anaalia. Jos hän ei heti anna, niin hän ainakin jatkossa tietää että sinä haluat. Turha ruveta myöhemmin vonkaamaan peppua jos ollaan jo pari kuukautta tai vuotta seurusteltu eikä asia oo tullu puheeksi. Harva nainen tunnustaa pitävänsä anaaliseksistä, koska se mielletään jotenkin likaiseksi tai pervoksi... mutta moni pitää siitä kun kokeilee (ihan tosi! Ei tietenkään kaikki mutta yllättävänkin moni). Tietysti varovasti ja liukastettuna jne...
"Nainen ei saisi kieltäytyä ilman hyvää syytä ja tällainen syy tietysti voi olla vain fyysinen terveys. Nainen on niin paljon muuten suhteessa aina saamapuolella. Mihinkään henkisiin traumoihin en usko, koska tiedän, että käytännössä kaikki naiset haluavat anaaliin harvojen ja valittujen miesten kanssa (jopa siipaltaan tämän ilon kokonaan kieltävät naiset).
...
Häpeän tunne syntyy tietysti siitä, kun huomaa, että nainen ei haluakaan pyllyä ja itse olisi täysin valmis. Jotain valtapeliä ehkä naiselta myös???"