Suomen rappio ja alasajo alkoi Halosesta..

Halosen kausilla maamme on ajautunut henkiseen ja jopa fyysiseen rappiotilaan.
Väliajan presidentti ja rauhan nobelilla palkittu Martti Ahtisaari ei myöntynyt tai nöyrtynyt uuteen suomettumiseen, vaan ajoi aktiivisesti maatamme kohti länsimaista demokratiaa, sekä kohti puolustusliitto Natoa.

Ahtisaai ajaa nyt edelleenkin isänmaan asiaa, eli kohti Natoa, ja tällä asialla ei voi enää leikkiä 'juupas ei' leikikiä, vaan asian on otettava tosissaan.
Tosissaan varsinkin kun koko muu sivistynyt ja demokraattinen maailma seuraa kuinka Suomi haluaa turvat tulevaisuutensa riippumattomana ja itsenäisenä kansakuntana.

Seuraava vuosi on v. 2009, ja jokainen kai muistanee mitä tapahtui vuonna 1939, joten jotain samankaltaisuutta ja -rinnakkaista näistä vuosilta on tuleva Suomen aseman tilaan.

Monikaan ei kai huomannut tätä seikkaa että juuri ennen Talvisotaa Suomelle myönnettiin nobel ja juuri Norjan ja Ruotsin tahdosta.
Nytkin on kyse tavallaan samasta, eli että Suomi- ja Suomen asema huomattaisiin diktatuuri Venäjän lisääntyvän uhkan edessä.

Alempana nikki Sologdin jo mainitsi suomettumisen uudesta nousuta, mutta lisäänpä siihen erään asian, eli tavallisen suomalaisen pitäisi ehdottomasti lukea ranskalaisen politologi Alain Minc'n kirja " le syndrome finlandaise", eli suomalainen syndrooma.
Tästä osaksi mm. otettiin vapaassa Euroopassa käyttöön saksalaisperäinen sanonta 'finnlandizierung' eli suomettuminen.

Ja tämä finnlandizierung käsite tarkoitta tilaa missä kansa on aivopesty näkemään venäläiset vain hyvinä huolimatta mitä rikoksia he milloinkin tekevät.
Tilaa voinee kuvailla myös 'tukholma syndroomalla' missä rosvojen ja rikollisten tyranniaan joutuneet samaistuvat heihin, ja jopa puolustavat heitä.

Halosen presidentti-kaudella tämä vanha suomettuneisuus on saanut uuden nosteen, koska arvojohtajatar on edelleenkin Venäjän ja venäläisyyden vasalli ja ihannoija riippumatta kuka milloin itä-diktatuurimme johdossa elostelee...
1175
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

"arvojohtajatar" nimityksen?- Kun kaikki arvot on poljettu rämeeseen, ja ihan järjetön meno radiokanavillakin, ihan kuin mielipuolet olisi irti, kun kuuntelee niitä juontajia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Lahtari Ari kirjoitti:

Halosen kausilla maamme on ajautunut henkiseen ja jopa fyysiseen rappiotilaan.
Väliajan presidentti ja rauhan nobelilla palkittu Martti Ahtisaari ei myöntynyt tai nöyrtynyt uuteen suomettumiseen, vaan ajoi aktiivisesti maatamme kohti länsimaista demokratiaa, sekä kohti puolustusliitto Natoa.

Ahtisaai ajaa nyt edelleenkin isänmaan asiaa, eli kohti Natoa, ja tällä asialla ei voi enää leikkiä 'juupas ei' leikikiä, vaan asian on otettava tosissaan.
Tosissaan varsinkin kun koko muu sivistynyt ja demokraattinen maailma seuraa kuinka Suomi haluaa turvat tulevaisuutensa riippumattomana ja itsenäisenä kansakuntana.

Seuraava vuosi on v. 2009, ja jokainen kai muistanee mitä tapahtui vuonna 1939, joten jotain samankaltaisuutta ja -rinnakkaista näistä vuosilta on tuleva Suomen aseman tilaan.

Monikaan ei kai huomannut tätä seikkaa että juuri ennen Talvisotaa Suomelle myönnettiin nobel ja juuri Norjan ja Ruotsin tahdosta.
Nytkin on kyse tavallaan samasta, eli että Suomi- ja Suomen asema huomattaisiin diktatuuri Venäjän lisääntyvän uhkan edessä.

Alempana nikki Sologdin jo mainitsi suomettumisen uudesta nousuta, mutta lisäänpä siihen erään asian, eli tavallisen suomalaisen pitäisi ehdottomasti lukea ranskalaisen politologi Alain Minc'n kirja " le syndrome finlandaise", eli suomalainen syndrooma.
Tästä osaksi mm. otettiin vapaassa Euroopassa käyttöön saksalaisperäinen sanonta 'finnlandizierung' eli suomettuminen.

Ja tämä finnlandizierung käsite tarkoitta tilaa missä kansa on aivopesty näkemään venäläiset vain hyvinä huolimatta mitä rikoksia he milloinkin tekevät.
Tilaa voinee kuvailla myös 'tukholma syndroomalla' missä rosvojen ja rikollisten tyranniaan joutuneet samaistuvat heihin, ja jopa puolustavat heitä.

Halosen presidentti-kaudella tämä vanha suomettuneisuus on saanut uuden nosteen, koska arvojohtajatar on edelleenkin Venäjän ja venäläisyyden vasalli ja ihannoija riippumatta kuka milloin itä-diktatuurimme johdossa elostelee...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu