SURKEASSA KUNNOSSA!!!
"Suomalaislasten hampaiden kunto huononee!
Suomalaislasten hampaiden kunto on huonontunut. 12-vuotiaista lapsista enää vain puolella on terveet hampaat.
Veden juonti janojuomana on vähentynyt ja napostelusyönti puolestaan lisääntynyt. Nuorilta joudutaan jopa poistamaan reikiintyneitä hampaita, mikä oli pitkään harvinaista. Myös kouluissa hammashoidon opetus on ollut vähäistä, koska sopivia oppikirjoja ei ole ollut.
Suomen Hammaslääkäriliiton varatoiminnanjohtajan Anja Eerolan mukaan tilanne on huonontunut viime vuosina.
- Suomi oli pitkään kuuluisa siitä, että lasten ja nuorten terveydentilanne oli hyvä. Nyt on selvästi viitteitä siihen, että tilanne on huonontumassa ja jo huonontunut.
Lasten ja nuorten hampaiden reikiintyminen väheni Suomessa 1970-luvun puolivälistä 90-luvun alkuun. Tällä hetkellä lasten hampaiden tila on keskitasoa muuhun Eurooppaan verrattuna.
Limsa-automaatit pois käytäviltä
Monissa kouluissa on jo kova paine poistaa limsa-automaatit käytäviltä. Espoon Mankkaan koulun lehtoria Helena Rimalia virvoitusjuomien juonti huolestuttaa.
- Ennen juotiin pieni Coca-Cola-pullo viikossa. Nyt voi mennä kaksi litraa päivässä. Aika usein nuoret kulkevat iso limsapullo mukana ja juovat sitä pitkin päivää, Rimali kertoo.
14 - 18-vuotiaista pojista alle 40 prosenttia pesee hampaansa kaksi kertaa päivässä. Tytöistä näin tekee kuitenkin yli puolet. Aikuisista miehistä hampaansa kahdesti päivässä pesee 45 prosenttia ja naisista 76 prosenttia.
YLE Uutiset
Julkaistu 13.10.2008, klo 18.42"
Mistähän johtuu?! TYHMISTÄ VANHEMMISTA, jotka täällä ruikuttaa hampaiden oikomisesta ja valkaisuista. Ei niitä kannata tehdä rikkinäiseen/likaiseen/paskaiseen suuhun!!!

Vastaukset 2
Vanhimmat
Olen syntynyt 60-luvun lopulla ja lapsena tuli eräänkin kerran käytyä kouluhammaslääkärissä! Nykyään lapsia ei juuri käytetä hammaslääkärissä vaan odotellaan että olisi jotain tekemistä. Osa vanhemmista on niin valistuneita että osaavat huolehtia lastensa hampaista mutta suuri osa taas ei tajua asian päälle mitään. Vuosittaiset tarkistukset ja harjausopetukset sun muut pitivät kaikkien hampaat ainakin kohtalaisessa kunnossa vaikka vanhemmat eivät olisi osanneet.
Nykyään terveyskeskukset hoitavat pääasiassa aikuisia ja lasten suut ovat lähes heitteillä. Toki limsa-automaateilla ja karkinsyönnilläkin on osuutta mutta kyllä tuolle hammashoidollekin voisi tehdä jotain!
Itse syntynyt 80-luvulla, eikä yhtää reikää, mutta kiitos kuuluu itselle ja vanhemmille. Olen harjannut hampaita ahkerasti, aina käytössä aikuisten hammastahna, käynyt hammaslääkärissä 2v välein, karkkia ei mussutettu joka pv. mehuja tosi harvoin, sekä limuja vain saunan jälk.
Nykyaikaiset ravintotekijät ja huono hampaiden puhdistus on syynä lasten huonoon hammaskalustoon.
Hampaita ei harjata ahkerasti niin,kuin luki artikkelissa. Limuja/mehuja ryypiskellään päivittäin ja samoin karkkia/makeisia tosi usein.
Lapset ei osaa harjata hampaitaan, eikä vanhemmat auta. Jo 5v lapset laitetaan yksin pesemään hampaitaan, eikä tarkasteta harjaustulosta. Jos on paskaiset hampaat ja sokeria kuluu enempi kuin tarpeeksi niin ei ole yllätys, että on reikiä. Tästä ei voi syyttää hammashoitoa!!!