Ikuinen elämä

Jos se onkin niin mahtavaa ettei siihen voi kyllästyä. Kaikki maan päälliset parhaat nautinnot tuhat kertasena ja ehkei tuonpuoleisessa ole ikäviä tunteita Ja varmaan siellä on sen verta erilaista kuin maan päällä että koko aika käsitys on erilainen, tai sitten oot oikeessa ja tuonpuoleisessa on hyvin, hyvin tylsää.

Elämä on toistuva mahdollisuus hengelliseen tietoisuuteen, mutta olemassaolo on ikuinen jatkumo.

Hengellisesti köyhä tuntee kokonaisuudestaan vain pintakerroksen.

ikuinen elämä. Olosuhteet vain vaihtelevat, välillä käydään täällä maanpäällä oppimassa ja "niittämässä".

Miten ihmeessä ajattelet että ikuinen elämä taivaassa Jumalan luona olisi ikävää.
Jumala on luonut tämän maailmankaikkeuden ja jo sen ajatteleminen menee niin yli ymmärryksen vai onko sinulle selvää esim. miten meidän oma maapallomme pysyy avaruudessa ja kaikki muu ihmeellinen mitä HÄn on luonut.
Ei taivas ja iankaikkisuus ole mitenkään verrattavissa tähän vaikka nyt sinun ajattelemaasi elämän tylsyyteen.
Oma elämäni Jumalan seurassa ei jo täällä ajassa ole tylsää saatikka sitten kerran iankaikkisuudessa.
Ei kannata arvottaa ja arvostella näiden mittapuiden mukaan mitä täällä syntiinlangennessa maailmassa eletään.
Lue vaikka paratiisista ja miten Adam antoi nimet kaikille eläimille joita Jumala hänen luokseen toi: olisiko sinulla tällainen kapasiteetti nyt. Silloin oli ennen syntiinlankeemusta ihmisellä, mutta kaikki on rappeutunut syntiinlankeemisen seurauksena ja jälkeen.
Jumala on niin paljon suurempi että ihan hitunenkin läsnäolo Hänen kanssaan on käsittämätön maailma.

Koen asian näin: joskus tulee elämässä tilanne, jossa tulee dejavu-tunne (aivan kuin tämä olisi tapahtunut joskus ennenkin), ja se tosiaankin oli tapahtunut ennen, ei aikaisemmassa elämässä, vaan tässä elämässä aiemmin (aikajanalla katsoen). Siinä dejavu-tilanteessa minun "pitäisi" tajuta jokin tärkeä asia, mutta aina se ei onnistu, joten se toistuu joskus myöhemmin (edelleenkin tässä elämässä). Tätä dejavu-tunnetta tulee niin usein, jotta vihdoin ymmärrän tehdä asialle jotain. Ja kaikki tämä tapahtuu tässä elämässä, ei menneissä eikä tulevissa, sillä niitä ei ole.

Menneet elämät ovat mielikuvituksen tuotetta, sillä mieli ei muutoin ymmärtäisi dejavu-ilmiötä. Monet selittävät dejavun menneinä eläminä: miksi? Ei ole mitään syytä!

Ihmisen mieli on niin kummallinen "kapistus", että se keksii mitä kummallisimpia selityksiä uskoakseen johonkin, edes johonkin, jotta se pysyisi "olemassa olevana", sillä mieli kammoaa "kuolemista" yli kaiken. Kysyhän joltain mitä mieltä on kuolemasta, niin minä kerron onko hän mielensä vanki vai ei.

Jos joku uskoo ikuiseen elämään, niin silloinhan hän on mielensä vanki, vielä. Samoin perustein kuin menneisiin elämiin uskovat. Mieli haluaa uskoa johonkin, jottei se kuole, vaan "jatkaa ikuisessa elämässä". Höpö höpö! Mieli kuolee ja sillä sipuli.

olemassa, olemme mekin (sielut) ikuisia.

Tätä ikuisuuskäsitettä tuskin pystymme määrittelemään, koska kehä on tarpeeksi suuri ja kokemuksia riittää.

Siis itse asiassa aikaa ei ole olemassa. Me vain käsitämme jatkuvan muutoksen ajan kulumisena. Se on vain illuusio. Kaikki ajan hetket tapahtuvat samanaikaisesti. Voit siis liikkua menneisyyden ja tulevaisuuden välillä vapaasti mutta se mitä koet tapahtuu vain nyt. Esimerkki, Jos menet tulevaisuuten katsomaan lottonumerot ja palaat takaisin ja laitat loton vetämään niin kas kummaa ne numerot mitä sait eivät olekaan välttämättä oikeat. Tässä välillä tapahtui siis muutos. Tämä pätee myös siis henkimaailmaan samalla tavalla.

Lähde kirja: Julian Barbour: The end of time

"Kuolemanjälkeinen elämä" ymmärretään usein liian pilkuntarkasti siihen uskovien keskuudessa. Tuskin kuoleman jälkitila muistuttaa kovinkaan paljoa maanpäällistä elämää? Kuolemisen prosessi on sama kuin uneen vajoaminen - kukaan ei kai koskaan ole kyllästynyt uneksiessaan? No, mistäs helkkarista minä tietäisin... En ole kuollut vielä. Tai jos olenkin niin en sitä muista.