älykkyyttä kuin näillä persu24 -sivuilla. Muutama hassu pyörittää tätä typerillä ja perättömillä väittämillä. Katsotaan vaali-iltana kun perussuomalaiset toteavat tulleen vain kaksi valtuustopaikkaa. Ruikutusta ja valittamista, siinä koko osaaminen.
Paskatunkiolla
on enemmän
5330
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Olen pitkään seurannut perussuomalaisten vaalikamppanjaa tällä palstalla. Ihmettelen eikö siitä porukasta löydy yhtään täysjärkistä.Ei Lapuaa rakenneta sillä että kaikki on päin v...a.
Koko kuvaa katsoen Lapualla on hyvä asua ja harastaa. Täällä pärjää myös työttömät ja sairaat. Ottakaan nyt joku teistä ehdokkaista järki ja ruvettaa rakentamaan Lapuaa posittiivisessä hengessä. Näin te voisitte saada valtuustoon kolmannen jäsenen.
PS. Älkää antako sen ammattivalittajan sotkea koko puoluetta (TV-tuttu)
persut valehtelee parhaimmin,
siksi ne pärjää
ja osaamisen määräsi?(paskatunkio, hassu, typerä, perätön, ruikutusta, valittamista)
muutama ei-ehdokaskin, ei tosin kovin montaa.
Näin on.