Kun itse fariseukset tuovat alla olevan sanan niille jotka ovat saaneet sisälle käydä ja ovat tietä näyttämässä niille jotka sisälle tahtovat myös käydä. Siis tämän sanan:
"Mutta voi teitä, kirjanoppineet ja fariseukset,
te ulkokullatut, kun suljette taivasten valtakunnan
ihmisiltä! Sillä itse te ette mene sisälle, ettekä
salli meneväisten sisälle mennä."
Kirjanoppineet tämän maailman ihmisopin omat kun ovatkin itse itselleen oman porttinsa luoneet josta pääsee sisälle kun he vain sanovat ANTAKAA ELÄMÄ JEESUKSELLE ja se on siinä.
JÄRKYTTÄVÄÄ HARHAA EKSYTYSTÄ. JUMALAN SANA EI MISSÄÄN SANO IHMINEN VOISI ITSE ITSENSÄ PELASTAA
TAI ETTÄ JOKU MUU IHMINEN VOISI TOISEN IHMISEN PELASTAA.
Joten todella RAAMATUN SANAN VASTAISTA ON IHMISOPIT
NE ei KETÄÄN JUMALAN YHTEYTEEN TULE SAATTAMAAN
vaan tämän maailman herran seurakuntiin ihmisten
turviin.
Ja juuri ihmisopin OMAT ovat niitä jotka ovat
ESTÄMÄSSÄ niitä jotka tahtoisivat sisälle käydä
Jumalan valtakuntaan. Juuri he TEKEVÄT SITÄ mistä
jo sisälle päässeitä syyttävät. TÄMÄ ON TOTUUS
mutta sitä eivät kirjanoppineet valheen henkessä tule näkemään ennen kuin on LIIAN MYÖHÄISTÄ.
Joten tämäkin seuraava sanoma jota kirjanoppinut sanoo:
"Jeesus ei odota opetuslapsiltaan, että he toimisivat
taivasten valtakunnan ovien sulkijoina, ikään kuin
sulkemis- ja vartioimisliikkeen tärkeinä virkamiehinä."
ON PELKKÄÄ IHMISOPIN HAPATETTA JOLLA OLLAAN MENEVÄISIÄ ESTÄMÄSSÄ JUMALAN YHTEYTEEN JOHTAVALLE TIELLE
Samoin seuraava kirjanoppineen lausuma:
"Se tapa, millä sinä 'opastat' pelastuksen tien ja
valtakunnan etsijää, johtaa vain siihen, että tien
kysyjä joutuu lopulta täysin pyörälle päästään."
ON ESTÄMÄSSÄ IHMISIÄ LÄHTEMÄSTÄ TIELLE JOKA JUMALAN YHTEYTEEN VOISI JOHDATTAA.
TUO on myös saastainen epäuskon sanoma SILLÄ KUN IHMINEN LÄHTEE JUMALAN TAHDON TIELLE SE EI KETÄÄN
PÄÄSTÄÄN VIE PYÖRÄLLE EI, EI ja vielä kerran EI
vaan JUMALA AVAA IHMISEN SILMÄT JA NÄIN IHMINEN TULEE NÄKEMÄÄN MIKÄ JUMALASTA ON. JUMALA TÄLLAISEN
ihmisen ASKELEITA JOHDATTAA.
SEuraava kirjanoppineen sanoma:
"Meidän tulee välttää kirjanoppineiden ja
fariseusten harhauttavat piruetit, jotka ovat sitä
paljon puhuttua ihmisoppia tai peräti antievankeliumia."
Hän vääntä JUmalan Totuuden kirjanoppineiden harhauttavaksi piruetiksi JÄRKYTTÄVÄÄ.
Mutta näin se vain menee sokea kun on niin EI NÄE
MITÄ TEKEE.
Ja mitä kirjanoppinut sanookaan Jeesuksen sanomasta JOKA YKSIN IHMISEN VOI PELASTUKSEEN
JOHDATTAA se menee näin:"Ne ovat saatanallisia
pelastuskuvioita."
Siis itse JEESUS SANOO EI KUKAAN VOI TULLA MINUN TYKÖNI ELLEI ISÄ HÄNTÄ MINULLE ANNA.
EI SIIS KUKAAN IHMINEN VOI TOSTA NOIN VAIN KÄYDÄ JEESUKSEN TYKÖ JA NÄIN NIIN KUIN PÄÄSTÄ PELASTUKSEN TIELLE.
PELASTUKSEN TIEN YKSIN HUOMATKAA YKSIN JEESUS ON SANASSA OSOITTANUT.
EI TURHAAN OLE SANOTTU JOKA USKOO POIKAAN JA ON POJALLE KUULIAINEN PELASTUU.
Seuraava fariseuksen sanoma tuleekin tässä:
"Totisesti, totisesti minä sanon teille: joka uskoo,
sillä on iankaikkinen elämä."
Nyt oli otettu kohta joka kertoo vain joka uskoo
se pelastuu. MITÄ USKOO, MIHIN USKOO, KUKA ON USKON ANTANUT.
Fariseuksille se on vain se usko joka heistä itsestään on lähtöisin siis niin kuin usko kuin usko pelastaisi. HARHASSA OLLAAN.
KUKAAN EI OMALLA USKOLLAAN AUTUAAKSI TULE.
AINOASTAAN JEESUKSEN JUMALAN POJAN USKO IHMISESSÄ
ON PELASTAVAA USKOA. TÄMÄ ON JUMALAN TOTUUS EI KENENKÄÄN IHMISEN.
JA näin se on EI JOKAINEN JOKA SANOO HERRA,HERRA
PÄÄSE TAIVASTEN VALTAKUNTAAN vaan AINOASTAAN ne
jotka TEKEVÄT TAIVAALLISEN ISÄN TAHDON.
Edelleen seuraava fariseuksen ottama kohta:
"Minä olen se elävä leipä, joka on tullut alas taivaasta.
Jos joku syö tätä leipää, hän elää iankaikkisesti.
Ja se leipä, jonka minä annan, on minun lihani,
maailman elämän puolesta."
JOLLA ajatellaan sitä ehtoollista minkä tämän maailman herra on omilleen kattanut etteivät he koskaan alkaisi janota TODELLISTA LEIPÄÄ JA
JUOMAA JEESUKSESSA KRISTUKSESSA.
Kaikkiin asioihin on SIIS TÄMÄN MAAILMAN HERRA
omat versionsa keksinyt ja ne niissä valheissa pysyvät jotka eivät POIKAA USKO JA HÄNELLE OLE KUULIAISIA.

Vastaukset 13
Vanhimmat
uskoissa on eroja. ei jokainen usko ole Jumalasta peräisin olevaa Jeesuksen uskoa, joka vain voi ihmisen pelastaa.
moni menee mukaan uskonlahkojen sommittelemiin uskoihin, kietoutuu niiden oppeihin, koska ne on punottu taitavasti kuin verkot, jotta hengellisesti herätyksen tilaan tuleva ihminen niihin kietoutuisi, niin ettei niistä enää pois pääse, eivät he itsekään, koska he takertuvat kiinni omiin valheisiinsa
"Pakanat ovat vajonneet kaivamaansa hautaan; heidän jalkansa takertui verkkoon, jonka he virittivät."
"Sillä hänen omat jalkansa vievät hänet verkkoon, hän käyskentelee katetun pyyntihaudan päällä."
"Ja kaikki tekonsa he tekevät sitä varten, että ihmiset heitä katselisivat. He tekevät raamatunlausekotelonsa leveiksi ja vaippansa tupsut suuriksi."
Vain Jumala voi ihmisen vetää sisälle Jumalan valtakuntaan ja antaa lahjaksi Jeesuksen Hengen ja Jeesuksen uskon meidän sisimpäämme. Meidän on päästävä lähelle Jeesusta. Niin lähelle että olemme yhtä Jeesuksen kanssa, meillä on sama mieli Jeesuksen kanssa, meillä on sama usko Jeesuksen kanssa, meillä on sama Henki Jeesuksen kanssa. Vasta sitten meillä on oikea Jeesuksen usko meillä. Me emme enää elä, vaan Jeesus Kristus elää meissä vielä tämän elämänvaiheen kunnes meidän maallisemmekin ruumiimme kirkastetaan Kristuksessa. Meidän silmämme on avattu ja meidän korvamme on avattu kuulemaan suoraan Jumalan puhetta ja katselemaan Jumalan ihmeitä.
"Mutta me kaikki, jotka peittämättömin kasvoin katselemme Herran kirkkautta kuin kuvastimesta, muutumme saman kuvan kaltaisiksi kirkkaudesta kirkkauteen, niinkuin muuttaa Herra, joka on Henki."
Todellakin: On sydämen uskoa ja pään tietoa.
Pääntieto on sitä mitä yleisesti opetetaan seurakunnissa ja ajatellaan että se on pelastavaa uskoa mutta todellinen usko on sydämen uskoa jolla tullaan vanhurskaaksi.
Täydellisen kuuliaisuuden kautta Jumalan Sanalle/Jeesukselle niin jokainen saa sydämen uskon. Jumalan Pojan uskon.
siunaavat tuon pään tiedon, he eksyttävät valtavan määrän ihmisiä luulemaan, että perillä odottaa Jeesus.
Minä luulin myös olleeni uskossa, mutta Jeesuksen uskoa minulla ei sisimmässäni ole.
Ei siis ole pelastavaa uskoa sydämessäni, ennen kuin Jumala sen antaa.
Ihmisellä ei voi olla mitään sydämen uskoa ennenkuin Jumala on lahjoittanut ihmisen sydämeen Kristuksen Hengen asumaan. Muita uskontunnustuksia sinä voit tietenkin lukea ääneen ilman Henkeäkin.
9 Mutta te ette ole lihan vallassa, vaan Hengen, jos kerran Jumalan Henki teissä asuu. Mutta jolla ei ole Kristuksen Henkeä, se ei ole hänen omansa.
Paavali sanoo, koska meillä on sama "uskonhenki", niin siksi me puhumme.
Näin se varmaan ihmisopin mukaan menee.
Mutta Jumalan Hengen mukaan SYDÄN on asuinsija
jossa ASUU joko Jumalan Henki tai saatanan henki.
oman uskosi Jeesuksen ja itsesi väliin?
""Hänen jumalallinen voimansa on antanut meille lahjaksi kaiken, mikä kuuluu tosi elämään ja jumalanpelkoon.""
ainoastaan siihen sanaan mitä Jeesus opetti. Kaikki poikkeamat siitä vievät kadotukseen sillä,
Joh. 12:48
Joka katsoo minut ylen eikä ota vastaan minun sanojani, hänellä on tuomitsijansa: se sana, jonka minä olen puhunut, se on tuomitseva hänet viimeisenä päivänä.
Eli ei usko kun usko pelasta, eikä varsinkaan usko ihmisten keksimien uskontojen käskyihin, sääntöihin ja tapoihin. Ne pitää jättää ja lähteä pois kuten Jumala kehoittaa:
Ilm.18:1-4
1 Sen jälkeen minä näin tulevan taivaasta alas erään toisen enkelin, jolla oli suuri valta, ja maa valkeni hänen kirkkaudestaan.
2 Ja hän huusi voimallisella äänellä sanoen: "Kukistunut, kukistunut on suuri Babylon ja tullut riivaajain asuinpaikaksi ja kaikkien saastaisten henkien tyyssijaksi ja kaikkien saastaisten ja vihattavain lintujen tyyssijaksi.
3 Sillä hänen haureutensa vihan viiniä ovat kaikki kansat juoneet, ja maan kuninkaat ovat haureutta harjoittaneet hänen kanssansa, ja maan kauppiaat ovat rikastuneet hänen hekumansa runsaudesta."
4 Ja minä kuulin toisen äänen taivaasta sanovan: "Lähtekää siitä ulos, te minun kansani, ettette tulisi hänen synteihinsä osallisiksi ja saisi tekin kärsiä hänen vitsauksistansa.
Siinä se on, Jumalan tahto.
voi keskustella, kun Jumalan mieli on ERI kuin
ihmisen mieli.
Ja niin kuin näkyy ihmiset eivät omasta mielestään
tahdo luopua NIIN HE YKSINKERTAISESTI pysyvät kukin omissa uskoissaan. Uskoissa jotka on lihan mukaan
Raamatun sanasta kirjaimen mukaan mieletty.
SE ON SITTEN SIINÄ.
EI auta vaikka kunka toisi umpisokeille TOTUUDEN
ETEEN EIVÄT HE SITÄ VOI NÄHDÄ OIKEIN näin se
VÄÄNTYY ALVARIINSA AIVAN PÄÄLAELLEEN.
Tässäkin on selkeä Jumalan sana tämän maailman
viisaudesta (ihmisen mielestä)
"Ettekö tiedä, että te olette Jumalan temppeli ja että Jumalan Henki asuu teissä? Jos joku turmelee Jumalan temppelin, on Jumala turmeleva hänet; sillä Jumalan temppeli on pyhä, ja sellaisia te olette. Älköön kukaan pettäkö itseään. Jos joku teidän joukossanne luulee olevansa viisas tässä maailmassa, tulkoon hän tyhmäksi, että hänestä tulisi viisas. Sillä tämän maailman viisaus on hullutus Jumalan silmissä."
Ihminen kun on JUMALASSA Hän on PYHÄN HENGEN temppeli EIKÄ NIIN KUIN tämän maailman viisaat
kirjanoppineet sanovat SYDÄMESSÄNI ON VAIN SYNTIÄ
tai, että SYDÄMENI ON PYHÄ JA SYNTINEN.
Jeesus EI ASU KENENKÄÄN SELLAISEN SYDÄMESSÄ jonka
sydämen täyttää synti, synnin himot.
EI SIIS JEESUS JA SYNTI ASU SAMASSA SYDÄMESSÄ.
TÄMÄ ON TOTUUS JUMALAN TOTUUS.
Jos siis kuka tahtoo sielunsa pelastuvan
PARANNUS ON TEHTÄVÄ.
sanamuoto: lihaan tullut
Kirjoittanut: KariHenrik 6.10.2008 klo 10.29
""Jeesuksen seuraajissa "Sana tuli lihaksi" tarkoittaa sitä, että Jeesuksen Henki ottaa ihmisen sielun asunnokseen. Ja sielu on ruumiissa (eli lihassa).""
Kysymys Armille: Missä synti asuu ihmisessä?
kenestäkään ihmisestä - ei. Hän on antanut "työkalut", joilla ihmisen itsensä on taisteltava itsensä Jumalan valtakuntaan. Jumala ei pakota ketään, muttei myöskään taistele kenekään puolesta. Se valinta ja taistelu on jokaisen ihmisen itsensä tehtävä.
asialla. Ketähän hän nyt on syyttämässä?
>>>ETkö tiedä, että kirjanoppineet juuri tukeutuvat kirjaimeen?Ne jotka Jumalan Hengen omia ovat
HE TUOVAT SANOMAA JUMALAN HENGESSÄ JA TOTUUDESSA.
Näin sinä otit kirjaimen mukaan sanomaa raamatusta
ja kun et tiedä mitä se tarkoittaa niin aivan väärään kohteeseen yritit sitä soveltaa.
Jos et parannusta enää pysty tekemään niin ÄLÄ ole muita estämässä tekemästä
TÄYS KÄÄNNÖSTÄ JUMALAN PUOLEEN.