Hei Saksasta auton tuoneet. Kuinka tuore kannattaisi tuoda että vielä säästäisi. Eli olen haeskelemassa kakkosautoa, esim. Corolla vm. 98, Saksassa pyynti 8000-10000 e. Olen laskeskellut, että kymppitonnin Corolla Saksasta maksaa veroineen ja kuluineen noin 15000 e, jolla saa samanlaisen Suomestakin, ehkä joutuu tyytymään hiukan enemmän ajettuun. Olenko oiekassa? Missä menen säsäätmisne raja tällaisessa tapauskessa. Esimerkkiauto voi toki olla muukin kuin Corolla, mutta ei viittä vuotta vanhempi, mieluummin nuorempi.
Laskeskelija
Kuinka tuore Saksasta?
202545
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 20
Vanhimmat
Tunteella, tunteella ne autokaupat tehdäänkin, -eikä kannattavuuslaskelmien mukaan, silloin kun ollaan tuomassa tuonkaltaisia autoja. Mutta näkyyhän siinä oman työn jälki "autojen maahantuojana", kalliisti tosin.
Kun itse haet auton kaukaa keskieuroopasta,
sehän on melkein sama, kuin että oisit sen
itse valmistanut. Siihenhän tulee mukaan oma
design ja sen arvohan on rahassa mittaamaton,
ei muuta kuin MENOKS ja sen jälkeen KAIKEN
VOIT laskea TULOKS tai VOITOKS!
Ei sieltä nyt sentään ihan mitä vaan kannata tuoda ..
Vai että ihan Corolla ???????
On siellä autojakin myynnissä !!!!
Edellisen kirjoittajan tiedon mukaan Saksasta
ei ihan mitä tahansa voi tuoda, eli ei tule
taloudellista kannattavuutta.
Corolla esim. on sen verran kovasti arvostettu
siellä, eivät myy läheskään niin halvalla kuin
vaikkapa Golfejaan ja Ventojaan, joista taas
raastivat "raakkineista" luopua pilkkahintaan,
joten ainoaksi vaihtoehdoksi jää ne autot
joita sakut ei arvosta ollenkaan.
Siinä vaan se paha puoli, että hyviä autoja
(esim. corolla) ei oo mieltä tuoda ,sensijaan
ruppusia ja ropposia saksalaisia vaan.
Miten tuon nyt ottaa... Millä arvostusta pitäisi mitata? Myyntimääriä katsomalla VW Golf/Bora on Saksassa 10 kertaa Corollaa arvostetumpi. Esim. vuoden 2000 alle 50000 km ajetun Corollan ostat Saksasta n. 8500 eurolla, vastaava Golf on n. 1000 € kalliimpi.
Juttuhan on aina noin.
Ne autot esim. meillä, joita on myyty aikanaan
eniten, jossain vaiheessa oli Nissan,
Opel Kadett ja Astra jne.....
Nuo vanhat Sunnyt ja Cherryt ei oo siksi kalliita,
kun jokainen on sellaisen joskus omistanut ja
kokenut ja ihminen haluaa kokea jotain uutta ja
silloin hänelle saakin myytyä aikanaan uutena
vähemmän myydyn merkin.
Sellaiset esim., sporttiset autot, jotka uutena
tavanomaista kalliimpia ja siksi vähänmyytyjä
ovatkin sitten vanhoina (10v.) todella haluttuja
ja etsittyjä, koska ostaja kokee ostavansa
persoonallisen auton, jota ei aivan joka poika
tai tyttö omista.
On jopa aika huvittavaa katsoa saksalaisia
autolehtiä, kun siellä pyydetään 90 -mallin
Seat Ibizasta enemmän kuin saman vuoden Golfista.
Tuota en kyllä ymmärrä, miksi on noin?????
Chrysler Neon 1999-2000.
Vuosimallin 1999 tullin veroprosentit 13 -19 %
vuosimalli 2000 13 -17 %
http://pirtti.edita.fi/tulli/laskuri/list.php?merkki=CHRYSLER&tyyppi=Auto
Saksan hinnat noin 6000-9000 euroa, tähän vero noin 2000-2500 (elokuussa verotettu 2 vuoden 2000 Neonia, 2270 ja 2460 euroa) ja tuontikulut 1500 yhteishinta noin 9500 -13000 euroa. Nettiauto.comissa 16 tuonikäistä, hinnat 12500 - 16950 euroa. Eli kaikkineenkin jopa parintuhannen euron säästö pitäisi olla mahdollista saksanreissulla. Katsele ensin vaikka mobile.destä:
http://lyhytlinkki.net/?2yz9ebly
Hei
Tuonti ei välttämättä kannata sellaisissa autoissa joita löytyy paljon suomestakin, 1.6litrasia ei mielestäni tämän takia kannata tuoda. Syynä puhtaasti monipuolinen ja hintakilpailtu luokka suomessa eli tässä kohtaa markkinatalous suomessa toimii ja tuonti ei välttämättä anna lisää valinnan mahdollisuuksia.
Verotuksellisesti sen sijaan kannattaa tuoda sellaisia jotka ovat saksassa suosittuja, meillä harvinaisia eli A4 ja 300 sarjan bemari ovat saksassa top3.ssa automallien myyntitilastossa joten valikoimaa ja hintakilpailua löytyy siellä, meillä taas ei.
Vanhemman auton (yli 6 vuotiaat) tuonnissa taas ruosteettomuus ja hyvän (omiin tarpeisiin) yksilön löytäminen ulkomailta voi olla säästettyä veroeuroa huomattavampi seikka, esim vähän ajettu diesel mersu on suomessa harvinaisuus, saksassa vanhempien ihmisten suosikki tai jotain.
Hakemasi alle 5-vuotias, corollan kokoinen, kakkosauto (perusvarusteet, ei erikoisuuksia) antaa vähän mahdollisuuksia säästöön koska luokka on suomessa hintakilpailtu ja tarjontaa on liisareiden 3 vuotisen kierron takia huomattavasti täälläkin.
Kaikki eivät ymmärtäneet pointtiani. Tarkoitus on tuoda edullinen kauppakassi, jolla on mahdollisimman pienet käyttökulut, mutta jolla sujuu 4 hengen matkareissukin ja käyttöikää jäljellä 7-10 vuotta. Ymmärrän kyllä 10-vuotiaan Audin edullisuuden, mutta en tarvitse sellaista. Neonkin lienee kalliinpuoleinen ylläpidettävä taajamapyörityksessä. Kommentit vahvistavat käsitystäni, että kannattanee ostaa Corolla tutulta lähikauppiaalta. Erikois/museoauton voinee hakea Saksanmaalta...
Asia on juuri noin.
Japsi on tosi hyvä valinta ja hyvän sellaisen,
vaikka Corolla löydät helposti ja vaivatta
kotimaasta.
"Neonkin lienee kalliinpuoleinen ylläpidettävä taajamapyörityksessä."
Toisaalta jos hankintahinta on vaikka kolme tuhatta euroa alle sen halvemmin ylläpidettävän, niin piteleehän tuolla rahalla yllä jo jonniin aikaa. Ja kun taajamapyörityksistä on kyse, ei automaatille löydy vertaa.
Pienet verot,varsinkin noissa 99 ja sen jälkeen olevissa Neoneissa verot vain 14-16%,vanhemmissa vähän enemmän mutta vanhempia saa hyvin edullisesti,samoin vanhempia Voyagereja saa hyvin halvalla jos tarvitsee isompaa.
Neon-95 manuaali 2500€ ja automaatilla 3000€
Neon-99 5000-7000€
Voyager-95 2500€,sikahalpa verrattuna Suomen hintoihin ja kun verotkin ovat pienimmästä päästä!
On se vaan tyhmää maksaa liikaa,ja ostaa auto Suomesta!
Golfin hinta saksassa on edullinen ja tarjontaa on erittäin paljon. Tuohon 8-10teur hintaan saa esim 99-mallisen TDI:n. Esim http://www.autohus.de/ löytyy muutama 99 80 -110tkm ajettu alle 9teur hintaan.
Uusi vastaava suomessa maksaa 18 -19teur (pyyntihinta)
Golf ei käy: viistoperästä lyhyt kuski (meidän naiset) ei näe taakse ja takakontti on liian pieni. Neon voi olla mukava, mutta pääasialliseen taajamapyöritykseen ei 2-litraista kannata ottaa sai kuinka halvalla hyvänsä.
Olen lukenut Saksan nettisivuja ja tullin prosentteja, mutta kukaan ei vielä ole osannut vastata millä hintasolla sakemanni veroineen vielä säästää verrattuna vastaavaan käytettyyn Suomi-autoon.
Neon 2.0 automaattihan vie kaupungissa sen 11,5 litraa satasella. Ja Corolla 1.6 manuaali 9 litraa / 100 km. (automaatti 10,6l / 100km). (Tiedot maahantuojilta)
Tästä saadaan helppo laskelma.
Corolla 1.6 vm 2000 Suomesta 15 000 euroa.
Neon 2.0 automaatti vm 2000 Saksasta 10 000 euroa. Hintojen erotus 5000 euroa, Bensiininkulutusten ero kaupunkiajossa 2,5 l / 100 km. Bensiinin hinta 1 euro / litra. Kun Corollaa on pyöritelty kaupungissa 200 000 km säästö alkaa.
Hyvä Janne. Sisältääkö kymppitonni Neonista todella myös verot ja muut tuontikulut matkoineen ja majoituksineen?
Ja laskes vielä nämä: Jospa Corolla onkin 1,3 tai 1,4 -litran koneella. Et ottanut huomioon vakuutusmaksuja, niiden luokissa lienee jonkinmoinen ero. Entäs vuotuiset huoltokulut ja renkaiden hinnat? Auton pidosta tulee muitakin kuluja kuin bensa ja hankintahinta.
Kovasti paljon nuo tuontikulut riippuvat siitä kuinka paljon haluaa matkastaan ja majoituksesta maksaa. Tuossa aiemmassa esimerkissäni laskin tuontikuluiksi 1500 euroa, veroiksi 2500 euroa ja kyllähän sieltä Mobile.desta näyttäisi pari -00 Neonia löytyä pyyntiluokasta alle 6500, tinkimällä kuuteentonniin. Kuten esim tämä vastakatsastettu:
http://lyhytlinkki.net/?testylvs
Lentämällä V-birdillä ja tyytymällä matkustajakotimajoitukseen voi säästää vielä lisää.
Vakuutuksia on vaikea laskea, riippuu paljolti asuinkunnasta ja bonuksista. 1.3 koneisella varmasti halvemmat kuin kaksilitraisella.
Toisaalta hyvänä tuollaisen kolmevuotiaan pienikoneisen Corollan vaihtoehtona voisin pitää myös esim ihan uutta Hyundai Getziä kolmen vuoden takuulla. Käyppä piruuttasi koeajamassa. Neonhan vertautuu todellakin niihin isompikoneisiin Corolloihin, mieluiten vielä automaattilaatikolla varustettuihin.
Neonin lisäksi uudehkoista pikkuautoista muita kannattavia tuontikohteita voisivat sitten olla nuo kalliimman hintaluokan pelit kuten Audi A3, BMW 316 compact tai kenties dieselautot jos ajomatkaa kertyy vuodessa reilummalti. Sen verran vielä laki laakkosta suojelee että uudehkon perusauton tuonti ei oikein kannata. Vertailukohtana Neon 2000:lle määrättyyn 2270 euron veroon esim. Nissan Primera 1999, veroa 4500 euroa, vaikka verotusarvo Neonilla kolme tonnia kovempi. Jopa Corolla HB 1.3 -94:stä on mennyt tullin veroa enemmän kuin tuosta 2000 Neonista.
Viehän joku 1,3 vähän bensaa mut paljon hermoja,ainakin jos sellainen on perheautona ja siten kuormaa mukana aina reilusti.
Ja se vähäinen kulutuskin on vain tilastoissa eikä todellisuudessa,siinä missä 2 litranen Neon menee pintakaasulla 1,3 Corollalla saa vedättää kaasu pohjassa eikä siltikään tapahdu juuri mitään.
Ja joka väittää että joku 1,3-1,4 perheauto kulkee muka johonkin,vois käydä jossain kokeilemassa jotain isompikoneista(tuontiautoa)
1998 Corolla 1.4 (samankokoinen kone kuin aiempi 1.3, mutta laiskempi) Saksasta 5500 euroa. Tuontikulut ne samat 1500 euroa. Tullin veroprosentit 26 - 32 %, Verot esim. Carina 1997 4300 euroa, tuonikäistä Corollaa ei elokuussa tuotu (ymmärrettävistä syistä). Eli yhteishinta noin 11300 euroa. Samalla hinnalla saattaa samanlaisen löytää Suomestakin. Ja tosiaankin pari vuotta uudemman kaksilitraisen automaatti-Neonin saa Saksasta hakemalla tonnin halvemmalla.
Kiitos Janne havainnollisista esimerkeistä. Tuontipelin tuoreus kannattaa siis harkita tapauskohtaisesti. OK-auton nettisivuilta muuten löytyy tänään verrokiksi -98 Corolla 1,3 sedan 81 tkm, 12300 euroa.
Moottoreista ja pintakaasuista sanon vaan, että minulla on kokemusta useammasta autosta moottorikokovälillä 0,9-3,3 litraa. Isompi tulee yleensä aina kalliimmaksi enkä ole kokenut suurta liikkumisen tuskaa 1,4:lläkään. Ei ole tarvinnut huudattaa. Pieniruokaisin kokoonsa nähden sekä maantiellä että taajamassa on ollut 1,6 Primera.