SUOMALAISLASTEN

SURKEASSA KUNNOSSA!!!

"Suomalaislasten hampaiden kunto huononee!

Suomalaislasten hampaiden kunto on huonontunut. 12-vuotiaista lapsista enää vain puolella on terveet hampaat.

Veden juonti janojuomana on vähentynyt ja napostelusyönti puolestaan lisääntynyt. Nuorilta joudutaan jopa poistamaan reikiintyneitä hampaita, mikä oli pitkään harvinaista. Myös kouluissa hammashoidon opetus on ollut vähäistä, koska sopivia oppikirjoja ei ole ollut.

Suomen Hammaslääkäriliiton varatoiminnanjohtajan Anja Eerolan mukaan tilanne on huonontunut viime vuosina.

- Suomi oli pitkään kuuluisa siitä, että lasten ja nuorten terveydentilanne oli hyvä. Nyt on selvästi viitteitä siihen, että tilanne on huonontumassa ja jo huonontunut.

Lasten ja nuorten hampaiden reikiintyminen väheni Suomessa 1970-luvun puolivälistä 90-luvun alkuun. Tällä hetkellä lasten hampaiden tila on keskitasoa muuhun Eurooppaan verrattuna.

Limsa-automaatit pois käytäviltä

Monissa kouluissa on jo kova paine poistaa limsa-automaatit käytäviltä. Espoon Mankkaan koulun lehtoria Helena Rimalia virvoitusjuomien juonti huolestuttaa.

- Ennen juotiin pieni Coca-Cola-pullo viikossa. Nyt voi mennä kaksi litraa päivässä. Aika usein nuoret kulkevat iso limsapullo mukana ja juovat sitä pitkin päivää, Rimali kertoo.

14 - 18-vuotiaista pojista alle 40 prosenttia pesee hampaansa kaksi kertaa päivässä. Tytöistä näin tekee kuitenkin yli puolet. Aikuisista miehistä hampaansa kahdesti päivässä pesee 45 prosenttia ja naisista 76 prosenttia.

YLE Uutiset
Julkaistu 13.10.2008, klo 18.42"

Mistähän johtuu?! TYHMISTÄ VANHEMMISTA, jotka täällä ruikuttaa hampaiden oikomisesta ja valkaisuista. Ei niitä kannata tehdä rikkinäiseen/likaiseen/paskaiseen suuhun. Koskakohan menee jakeluun!!!
8301
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

No sehän johtuu siitä että lapsia tekee tällä hetkellä se itsekäs kermaperse sukupolvi, jota kiinnostaa vain ja ainoastaan oma napa. Tällöin helposti mennään siitä mistä on aita matalin - jopa lasten hoidossa. Ei jakseta enää opettaa lapsille käytöstapoja eikä pidetä mitään kuria (tämä näkyy mm. tuolla kaupungilla viikonloppuisin, kun 12-13 vuotiaat heiluu kännissä ja huutelee törkeyksiä vastaantulijoille). Kotona ei ole mitään sääntöjä eikä rutiineja, vaan kaikki elää kuin pellossa. Eikai siinä sitten muodostu myöskään mitään hampaan hoitorutiineja. Pääasia vaan että kaikki on vanhemmille helppoa eikä tarvitse ruveta tappelemaan lasten kanssa. Sehän se olisi pahinta, jos joutuisi vähän oikaisemaan kuritonta kersaa. Ei nykyään, nykyään kun lapsi on hankala, se istutetaan tietokonepelin eteen iso limupullo kourassa ja näin saadaan lapsi pois jaloista häiritsemästä.

Nykyajan vanhemmilta on kadonnut kaikki selkäranka. Lapset saa kaiken minkä haluavat, ja kaikki tehdään "lapsen ehdoilla", siinä mennään pahasti vikaan.


Eikä vanhempia tunnu edes kiinnostavan että mikä on lapsen kannalta parasta. Jos lapsi saadaan hiljaiseksi nyt syöttämällä se ähkyyn karkista ja sipseista ja limuista, niin se on hyvä. Ei ajatella sitä mitä se tekee lapsen terveydelle. Sama homma kaiken roskaruoan ja valmisruoan kanssa, vanhemmat on niin laiskoja ja kiireisiä ettei tehdä enää kotiruokaa, joten lasten eteen heitetään pakkasesta pizza. Ja sillä pitäisi kasvaa terveeksi ja hyvinvoivaksi aikuiseksi. Aika paljon vaadittu.

Ja hienoa että nyt on oikein vauvabuumi meneillään, meillä on kohta maailma täynnä näitä hemmoteltuja ja omaan napaan tuijottavia ihmisiä.

Äänestä
  • Missä kuri, käytöstavat, kasvatus?!

    Nykyvanhemmat pitävät lapsia kavereinaan, ei lapsinaan. Heille ei kukaan opeta miten käyttäytyä, miten syödä terveellisesti, miten hoitaa omaa hygieniaa tai pitää huolta terveydestä.

    Sitten ihmetellään lasten masentuineisuutta, koulusurmia, ylipainoisuutta jne. listaa voisi jatkaa vaikka kuinka pitkälle.

    Lapset aloittavat tupakoinnin ja alkoholin käytön jo parhaimmillaan 10-vuotiaana. Koska nykyää lapsi ei saa olla lapsi lapsena, vaan aikuistutaan liian aikaisin. Ryypätään, poltetaan, järkätään bileitä, seurustellaan, haistatellaan vanhemmille jo ala-asteella. Kyllä ne hampaat siinä ekana unohtuu kaiken muun keskellä.

    Vanhemmat soittelevat päiväkoteihin ja kouluihin vaatien kasvastusta, mutta kyllä se viime kädessä kuuluu vanhemmille ei muille tahoille. Kuka ne lapset on tehnyt ja kenen luona asuvat suurimman osan ajasta niin se lapsista vastaa loppukädessä. Turha laittaa käytös- ja kasvatus häiriöitä viranomaisten piikkii.

    Jos tekee lapsia niin on tietty vastuu uudesta elämästä, eikä sitä saisi laiminlyödä. Huonolla kasvatuksella vanhemmat pilaavat lapsensa tulevaisuuden.

    Äänestä

  • Välitä enään nykyään mistään, lapset saavat hillua ja tehdä mitä huvittaa.

    Luulis,että olisi helpompaa pitää ne hampaat siellä kotona puhtaana ja kunnossa, mutta ei! Niin välttyisi kivuilta ja säryiltä, sekä paikkauksislta.

    Vai ovatko nykyajan vanhemmat masokisteja ja pitävät siitä,kun lapsella on hammassärkyä ja lapsi joutuu poraukseen.

    Limua,mehua,karkkia,sipsejä,limua,mehua,karkkia,sipsejä,limua,mehua,karkkia,sipsejä,limua,mehua,karkkia,sipsejä..unohtakaa hampaiden harjaukset ja veden juonnit, niin lapsi pääsee paikkaukseen.

    Äänestä

Löytyy Internetistäkin, jos ei vielä ole oppinut niitä sisäistämään.

http://www.espoo.fi/default.asp?path=1;28;11866;9878;10325;10341

Löytyy kuvia,videoita ja tekstiä,jos jotakin kiinnostaa.

Ei hampaidenhoito ole mitään ydifysiikkaa, johon tarttis proffan paprut. Riittää, kun käyttää tavallista maalaisjärkeä ja kohtuu kaikessa.

Äänestä

jonka pennun hampaat ovat risat, ammutaan ja se pentukin samantien. Ei huonohampaisella kakaralla ole mitään sijaa yhteiskunnassa!

Äänestä
  • Näsäviisastella...

    Äänestä

käyttöön. Jokainen joka tuo reikäisen räkänokan vastaanotolle niin hamamslääkärillä oikeus ampua sellainen turha yhteiskuntakelvoton kaveri. samoin suuhygienistille voidaan lupa antaa haulikkoon, samat sävelet. Ampuu kakaran jos reikää löytyy.
Hammaslääkärille pienaseen kantolupa, mutta suuhygienistille vain metsästysaseeseeen.

Äänestä
  • Lapsellisia!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


HAMPAAT... kirjoitti:

SURKEASSA KUNNOSSA!!!

"Suomalaislasten hampaiden kunto huononee!

Suomalaislasten hampaiden kunto on huonontunut. 12-vuotiaista lapsista enää vain puolella on terveet hampaat.

Veden juonti janojuomana on vähentynyt ja napostelusyönti puolestaan lisääntynyt. Nuorilta joudutaan jopa poistamaan reikiintyneitä hampaita, mikä oli pitkään harvinaista. Myös kouluissa hammashoidon opetus on ollut vähäistä, koska sopivia oppikirjoja ei ole ollut.

Suomen Hammaslääkäriliiton varatoiminnanjohtajan Anja Eerolan mukaan tilanne on huonontunut viime vuosina.

- Suomi oli pitkään kuuluisa siitä, että lasten ja nuorten terveydentilanne oli hyvä. Nyt on selvästi viitteitä siihen, että tilanne on huonontumassa ja jo huonontunut.

Lasten ja nuorten hampaiden reikiintyminen väheni Suomessa 1970-luvun puolivälistä 90-luvun alkuun. Tällä hetkellä lasten hampaiden tila on keskitasoa muuhun Eurooppaan verrattuna.

Limsa-automaatit pois käytäviltä

Monissa kouluissa on jo kova paine poistaa limsa-automaatit käytäviltä. Espoon Mankkaan koulun lehtoria Helena Rimalia virvoitusjuomien juonti huolestuttaa.

- Ennen juotiin pieni Coca-Cola-pullo viikossa. Nyt voi mennä kaksi litraa päivässä. Aika usein nuoret kulkevat iso limsapullo mukana ja juovat sitä pitkin päivää, Rimali kertoo.

14 - 18-vuotiaista pojista alle 40 prosenttia pesee hampaansa kaksi kertaa päivässä. Tytöistä näin tekee kuitenkin yli puolet. Aikuisista miehistä hampaansa kahdesti päivässä pesee 45 prosenttia ja naisista 76 prosenttia.

YLE Uutiset
Julkaistu 13.10.2008, klo 18.42"

Mistähän johtuu?! TYHMISTÄ VANHEMMISTA, jotka täällä ruikuttaa hampaiden oikomisesta ja valkaisuista. Ei niitä kannata tehdä rikkinäiseen/likaiseen/paskaiseen suuhun. Koskakohan menee jakeluun!!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu