2.11.2008 tulee tasan vuosi siitä ku pappani kuoli. Ikävä ei oo vieläkää hellittäny/helpottunut. Tälläkin hetkellä itken kun muistelen sitä päivää ku sain kuulla että pappa on lähtenyt ollessaan 85-vuotias. Muistan todella hyvin sen hautajaispäivän. 10.11.2008 eli päivää ennen isänpäivää. Yleensä ollaan silloin menty viettää sitä pappalle ja mammalle, mutta vuosi sit, jouduttii menemää pappani haudalle
Papastani
SuruKyynel87
3556
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Suurimmat osanottoni sinulle.Surusi on syvä ja suuri.Itse menetin isäni ja lapseni siten pappansa, joten tiedän miten papan menetys lapsenlapseen koskee.Meillä pienin itkee vieläkin joka ilta pappaansa, vaikka papan kuolemasta tulee jouluna kaksi vuotta.Ensimmäinen vuosi menee syvimmässä surussa, toisena todellisuus iskee vasten kasvoja, surun maassa yhä olemme mekin mutta olemme myös alkaneet hiljalleen toipua, aika auttaa.
Papan menetys on aina valtaisa menetys.Meillä pappa oli 66-vuotias kuollessaan.
minulta kuoli rakkain ihminen,äidin jälkeen,maan päällä jo vuonna 1964- siis yli 40 v sitten, ja vieläkin muistan kuin eilisen Papan huolehtivaisuuden ja iloisen katseen. kuoleman jälkeen Pappa ilmestyi minulle jota kukaan ei kuitenkaan usko. mutta totta se on.
minä menetin oman pappani vuonna 1987. edelleen ikävöin ja kaipaan häntä. ei suru mihinkään katoa. siltä taittuu vaan kärki ajan kuluessa.