Oletteko pohtineet että jos kuoleman hetkellä ei käykkään niinkuin elokuvissa, vaan jotakin aivan muuta? Mitens sitten suu pannaan kun taivahissa onkin pietarin sijaan vastassa aivan eri partasuu?
Mutta mitä jos olette väärässä?
Ev0
14576
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
niin minkäs sille sitten voi. En kuitenkaan halua olla kaveria sellaisen jumalan kanssa joka hyväksyy helvetin ja saatanan ja joka ei osaa rakastaa ehdoitta.
Jokatapauksessa minua ei pelota tuollainen alkuunkaan. Helvettiä ei ole, eikä sitä partasuutakaan. Ja jos minun täytyisi varmuuden vuoksi elää tämä elämä niiden pelossa niin tämä elämä menisi täydellisesti hukkaan. Minä olen menossa eteenpäin, en halua tallata paikallani.
aivan sama mikä partasuu... mä kuiteskin tykkään partasista miehistä.
Pitäisikö tässä siis varmuudenvuoksi alkaa uskomaan Jumalaan josko vaikka pelastuisi? Voisit tietysti myös kertoa mihin Jumalaan pitäisi uskoa? Niistä on aika paljon valinnanvaraa eikä pieni ihminen tiedä mikä on se oikea.
Olen samaa mieltä erään edellisen kirjoittajan kanssa. Jos kristinuskon Jumala on valmis tuomitsemaan ihmiset kadotukseen ja on muka rakastavinaan jokaista, tämän olisi myös oltava valmis todistamaan oma olemassaolonsa. Muuten tämä peli menee varsin epäreiluksi.
Ei vakuuta. Joku puhuu paskaa.
sen huomasin jo lähes kolmekymmentä vuotta sitten ja erosin kirkosta.
Raamatussa voi olla viisauttakin ja onkin, mutta uskovaiset uskovat siihen liian sokeasti.
Minusta on sama mihin Jumalaan uskoo noin päällisin puolin, käsitteen tasolla. Jumala kuin Jumala, ihan sama.
Mutta mutta.. olennaista on se, että on tuntuma siihen avaruuteen, tyhjyyteen, olemassaoloon, joka on ikuinen. Se on se kaivattu ikuinen nykyhetki, läsnäolo, valoton valo (taolainen ilmaisu)
Oikeastaan voisi käsitteen Jumala heittää menemään. Miksi tarvitsemme aluksi käsitejumaluuden, mielikuvajumaluuden?
- siksi koska on egollisesti hyvin rasittavaa olla sen oikean avaruuden läsnäolossa ---> meidän persoonamme on kovilla siinä läsnäolossa, sillä se tietää kuolevansa sen valon hehkussa ---> jos persoonalla on vain mielikuvajumala, sen ei tarvitse menettää yksilöllisyyttänsä, tulla laineeksi valtamereen
Se oikea Jumala ei paljasta meille itseään ennen kuin olemme valmiit ja vahvat. Se on armollista. Ei liikaa kokemusta liian aikaisin..
tehdä turhia kiemuroita muualla.
Hän nimenomaan haluaa paljastaa itsensä.
Jer.29:11. "Sillä minä tunnen ajatukseni, jotka minulla on teitä kohtaan, sanoo Herra: rauhan eikä turmion ajatukset; minä annan teille tulevaisuuden ja toivon. 12. Silloin te huudatte minua avuksenne, tulette ja rukoilette minua, ja minä kuulen teitä. 13. Te etsitte minua ja löydätte minut, kun te etsitte minua kaikesta sydämestänne."
Etsimään vaan, niin on kaikki muutkin joutuneet tekemään.
Ylläoleva profeetta Jeremian sanoma, kohta 29:11 on kuin onkin totta. Voin sen vahvistaa. Samaten voi lukea profeetta Jesajan siunauksellista tekstiä. Siinä ruusutkin puhkeavat autiomaahan. Sisäisesti koettuna ne ovat valtava kokemus, nämä kahden profeetan sanoma.
Kun minä aloitin etsimään jumaluutta, aloitin Jesajasta. Kristityssä maassa on ehkä parasta etsiä totuutta Raamatusta. Useimmilla kuitenkin Raamattu on helposti saatavilla kotona. Raamattu on täynnä paradokseja, arvoituksia. Arvoitukset odottavat ratkaisijaansa.
puhumalla Jeesukselle Kristukselle. Hän kuulee sinua jos olet vilpitön siinä mitä puhut. Ole rehellinen. Puhu vapaasti mielipiteitäsi ja pyydä Häntä osoittamaan mikä Jumala on oikea Jumala. Jumala pitää ihmisistä jotka ovat rehellisiä itselleen ja muille ihmisille.
Jumalan edessä ei tarvitse teeskennellä. Hän tuntee meidät läpikotaisin ja tietää kaiken meistä. Siksi voit olla rehellinen vaikka se olisikin voimakasta kritiikkiä joka kohdistuu Jumalaan itseensä taikka vaikka Jeesukseen.
Jeesus ymmärtää ihmisen eksymystä ja etsintää.
Hän kestää kyllä ihmisen kritiikin.
Se itse mihin uskoo, jatkuu omana todellisuutena myös rajan takana. Ennen pitkää todellinen kuitenkin paljastuu.
"Mutta mutta.. olennaista on se, että on tuntuma siihen avaruuteen, tyhjyyteen, olemassaoloon, joka on ikuinen."
Näillä näkymin näyttäisi siltä, että "olemassaolo" ja "ikuinen" sanoja pitäisi vähän kuitenkin harkita.
Maailmankaikkeus laajenee. Tähdet kuluttavat energiaansa ja yksi toisensa jälkeen sammuu valkoiseksi ja lopulta mustaksi kääpiöksi tai mustaksi aukoksi, elämät loppuvat. Kaiken aikaa kaikki etääntyy kaikesta. Joskus viimeinenkin musta aukko on haihtunut ja jäljellä on vain mustia edelleen kiihtyvällä vauhdilla kaikesta muusta etääntyviä möhkäleitä.
Mikä silloin on "olemassa" "ikuisesti"?
Kyseessä on mielen avaruus. Transsentaalin mielen voi sanoa olevan olemassa ikuisesti, se on se tyhjyys. Ei mieli vaan transsendentaali mieli. Transsendentaalinen mieli on myös ei-olemassa ikuisesti.
Kun kurkistaa flatlandiasta, meidän tasomaastamme transsendentaaliseen todellisuuteen, niin sieltä löytyy ikuisuus.
Miten tavoittaa muisto ikuisesta - suora menetelmä:
Pyyhkäise mielestäsi kaikki olennot pois, myös oma ruumiisi, tunteesi ja ajatuksesi. Pyyhkäise pois koko ilmennyt maailmankaikkeus. Pyyhkäise pois myös tyhjyys, mistä ilmennyt maailmankaikkeus on poistetu. Mitä jää jäljelle?
panen suuni suureen hymyyn sillä, saan ensimmäisenä nähdä Jeesuksen Kristuksen joka ottaa minut vastaan ja sanoo:
"Tervetuloa Kaupunkiini sinä Isäni siunaama omistamaan sen ikuisen elämän ja kaiken mitä olen sinua varten varannut. Tämän kaiken olen sinulle ansainnut Golgatalla verihaavojeni kautta."
Polvistun Jeesuksen eteen ja tunnustan Tuomaan tavoin: "Minun Herrani ja Minun Jumalani. Kiitos että pelastit minut."
Juu ja mää ja tulen kans Isän luo Jeesuksen täytetyn valtavan työn ansiosta, omia ei ole ollenkaan, vaihetuspöydällä on vain omat puutteet ja synnit.
Miten ihana on osa sillä joka saa syntinsä anteeksi Jeesuksen kautta ja saa rauhan ja taivasvarmuuden sydämeensä.