Linnake Euroopan synkät jäljet näkyvät jatkuvasti lisääntyvänä kuolleiden, kodittomien ja "laittomien" ihmisten määränä Euroopassa! Tämä on hinta äärioikeistolaisesta, populisesta ja kerta kaikkiaan järjettömästä siirtolaispolitiikasta! Samaan aikaan, kun Euroopan syntyvyys vain laskee, ja työvoimapula senkunvain pahenee, kiristävät Eurooppalaiset valtiot kuitenkin vain jatkuvasti rajavalvontaa, populististen politiikkojen nuoleskellessa turmeltunutta rahvasta jatkuvasti yhä halvempien äänien toivossa! Mutta miten petaa, siten myös makaa! Työvoimapulan jatkuvasti pahetessa, ja väestön vähetessä, ajautuu hyvinvointiyhteiskunta jo uhkaavasti kriisiin, kun sille ei löydy maksajia, tai väkeä tekemään tekemättä jääviä töitä, ja yritykset siirtävät jatkuvasti toimintaansa halvan työvoiman maihin, koska euroopassa on osaavaa työvoimaa liian vähän, ja työn hinta liian korkea! Totisesti, Eurooppa makaa niinkuin petaa, ja äärioikeiston epätoivoiset yritykset sulkea rajoja johtavat vain lisääntyvään laittomaan siirtolaisuuteen ja rikollisuuteen, jotka taas lisää turvattomuutta, poliiseja ja valtion valvontaa. Näin äärioikeiston ajama järjetön ja idioottinen siirtolaispolitiikka ajaa Euroopan ja Suomenkin vararikon partaalle! Rajojen sulkeminen ilmatiiviisti ei onnistu, ja lisää vain laitonta siirtolaisuutta, rikollisuutta, turvattomuutta, ja tämänkaltaisia tragedioita samaan aikaan, kun Euroopassa alkaa olla jo huutava pula osaavasta työvoimasta! Me siis mielummin annamme näiden ihmisten mädäntyä jossain suljetussa kontissa välimerellä, kuin ottaa heidät tänne rakentamaan uutta ja parempaa hyvinvointiyhteiskuntaa, kun eläköityvä ja jatkuvasti pienevä suomen kansa ei siihen omin voimin enää pysty! Totisesti! Äärioikeisto on todella onnistunut sumentamaan ihmisten mielet,ja sokaisemaan "pyhässä raivossaan" terveen järjen! Mutta vielä se, ja kaikki muut "realistit" joutuvat maksamaan seurauksista! Siirtolaisuutta ei saada pysäytettyä pakkokeinoilla ja valvonnalla, turvattomuutta, epätoivoa rikollisuuttaja vastaavia uhkayrityksiä se sen sijaan lisää, eikä äärioikeistolainen propaganda ja komeat fraasit valkoisesta ja turvallisesta Euroopasta kykene pelasta Eurooppaa jatkuvasti pahenevalta työvoimapulalta, ja väen vähenemiseltä! Tässä taas saatiin maksaa hinta parin halvan populistin toilailusta:
_________________________________________________
Italian vesiltä löydettiin taas pakolaisten ruumiita
Italian rannikkovartiosto löysi eilen ainakin 13 laittoman afrikkalaissiirtolaisen ruumiit pieneltä laivalta Välimerellä. Rannikkovartiosto pelasti laivalta 15 elossa olevaa ihmistä. Heidän uskottiin kuitenkin olevan erittäin huonossa kunnossa.
Eloonjääneiden mukaan laivalta oli lisäksi noin 20 päivää kestäneen matkan aikana heitetty mereen ainakin 50 kuolleen ihmisen ruumiit. Laiva oli lähtenyt matkaan Libyasta ja suunnannut kohti Italiaa.
Huonokuntoisista matkalaisista teki ilmoituksen paikalle sattunut kalastusalus. Siirtolaiset löytyivät 80 kilometriä etelään Lampedusan saarelta, joka sijaitsee Sisilian ja Tunisian välissä.
Laittomien siirtolaisten epäillään kuolleen uupumukseen ja nälkään. Löydetyt lienevät kotoisin Somaliasta. Heidän kansallisuuttaan ei kuitenkaan heti pystytty varmistamaan.
Aluksen kapteeni pidätettiin. Hänen epäillään syyllistyneen useaan kuolemantuottamukseen sekä laittoman siirtolaisuuden järjestämiseen, Italian radio kertoi.
Viimeksi perjantaina seitsemän somalia kuoli, kun heidän laivansa kaatui Lampedusan saaren tuntumassa.
Reuters, AFP, YLE24

Vastaukset 6
Vanhimmat
Se on totta, että laittomien pakolaisten olot ja ihmissalakuljetus ovat epäinhimillisiä asioita -- ja usein ihmiset turvatutuvat niihin päästäkseen pois vielä epäinhimillisemmistä oloista. Jotain meidän olisi tehtävä ihmissalakuljetuksen uhrien hyväksi. En kuitenkaan usko, että esim. Suomeen olisi järkevää ottaa suuria määriä ulkomaalaisia:
1. Luulisin, että kaikki voimavarat kannattaa keskittää ihmisten auttamiseen "siellä missä he ovat" eli kehitysmaissa. Useinhan lähtijöitä ovat kaikkein vahvimmat, ja heikoimmat jäävät sinne kärsimään.
2. On kyseenalaista, olisiko edes miljoonasta siirtolaisesta apua Suomen kansantalouden kannalta: on totta, että siirtolaiset muuttaisivat ikärakennetta, mutta toisaalta he olisivat vähemmän koulutettuja (lue: tuottavia) kuin suomalaiset.
3. Ja on kyseenalaista, sopeutuisivatko he ollenkaan suomalaiseen yhteiskuntaan, vai saisimmeko me lisää syrjäytymistä, lisää rasismia ja lisää väkivaltaa.
4. Jos talouden rakenteet ovat muuten kunnossa, Suomen syntyvyys ei ole mikään katastrofi. Onhan Kiinassa jo pitkään ajettu _yhden_ lapsen politiikkaa, eikä kukaan puhu Kiinan eläkepommista.
-Suomessa vallitsee tällä hetkellä 250 000 ihmisen työttömyys, tuo työvoiman hamstraaminen tulee ajankohtaiseksi ehkä joskus ja maahan otto tulee suorittaa silloin tarpeen vaatiessa.
-Suomi on jo konkurssin partaalla parhaillaan!
-Hyvinvointi yhteiskunta on tuhoon tuomittu ja tämä tiedettiin jo 50 - 60 luvulla säädettäessä lainsäädäntöjä, nyt niitä olisi aika muuttaa ja kovasti
-Äärioikeisto ei ole todellakaan hyväksi, mutta ei myöskään pakolaisia suosiva valheellinen lepertely.
Niin, meillähän oli Tilastokeskuksen mukaan 238 000 työtöntä 2003. Niistä oli jo poistettu pitkäaikastyöttömät ja pätkätyöllistetyt. Kun lisätään ne ja ne 250 000 suomalaista, jotka ovat työvoimakursseilla (siis työttömänä, koska eivät maksa veroja valtiolle) niin tulee pian sellainen 480 000-540 000. Ettäs joo...
Kyllä, Karl Marx elää vielä saatanan tiukasti Euroopassa.
.... loput afrikkaan
"Työvoimapulan jatkuvasti pahetessa, ja väestön vähetessä, ajautuu hyvinvointiyhteiskunta jo uhkaavasti kriisiin"
* Mistä h*vetin työvoimapulasta sinä puhut? Euromaiden työttömyys on tällä hetkellä 8.8% - siitä on PITKÄ MATKA työvoimapulaan, etenkin Suomessa jossa on puoli miljoonaa ihmistä joko työttömänä tai työvoimakoulutuksessa.
* Kuinka ihmeessä työttömyyttä parannetaan ottamalla tänne pakolaisia? Somalien työttömyysprosentti taitaa olla jossain 30-60% välillä. Minun nähdäkseni, mitä enemmän pakolaisia Suomeen otetaan, sitä korkeammaksi kasvaa työttömyys.