Linnake Euroopan synkät jäljet näkyvät jatkuvasti lisääntyvänä kuolleiden, kodittomien ja "laittomien" ihmisten määränä Euroopassa! Tämä on hinta äärioikeistolaisesta, populisesta ja kerta kaikkiaan järjettömästä siirtolaispolitiikasta! Samaan aikaan, kun Euroopan syntyvyys vain laskee, ja työvoimapula senkunvain pahenee, kiristävät Eurooppalaiset valtiot kuitenkin vain jatkuvasti rajavalvontaa, populististen politiikkojen nuoleskellessa turmeltunutta rahvasta jatkuvasti yhä halvempien äänien toivossa! Mutta miten petaa, siten myös makaa! Työvoimapulan jatkuvasti pahetessa, ja väestön vähetessä, ajautuu hyvinvointiyhteiskunta jo uhkaavasti kriisiin, kun sille ei löydy maksajia, tai väkeä tekemään tekemättä jääviä töitä, ja yritykset siirtävät jatkuvasti toimintaansa halvan työvoiman maihin, koska euroopassa on osaavaa työvoimaa liian vähän, ja työn hinta liian korkea! Totisesti, Eurooppa makaa niinkuin petaa, ja äärioikeiston epätoivoiset yritykset sulkea rajoja johtavat vain lisääntyvään laittomaan siirtolaisuuteen ja rikollisuuteen, jotka taas lisää turvattomuutta, poliiseja ja valtion valvontaa. Näin äärioikeiston ajama järjetön ja idioottinen siirtolaispolitiikka ajaa Euroopan ja Suomenkin vararikon partaalle! Rajojen sulkeminen ilmatiiviisti ei onnistu, ja lisää vain laitonta siirtolaisuutta, rikollisuutta, turvattomuutta, ja tämänkaltaisia tragedioita samaan aikaan, kun Euroopassa alkaa olla jo huutava pula osaavasta työvoimasta! Me siis mielummin annamme näiden ihmisten mädäntyä jossain suljetussa kontissa välimerellä, kuin ottaa heidät tänne rakentamaan uutta ja parempaa hyvinvointiyhteiskuntaa, kun eläköityvä ja jatkuvasti pienevä suomen kansa ei siihen omin voimin enää pysty! Totisesti! Äärioikeisto on todella onnistunut sumentamaan ihmisten mielet,ja sokaisemaan "pyhässä raivossaan" terveen järjen! Mutta vielä se, ja kaikki muut "realistit" joutuvat maksamaan seurauksista! Siirtolaisuutta ei saada pysäytettyä pakkokeinoilla ja valvonnalla, turvattomuutta, epätoivoa rikollisuuttaja vastaavia uhkayrityksiä se sen sijaan lisää, eikä äärioikeistolainen propaganda ja komeat fraasit valkoisesta ja turvallisesta Euroopasta kykene pelasta Eurooppaa jatkuvasti pahenevalta työvoimapulalta, ja väen vähenemiseltä! Tässä taas saatiin maksaa hinta parin halvan populistin toilailusta:
_________________________________________________
Italian vesiltä löydettiin taas pakolaisten ruumiita
Italian rannikkovartiosto löysi eilen ainakin 13 laittoman afrikkalaissiirtolaisen ruumiit pieneltä laivalta Välimerellä. Rannikkovartiosto pelasti laivalta 15 elossa olevaa ihmistä. Heidän uskottiin kuitenkin olevan erittäin huonossa kunnossa.
Eloonjääneiden mukaan laivalta oli lisäksi noin 20 päivää kestäneen matkan aikana heitetty mereen ainakin 50 kuolleen ihmisen ruumiit. Laiva oli lähtenyt matkaan Libyasta ja suunnannut kohti Italiaa.
Huonokuntoisista matkalaisista teki ilmoituksen paikalle sattunut kalastusalus. Siirtolaiset löytyivät 80 kilometriä etelään Lampedusan saarelta, joka sijaitsee Sisilian ja Tunisian välissä.
Laittomien siirtolaisten epäillään kuolleen uupumukseen ja nälkään. Löydetyt lienevät kotoisin Somaliasta. Heidän kansallisuuttaan ei kuitenkaan heti pystytty varmistamaan.
Aluksen kapteeni pidätettiin. Hänen epäillään syyllistyneen useaan kuolemantuottamukseen sekä laittoman siirtolaisuuden järjestämiseen, Italian radio kertoi.
Viimeksi perjantaina seitsemän somalia kuoli, kun heidän laivansa kaatui Lampedusan saaren tuntumassa.
Reuters, AFP, YLE24

Vastaukset 1
Vanhimmat
"Kehitys"apu olisi pikaisesti lopetettava ja säästyneet miljardit olsi käytettävä rajavalvontaan ja armeijan hankintoihin.