Kärsitkö lapsena isäsi aatteesta?

hande

Nyt en halua ottaa kantaa minkään puolueen parista, näin vaalien alla etenkin, pelkästään muistella-

Se on tietysti pakko sanoa että isoisäni Kalle hande, kuului Joensuun - kaartiin.
Isäni tietenkin oli vahvasti myös tämän aatteen kannalla.
Sain siitä kouluaikana kärsiä.
Leimattiinko teitä?

17

531

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • leimattu'

      Teidät saikin leimata.

      • hande

        1. Kiusaaja. Vuosikymmenten takaa.


    • Oli sellainen

      Periaate,että jos vettä juo ja lunta syö,ei kakka pahalle haise.
      Jotenka en joutunut leimatuksi isän aatteen vuoksi.

      • hande

        Hänen muistolleen.


    • Pirre*

      politikoi, mutta vain kotioloissa, tai jos oltiin kylässä sellaisessa paikassa missä talon isäntä oli kiinostunut politiikasta, niin silloin puitiin kovastikin..

      En tarvinnut hävetä häntä..

      • hande

        Vanhempiaan? Tietysti nyt se on helppoa sanoa, kun nämä kuohuvat vuosikymmenet ovat takana. Onneksi.


    • hande

      Useimpien luokkatoverieni taustalla oli enemmistö juuri heidän aatettaan.
      Nyt täytyy , vanhaksi tullessa, oikein miettiä?
      Oliko se opinahjo yli- vai sirolaopisto?

    • Täti puskasta

      isäni oli jämäkkä mielipiteissään, aivan kuten Kekkonen,ki. :)

    • O - Orvokki

      Koska tiettyihin järjestöihin liittyminen ja huvit tietyissä paikoissa kiellettiin poliittisin perustein. Ei onneksi kuitenkaan paheksuttu kavereita, jotka niissä kävivät, eikä kielletty olemasta heidän kanssa muualla.
      Kotona puhuttiin avoimesti politiikkaa ja oltiin kiinnostuneita yhteisistä asioista, mutta kunnioitettiin ihmisinä myös toisin ajattelevia.

      En siis oikeastaan kärsinyt, vaikka joskus kiellot harmittivat. Ehkä pienemmissä kaupungeissa ja maaseudulla vastakkainasettelu tuli helpommin näkyville. Isommissa kouluissa eivät lapset useinkaan tienneet kavereittensa vanhemmista paljoakaan, vaan kiusaamiseen piti keksiä toisenlaisia, henkilökohtaisempia, aiheita. Lapset voivat olla tosi julmia.

      Miten kiusaaminen vaikutti sinuun?

      • hande

        Tietenkin valitessani oppilaitokseni, otin tietyn riskin. (paskapuhetta, ei silloin valittu, silloin päästiin).
        Mutta ikäluokkaamme leimasi henkisesti yhtenäinen joukko.
        Olimme sodan jälkeen syntyneitten ns. toinen aalto.
        50- 55 syntyneet.
        Isojenveljien- ja siskojen housuihin kasvaneita. Sananmukaisesti.
        Ei silloin politiikka kiinnostanut. Ihan muut asiat...


    • Olisi leimattu, mutta isäni aatteet salattiin kaikilta sukulaisilta ja naapureilta.

      Isäni nimittäin ossallistui ruuanlaittoon ja lastenhoitoon, mikä oli täysin epätavallista silloin ja varsinkin suurperheissä. Hänen aatteensa oli, että omasta kodista ja lapsista pidetään erityisen hyvää huolta. Ja isän pehmoilua ei voitu näyttää kyläläisille eikä edes lähisukulaisille, vaan aina kun vieras oli paikalla, isä muuttui kuin taikaiskusta ja lapset ja äiti ottivat toisenlaisen roolin. Ehkä lapsiaan hoitava pehmomies oli siihen aikaan häpeä.

    • alkoholi

      Isäni oli alkoholisti, aino ja tärkein asia elämässä oli se. Viis perheestä, viis töistä, viis mistään. Siitä kärsi äiti ja lapset. Nyt aikuisena ymmärrän että eihän se pahuutta ja ilkeyttä ollut vaan lähinnä heikkoutta. Lapsena sitä en tiennyt, ajattelin vaan että mulla on tosi paha isä.

      • naisellinen nainen

        Oli talvi. Olin 8v. Siinä Stockmannia, Ylioppilastalon vieressä, lähellä Suomalaista Kirjakauppaa on vielä edelleenkin porttikongi. Siinä istui AINA, pahvinpalasella, kylmässä maassa, jalaton mies kerjäämässä. Hänellä oli Hattu siinä maassa. Ihmiset pudottivat ketä nyt pudotti kolikoita joskus jopa seteleitä. Ohikulkiessaan. Antaen "armopaloja" tälle miehelle. Kuljimme isäni kanssa siitä ohitse. Isäni pysähtyi. Nosti omaa hattuaan päästään tämä miehen edessä. Ja kaivoi, lompakostaan setelirahan. Sanomatta sanaakaan. Sitten jatkoimme matkaa....bussissa,kun tulimme kotiin päin, minä naureskelin, tälle miehelle. Kerjäläiselle, Pummille. Isäni ei sanonut mitään. Mutta, kun pääsimme kotiin. Sain "selkääni ja kunnolla". Siihen aikaan kasvatettiin myös tyttöjä, fyysisesti kurittamalla. Se oli niitä harvoja selkäsaunoja mitä lapsena sain. Isäni sanoi minulle: Anna olla viimeinen kerta kun pilkkaat IHMISTÄ. Sinä et voi tietää, mitä tuo mies on menettänyt, kuinka paljon hän on kärsinyt?. Onko hän olla Sodassa vai ei? Sinulla on kaikki hyvin.

        Toinen opetus: Ikää minulla 12 vuotta. Isäni tutustutti minut Stadiin. Hän vei minut Sörnäisten Vankilan sisääntulon eteen ja sanoi: Täältä tulee miehiä, osa heistä on hyviä miehiä. Koska, ovat joutuneet menettäväät perheensä. Kaikkein kalleimman aarteensa mitä heillä on. Ja kun nämä miehet saavat toisen mahdollisuuden, he pitävät vaimostaan ja perheestään huolen.

        Jälkeenpäin:
        Nämä kaksi asiaa ovat ohjaaneet minua elämässä. Valintoja kun on joutunut tekemään. Olen tehnyt niitä elämässäni. Useampaan kertaan. En aina omasta halusta. Elämäni on vain kulkenut omaa rikasta polkuaan. Muutoksiin on pitänyt suostua. Olenko tehnyt väärin? - En koska, nämä Ihmisyyden Opetukset joita, lapsena sain. Ovat minussa edelleen syvässä sisälläni. Tie jota elämässäni kuljen, ei vain ole aina helppo ja ruusuinen. Vastapainoksi sitten olen saanut silmät, jolla voin nähdä elämän kauneuden.

        peruspositiivista päivää kaikille toivoo;

        t.friidu


    • isä oli viisas

      Ei fanaatikko vaan pragmaatikko. Itsekin olen pyrkinyt kiertämään kaikki hihhulijengit.

    • Kaupunkilainen

      Minulla oli viisaat ja suvaitsevaiset vanhemmat. Heillä oli ihan eri näkemykset politiikasta, joten meillä saivat kaikki kukat kukkia. Kaupungissa ei muutenkaan niin tarkasti ihmisten puoluekantoja tiedetty kuin pikkupaikkakunnilla, onneksi.

      Kun itse kiinnostuin maailman asioista 16-vuotiaana (sattui olemaan se vuosi, jolloin Martin Luther King ja Robert Kennedy murhattiin, Praha miehitettiin ja Vanha vallattiin, joten aika omituinen teini olisin ollutkin, jos en olisi kiinnostunut) ja pajatin vanhemmille omia, ehdottoman oikeita ja vuorenvarmoja käsityksiäni, isä alkoi tahallaan väitellä minua vastaan. Hermostuin siitä tietysti, mutta vähitellen opin, että isä näin koulutti minua perustelemaan kantani ja keskustelemaan asiallisesti silloinkin, kun ollaan eri mieltä.

      • naisellinen nainen

        mitä Jenkeissä tapahtui ja olivat mustien puolella Ihmisoikeuskysymyksissä. Kennedyjen kannattajia loppuun asti. Prahan miehitystä ei hyväksytty. Eivätkä tuomineet Vanhan valtaamista. Vaikka eivät varmasti oikein ymmärtäneet mistä siinä oli kysymys. Minä vielä vähemmän. Täys nappula. Olen itse -70 luvun nuori. Mutta, kyllä meillä keskusteltiin avoimesti myös poliitikasta ja uskonnosta. Ihania olivat ne sunnuntai aamupäivät, jolloin näistä asioista keskusteltiin, kahvin ja Hesarin ääressä keittiössä. Meitäki oli kolme samanikäistä tyttöä. Vanhempani kannustivat lukemiseen. Hyvään kirjallisuuten, joka oli näin jälkeenpäin ajatellen hyvä asia. Tolstoin tuotanto tuli luettua läpi 14 vuotiaana. Ja sitten nämä modermit 60 luvun Jenkki kirjailivat jotka, kritisoivat amerikkalaista yhteiskuntaa..ja paljon muutakin. Lähinnä venäläisiä klassikoita. Runoilijoista on jäänyt mieleen Rossin tuotanto. Tuolta ajalta.

        Ehkä se oli näin. Että täällä Stadissa nämä aihepiirit mistä oltiin kiinnostuneita. Olivat erilaisia kuin maalla. Siellä, varmasti nämä maaviljelystukiasiat, olivat keskeisempiä aiheita. En tiedä.

        Ja ehdottoman oikeessahan sitä nuorena aina oli:))). Musta tai valkoinen. Vaihto-ehto harmaa, ei ollut vielä käytössä..mut särmää löytyy toisinaan jos, on pakko. Vieläkin.

        Se vähän harmittaa ku omassa perheessä ei ole innokkaita keskustelijoita((: aina välillä olis kiva näistäki asioista...yksikseen minäki höppänä sit sitä vuoropuhelua käyn...on niin eri nää kiinnostuksen kohteet meilläki miehen kanssa..mut ei se mitään. En minäkään noista Formuloista enkä varsinkaan Biljardista...jaksa bamlaa..

        t.friidu


    • Anskuliini

      Mun kotikyläni tilastot sanoo vieläkin että 2 ihmistä äänestää jotain muuta puoluetta kuin valtaosa äänestää ja isäni kuului "valtapuolueeseen".
      Oli mulla näiltä osin helppoa.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      557
      1848
    2. Hotellille löytyi ostaja....

      Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,
      Kuhmo
      18
      907
    3. Sinä. Just sinä.

      Palataan ajassa taaksepäin vuosi tai kaksi. Mitä tekisit toisin jos voisit?
      Ikävä
      85
      883
    4. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      101
      816
    5. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      50
      729
    6. Saana airola ja. muusikko spekulaatiota

      Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki
      Yhteiskunta
      2
      727
    7. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      63
      715
    8. Miten kuvaisit tunteitasi

      tällä hetkellä?
      Ikävä
      68
      705
    9. Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen

      Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?
      Ikävä
      74
      648
    10. Moi, olen Lampunhenki

      Kerro toivomuksesi🏺
      Ikävä
      65
      543
    Aihe