Eli äitini on "vege-tilassa" sairaskohtauksen jälkeen. Aivovauriot erittäin pahat, on syvässä tajuttomuudessa eikä ole mahdollisuutta että heräisi. Hengittää itse ja yhä sydän lyö.
Tulevaisuus on, että äiti pistetään johonkin sairaalaan, jossa makaa loppuelämänsä ruokaletkun turvin. Ruokaletkun voi ottaa pois.... ja antaa siinä ns lopullisen kuoleman. Nyt on "elävä kuollut".
Jos näin päättää, mitä oikeastaan sitten tapahtuu? Joutuuko katsomaan jotain kauheita kärsimyksiä kun toinen ns kuolee nälkään? Onko kellään tästä mitään kokemusta???? :(
Tulevaisuus on, että äiti pistetään johonkin sairaalaan, jossa makaa loppuelämänsä ruokaletkun turvin. Ruokaletkun voi ottaa pois.... ja antaa siinä ns lopullisen kuoleman. Nyt on "elävä kuollut".
Jos näin päättää, mitä oikeastaan sitten tapahtuu? Joutuuko katsomaan jotain kauheita kärsimyksiä kun toinen ns kuolee nälkään? Onko kellään tästä mitään kokemusta???? :(
Vastaukset 12
Vanhimmat
Hei. En usko, että kenekään tarvitsee kuolla kovilla kärsimyksillä ollessaan sairaala hoidossa. Ei ainakaan nälkään. Ruokintaa pidetään yllä niin kauan kuin potilas pystyy ruokansa sulattamaan muutoin neisteillä. Samoin on kivun laita, että ihmistä lääkitään kipujen suhteen. Luota siihen, että hoitohenkilökunta pitää hyvää huolta vaikka hän olisikin hiipumassa pois.
...lähinnä vielä tässä tarkoitin sitä, että minulla on valta päättää passiivisesta eutanasiasta. Eli, jos näin sanon, äidin ruokaletku otetaan pois. Eli tavallaan siis kuolee ravinnon puutteeseen. Jos tällaisen tekee, onkohan se kova kärsimys äidille ja kestääkö kuolonkamppailu?
En usko, että tulet näkemään pahempaa kuin jo olet nähnyt, vaikka ruokinta lopetettaisiin.
Sinun asemassasi keskustelisin lääkärin ja hoitajien kanssa. Kysyisin, mitä he tekisivät, jos siinä olisi heidän äitinsä. Myös sairaalan pastorilla on paljon kokemusta omaisten auttamisessa.
Voimia sinulle
hoitajat ei välitä yhtään potilaista! lue alin se on minun (juuri kokenu)!
Olen kokenut saman ja tiedän kuin raskasta äidistä luopuminen on.
Me teimme päätöksen ettei äidille laiteta ruokaletkua kun toivoa paremmasta
ei enää ollut. Juttelimme asiasta monta kertaa lääkärin kanssa ja hän sanoi
rehellisesti ettei toivoa enää ole. Hoitajat antoivat äidille varalta kipulääkettä
ja äitimme eli reilun kuukauden ilman ravintoa nukkuen hiljaa pois.
Juttele lääkärin kanssa niin se voi helpottaa, päätös sinun tulee tehdä kuitenkin itse,
voimia sinulle.
äiti kuoli syöpään ja lopulta otetiin tippa pois kun hänen sisäelimensä olivat niin tuhoutuneet. Paljon olen miettinyt sitä kun sanoin "ottakaa vain pois".Kamalaahan se on katsoa rakasta aivan luurankomaisena.Mutta hänelle-kuten sinunkin äidillesi- kaikista kamalinta olisi ollut jäädä vielä kitumaan ilman mitään toivoa.Sitä ei varmasti yksikään ihminen haluaisi.Enkä usko että tajuttomassa tilassa ja kipulääkityksessä nälkää sillä lailla tuntee.
Kiitos ihanat ihmiset kommenteistanne. On kamala katsoa äitiä..... ei näytä enää yhtään äidiltä, on täysin turvonnut joka puolelta, kuin vieras ihminen! Ennen oli sellainen pieni ja siro!
kuinka kauan te jotka kokeneet saman, odotitte siitä kun tila oli alkanut, että teitte päätöksen että esim letku pois?
Olisin kiitollinen jos voisitte kertoa vielä lisää... tuntuu että kukaan ei oikein tiedä tästä asiasta enkä tunne ketään jolla olisi ollut vastaavaa. Onko tosiaan niin että vegetatiivisesta tilasta ei varmuudella enää "nousta ylös"? Onko normaalia, että silti usein äiti esim päästää "kröhäyksen" juuri kun olen poistumassa huoneesta, kuin sanoen, jää...
Lääkäri sanoi, kun suoraan kysyin, että mitä hän itse tekisi. Hän sanoi että hän ottaisi letkun pois, on järkyttävää että ihminen jää tuohon tilaan, on kuollut mutta silti vielä elävä...
voiko kasvi tilassa oleva ihminen silti vielä tuntea jotain tunteita, kauheinta olisi, jos hän vielä silti pystyisikin ajattelemaan ja olisi siinä kehonsa vankina....
Olen kokenut saman tilanteen. Kävin äitini luona töitten jälkeen päivittäin.
Kerroin kuulumiset, mitä nyt oli, vaikka en tiedä, kuuliko hän.
Sitten kun ei muutakaan voinut, lauloin hänelle kaikenlaisia lauluja, mitä muistin. Lastenlauluja, koulussa opittuja, virsikikirjasta tuttuja, se helpotti myös minua.
Sairaalapastori kävi myös.
Voimia sinulle.
Raskaan asian kanssa joudut painimaan ja ymmärrän, että haluat olla aivan varma
ennen kuin teet päätöksen.
Minun äidilleni ei laitettu letkua, hän eli tiputuksessa toista kuukautta.
Luin jostakin, että vegetatiivisesta tilasta ei voi enää parantua toisin kuin koomasta.
Omaiset etsivät usein merkkejä paremmasta ja pitävät toivoa yllä vaikka toivoa ei olisi,
niin tein minäkin. Kuitenkin äitini lääkäri oli oikeassa kun heti alussa kertoi ettei äiti
enää koskaan nouse sängystä.
Voithan kysyä vielä myös mielipidettä ulkopuoliselta lääkäriltä, tuskin äitisi lääkäri siitä
loukkaantuisi, hän varmasti ymmärtää hätäsi ja sillä tavoin voit saada vahvistusta
asiaan niin sinun on helpompi tehdä päätös asian suhteen.
On valitettavaa jos tollasta on tapahtunut, mutta jos sinulla on tuollaisia kokemuksia niin älä yleistä että hoito on sellaista. itse olen hoitaja ja ollut eri paikoissa sairaalassa, kotisairaalassa ym...töissä ja en ole törmännyt tuollaseen hoitoon...en tietenkään voi varmaks sanoo etteikö noinkin olis käynyt, mut enpä usko et kovin yleistä. Monia asioita sairauksista ja niitten hoidostA omaiset ei ymmärrä niin niistä sattaa tulla joskus sanomista...kun luulevat ettei hoideta kunnolla...mutta kun heille kerrotaan et tähän sairauteen littyy sellasta ja sellasta ja se on pakko hoitaa näin niin saattavat sitten ymmärtää(ei kaikki edes vaikka selitää). Tossa sun jutussa nyt ei ollut varmasti kyse siitä ettet ymmärtänyt, mutta monia omaisten valituksia ei kannata ottaa tosissaan....
Itse koin juuri isäni kautta seuraavaa: isäni meni paikallispuudutuksessa tehtävään aivoleikkaukseen, rutiinitoimenpide meni hyvin ja isäni oli hilpeä kunnes taju meni eikä ole palannut. Tietokonekuvaukset osoittivat verenvuodosta johtuvan aivojen siirtymän ja massiiviset tuoht aivorunkoon eli aivjoen keskusyksikköön. Heti oli selvää, että vaikka hoitovirhe olisi tapahtunut, mitä ei tapahtunut, ei se palauta isääni takaisin.
Itse kävin kaikki tunnesakaalat läpi ja hoitohenkilökunnan syyttely oli yksi siitä, vaikka totuus on, että hoitohenkilökunta ei ole syyllisiä siihen, että potilas joutuu sairaalaan vaan potilas itse. Tässäkin tapauksessa isäni kaatui.
Vegetatiivinen tila seurauksena. Itse hengittää ja sydän lyö.
Olemme nyt siinä vaiheessa, että tippa otettiin pois. Ruokaletku jo kuukausi sitten. Suosituksen mukaan tippanesteytys on lähinnä tuskallista siinä vaiheessa, kun potilas alkaa turvota.
Hoitajat ja lääkärit ovat asiantuntijoita, me maallikot emme. Meidän on vain luotettava siihen, että he kokemuksensa voimin antavat meille ehdotuksia, joihin meillä on rohkeutta tarttua ja jotka ovat oikeita.
Jossittelu ei auta.