Uskon, että tie Jumalan luokse kulkee useimmiten kolmen huoneen kautta, numerojärjestyksessä.
1. Maallinen huone. Tässä huoneessa maalliset asiat ovat tärkeämpiä kuin uskonto. Uskonnottomia huoneen asukkaat eivät välttämättä suinkaan silti ole. Jumala on heille jokseenkin kaukainen Auttaja.
2. Puhdasoppisuuden huone. Siirryttyään tähän huoneeseen ihminen kauhistuu huoneen 1 menoa ja meininkiä. Hän tahtoo tehdä pesäeron itsensä ja menneensä välillä. Hän tahtoo myös, että ihmiset huoneessa 1 tajuaisivat seurata häntä huoneeseen 2 - samasta ovesta, minkä hän valitsi.
Huoneen 2 ihmiset ovat vahvasti uskovaisia. He tahtovat osoittaa sen seuraamalla hyvin tarkasti valitsemiaan uskonnollisia opetuksia ja sääntöjä. He eivät kuitenkaan välttämättä ole sisäistäneet syitä opetusten ja sääntöjen takana, ja siksi niitä saatetaan noudattaa kylmän kirjaimellisesti, vailla ymmärrystä.
Jumala on kakkoshuoneen väelle pelottava Tuomari, jonka kanssa kannattaa olla samalla puolella.
3. Rauhan huone. Ovet avautuvat, kun jumalainen rakkaus pääsee täyttämään ihmissydämen niin, ettei ihminen enää tunne tarvetta erotella sieluja oikeauskoisiin ja muihin. Rauhan huoneessa asuu rakkaus ja suvaitsevaisuus. Siellä asuu Jumala, ja huoneen asukkaille Hän on ennen kaikkea ymmärtäväinen Rakastettu.
1. Maallinen huone. Tässä huoneessa maalliset asiat ovat tärkeämpiä kuin uskonto. Uskonnottomia huoneen asukkaat eivät välttämättä suinkaan silti ole. Jumala on heille jokseenkin kaukainen Auttaja.
2. Puhdasoppisuuden huone. Siirryttyään tähän huoneeseen ihminen kauhistuu huoneen 1 menoa ja meininkiä. Hän tahtoo tehdä pesäeron itsensä ja menneensä välillä. Hän tahtoo myös, että ihmiset huoneessa 1 tajuaisivat seurata häntä huoneeseen 2 - samasta ovesta, minkä hän valitsi.
Huoneen 2 ihmiset ovat vahvasti uskovaisia. He tahtovat osoittaa sen seuraamalla hyvin tarkasti valitsemiaan uskonnollisia opetuksia ja sääntöjä. He eivät kuitenkaan välttämättä ole sisäistäneet syitä opetusten ja sääntöjen takana, ja siksi niitä saatetaan noudattaa kylmän kirjaimellisesti, vailla ymmärrystä.
Jumala on kakkoshuoneen väelle pelottava Tuomari, jonka kanssa kannattaa olla samalla puolella.
3. Rauhan huone. Ovet avautuvat, kun jumalainen rakkaus pääsee täyttämään ihmissydämen niin, ettei ihminen enää tunne tarvetta erotella sieluja oikeauskoisiin ja muihin. Rauhan huoneessa asuu rakkaus ja suvaitsevaisuus. Siellä asuu Jumala, ja huoneen asukkaille Hän on ennen kaikkea ymmärtäväinen Rakastettu.
Vastaukset 22
Vanhimmat
... ja ymmärrettävästi!
Noin voidaan ajatella symboolisesti!
Lenkkaan tämän lestadiolaisuuspalstalle ellet itse menisi laittamaan sitä sinne?
Luulen että siellä tarvittaisiin kipeästi juuri tätä kirjoitusta.
Hieno kirjoitus:)
Itse ajattelisin, että tuo voisi päteä ihmisiin myös ilman uskontoa - ihmisiin, jotka kannattavat jotain ei-uskonnollista aatetta, linjaa, tietoisesti valittua maallista elämäntapaa ja -tyyliä.
Aivan totta :) Esimerkiksi meitä kasvissyöjiä löytyy melkoisesti huoneesta kaksi...
...
kumpi on suurempi osoitus rakkaudesta, sanoa toiselle se mitä hän haluaa kuulla, vaiko se mitä hänen pitäisi kuulla?
Oleellisempi kysymys on, ymmärtääkö henkilö rakkaudentunnustukseksi tuntemattoman henkilön "sinä olet idiootti kun et usko siihen mihin minä, joka sentään olen puhdasoppinen" -ärjynnän.
mutta mitäs jos ilmapiiri on se että olkaan taputtamisen sijasta tulee käyttää lekaa?
..silloin kääntämään toisen posken.
Oliko tämä sitä mitä halusit kuulla vai sitä mitä sinun piti kuulla?
no niin, kerrankin joku hieman varteenotettava neuvo. Raamattu myöskin antaa luvan suuttua, eikä pakota kynnysmatoksi.
mutta kun tietää oman arvonsa, sitä ei tarvitse - hieman kärjistäen sanottuna - vainoharhaisesti valvoa.
Siis: Jos ymmärrän kuinka arvokas olen ja kuinka suuri on Jeesuksen työ puolestani ja minussa, ihmisten väärä käyttäytyminen ja hyljeksintä ei millään tavalla mitätöi arvoani, eikä vaadi nousemaan barrikaadille puolustamaan itseäni suureen ääneen.
Arvokkaana ihmisenä voi ihan hyvin alistua joskus 'kynnysmatoksikin', ilman että omanarvontunto siitä kärsii.
Tietysti tietysti... on väärää nöyristelyä, uskonnollista elämänpelkoa, jossa ihmisen identiteetti on littanaksi lyöty.
Ja varsinkin silloin, kun ihmistä uskonnollisin tai muin vaatimuksin alistetaan, on hyvä käyttää armon lekaa ja nousta Paavalin opetuksin ("älkää olko ihmisten orjia") alistetun puolelle!
Vaeltakaa kaikessa evankeliumin arvon mukaisesti, sanoo Sana.
Kuinka suuren arvon evankeliumi antaa ihmiselle?
Hmmm...sitä olis hyvä meidän kristittyjen pysähtyä miettimään... ehkä katseltaisiin lähimmäisiä, niitä vaikeitakin, vähän eri tavalla.
Arvokasta syksyä toivottaen!
nimittäin:
"Siis: Jos ymmärrän kuinka arvokas olen ja kuinka suuri on Jeesuksen työ puolestani ja minussa, ihmisten väärä käyttäytyminen ja hyljeksintä ei millään tavalla mitätöi arvoani, eikä vaadi nousemaan barrikaadille puolustamaan itseäni suureen ääneen."
Noinhan se on ja noinhan se menee,
askel askeleelta ja huone huoneelta.
Ei usko vaan se miten sitä toteuttaa kertoo sen missä huoneessa kukin on ja kuinka lähellä Jumalaa.
...ja tuttuja itselleni, kun oon käynyt etsijän tien läpi myös. Edelleen etsin...
Kuitenkin: 'uskovaisuus' ei ole minulle jotakin, jossa yritän osoittaa vakaumuksellisuuteni seuraamalla 'valitsemiani' opetuksia ja sääntöjä mahdollisimman tarkasti.
Jos Jeesus on Vapahtaja ja tie Jumalan yhteyteen, Hän on sitä, huolimatta siitä erottelemmeko vai emmekö erottele ihmisiä...
En erottele ihmisiä sen tähden, että minulla olisi tarve saada kaikki uskomaan niinkuin minä uskon. Ja että toisinuskovat olisi ikäänkuin uhka minulle. Ei. Jeesus kuitenkin on se vedenjakaja,
jonka näen ja ymmärrän Jumalan itsensä valmistamaksi tieksi.
Ihmisinä voimme ajatella 'suvaitsevaisuudesta' ja 'rakkaudesta' kuinka kauniita ajatuksia tahansa, mutta pääpointti on, ovatko ajatuksemme sopusoinnussa elämän todellisuuden ja sen sisäisten lakien kanssa?
Demoniset voimat voi kyllä jäljitellä Jumalan Hengen työtä, ja avoimeen tajuntaan (esim. jooga, meditaatio) on pääsy miltei millä tahansa 'henkioppailla', jotka voi manipuloida ja tuottaa keinotekoisia pyhyyden kokemuksia.
Voitte väittää tätä suvaitsemattomuudeksi jos tahdotte, mutta kannattaisi miettiä. Ja tarkastella joskus omaakin ajattelua ja käsitteitä kriittisesti.
Itse ajattelin joskus näin:
Jos niinsanottu korkeampi totuus, absoluuttinen, sanottakoon sitä jumaluudeksi tai miksi tahansa, on olemassa, niin se ei löydy mistään uskonnosta tai sitten niiden kaikkien takaa, niiden perimmäisenä ideana ja alkusykäyksenä, joka uskovaisten tekemien sääntöjen ja järjestelmien kautta vääristyy ja hukkuu.
Kun tapasin kristittyjä joiden elämässä selvästi oli tapahtunut jotakin yliluonnollisen positiivista, ajattelin että sinänsä hyvä, mutta säälittävää että "he sitovat jumaluudesta kumpuavan energian ja hyvät viestit omaan järjestelmäänsä ja käsitteisiinsä, kadottaen saamansa kosketuksen alkuperäisen tarkoituksen ja idean".
Omasta mielestäni olin huomattavasti fiksumpi ja suvaitsevampi kuin ns. uskovat.
Niin se vain elämä kuljettaa. Joskus tulee totuudenetsijällekin hetki, jolloin on valittava, tahtooko oikeasti löytää...
Entä nyt sitten, kun Jeesus on minulle todellinen Persoona, ja uskovaisuus elämää Hänen yhteydessään? Kaikki on löydetty? Kaikki on siinä?
On ja ei. Jeesuksen löytyminen syksyllä -89 oli päätös ja alku. Pitkän etsinnän päättyminen ja uuden etsimisen alku...Siitä asti elämä on ollut seikkailua, mielekästä ja rikasta...
Niin. Kun juutun jo oppimaani ja alan toteuttaa uskovaisuutta sen kautta mitä tiedän ja ymmärrän, elämä väljähtyy, siitä tulee tiettyjen tapojen ja käytössääntöjen noudattamista, ainakin osittain.
Jeesuksen antama syvä rauha säilyy ja rukousvastaukset ja johdatukset on todellisuutta, kun kuitenkin luotan Häneen, mutta se syvin mielekkyys, joka on seurausta todellisesta antautumisesta ja avoimuudesta, katoaa.
Siksi on tärkeintä yhä päivittäin olla avoin Hänelle, kuunnella, etsien syvempää avoimuutta, syvempää Jumalan tuntemista, syvempää riippuvaisuutta. Siinä on se vapauden - myös suvaitsevaisuuden - ydin, jossa minun ei tarvitse vaatia muita uskomaan niinkuin minä, kerron vain mitä olen kokenut ja miksi uskon niinkuin uskon.
"Rauhan huoneessa asuu rakkaus ja suvaitsevaisuus... Siellä asuu Jumala..." Jos asuu niin asuu.
Näkemykseni mukaan Jumala osoittaa Raamatussa totuuden maailmasta ja ihmisen tilasta. Se on rakkautta. Ajatellaan näin:
JOS ON TOTTA että ihmiseltä puuttuu yhteys, eikö ole Jumalan puolelta rakkautta luoda tuo yhteys, mahdollisuus siihen, ja osoittaa ihmiselle tie?
Mitä suvaitsevaisuutta ja hyvyyttä sellainen on, että suvaitaan kaikki ihmisten (ja henkivaltojen) luomat tiet samanarvoisina ja yhtä tosina, JOS NE KUITENKIN,TODELLISUUDESSA, ON VALHETTA, JÄLJITELMÄÄ, RIHKAMAA?
Eri uskonnot ja järjestelmät ja opit on kuin polut vuoren rinteellä, on sama minkä valitset, sillä huipulla ne kohtaavat toisensa.
Näinkö ajattelet, Vaisnava?
Onko vuorenhuippu täyttymys? Samaa kuvaa käyttäen: vuoren huipulta on vielä pitkä matka taivaaseen... Risti ei ole ihmisen valmistama tie, se on Jumalan valmistama tie.
Jos olet kivunnut vuoren laelle, olet yrittänyt sitä ja tätä, mutta huomaat edelleen olevasi nälissäsi, ehdotan että kokeilet kääntymistä Jeesuksen puoleen.
Rukoile omin sanoin. Ole valmis astumaan rehellisyyteen ja suostu ottamaan vastaan ilmoitus jonka Jumala antaa. Kysy Häneltä. Kysy Jeesukselta onko Hän se joksi Raamattu Hänet ilmoittaa, ja ole valmis sitoutumaan Häneen jos niin on.
Huom.: En nyt puhu siitä Jeesuksesta jonka mielikuvasi ja ennakkoluulosi sinulle maalaavat. Puhun todellisesta, elävästä Jeesuksesta, joka on voimallinen katkaisemaan kaikki väärät henkiset sidonnaisuudet ja tuomaan sydämeen todellisen ja kestävän rauhan Jumalan tuntemisessa.
Uskovaiset puhuvat Jeesuksesta ainoana tienä. Joillekin se saattaa olla opittua uskonnollisuutta, ilman sisäistä pelastuskokemusta ja antautumista Herralle, mutta useimmille se on ihana elämänkokemus ja todellisuus, vaikkakin siihen voi sekoittua omaa uskonnollisuutta, ihmisiä kun ollaan.
He ovat joko oikeassa tai väärässä. Jeesus Kristus joko on tai ei ole TIE, TOTUUS JA ELÄMÄ.
Oletko valmis suvaitsemaan ja rakastamaan meitä, jotka uskomme Häneen?
Korostan, että juuri Jeesus on tuonut elämääni tasapainon ja rauhan, josta käsin voin arvostaa eri tavalla ajattelevia huolimatta siitä olenko heidän kanssaan samaa mieltä
Elämä on suuri lahja ja jokainen lähimmäinen rikkautta. Etsitään yhdessä, toisiamme kunnioittaen!
Kiitos kun jaoit tarinasi, Murtsi. Kristittyjä on huoneessa kolme siinä missä muitakin. Täällä viesteilevistä vahvimmin siellä olonsa on osoittanut tunnustava kristitty nimeltä Ande.
En tiedä, kuinka kaukana vuoren huippu minusta on. Tiedän kuitenkin, mitä Krishna on minulle tehnyt. Hän on muuttanut levottomuuteni rauhaksi, pelkoni turvaksi, pehmentänyt ylimielistä, itsekästä ja itsesäälissä rypenyttä luonnettani, järjestänyt elämäni mallilleen. Hänen sanansa ovat yksi toisensa jälkeen osoittautuneet tosiksi.
Niinpä en ole enää nälissäni :)
"JOS ON TOTTA että ihmiseltä puuttuu yhteys, eikö ole Jumalan puolelta rakkautta luoda tuo yhteys, mahdollisuus siihen, ja osoittaa ihmiselle tie?"
Kyllä, ja niin suurta rakkautta Hän osoittaa, että saamme kulkea Häntä kohti useita teitä.
"Mitä suvaitsevaisuutta ja hyvyyttä sellainen on, että suvaitaan kaikki ihmisten (ja henkivaltojen) luomat tiet samanarvoisina ja yhtä tosina, JOS NE KUITENKIN,TODELLISUUDESSA, ON VALHETTA, JÄLJITELMÄÄ, RIHKAMAA?"
Se on sellaista suvaitsevaisuutta, että sinä voit vapaasti ajatella Hänen lähettävän Helvettiin ihmisiä, joita Hän rakastaa. Ja vaikka ajattelet Hänestä noin, Hän silti ottaa vastaan rakkautesi ja vastaa siihen. Hän rakastaa sinua, vaikket tuntisikaan koko totuutta.
Jumala on liian hyvä ja armollinen lähettääkseen ketään ikuisiksi ajoiksi kadotukseen. Varsinkaan siksi, että tämä joku tunsi sydämessään oikeaksi armolliset sanat, joiden seuraamisesta on ollut vain hyviä seurauksia.
Herrani on mielipiteenvapauden Jumala. Me tuomitsemme itse itsemme teoillamme, joitten tulokset kohtaamme tässä tai seuraavissa elämissä. Jumala ei ruoski, Hän pelastaa. Kun käännymme Hänen puoleensa ja antaudumme Hänen rakastaviksi palvelijoikseen, syntimme ovat poispyyhityt.
Minä olen löytänyt rauhani Bhagavad Gitasta. Niinpä uskon, että jos joku muu kirja on ristiriidassa Bhagavad Gitan kanssa, BG on oikeassa ja tuo toinen kirja väärässä. Tiedän, että sinä ajattelet samoin Raamatusta. Tästä asiasta meidän on ihan turha väitellä tämän enempää, koska pysymme mitä todennäköisemmin hamaan hautaan asti omissa kannoissamme :)
tunne sanoo, että jumala voisi olla olemassa?
Kenties hän voisi olla olemassa?
Kenties olisi hyvä, jos hän olisi olemassa?
Jumalan siis täytyy olla olemassa.
Pidetään siis hänen olemassa oloa totena.
Jumala on olemassa, koska tunnemme ja uskomme niin, sillä se on todistettu.
Moni sanoo, ettei ole kiinnostunut Jumalasta ja uskonnosta, koska kukaan ei voi sataprosenttisesti tietää, onko kuoleman jälkeen elämää ja onko olemassa universaaleja lakeja, joita pitäisi noudattaa.
Minä olin pahuksen ahdistunut ja hankala ihminen, ennen kuin Jumala toi rauhan sydämeeni. Jos Jumalaa ei kaikesta huolimatta olisikaan olemassa, se, mitä minulle on tapahtunut, on joka tapauksessa fakta.
Ottamatta kantaa siihen, onko Häntä olemassa vai ei, usko Jumalaan on pelastanut monet todella paljolta jo tässä elämässä. Tämä on mielestäni tarpeeksi hyvä syy olla uskovainen, vaikkei kuoleman jälkeen olisikaan mitään, ja vaikkei uskonnollisesta elämäntavasta olisikaan hyötyä minkään universaalin lain mukaan.
Toisaalta, jos saammekin vastata seurauksistamme kuoleman jälkeen, uskonnollinen elämäntyyli palkitaan.
Henkilökohtaisesti usko merkitsee tietysti paljon enemmän kuin näitten järkeilyjen verran.
"Minä olin pahuksen ahdistunut ja hankala ihminen, ennen kuin Jumala toi rauhan sydämeeni. Jos Jumalaa ei kaikesta huolimatta olisikaan olemassa, se, mitä minulle on tapahtunut, on joka tapauksessa fakta."
Tuo mitä sanot on omalla kohdallani niin totta kuin olla voi.
Vasta kun on löytänyt tarkoituksen voi heittää ikävät asiat syrjään ja aloittaa elämän järjestelyn. Ennen "uskoon" tuloani olin ikävä ja ilkeä ihminen, jopa pelottava. Nykyään en edes käsitä miten saatoin olla sellainen, miten yleensä jaksoin.
Mutta rakkaus tekee ihmeitä ja varsinkin Jumalan rakkaus.
Tie on ollut ja tulee olemaan pitkä, tiedän sen.
Alussa olin ikävä tuore kristitty, tylliin ;" vain me, te muut joudutte kadotukseen". Tuo oli toisaalta ihanaa aikaa kuulua johonkin hyvään porukkaan, mutta se toisaalta ahdisti, "miksi ei saa rakastaa kaikkia?"
Nykyään jaan rakkauttani, jonka Jumala on minulle lahjoittanut kaikille katsomatta hänen aatteeseensa tai uskoonsa.
Koko kristinuskon sanoma on avautunut aivan toisella tavalla. Ja se käsky rakastaa lähimmäistä ei enää tarkoita, että lähimmäinen on vain ja ainoastaan toinen kristitty.
Kuinka paljon enemmän hyvyydellä ja rakkaudella saakaan aikaan.
on tietysti erilaisia tapoja hoitaa ongelmansa.
Tulla uskoon ja "siirtää" ongelmat "Jumalalle" ja uskoa, että ne hoituu ja muuttaa itseään sitten sen opin mukaisesti, tai tunnustaa ongelmat itselleen ja korjata ne.
Rehellisyys itseään kohtaan on kuitenkin se, mikä on todellisuutta.
"Rehellisyys itseään kohtaan on kuitenkin se, mikä on todellisuutta."
Tuo sanomasi on täysin totta ja oikein , mielestäni.
Jos rehellisesti uskot siihen mihin uskot on se todellista, mutta valitettavan paljon on niitä, jotka eivät ole rehellisiä itselleen edes Jumalan edessä, mutta he kyllä tuntevat sen.
On hienoa, jos jaksaa ja pystyy omin avuin näkemään ja korjaamaan kaikki ongelmansa. Minä en pystynyt. Jumala toi minulle voimaa, motiivin muuttua ja varmuuden siitä, että se kannattaa, että se on oikein.
...