PÄIN PUNAISTA, olkaa hyvä

Malminrinteen ja Ruoholahdenkadun kulmassa olevat valot reistailleet jo toista viikkoa, Iltaisin Kampista kun lähdet ja koitat kääntyä oikealle Ruoholahdenkadulle niin valot ei vaihdu ellei joku auto tule Ruoholahdenkadulta odootamaan valoihin päästäkseen Malminrinteelle.
Valojen viasta on oltu yhteydessä
-poliisiin
- liikennevalvontakeskukseen
ja moneen muuhun paikkaan.

tässä vastauksia mitä ovat lähettäneet kaupungilta, liikenneohjauskeskuksesta lähettäneet.

-Liikennevalotoimiston päällikkö Kari Sane on tutkinut ruuhkaongelmaa ja
suositellut poliisille Malminrinteen risteyksen valojen vilkulla pitämistä.
Tarkistin lokitiedoista, että poliisi on jo aiemminkin pitänyt valoja vilkulla.
Lapinrinne / Ruoholahdenkatu risteyksen ajoituksia on muutettu ja niiden
liikennevalojen päällä pitäminen jaksottaa liikennettä sen verran, että
jalankulkijatkin ehtivät tien ylittää. Tämän pitäisi hieman helpottaa
liikenteen sujuvuutta vaikkei ongelmasta päästä eroon ennen kuin katutyöt
saadaan valmiiksi. Kaupunkisuunnittelun virastopäällikkö sekä
liikennesuunnittelun osastopäällikkö ovat tietoisia tästä katutöiden
aiheuttamasta ongelmasta.

Terveisin Kirsi Ojala


-Ruoholahdenkadun ja Malminrinteen liikennevalot ollaan purkamassa lähiaikoina
ja tilalle rakennetaan liikenneympyrä. Risteyksessä ei ole ilmaisimia joten
niiden viasta ei pitäisi nyt olla kyse. Valoja on pidetty nyt päällä sen vuoksi,
että jalankulkijat ovat kokeneet risteyksen vaaralliseksi.


Hiukan outo on selitys kun tuossa kohdassa ei ole jalankulkioita vaan suojatie jalankulkuvaloineen on vasta myöhemmin.

Lisäksi mietityttää se, miten liikenneympyrä tulee toimimaan kun Ruoholahdenkadun ruuhkat ovat jo valmiiksi aikamoiset.
4695
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

toimimaan juuri kuten nuo suunnittelijat suunnittelee.
nyt kun ruuhkat ovat runeberin ja hesperian risteyksestä alkaen niin kenties uusi suunnitelma pystyy jatkamaan niitä tuonne töölön torille asti.
samoin saadaan mansku tukkoon kun mäkeen pyrkivät pujottelevat kansakoulua ja kekkosta pitkin sinne malminrinteen ja ruoholahden suuntaan.sekaan vielä nuo fredalaiset sun muut.

Äänestä
  • kuskin vai kunnossapitäjän syy

    Äänestä

Asustelin aikoinani Koskelna paikkeilla, ja parina aamuna olivat intiankadun ja koskelankadun risteyksen valot vilkulla. Ikinä ei liikenne ole sujunut niin hyvin noissa kohdissa... :)

Jopa joukkoliikenne tuntui pärjäilevän, isomman etujao-oikeutta hyväkseen käyttäen.

Mitä jalankulkijoihin tulee, suojatiesäännöthän takaavat sen, että yli pääsevät varmasti. Ei muuta kuin jalkaa tielle...

Liikenneympyrä ei tietenkään tule toimimaan, mutta onpahan nykyjärjestelykin aika erikoinen (en tiedä tuosta valojen vaihtumisesta sitten). :)

Äänestä

joku liikenneympyräbuumi. Liikenneympyrät on varmaan todettu jotenkin erityisen turvallisiksi tms. En ihmettele koska kaikilla ympyrään tulevilla on aina kolmio eli jokainen joutuu väistämään. Tasa-arvoisessa valottomassa risteyksessä vain n. puolet väistää - jos kolmiot asetettu järkevästi niin selvästi alle. Ehkä Helsingissä on liian vähän pakokaasuja, mene tiedä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Miksei valoille tehdä mitään kirjoitti:

Malminrinteen ja Ruoholahdenkadun kulmassa olevat valot reistailleet jo toista viikkoa, Iltaisin Kampista kun lähdet ja koitat kääntyä oikealle Ruoholahdenkadulle niin valot ei vaihdu ellei joku auto tule Ruoholahdenkadulta odootamaan valoihin päästäkseen Malminrinteelle.
Valojen viasta on oltu yhteydessä
-poliisiin
- liikennevalvontakeskukseen
ja moneen muuhun paikkaan.

tässä vastauksia mitä ovat lähettäneet kaupungilta, liikenneohjauskeskuksesta lähettäneet.

-Liikennevalotoimiston päällikkö Kari Sane on tutkinut ruuhkaongelmaa ja
suositellut poliisille Malminrinteen risteyksen valojen vilkulla pitämistä.
Tarkistin lokitiedoista, että poliisi on jo aiemminkin pitänyt valoja vilkulla.
Lapinrinne / Ruoholahdenkatu risteyksen ajoituksia on muutettu ja niiden
liikennevalojen päällä pitäminen jaksottaa liikennettä sen verran, että
jalankulkijatkin ehtivät tien ylittää. Tämän pitäisi hieman helpottaa
liikenteen sujuvuutta vaikkei ongelmasta päästä eroon ennen kuin katutyöt
saadaan valmiiksi. Kaupunkisuunnittelun virastopäällikkö sekä
liikennesuunnittelun osastopäällikkö ovat tietoisia tästä katutöiden
aiheuttamasta ongelmasta.

Terveisin Kirsi Ojala


-Ruoholahdenkadun ja Malminrinteen liikennevalot ollaan purkamassa lähiaikoina
ja tilalle rakennetaan liikenneympyrä. Risteyksessä ei ole ilmaisimia joten
niiden viasta ei pitäisi nyt olla kyse. Valoja on pidetty nyt päällä sen vuoksi,
että jalankulkijat ovat kokeneet risteyksen vaaralliseksi.


Hiukan outo on selitys kun tuossa kohdassa ei ole jalankulkioita vaan suojatie jalankulkuvaloineen on vasta myöhemmin.

Lisäksi mietityttää se, miten liikenneympyrä tulee toimimaan kun Ruoholahdenkadun ruuhkat ovat jo valmiiksi aikamoiset.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu