Johtavan oppositiopuolueen johtaja

Varmaan on hankala yrittää laittaa kampoihin hallituspuolueiden johtajille, kun hallituspuolueiden johtajat vetävät yhtä köyttä saadakseen tekemisensä näyttämään uskottavalta.
Ei kai hallituspuolueiden johtajat myönnä virheitään kuin pakon edessä, etenkään vaalien alla.
Eivätkä kerro todellisia ajatuksiaan, etenkään vaalien alla.

Lisäksi naisjohtaja näköjään tyrmätään tuollaisen yliälykkään Tatun pojan toimesta vain nimittelemällä häntä typeräksi.
Mattihan ei naisiin tunnetusti osaa suhtautua kuin itseään tyhmempinä käyttötavaroina.
Parhaillaan on kesken ns. uuniperunaoikeudenkäyntikin, joka sekin onnistuttiin viemään vaalien jälkeiseen aikaan.
Vanhanenhan kokee siellä taas yhden tappion, joka on kaikille selviö, ehkä jopa Matille itselleenkin.

Katainen juttelee uskottavasti, mutta niinpä vain hänkin joutui myöntämään, minkä aiemmin on kieltänyt, kiitos Urpilaisen sinnikkyyden vaalitentissä.
284
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

juttua. Ei asian poikastakaan.

Keskustan raskas kalusto jyllää voittoon.

Äänestä

ei myönnä virheitään"?
Mutta eihän oppositiopuolueiden johtajat ole sanoneet mitä virheitä hallitus on tehnyt?

Eihän se ole virhe, jos hallitus on tehnyt enemmän kuin oppositio (jälkijunassa) on vaatinut.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Galevi Gummila kirjoitti:

Varmaan on hankala yrittää laittaa kampoihin hallituspuolueiden johtajille, kun hallituspuolueiden johtajat vetävät yhtä köyttä saadakseen tekemisensä näyttämään uskottavalta.
Ei kai hallituspuolueiden johtajat myönnä virheitään kuin pakon edessä, etenkään vaalien alla.
Eivätkä kerro todellisia ajatuksiaan, etenkään vaalien alla.

Lisäksi naisjohtaja näköjään tyrmätään tuollaisen yliälykkään Tatun pojan toimesta vain nimittelemällä häntä typeräksi.
Mattihan ei naisiin tunnetusti osaa suhtautua kuin itseään tyhmempinä käyttötavaroina.
Parhaillaan on kesken ns. uuniperunaoikeudenkäyntikin, joka sekin onnistuttiin viemään vaalien jälkeiseen aikaan.
Vanhanenhan kokee siellä taas yhden tappion, joka on kaikille selviö, ehkä jopa Matille itselleenkin.

Katainen juttelee uskottavasti, mutta niinpä vain hänkin joutui myöntämään, minkä aiemmin on kieltänyt, kiitos Urpilaisen sinnikkyyden vaalitentissä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu