luulosairasko?

olin siis poikaystäväni kanssa viettämässä iltaa. sitten siinä ensin lämmiteltiin ja hyväilin häntä kädelläni jonka jälkeen asetimme kortsun paikalleen. tämän jälkeen laitoin omat sormeni emättimelleni jotta ohjaisin hänet sisään. poikaystäväni ei ollu tullut vielä tuolloin. onko mahdollista että sormiini olisi tullut ns. touhutippoja jotka olisin itse siirtänyt sormistani emättimeeni ja näin ollen onko mahdollista tästä tulla raskaaksi. Mietin tätä koska kuukautiseni ovat myöhässä. mutta tiedän toki että siihen voi olla monia muitakin syitä.
2312
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

siis se testi helpottaa oloa kummasti!

Tuo muu juttu on todennäköisesti 99,9% mahdotonta
töissä ollessani 1 tapaus ja sillonkin kumi oli viallinen.

Äänestä

Huonolla, todella huonolla, tuurilla mahdollista, mutta hyvin, hyvin epätodennäköistä. Miehet, joilla siittiöpitoisuus on alentunut, eivät välttämättä onnistu siittämään lasta ilman lääketieteen apua. Eli jostain syystä siittiöt tarvitsevat paljon kavereita ympärilleen, vaikka niistä vain yksi pääsee hedelmöittämään. Joten aika lailla epätodennäköistä, että joku teoreettinen siittiö olisi onnistunut selviämään yksinäisen matkan elossa munanjohtimeesi asti. Se kannustusjoukon matka kun tyssäsi kumihuppuun.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


luulosairasko kirjoitti:

olin siis poikaystäväni kanssa viettämässä iltaa. sitten siinä ensin lämmiteltiin ja hyväilin häntä kädelläni jonka jälkeen asetimme kortsun paikalleen. tämän jälkeen laitoin omat sormeni emättimelleni jotta ohjaisin hänet sisään. poikaystäväni ei ollu tullut vielä tuolloin. onko mahdollista että sormiini olisi tullut ns. touhutippoja jotka olisin itse siirtänyt sormistani emättimeeni ja näin ollen onko mahdollista tästä tulla raskaaksi. Mietin tätä koska kuukautiseni ovat myöhässä. mutta tiedän toki että siihen voi olla monia muitakin syitä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu