Kirjoitan pienen katkelman englantilaisen piispan David Pytchesin kirjasta Tule Pyhä Henki (s.176)
1. "Kristillisessä elämässä sairaus ja kärsimys eivät ole synonyymejä.
Uudessa testamentissa ei ole mitään viittausta siihen, että kärsimys tarkoittaa sairautta tai käsittää sairauden. Kristus ei sairastanut koskaan, mutta hän kärsi hirvittävästi. Apt.10:39.
Autuaita ovat-kohdassa luetellaan hengessä köyhät, Matt.5:3, murheelliset, Matt.5:4 ja vainotut Matt5:10, muttei niitä jotka sairastavat!"
2. "Jumalan luonteeseen kuuluu aina parantaa. Hänen ensisijainen tarkoituksensa ei ole opettaa meitä sairauden avulla. Sairautta ei koskaan esitetä hyödyllisenä Uudessa testamentissa. Betesdan altaalta olevalta rammalta mieheltä oli ryöstetty vapaus 38 vuodeksi."
3. "On ihmisiä, jotka kieltämättä ovat tulleet lähemmäs Jumalaa sairauden avulla, mutta tässä löytyy apu Jumalan hyvyydestä, joka johtaa parannuksen tekoon ja hyväksymiseen, pikemminikin kuin siitä, mitä sairaus on tehnyt." Room.2:4
4. "Jos todella uskoisimme, että Jumala lähettää sairautta meidän hyödyksemme, kaikki pyrkimykset lievittää sairautta lääketieteen keinoin näyttäisivät siltä, että yritämme tarkoituksellisesti estää Jumalan tahtoa."
5. "Viattomien lasten ja avuttomien ihmisten tarpeettomasta kärsimyksestä ei voida syyttää Jumalaa, joka on rakkaus, 1Joh.4:8 Synnin kirous johtaa maailmassa jatkuvaan sotaan, nälkään, köyhyyteen jne. ja joskus vanhempien syntien vaikutus pysyy suvussa kolmanteen ja neljänteen sukupolveen. 2Moos.20:5

Vastaukset 3
Vanhimmat
* Sairaus on synnin seurausta, eikä suinkaan tarkoita, että sairatunut olisi tehnyt jotain syntiä, että siitä seuraisi Jumalan rangaistus.
* Synti toi sairauden ihmisten riesaksi lankeemusken hetkellä, se on Aadamin verenperintöä, kaikki sairaus, ja kaikki muukin ihmistä vastaan tuleva nekatiivinen,tuhoava tappava, muuten vahinkoa tuottava, kaikki on alkuisin Saatanasta.
* Jumala on aivan päinvastainen, Jumala ON rakkaus, siinä Hän osoitti suurimman rakkautensa, että antoi ainutsyntyisen Poikansa , että maailma Hänen kauttaan pelastuisi, ja tulisi tuntemaan Jumalan ja Hänen rakkautensa.
* Jeesus sanoo,"Joka ei ota ristiään jokapäivä, ja seuraa minua, ei ole hänelle sovelias."
* Usein luullaan, ett sairaus on ristin ottamista, mutta ei ole, risti päinvastoin parantaa, antaa elämää, toivoa ja rakkautta.
* Ristin ottaminen on sitä, että tunnustaa Jeesuksen joka asiassa, ja se, mitä joutuu Jeesuksen nimen tähden kärsimään, se on ristin ottamista. Ristin ottaminen liittyy aina Jeesukseen itseensä, tavalla taikka toisella, ei meidän joakapäiväiset huolemme ole risti. Ei köyhyys, ei sairaus, ei sodat, ei mikään inhimillinen, meihin kohdistuva paha. Ne on synti tuonut elämäämme.
* Ja niistähän kärsii niin uskomaton, kuin uskovainenkin? Eikä jumalaton ihminen voi ottaa ristiään joka päivä, koska hän ei tunne ristiä, eikä ristin Miestä,Jeesusta Kristusta. Hän on päinvastoin ritin vihollinen, luonnollisessa tilassaan,
JEESUS TEKI JO KAIKEN!
Jeesus teki ristillä kaiken tarvittavan fyysistä, hengellistä ja sielullista parantumista varten.
Jotkut kieltävät tämä ristin totuuden, koska kaikki, joiden puolesta he rukoilevat, eivät parannu.
On vaarallista rakentaa oppia kokemuksen pohjalle eikä Jumalan Sanan todistukselle.
Perinteiden tähden ihmiset menettävät Jumalan parantavan voiman - Jeesus itse sanoi, että perinnäissäännöt tekevät Jumalan Sanan tyhjäksi. (Matt. 15:6)
"JOS SE ON SINUN TAHTOSI"
Yksi perinne, joka on riistänyt seurakunnalta parantumisen, on tapa rukoilla: "Jos se on sinun tahtosi". Sellaisessa rukouksessa ei kuitenkaan ole yhtään uskoa.
Jumala ei istu valtaistuimellaan ja päätä oikullisesti, kenelle Hän antaa anteeksi tai kenet Hän parantaa.
Tämä väärä olettamus, jonka mukaan Jumala itse asiassa ei tahdo parantaa kaikkia, vaan jättää jotkut sairaiksi ja heikoiksi oman valintansa mukaan on vakava väärinkäsitys.
Tämä oppi on yksi karkeimmista ja petollisimmista perinteistä, mitä seurakunnalle on opetettu.
Ei ole epäilystäkään siitä, etteikö Jeesus haluaisi parantaa.
Parantuminen ja terveys kuuluvat jokaiselle Jumalan lapselle ilman poikkeusta.
Ne ovat osa lunastukseen kuuluvia oikeuksiamme, jotka on ostettu Karitsan verellä.
Me voimme varmuudella tietää Jumalan omasta ilmoituksesta, että Hän TAHTOO parantaa meidät!
Meidän ei tarvitse koskaan enää kysyä: "Onko se Jumalan tahto?"
MILLOIN JUMALA SAA KUNNIAN?
Eräs perinne sanoo, että Jumala saa kunnian, kun kristityt sairastavat.
Vääristynyt käsitys, jonka mukaan me voimme jollakin salaperäisellä tavalla kirkastaa Jumalaa pysymällä sairaina ja heikkoina uskoen samalla, että Jumala rankaisee meitä jostain syystä, on varastanut uskon ja parantumisen monilta kallisarvoisilta Jumalan lapsilta.
Raamattu sanoo, että ihmiset ylistivät Jumalaa, kun rampa käveli ja sokea näki.
Ihmiset ylistivät Israelin Jumalaa, kun he näkivät Hänen voimansa ilmenemisen (Matt.15:30-31).
Jeesus sanoi, että Isä kirkastetaan, kun me kannamme paljon hedelmää.
Syöpä ei ole hedelmä. Reuma ei ole hedelmä.
Maailma ei ole kiinnostunut meidän sairauksistamme.
He eivät innostu siitä, että uskova kestää paljon kipua ja tuskaa.
Heillä on sitä tarpeeksi omasta takaa. He etsivät keinon päästä eroon sairaudesta eivätkä keinoa sairastaa. Heillä on kylliksi ongelmia - he haluavat saada vastauksia!
On hengellisesti epäjohdonmukaista ajatella, että Jumala kirkastuisi, kun Hänen lapsensa sairastavat.
Kaiken lisäksi se ei ole Raamatun mukaista.
PISTIN LIHASSA
Ihmisperinne, jonka mukaan Paavalin "pistin" lihassa oli jonkinlainen ruumiillinen sairaus, ehkä silmäsairaus,
jonka Jumala antoi hänelle pitääkseen hänet nöyränä, on saanut monet uskomaan, että heidän vaivansa ja sairautensa ovat Jumalan antamia "pistimiä", jotta he eivät tulisi ylpeiksi.
Paavali sanoo selvästi, että pistin oli saatanan lähettiläs, demonihenki, joka seurasi ja kiusasi häntä,
koska hän saarnasi evankeliumia (2Kor.12:7).
Meidän rakastava Isämme ei ole kiduttaja, joka nauttii siitä, että Hän saa tökkiä pistimiä lastensa lihaan.
Paavali eli yltäkylläistä elämää vaikka hän joutui paljon kärsimään Jeesuksen nimen ja rohkean julistuksensa tähden.
TOTUUS ON TEKEVÄ VAPAAKSI!
On todella aika nousta itsetyytyväisyydestä ja passiivisuudesta ja täyttyä Jeesuksen säälillä.
Jeesus toi mukanaan terveyttä ja elämää, minne tahansa Hän meni.
Meidän, seurakunnan, tulee tehdä samoin. Maailma ympärillämme tarvitsee apua.
käypä lukemassa Tapani Suonnon opetusta seuraavasta linkistä. Samoilla sivuilla paljon muitakin hyviä kirjoituksia samalta henkilöltä...
http://www.onewaymission.fi.m-serv.kotisivut.com/index.php?option=com_content&task=view&id=228&Itemid=58
ps. kukaan osaisi kertoa, miksi en pääse omillle sivuilleni täällä? Herjaa salasanaa tai käyttäjätunnusta vääräksi, rekisteröityminen ei onnistu? Muilla samoja ongelmia?
t.jukka w.