### Alex-kasi.
Kirjoittanut: Eki.. 24.10.2008 klo 12.13
Ei suoria kysymyksiä, kiitos!
23
363
Vastaukset 23
- sapatti suitsuttaa
Ellen Whiten Suuresta Taistelusta ei paljastu että hän olisi uudestisyntynyt.
Historian valossa muutenkin Ellen Whiteltä puuttuu uudestisyntyminen. - Sen*
Todistaa Alexsin kirjoitus tyyli asialli-suudellaan. Antti Kantolaa en pidä edes Kristittynä Narsistisen käytöksensä takia. Hän tulee palstalle vierailulle ja alkaa esiintyä palstalla ihan isäntänä. Hän alkaa syöttää Joutavia loruja omia mielipiteitään ja olettamuksiaan ihan kuin ne olisivat tosia. Kyllähän fiksut huomaa nämä Antin narripelit. Hän on sellainen sitkeä lude tai kirppu johon ei tahdo tepsiä ihan tavalliset syöpäläisen ajotavat.
Anttiahan voitaisiin verrata vaikka tuleen. Tulihan on hyvä renki, mutta isäntänä se on huono. Eihän kukaan ole tälle palstalle Anttia pyytänyt asioiden sekoittajaksi. Kyllähän jokainen Järkevä Antin jo alkaa tuntemaan. Hän on tämän palstan Suni!
Oomme odottaneet jo kauvan koska AVK lähtee kiusaamasta!- Valehdella uudestisyntymise...
Ei suoria vastauksia, kiitos!
Yx_epäsuora_sivullinen
- kohdalla
on tapahtunut silloin kun kätilö veti vauvan rääpäleen ulos. Muista syntymistä ei kellään ole mitään sellaista konkreettista näyttöä, etteikö sitä koku toisin uskova voisi kiistää.
Uudestisyntymä hengellisenä syntymänä ei näytä , synnyttävän mitään sellaista oliotakaan, josta jäisi mitään jäljelle ihmisen kuollessa. - Vai onko joku nähnyt ruumiitonta henkeä missään hortoilemassa?- Uusi*
Muuttumista: Todellisen uudestisyntyneen voinee eroittaa hänen käyttäytymisestään. Ellei luonne muutu, ei uudesti syntymää ole tapahtunut!
- ymmärrän
Uusi* kirjoitti:
Muuttumista: Todellisen uudestisyntyneen voinee eroittaa hänen käyttäytymisestään. Ellei luonne muutu, ei uudesti syntymää ole tapahtunut!
Olenkin aina ihmetellyt, miksi advarit ovat niin outoja. Heillä kaikilla on luonnevika.
- Aramiz26
ymmärrän kirjoitti:
Olenkin aina ihmetellyt, miksi advarit ovat niin outoja. Heillä kaikilla on luonnevika.
Ettei, Adventistien Hienokäytöksinen luonne vika turtu sinuun. Sinusta voisi tämän luonne häiriön seurauksena tulla, jopa sivistynynyt ihminen!
- raamattua!
Aramiz26 kirjoitti:
Ettei, Adventistien Hienokäytöksinen luonne vika turtu sinuun. Sinusta voisi tämän luonne häiriön seurauksena tulla, jopa sivistynynyt ihminen!
6:27 Mutta teille, jotka kuulette, minä sanon: rakastakaa vihollisianne, tehkää hyvää niille, jotka teitä vihaavat,
6:35 Vaan rakastakaa vihollisianne ja tehkää hyvää ja lainatkaa, toivomatta saavanne mitään takaisin; niin teidän palkkanne on oleva suuri, ja te tulette Korkeimman lapsiksi, sillä HÄN ON HYVÄ kiittämättömille ja PAHOILLE.
### Kylläpä Antti
Kirjoittanut: katsoo..
26.10.2008 klo 23.09
korkealta että hänen ei tarvitse kumartua Jeesuksen puoleen
vaan Jeesuksen pitää kumartua Antin puoleen.
Kyllä se niin on että meidän on alisttuttava Jumalan eteen
ja Hänen käskyihinsä jos mielimme iankaikkisista elämää. ###
OUTO DEMONIMYRSKY!
Koettamalla kaataa Antti, koetetaan kaataa totuus.
Sillä kyllä asia on niin, että ellei Jumala "olisi ottanut orjan muotoa",
tulemalla ihmislihaan - ei meillä vanhurskauden aamunkoittoa olisi!
Me emme löydä Jeesusta varpaistamme, eikä toisaalta käskyt meitä
kannattele kuin pilvet ja lennätä taivaaseen. Vaan kaikki riippuu siitä
ja siinä, että Jumala lähestyi meitä ihmishahmossa. Nöyryyden kautta
päätti pelastaa nöyrät!
### Varmasti Alex on uudesti syntynyt
Kirjoittanut: Sen* 26.10.2008 klo 23.41
Antti Kantolaa en pidä edes Kristittynä Narsistisen käytöksensä takia.
Hän tulee palstalle vierailulle ja alkaa esiintyä palstalla ihan isäntänä. ###
Eiköhän vierailijaksi sopine luonnehtia tuollaista tuntematonta ja kuitenkin
ilmeisesti tunnettua, joka toisen puolesta luulee voivansa sanoa toista
uudestisyntyneeksi, vaikkei toinen siihen lupaa antaisi.
Eikä täällä Antti isäntänä esiinny, vaan kyllä se on Jeesus Nasarealaisen
lahkon päämies - Jeesus Kristus itse - joka tällä kristinuskon palstalla
isännöi:
Luuk 20:16
Hän tulee ja tuhoaa nämä viinitarhurit ja antaa viinitarhan muille." Niin he sen kuullessaan sanoivat: "Pois se!"
Luuk. 20:19
Ja kirjanoppineet ja ylipapit tahtoivat ottaa hänet sillä hetkellä kiinni, mutta he pelkäsivät kansaa; sillä he ymmärsivät, että hän oli puhunut sen vertauksen heistä.
Mark. 1:22
Ja he olivat hämmästyksissään hänen opetuksestansa, sillä hän opetti heitä niinkuin se, jolla valta on, eikä niinkuin kirjanoppineet.
SAPATTI
Joh. 5:9
Ja mies tuli kohta terveeksi ja otti vuoteensa ja kävi. Mutta se päivä oli sapatti.
Joh. 5:10
Sentähden juutalaiset sanoivat parannetulle: "Nyt on sapatti, eikä sinun ole lupa kantaa vuodetta".
Joh. 9:14
Ja se päivä, jona Jeesus teki tahtaan ja avasi hänen silmänsä, oli sapatti.- Tuoksua#
Vaan Antin viesti on lähtöisin Jeesus Nazarealaisen vastustajalta. Sen vuoksihan hän Täällä viihtyy yrittäessään narrata itselleen saalista Kyyn myrkyllä. Jos Kyyn myrkky on liian laimeaa hän ottaa käytöönsä Cobran myrkyn." ANTTI HYVÄ MYRKKYSI ON TUNNISTETTU! Se on kuolettavaa: Varokaa Cobraa!
Tuoksua# kirjoitti:

Jes. 57:15
Sillä näin sanoo Korkea ja Ylhäinen,
jonka asumus on iankaikkinen ja jonka nimi on Pyhä:
Minä asun korkeudessa ja pyhyydessä ja niitten tykönä, joilla on särjetty ja nöyrä henki,
että minä virvoittaisin nöyrien hengen ja saattaisin särjettyjen sydämet eläviksi.
Jes. 66:2
Minun käteni on kaikki nämä tehnyt, ja niin ovat kaikki nämä syntyneet, sanoo Herra.
Mutta minä katson sen puoleen, joka on nöyrä,
jolla on särjetty henki
ja arka tunto minun sanani edessä.
Sak. 9:9
Iloitse suuresti, tytär Siion, riemuitse, tytär Jerusalem,
sillä sinun kuninkaasi tulee sinulle!
Vanhurskas ja auttaja hän on, on nöyrä
ja ratsastaa aasilla, aasintamman varsalla.
Armoa ja rauhaa Herran tuntemisen kautta!
- Aivan_sivullinen
Varsinainen lukijaharava - - jo 1952 "ääntä"!
(Muistinvirkistystä kakkossivulta)
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000001692&posting=22000000038813647
Ap. t. 6:7
Ja Jumalan sana menestyi, ja opetuslasten luku lisääntyi suuresti Jerusalemissa. Ja lukuisa joukko pappeja tuli uskolle kuuliaisiksi.
Ap. t. 12:24
Mutta Jumalan sana menestyi ja levisi.
Pappeja ... tuli "USKOLLE KUULIAISIKSI".
- lue: lakiuskovaa!- ei kai sentään?
Miksi adventismissa kiihottaa lihan himo?
Kirjoittanut: uteljas
27.10.2008 klo 09.00
Mikseivät adventistit toimi niinkuin Paavali, ilman itsekkyyttä ja viekkautta?
1.Tes.2:3. Sillä meidän kehoituspuheemme ei lähde eksymyksestä eikä epäpuhtaasta mielestä eikä ole kavaluudessa puhuttua;
4. vaan niinkuin Jumala on katsonut meidän kelpaavan siihen, että meille uskottiin evankeliumi, niin me puhumme, emme, niinkuin tahtoisimme olla mieliksi ihmisille, vaan Jumalalle, joka koettelee meidän sydämemme.
5. Sillä me emme koskaan ole liikkuneet liehakoivin sanoin, sen te tiedätte, emmekä millään tekosyyllä voittoa ahnehtineet; Jumala on todistajamme,
6. emmekä ole etsineet kunniaa ihmisiltä, emme teiltä emmekä muilta,
7. vaikka me Kristuksen apostoleina olisimme voineet vaatia arvonantoa; vaan me olimme lempeät teidän keskuudessanne, niinkuin imettävä äiti, joka vaalii lapsiansa;
8. niin mekin, teitä hellien, halusimme antaa teille, ei ainoastaan Jumalan evankeliumia, vaan oman henkemmekin, sillä te olitte meille rakkaiksi tulleet.
9. Muistattehan, veljet, meidän työmme ja vaivamme: yöt ja päivät työtä tehden, ettemme ketään teistä rasittaisi, me julistimme teille Jumalan evankeliumia.
- alex-kasi
aika paljon soopaa :) voi vain ihmetellä että - MIKSI?
- sitä
pahansuopuutta
sebbe - Ja mitä soopaa?
Mutta kristityt eivät vihjaile, vaan me puhumme
ihan suoraan ja suorasti.
- alex-kasi
Katsos asia on niin että "minä OLEN Jumalan lapsi" ja sen olen sanonut sata kertaa.. olen uudesti syntynyt SEN MUKAAN MITÄ RAAMATTU SILLÄ TARKOITTAA. ok. Oletko tyytyväinen..
Monella teistä on niin kummalliset käsitykset uudesti syntymisestä - siihen liitetään kaatumisia, hurmoksia ja helvetin kauhua ja ties mitä .. minnä en ole kaatuillut tai kontannut missään, en ole ollut hurmostiloissa tai nauranut hervottomana tietämättä miksi. Nämä ovat monelle samaa kuin uudesti syntyminen..
Siksi selitinkin kysyjälle, että ei ole helppo vastata jokaisen kysymykseen olen tai en ole. sillä se aina kysyjän oma kuva asiasta jota kysytään ja johon vastataan..
Mielestäni sen pitäisi riittää vastaukseksi että sanon olevani Jumalan lapsi ja kirjoitukseni siitä mihin uskon ja miten asiat näen todistavat sen .. jos eivät sinulle - niin monelle muulle kuitenkin..
omat kummalliset käsitykset "uudesti syntymisestä" - Vänkääjä
"" Jumalan TAHTO
Kirjoittanut: alex-kasi
27.10.2008 klo 02.08
On YKSI - siten että se on aina oikeudenmukainen rakkaudessa - ja aina rakkaudellinen oikeudenmukaisuudessa ja Jumalan vapaudessa. ""
alex-kasi on turhautunut ...
Kirjoittanut: Jumalaton vänkääjä
27.10.2008 klo 13.51
Tässä Jumjalan tahto.
Eikä sillä liene mitään tekemistä alexin tahdon
kanssa. Alex on vain turhautunut jumalaton
vänkääjä #Antti oletko sinä uudesti syntynyt ?
alex-kasi 27.10.2008 klo 14.38 #
En tiedä mitä sinä tarkoitat uudestisyntymisellä,
kun sinulla on aivan eri sisältö ja selitys niille
sanoille, joita kristityt käyttävät Raamatusta
ne löydettyään.
Herra sen tietää, olenko uudestisyntynyt.
Olen udestisyntynyt elävään uskoon, armosta, Kristuksessa.
Olen Jumalan lapsi ja Kristuksen kanssaperillinen.
Liha ei peri Jumalan valtakuntaa, vaan on se valtakunta
vanhurskautta, iloa ja rauhaa Pyhässä Hengessä.
Siihen valtakuntaan olen uudestisyntynyt Jumalan armosta.- alex-kasi
Opit nopeasti, ja sama on aina sillä se aina kysyjän kuvaan mihin vastataan ...
-----------------
(aikaisempi postini JOSSA kysyin:
Antti oletko sinä uudesti syntynyt ?
Kirjoittanut: alex-kasi 27.10.2008 klo 13.38
---
Katsos asia on niin että "minä OLEN Jumalan lapsi" ja sen olen sanonut sata kertaa.. olen uudesti syntynyt SEN MUKAAN MITÄ RAAMATTU SILLÄ TARKOITTAA. ok. Oletko tyytyväinen..
Monella teistä on niin kummalliset käsitykset uudesti syntymisestä - siihen liitetään kaatumisia, hurmoksia ja helvetin kauhua ja ties mitä .. minnä en ole kaatuillut tai kontannut missään, en ole ollut hurmostiloissa tai nauranut hervottomana tietämättä miksi. Nämä ovat monelle samaa kuin uudesti syntyminen..
Siksi selitinkin kysyjälle, että ei ole helppo vastata jokaisen kysymykseen olen tai en ole. sillä se aina kysyjän oma kuva asiasta jota kysytään ja johon vastataan..
Mielestäni sen pitäisi riittää vastaukseksi että sanon olevani Jumalan lapsi ja kirjoitukseni siitä mihin uskon ja miten asiat näen todistavat sen .. jos eivät sinulle - niin monelle muulle kuitenkin..
alex - merkkari
alex-kasi kirjoitti:

alexSaman asian voi kysyä monella eri tavalla.
a) oletko syntynyt uudesti?
b) onko nimesi Elämän kirjassa?
c) oletko uskossa?
d) oletko tehnyt parannuksen?
Kukin uskonsuunta ymmärtää nuo kaikki oman uskonsuuntansa opetusten kautta.
Kun minä ujostelematta juon saunaolueni, en kelpaa monenkaan lahkon kirjoihin mihinkään noista kohdista. Ja jos vielä joisin olueni tupakkaa poltellen, minua pidettäisiin pikkaajana ja pyhien asioiden rienaajana jos noihin kysymyksiin antaisin näille myöntävän vastaukseni.
Ja jos tiedän kysyjän uskonsuunnan, tietäisin rivien välistä hänen tarkoittamansa tavan parannuksen teon merkkinä.
Joten tähänkin kohtaan sopii ainakin itselle soveltaa sitä , mitä puhutaan täällä ==>> Kirje roomalaisille 14
1. Heikkouskoista hoivatkaa, rupeamatta väittelemään mielipiteistä.
2. Toinen uskoo saavansa syödä kaikkea, mutta toinen, joka on heikko, syö vihanneksia.
3. Joka syö, älköön halveksiko sitä, joka ei syö; ja joka ei syö, älköön tuomitko sitä, joka syö, sillä Jumala on ottanut hänet hoivaansa.
4. Mikä sinä olet tuomitsemaan toisen palvelijaa? Oman isäntänsä edessä hän seisoo tai kaatuu; mutta hän on pysyvä pystyssä, sillä Herra on voimallinen hänet pystyssä pitämään.
5. Toinen pitää yhden päivän toista parempana, toinen pitää kaikki päivät yhtä hyvinä; kukin olkoon omassa mielessään täysin varma.
6. Joka valikoi päiviä, se valikoi Herran tähden; ja joka syö, se syö Herran tähden, sillä hän kiittää Jumalaa; ja joka ei syö, se on Herran tähden syömättä ja kiittää Jumalaa.
7. Sillä ei kukaan meistä elä itsellensä, eikä kukaan kuole itsellensä.
8. Jos me elämme, niin elämme Herralle, ja jos kuolemme, niin kuolemme Herralle. Sentähden, elimmepä tai kuolimme, niin me olemme Herran omat.
9. Sillä sitä varten Kristus kuoli ja heräsi eloon, että hän olisi sekä kuolleitten että elävien Herra.
10. Mutta sinä, minkätähden sinä tuomitset veljeäsi? Taikka sinä toinen, minkätähden sinä halveksit veljeäsi? Sillä kaikki meidät asetetaan Jumalan tuomioistuimen eteen.
11. Sillä kirjoitettu on: "Niin totta kuin minä elän, sanoo Herra, minun edessäni pitää jokaisen polven notkistuman ja jokaisen kielen ylistämän Jumalaa".
12. Niin on siis meidän jokaisen tehtävä Jumalalle tili itsestämme.
13. Älkäämme siis enää toisiamme tuomitko, vaan päättäkää pikemmin olla panematta veljenne eteen loukkauskiveä tai langetusta.
14. Minä tiedän ja olen varma Herrassa Jeesuksessa, ettei mikään ole epäpyhää itsessään; vaan ainoastaan sille, joka pitää jotakin epäpyhänä, sille se on epäpyhää.
15. Mutta jos veljesi tulee murheelliseksi ruokasi tähden, niin sinä et enää vaella rakkauden mukaan. Älä saata ruuallasi turmioon sitä, jonka edestä Kristus on kuollut.
16. Älkää siis antako sen hyvän, mikä teillä on, joutua herjattavaksi;
17. sillä ei Jumalan valtakunta ole syömistä ja juomista, vaan vanhurskautta ja rauhaa ja iloa Pyhässä Hengessä.
18. Joka tässä kohden palvelee Kristusta, se on Jumalalle otollinen ja ihmisille kelvollinen.
19. Niin tavoitelkaamme siis sitä, mikä edistää rauhaa ja keskinäistä rakentumistamme.
Muistaa kannattaa myös Paavali ===>>> Filippiläiskirje:
3:12 Ei niin, että jo olisin sen saavuttanut tai että jo olisin tullut täydelliseksi, vaan minä riennän sitä kohti, että minä sen omakseni voittaisin, koskapa Kristus Jeesus on voittanut minut.
3:14 minä riennän kohti päämäärää, voittopalkintoa, johon Jumala on minut taivaallisella kutsumisella kutsunut Kristuksessa Jeesuksessa. - merkkari

3:14 minä riennän kohti päämäärää, voittopalkintoa, johon Jumala on minut taivaallisella kutsumisella kutsunut Kristuksessa Jeesuksessa. alex-kasi kirjoitti:
Opit nopeasti, ja sama on aina sillä se aina kysyjän kuvaan mihin vastataan ...
-----------------
(aikaisempi postini JOSSA kysyin:
Antti oletko sinä uudesti syntynyt ?
Kirjoittanut: alex-kasi 27.10.2008 klo 13.38
---
Katsos asia on niin että "minä OLEN Jumalan lapsi" ja sen olen sanonut sata kertaa.. olen uudesti syntynyt SEN MUKAAN MITÄ RAAMATTU SILLÄ TARKOITTAA. ok. Oletko tyytyväinen..
Monella teistä on niin kummalliset käsitykset uudesti syntymisestä - siihen liitetään kaatumisia, hurmoksia ja helvetin kauhua ja ties mitä .. minnä en ole kaatuillut tai kontannut missään, en ole ollut hurmostiloissa tai nauranut hervottomana tietämättä miksi. Nämä ovat monelle samaa kuin uudesti syntyminen..
Siksi selitinkin kysyjälle, että ei ole helppo vastata jokaisen kysymykseen olen tai en ole. sillä se aina kysyjän oma kuva asiasta jota kysytään ja johon vastataan..
Mielestäni sen pitäisi riittää vastaukseksi että sanon olevani Jumalan lapsi ja kirjoitukseni siitä mihin uskon ja miten asiat näen todistavat sen .. jos eivät sinulle - niin monelle muulle kuitenkin..
alexEn epäile, etteikö Sana ja Henki olisi sinua
uudestisynnyttänyt. Mutta kirjoituksissasi se ei
ikävä kyllä näy. Ne ovat syntyneet muista lähteistä.
Juuri sen vuoksi porukka kyseleekin, että ootko.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1761530
Muistakaa pojat tämä.
Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.96736En ehkä onnistu siinä
Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.58725Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin
Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset203588- 48536
- 126536
- 37526
Pahoin pelkään nainen
että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus50518Viesti jonka haluaisit lähettää...
hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä15500- 25483