Homoudesta vielä

wannabe-uskis

"Siksi Jumala on jättänyt heidät häpeällisten himojen valtaan. Naiset ovat vaihtaneet luonnollisen sukupuoliyhteyden luonnonvastaiseen, ja miehet ovat samoin luopuneet luonnollisesta yhteydestä naisiin ja heissä on syttynyt himo toisiaan kohtaan. Miehet ovat harhautuneet harjoittamaan keskenään säädyttömyyttä ja saavat ansaitsemansa palkan."
(Room. 1:26-27)

Siinä yksi syy sille, miksi kirkko ei voi siunata homopareja. Roomalaiskirjeen ensimmäisen luvun jakeiden 18-32 mukaan häpeällisten himojen valtaan joutuminen on seurausta epäjumalten palvonnasta. Luterilaisen opin mukaan hyvillä teoilla ei voi ansaita pelastusta, vaan ne ovat pelastuksen seuraus. Kääntäen voidaan ajatella, että pahat teot eivät aiheuta tuomiota, vaan ovat tuomion seuraus. Kyse ei siis ole siitä, että ihminen tuomitaan homoseksuaalisuuden harjoittamisesta, vaan siitä, että homoseksuaalisuuden harjoittaminen on tuomion seuraus. Tämä näyttäisi minusta olevan Roomlaiskirjeen mainitun kohdan sanoma. Näin tulkiten ei ole mahdollista olla kristitty ja harjoittaa homoseksuaalisuutta. Sen sijaan on täysin mahdollista olla kristitty ja omata homoseksuaalisia taipumuksia. Synti ei ole yksittäisiä tekoja. Synti on hengellinen tila, jossa jokainen ihminen on ja pysyy ilman Jeesuksen armoa.

On yhdentekevää onko homoseksuaalisuus myötäsyntyistä, ympäristön aiheuttamaa vai oma valinta. On yhdentekevää onko siitä haittaa kenellekään, sillä kaikki, mikä ei satuta ketään, ei ole oikein. Homoseksuaalisuus on Raamatun mukaan synnillistä. Voimme sanoa: "Onpa harmillista, että Jumalan tahto on tällainen! Kuinka paljon helpompaa olisikaan, jos Raamattu hyväksyisi homoseksuaaliset teot!" Mutta Raamattu ei niitä hyväksy ja siihen meidän on tyytyminen. Totuus on totuus emmekä me voi totuudelle mitään. Ihan yhtä lailla voisimme sanoa: "Onpa harmillista, että gravitaatio on olemassa! Minusta olisi niin mukava leijailla ilmassa!" Mutta luonnonlait ovat sellaisia kuin ovat emmekä me voi luonnonlaeille mitään.

8

476

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ninety_Eight_Percent

      "Voimme sanoa: "Onpa harmillista, että Jumalan tahto on tällainen! Kuinka paljon helpompaa olisikaan, jos Raamattu hyväksyisi homoseksuaaliset teot!" Mutta Raamattu ei niitä hyväksy ja siihen meidän on tyytyminen. Totuus on totuus emmekä me voi totuudelle mitään."

      Voisimme myös sanoa: Onpa harmillista, että jumala tahtoo meidän kivittävän sunnuntaisin työssä käyvät lääkärit, poliisit, palomiehet ja pastorit, sekä vanhempiaan vastaan niskuroivat teinit. Mutta totuus on totuus, eikä valitus auta.

      • wannabe-uskis

        Opettele kristinuskon alkeet ja tule sitten uudestaan käymään.


      • luehan wannabe tarkkaan
        wannabe-uskis kirjoitti:

        Opettele kristinuskon alkeet ja tule sitten uudestaan käymään.

        Roomalaiskirjeen 1. luvun lopun iänikuisten esilläpitäjien sietäisi lukea teksti tarkkaan, erityisesti ne loppujakeet. Siellä luetellaan toistakymmentä eri syntiä.
        Mihin ne unohtuvat, kun tuosta yhdestä asiasta käydään lyömään?


      • "Voisimme myös sanoa: Onpa harmillista, että jumala tahtoo meidän kivittävän sunnuntaisin työssä käyvät lääkärit, poliisit, palomiehet ja pastorit, sekä vanhempiaan vastaan niskuroivat teinit. Mutta totuus on totuus, eikä valitus auta."


        Se vaan että Kristinuskon Jumala ei tälläistä halua eikä tahdo.


    • nuo miettimään

      ja jotenkin voisin kyllä olla samaa mieltä kanssasi.
      Synti nimittäin tuhoaa ihmiselämää jo heti ilmaantuessaan.

      Raamatun ohjeethan on ihmisen avuksi olemassa jotta ihmisellä olisi hyvä olla.

      Myös näkemyksesi siitä viimeisestä tuomiosta on minusta aika oikean tuntuinen, sillä olen myös itse hahmotellut asiaa esittämälläsi tavalla.
      Ei ole mitään tuomiota vaan on oikeus.
      Onhan oikein ja reilua antaa ihmiselle se , mitä hän on koko elämänsä halunnut.

      Sama ilmiö oli paratiisissa.
      Ihmisellä oli hyvä olla aluksi.
      Sitten tehtiin väärin ja Jumala antoi ihmisen mennä pois paratiisista , tai ennemminkin ilmoitti, että ihminen ei voi siellä enää olla, kun ei halunnut olla sen sääntöjen mukaan.
      Näin ihminen sai kurjuutta osakseen heti saman tien ja tätä jatkuu meidänkin aikanamme.

    • että tuo

      Jeesuksen syntymä ei ihmetytä uskovaisia ollenkaan. Mariahan ei tarinan mukaan ollut miehen kanssa sukupuoliyhdynnässä. Täysin luonnotonta touhua siis.

    • sinä vain minä

      "On yhdentekevää onko siitä haittaa kenellekään, sillä kaikki, mikä ei satuta ketään, ei ole oikein. Homoseksuaalisuus on Raamatun mukaan synnillistä."

      Eli jos homoseksuaalisuus satuttaisi jotakuta, niin se olisi oikein? Johan on jutut..

      Raamattu on yhtä luotettava kuin Eddan tia muut satukirjat/tarustot, joten en luottaisi teokseen, jonka tekijääkään ei edes tiedetä. Monissa muissa tarustoissa on edes aavistus, mistä kertomukset ovat lähtöisin..

      • mutta en ymmärrä

        Onko sinulla tuossa jokin luetun ymmärtämisen vaikeus.

        Selvästi lukee, että on synnillistä.
        Satutti tai ei.
        " on yhdentekevää..."

        No saat anteeksi ymmärtämättömyytesi.
        Emme kanna kaunaa siitä :)

        On muuten jännä juttu, että ihmisessä on sellainenkin ominaisuus joka myös on perkeleestä lähtöisin, kun kunnia ja sanotaankin että kunnian perkele kiusaa.
        Kun ihminen mokaa, niin sitä voi olla vaikea hyväksyä itsessään.
        Kyllä se paholainen tekee ihmisen olon kurjaksi.

        Uskovainen ihminen näet tunnistaa virheensä ja hyväksyy tehneensä virheen ja pyrkii totuuteen ja oikeuteen.
        Se taas kellä on vaikea uskoa Jumalan armoa , olla uskovainen , niin ei pysty hyväksymään itsessään virhettä/ virheitä , etenkään toisen ihmisen oikaisemana- osoittamana.


    Ketjusta on poistettu 10 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      185
      1559
    2. No nytkö tuli lähtö Orpolle?

      Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall
      Maailman menoa
      208
      1530
    3. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      44
      1154
    4. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      44
      846
    5. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      730
    6. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      30
      721
    7. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      21
      710
    8. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      36
      691
    9. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      20
      656
    10. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      617
    Aihe