On sanottu että jos ihminen on kuolemanhädässä, koko elämä lipuu viime sekunneilla hänen silmiensä ohitse kuin filminauhana.
Tämä pitää itseasiassa paikkansa.
Erotus on vain siinä että meillä täällä Suomessa homma toimii niin että elämän viimeisiä kuukausia tahi vuosia katsellaan ikäänkuin hidastettuna filminauhana.
Ja miltä tuo filmi sitten näyttää:
Ylipitkät leikkausjonot joiden hanttitähtinä toimivat kaikki ne jotka kuolevat ennen hoitoon pääsemistään. He katselevat kuukausia, kenties vuosia kuinka heidän jo elettyyn elämäänsä kirjoitetaan sitä viimeistä lukua. Se luku on täynnä tuskaisaa tietoisuutta siitä että kuolema kolkuttaa jo ovella ja että apua olisi kyllä tarjolla mutta kun etuilemaan ei pysty ja rahat eivät riitä yksityiselle. Niinpä nuo viime hetket kuluvat pelon ja ahdistuksen, valkoisten huoneiden ja valkotakkisten ihmisten ympäröimänä jotka levittelevät käsiään sanoen "vielä ei ole teidän vuoronne - se on vasta vuoden päästä". Mutta kyllä se vuoro koittaa ja "hoito" on tuolloin lopullinen.
Työttömät katselevat myös oman elämänsä filminauhaa kuin surrealistisena hidasteena. Rämpiessään lenkkarit vuotaen työkkärin, kelan ja sossun välillä, he saattavat kuin unessa nähdä kuinka harmaassa ja sateisessa loskassa ohikiitävät, hyvin vahatut arvoautot kuljettavat varakkaita, neuvokkaita ja hyvin toimeentulevia ihmisiä mukaville suojatyöpaikoilleen. Ja kun loskaa lentää heidän vaatteilleen ulkosalla ja kun paskaa lentää heidän kasvoilleen virastoissa, he suurempia mukisematta jatkavat nöyränä massana matkaansa. Kuka lääkärille, kuka orjatyöhön, kuka elämän ja kuoleman rajan tuolle puolen.
Kukin voi nyt ihan itse jatkaa tätä tarinaa sillä maassamme on satojatuhansia näyttelijöitä joilla on statistin arvo tässä elämänsä mittaisessa elokuvassa. Heidän nimeään ei näy edes lopputeksteissä sillä ne paikat on varattu tämän maan silmäätekeville.
Se ei silti muuta tämän näytelmän nimeä miksikään.
Nimi on täsmälleen sama kuin mitä tämän kirjoitukseni otsake on.
Tämä pitää itseasiassa paikkansa.
Erotus on vain siinä että meillä täällä Suomessa homma toimii niin että elämän viimeisiä kuukausia tahi vuosia katsellaan ikäänkuin hidastettuna filminauhana.
Ja miltä tuo filmi sitten näyttää:
Ylipitkät leikkausjonot joiden hanttitähtinä toimivat kaikki ne jotka kuolevat ennen hoitoon pääsemistään. He katselevat kuukausia, kenties vuosia kuinka heidän jo elettyyn elämäänsä kirjoitetaan sitä viimeistä lukua. Se luku on täynnä tuskaisaa tietoisuutta siitä että kuolema kolkuttaa jo ovella ja että apua olisi kyllä tarjolla mutta kun etuilemaan ei pysty ja rahat eivät riitä yksityiselle. Niinpä nuo viime hetket kuluvat pelon ja ahdistuksen, valkoisten huoneiden ja valkotakkisten ihmisten ympäröimänä jotka levittelevät käsiään sanoen "vielä ei ole teidän vuoronne - se on vasta vuoden päästä". Mutta kyllä se vuoro koittaa ja "hoito" on tuolloin lopullinen.
Työttömät katselevat myös oman elämänsä filminauhaa kuin surrealistisena hidasteena. Rämpiessään lenkkarit vuotaen työkkärin, kelan ja sossun välillä, he saattavat kuin unessa nähdä kuinka harmaassa ja sateisessa loskassa ohikiitävät, hyvin vahatut arvoautot kuljettavat varakkaita, neuvokkaita ja hyvin toimeentulevia ihmisiä mukaville suojatyöpaikoilleen. Ja kun loskaa lentää heidän vaatteilleen ulkosalla ja kun paskaa lentää heidän kasvoilleen virastoissa, he suurempia mukisematta jatkavat nöyränä massana matkaansa. Kuka lääkärille, kuka orjatyöhön, kuka elämän ja kuoleman rajan tuolle puolen.
Kukin voi nyt ihan itse jatkaa tätä tarinaa sillä maassamme on satojatuhansia näyttelijöitä joilla on statistin arvo tässä elämänsä mittaisessa elokuvassa. Heidän nimeään ei näy edes lopputeksteissä sillä ne paikat on varattu tämän maan silmäätekeville.
Se ei silti muuta tämän näytelmän nimeä miksikään.
Nimi on täsmälleen sama kuin mitä tämän kirjoitukseni otsake on.
Vastaukset 7
Vanhimmat
aivan oikein. Toisaalta voidaan sanoa, että nämä virastoissa lappavat pökötykset ovat hölmöjä, kun antavat viedä itseänsä kuin pässiä narussa.
Kyllä sekin päivä vielä koittaa kun ihmisen tietoisuus nousee korkeammalle tasolle ja ihminen vapautuu kahleistaan.
Tai sitten ei :)
Vain liian väsyneitä ja pelokkaita oman asemansa ja tulevaisuuden suhteen. Efekti on oikeastaan jollain tapaa sama kuin esimerkiksi fyysistä kidutusta kokemaan joutuneilla.
Nämä ihmisparat eivät yksinkertaisesti jaksa eivätkä uskalla vastustella järjestelmää joka tunkee rautasaappaan heidän suuhunsa ja käskee nuolla sen puhtaaksi.
omien ajatuksiensa vankeja. Jos joku kertoisi näille ihmisraunioille että paska on arvokasta he alkaisivat oitis ihannoimaan sitä. Toisaalta tämän pyramidin huipulla olevat paistattelijat eivät ole sen paremmassa jamassa. Luulevat vain olleensa kovinkin hyviä tai onnekkaita.
niin julmaa se on. Tosin ei onneksi yhtä raakaa kuin aikaisempina vuosisatoina ja -tuhansina. Mietin usein kuinka paljon paremmat lähtöasetelmat ne ohi viuhahtelvat saavat omalle jälkikasvullee, vaikka ne ievät olisi vahvoja viisaita enää aina olisikaan. On siinä kiinni köyhemmillä kirimistä.
että paras on vain se joka ostaa eniten kaikkea paskaa, ja että saa nimensä paskamedian sivuille, tai historian lehdille. oikea elämän täyttymys.
helvetin aivokääpiöt pyrkii juuri sinne mistä on luotu mielikuva hyvästä, että paskakekkerit voisi jatkua.
mieli katsomassa maailmaa omista perspektiiveistämme joita kutsumme kehoksi ja siksi luulemme olevamme tämä keho jonka rajoittunein aistein katselemme ympärillemme, mutta olemme kuitenkin jokainen ja kaikki mitä on olemassa.
Erillisyyden tunne syntyy kapeasta kehon perspektiivistä ja jokainen perspektiivi luulee olevansa erillinen olento koska näkee vain oman näkökulmansa kerrallaan. Se mikä me todellisuudessa olemme on kaikki näkökulmat yhteensä, universumi.
Olemme jokainen ihminen ja olento ja olevainen samanaikaisesti. Jos keho ei rajoittaisi näkökulmaa vain omaan kokemukseensa tajuaisimme olevamme joka näkökulma naapurin Liisasta toisen galaksin Antero Antenniin. Se rikas siellä autossa olet sinä mutta koska hänen kehossaan luulet olevasi vain hän niin et tiedosta olevasi myös minä ja kaikki lol. Eiköhän taas olisi aika mennä päiväunille :D
Metafyysinen pohdintakin aukeaa tavikselle paremmin kuin eduskunnan täysistunto televisiosta seurattuna.