Ensimmäinen on liittoutuminen oikeistolaisen Kokoomuspuolueen kanssa, joka imi voimansa vapaan markkinatalouden ratkaisuista maailman taloudessa ja Suomen taloudessa. Keskustalaisella oikeistolla on ollut kautta aikojen olleet yhtenevät käsitykset Kokoomuksen aatemaailmasta. Nyt tämä Keskustan oikeistosiipi luopui Keskustasta ja antoi äänensä Kokoomukselle. Kokoomus on päässyt Keskustan iholle ja tulee jatkossa nöyryyttämään Keskustaa ellei sen johto näe tilannetta.
Toinen syy on Keskustan puheenjohtajan ja pääministerin, Matti Vanhasen sekoilu ja naisseikkailut sekä asenne aatteisiin. Hänen perimässään on iskostunut Kokoomuksen aateperintö ja hän ei siitä pääse eroon. Koko poliittiinen ura näyttää olleen oikeistohenkinen, joista esimerkkeinä voisi käydä vaikka se, kun hän lyöttäytyi omiaan vastaan Kokoomuksen rinnalla keväällä 2007. Matti Vanhanen kaatoi lyhytnäköisellä irtiotolla mahdolliseen TUPO-ratkaisuun. On muistettava, että varsin usea keskustalainen on normaali palkansaaja, jolle työmarkkinoilla tehtävät ratkaisut ovat palkkapussin ratkaisuja.
Oikeastaan kolmas ratkaiseva tekijä on ollut Matti Vanhasen ylimielisyys ja katkeruus. Hän on narsistinen ja suhtautuu kaikkeen loukkaantuen.
Vaaliyön jälkeen hän syytti niitä puolueen ehdokkaitaan, jotka olivat tehneet vaalityötä. Olivat vääriä ihmisiä. Matti Vanhanen ei näe omaa syyllisyyttään
Oikea vastuunotto edellyttäisi, että Matti Vanhanen luopuisi puolueensa puheenjohtajuudesta. Eero Heinäluoma otti sen, kun vajaa vuosi oli kulunut hävityistä vaaleista. Demareiden tappio ei kuitenkaan johtunut Eero Heinäluomasta.
Valta maistuu Matti Vanhaselle, vaikka se tuhoasi Keskustapuolueen. Vallasta luopuminen on kipeä ratkaisu, mutta välttämätöntä.
Matti Vanhanen teki Kokoomuksen kanssa sopimuksen eduskuntavaalien jälkeisest elämästä. Se ongelma on kaksi samoista äänestäjistä taistelevaa puoluetta. Keskusta Matti Vanhsen toimenpitein liimautui Kokoomuksen kylkeen ja menetti äänistä 130 000.

Vastaukset 1
Vanhimmat
suhtautuneet maahanmuuttopolitiikkaan ja Natoon.
Asiat on vaiettu, vaiettu, ja vaiettu. Eikö ole ymmärrystä, vai onko puolue niin erimielinen ko. asioista ettei Vanhanen uskalla käsitellä niitä.
Jos näin laajat sektorit ovat pääministerille hyshys asioita, niin se herättää epäilyksiä muistakin asoiden hoidosta.