AINOA TÄRKEÄ ASIA
Kylväjä-lehti 7-8/1999
On lopulta vain yksi asia, josta haluaisin kerta toisensa jälkeen puhua Jumalan kansalle. Mutta juuri siitä en kykene puhumaan niin kirkkaasti ja aidosti kuin haluisin. En löydä oikeita sanoja enkä saa sitä elämään kuulijoilleni, vaikka omalla kohdallani tajuankin, että kaikki elämässäni on juuri siitä kiinni. Sen eteen haluan pysähtyä joka päivä, vaikka en siihen aina kykenekään.
Kuinka hyvin aikoinaan ystäväni Per Wallendorff sanoikaan: "Olen huomannut julistustyössäni, että jolleivät ihmiset muuten haukottele kirkossa, he alkavat haukotella viimeistään silloin, kun aletaan puhua evankeliumin keskuksesta. Me olemme niin tottuneet kuulemaan ja lukemaan Jeesuksen sovitustyöstä, että kadotamme helposti tajun sen tuoreudesta jokapäiväisessä syntien anteeksisaamisessa. Meidän on kuitenkin yhä uudestaan saatava kuulla tästä perustotuudesta, että Jumalan sisimmässä on nyt suuri rauhan meri, joka Kristuksen kautta koskettaa ihmistä. Vaikkei tämä totuus jokaisena opetuskertana koskettaisikaan ihmisen sisintä, niin että hän ilostuisi hengessään ja kiittäisi halleluja, se koskettaa silti ainakin hänen järkeään ja auttaa häntä tiedollisesti juurtumaan tähän totuuteen, niin että siitä tulee hänen elämänsä vankka perusta, josta hän ei hevin suostu pois."
Siksi haluan uudelleen ja uudelleen VT:n äärellä kerrata niitä havainnollisia ja eläviä tapahtumia joiden avulla tämä sama sanoma sovituksesta tulee lähelle ja käsin kosketeltavaksi.
Juuri tämän ainoaan tärkeään asiaan viittasi Aabelin uhri - lampaittensa esikoiskaritsa. Karitsan turvissa Jumalaa lähestyessä, Jumala katsoi suopeasti Abeliin. Jos minäkin tänään lähestyn Jumalaa Karitsan turvissa, on minullakin hänen suosionsa ja hän katsoo myös minuun tänään kuten katsoi Abeliin (1 Moos 4:4). Vain Jumalan Karitsan suojassa saan armon ja olen Herralle mieluinen kuten Nooa (6:8). Vain karitsan peittämänä olen tänäänkin vanhurskas ja voin vaeltaa Herran yhteydessä (6:9). Siinä on se ainoa vanhurskaus, joka kelpaa Jumalalle (7:1). Vain sen alla on elämäni suloinen tuoksu Herralle, vaikka samaan aikaan ajatuksistani ja teoistani löytyy paljon pahaa (8:20-21). Siinä on se Herran lupaus, johon Abrahamin tavoin saan uskoa ja jonka uskon Herra lukee minulle vanhurskaudeksi (15:6). Siinä on se Abrahamin siemen, joka antaa siunauksen kaikkien maailman kansojen jäsenille ja siis minullekin (22:18).
Katso siinä on se karitsa, jonka veri ainoastaan voi tuoda turvan viimeisenä kauhujen ja tuhon yönä (2 Moos 12:13). Siinä on se tangon päähän ripustettu pronssikäärme, johon katsomalla saamme iankaikkisen elämän (4 Moos 21:9). Siinä on se varma merkki, se punainen nauha, joka, joka pelastaa iankaikkiselta kuolemalta (Joos 2:12-13, 21).
Lopulta tärkeintä elämässämme on se, että Jumalan karitsasta tulee meille mitä todellisin ja hänen kuolemansa meidän syntimme tähden on meille jatkuvan kiitoksen ja iloni aihe. Tämän sovituksen todellisuuden kohtaamme joka kerta ehtoollisessa hänen ruumistaan syödessämme ja verta juodessamme. Siihen pöytään astuessamme laulamme tuon elämän laulun ja valitettavasti aivan liian usein sitä syvemmin miettimättä: "Oi Jumalan Karitsa, joka pois otat maailman synnin, armahda minua".
Tästä todellisesta henkilöstä ja tapahtumasta kertova hyvä uutinen voi vakuuttaa meille, että saamme syntimme anteeksi. Vakuutus syntiemme anteeksiantamuksesta synnyttää sydämessämme syvää luottamusta. Juuri siinä on varma ja luja iankaikkisen elämän toivo. Vain siinä on ainoa tyydyttävä vastaus ihmisenä olemisen arvoituksellisuuteen. Vasta siinä toteutuu elämme tarkoitus. Saavutamme päämäärämme. ”Ristisi on kunniani, veresi on aarteeni, autuuteni, iloni. Siinä turva syntiselle sielun ahdistuksissa, siinä toivo ainoa” (virsi 56:10).
Syntiemme keskeltä Jumalan sana rohkaisee meitä nostamaan katseemme Kristukseen Jumalan karitsana, huutamaan häntä avuksemme ja turvautumaan yksin häneen. Emmekä totisesti joudu häpeään häntä avuksi huutaessamme!
Kylväjä-lehti 7-8/1999
On lopulta vain yksi asia, josta haluaisin kerta toisensa jälkeen puhua Jumalan kansalle. Mutta juuri siitä en kykene puhumaan niin kirkkaasti ja aidosti kuin haluisin. En löydä oikeita sanoja enkä saa sitä elämään kuulijoilleni, vaikka omalla kohdallani tajuankin, että kaikki elämässäni on juuri siitä kiinni. Sen eteen haluan pysähtyä joka päivä, vaikka en siihen aina kykenekään.
Kuinka hyvin aikoinaan ystäväni Per Wallendorff sanoikaan: "Olen huomannut julistustyössäni, että jolleivät ihmiset muuten haukottele kirkossa, he alkavat haukotella viimeistään silloin, kun aletaan puhua evankeliumin keskuksesta. Me olemme niin tottuneet kuulemaan ja lukemaan Jeesuksen sovitustyöstä, että kadotamme helposti tajun sen tuoreudesta jokapäiväisessä syntien anteeksisaamisessa. Meidän on kuitenkin yhä uudestaan saatava kuulla tästä perustotuudesta, että Jumalan sisimmässä on nyt suuri rauhan meri, joka Kristuksen kautta koskettaa ihmistä. Vaikkei tämä totuus jokaisena opetuskertana koskettaisikaan ihmisen sisintä, niin että hän ilostuisi hengessään ja kiittäisi halleluja, se koskettaa silti ainakin hänen järkeään ja auttaa häntä tiedollisesti juurtumaan tähän totuuteen, niin että siitä tulee hänen elämänsä vankka perusta, josta hän ei hevin suostu pois."
Siksi haluan uudelleen ja uudelleen VT:n äärellä kerrata niitä havainnollisia ja eläviä tapahtumia joiden avulla tämä sama sanoma sovituksesta tulee lähelle ja käsin kosketeltavaksi.
Juuri tämän ainoaan tärkeään asiaan viittasi Aabelin uhri - lampaittensa esikoiskaritsa. Karitsan turvissa Jumalaa lähestyessä, Jumala katsoi suopeasti Abeliin. Jos minäkin tänään lähestyn Jumalaa Karitsan turvissa, on minullakin hänen suosionsa ja hän katsoo myös minuun tänään kuten katsoi Abeliin (1 Moos 4:4). Vain Jumalan Karitsan suojassa saan armon ja olen Herralle mieluinen kuten Nooa (6:8). Vain karitsan peittämänä olen tänäänkin vanhurskas ja voin vaeltaa Herran yhteydessä (6:9). Siinä on se ainoa vanhurskaus, joka kelpaa Jumalalle (7:1). Vain sen alla on elämäni suloinen tuoksu Herralle, vaikka samaan aikaan ajatuksistani ja teoistani löytyy paljon pahaa (8:20-21). Siinä on se Herran lupaus, johon Abrahamin tavoin saan uskoa ja jonka uskon Herra lukee minulle vanhurskaudeksi (15:6). Siinä on se Abrahamin siemen, joka antaa siunauksen kaikkien maailman kansojen jäsenille ja siis minullekin (22:18).
Katso siinä on se karitsa, jonka veri ainoastaan voi tuoda turvan viimeisenä kauhujen ja tuhon yönä (2 Moos 12:13). Siinä on se tangon päähän ripustettu pronssikäärme, johon katsomalla saamme iankaikkisen elämän (4 Moos 21:9). Siinä on se varma merkki, se punainen nauha, joka, joka pelastaa iankaikkiselta kuolemalta (Joos 2:12-13, 21).
Lopulta tärkeintä elämässämme on se, että Jumalan karitsasta tulee meille mitä todellisin ja hänen kuolemansa meidän syntimme tähden on meille jatkuvan kiitoksen ja iloni aihe. Tämän sovituksen todellisuuden kohtaamme joka kerta ehtoollisessa hänen ruumistaan syödessämme ja verta juodessamme. Siihen pöytään astuessamme laulamme tuon elämän laulun ja valitettavasti aivan liian usein sitä syvemmin miettimättä: "Oi Jumalan Karitsa, joka pois otat maailman synnin, armahda minua".
Tästä todellisesta henkilöstä ja tapahtumasta kertova hyvä uutinen voi vakuuttaa meille, että saamme syntimme anteeksi. Vakuutus syntiemme anteeksiantamuksesta synnyttää sydämessämme syvää luottamusta. Juuri siinä on varma ja luja iankaikkisen elämän toivo. Vain siinä on ainoa tyydyttävä vastaus ihmisenä olemisen arvoituksellisuuteen. Vasta siinä toteutuu elämme tarkoitus. Saavutamme päämäärämme. ”Ristisi on kunniani, veresi on aarteeni, autuuteni, iloni. Siinä turva syntiselle sielun ahdistuksissa, siinä toivo ainoa” (virsi 56:10).
Syntiemme keskeltä Jumalan sana rohkaisee meitä nostamaan katseemme Kristukseen Jumalan karitsana, huutamaan häntä avuksemme ja turvautumaan yksin häneen. Emmekä totisesti joudu häpeään häntä avuksi huutaessamme!
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.